Laantuneet tunteet, seksi ei kiinnosta, eroajatukset..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja minnimonni
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

minnimonni

Vieras
Nyt on pakko kirjoittaa tänne jos saisi vähän vertaistukea/kokemuksia muilta.

Minä ja avomies ollaan reilut parikymppisiä, vähän alle 25v. ja meillä on kaksi lasta. Tällä hetkellä tilanne on semmonen, että lähinnä vaan mun osalta kiinnostus on laskenu aika roimasti. Tuntuu, että ollaan "vaan" kavereita ja lastemme vanhempia. Mua ei oo seksi kiinnostanut miehen kanssa yli vuoteen, eli nuorimman lapsen syntymän jälkeen, ja muistan että ennen raskauttakin oli jo semmosia kausia aika usein, ettei oma mies kiinnostanut yhtään.

Pettänyt en oo koskaan, enkä sitä tekiskään. Ihastunut oon tällä hetkellä yhteen henkilöön, joka opiskelee samassa koulussa missä olen, mutta uskon että sekin lähti siitä kun kotona ei kaikki oo niin hyvin kuin "pitäisi" niin kai sitä jotenkin ihminen hakee tollaista sitten. Mitään en oo ihastuksen kohteen kanssa tehnyt, en edes tunne häntä. Hän vaan on jotenkin niin mielenkiintoisen oloinen ja ulkonäkö miellyttää, että välillä tää tyyppi pyörii ajatuksissa liikaakin.

Miehen mielestä kaikki on hyvin, eikä hän oikein ymmärrä, ettei yhdessä voi olla "vain kaverina ja lasten vanhempina". Toki voikin jos haluaa, mutta musta tuntuu että mä tarvitsen enemmän. Sen mä tiedän, ettei varmaan missään suhteessa säily se ihana rakastumisen tunne koko loppuelämää, mutta silti musta tuntuu vakavasti siltä että jotain olennaista puuttuu meidän väliltä.

Viimeksi keväällä meillä oli pahempi kriisi, ja mun aloitteesta puhuttiin jo erosta ym. mutta saatiin puhuttua ja asiat lähti taas rullaamaan paremmin. Tosin syvällä mun ajatuksissa on koko aika ollut se sama asia, sain vaan sen lytättyä jonnekin mielen sopukoihin syvälle. Nyt on taas isompi kriisi menossa, ja tämä on tosi stressaavaa, kun ei tiedä mikä olisi oikein. Toisaalta ei missään nimessä haluaisi rikkoa perhettä, meillä kuitenkin on pääasiat hyvin. Olisinko ihan kamala ihminen, jos haluaisin erota "vain näin heppoisista" syistä..? Kuitenki monilla monilla on niin pahoja ongelmia, että ero on ainoa oikea vaihtoehto, ja silloinkin se voi olla tosi hankalaa. Miestä kohtaan ei ainakaan oo oikein tällainen jatkuva vuoristorata, mun täytyisi vaan osata päättää mitä haluan. Haluanko vielä yrittää saada tunteet jostain kaivettua? Voi kun kaikki vaan olis hyvin, ilman tälläsiä ihme säätöjä. Miks kaiken pitää aina mennä niin vaikeasti, vaikka asiat pitäis olla muuten ihan hyvin?

Mulla on myös sitä vikaa, että välillä kun oon oikein epätoivoinen ja haluaisin vaan kaiken olevan hyvin, niin mulle iskee kamala vauvakuume ja tuntuu että se olis ainoa oikea keino päästä tästä tilanteesta "pakoon" että tulisin raskaaksi. Mutta eihän siinä ole mitään järkeä.. Tämä vaan on niin sekava tilanne, että pää meinaa välillä seota. Toinen puoli mussa sanoo, että ei missään nimessä eroa! Ei saa rikkoa perhettä ja lasten onnea, mutta toinen puoli taas sanoo, että onhan tässä jo yritetty kauan eikä niitä tunteita näytä olevan niin paljon kuin kuuluis..Ja että ero olis varmaan se oikea ratkaisu.

HUOH. Pakko purkaa näitä ajatuksia jonnekkin, ja vielä parempi jos joltain sais kokemuksia vastaavista tilanteista. Onko täällä sellasia jotka yhdessä oikeastaan vaan lasten takia? Entä onko niitä, jotka eronneet "vaan" koska ei enää tuntunut oikealta olla suhteessa toisen kanssa? Oon melko varma, että me ei yhdessä enään oltais ellei lapsia olisi.
 
lähetä sun mies mulle... mä tarvisin tollasta joka haluais olla kaveri ja lasteni vanhempi... en mitään seksihullua vaan tollasen ihan normaalin miehen...laitanko osoitteen?
 
Mun mielestä ootte niin nuoria, että jotain on tehtävä, ettei mene kaikkien elämä pilalle! Kyllä lapset kasvaessa huomaa, jos ette oikeasti rakasta toisianne. Sun elämähän menee aivan hukkaan, jos nuin nuoresta asti olet miehen kanssa vain lasten ja perheenv uoksi. Ja miehesikin ansaitsee suhteen, jossa häntä halutaan ja arvostetaan muutekin kuin perheen isänä.

Minun mielestä teidän täytyy hakea ulkopuolista apua. Vaikea sanoa mistä, mutta lähtisin kyselemään asiaa jostain perheneuvolasta. Kysyisin sieltä, että mistä löytyy parisuhdeterapiaa tai muuta sellaista. Jos käytte siellä puhumassa asioistanne, saatte varmasti selvyyttä suhteeseenne. Kerran katsoin jotain dokumenttia (suomalaista) lapsiperheistä ja siinä oli vastaava tilanne. Äiti&isä kävi terapiassa vuoden ja yrittivät kaikkensa ja päätyivät lopulta eroon. Tämä oli myös terapeutin (tms) mielestä oikea vaihtoehto.

Joten nyt vain hakemaan jotain ulkopuolista apua tuohon ja siitä se sitten lähtee. Joko ne tunteet löytyvät uudelleen tai sitten eivät. Mutta sittenpä tiedät, että olet kaikkesi yrittänyt ja on "lupa" erota. Mutta ei taida olla ihan helppo homma lähteä hakemaan ulkopuolista apua...
 
Mä en yleensä suosittele erilläänoloa, mutta teidän tilanteessa se saattais vähän selkiyttää sun tunteita. Lapset vie aikalailla voimaa ja aikaa, joten mun mielestä on ymmärrettävää, että olet törmännyt arkeen ja siihen,ettei seksikään kiinnosta.
Sulla on kumminkin koulu ja sitä myötä omaakin elämää, mikä on hyvä. Hoidatteko lapset yhdessä, entä miten kotityöt? Jääkö teille aikaa toisillenne? Onko lapset mahdollista saada hoitoon niin, että voisitte mennä johonkin kahdestaan miehesi kanssa -
mun mielestä ero ei ole ratkaisu, kun mitään varsinaista syytä siihen ei ole -
ehkä pieni erilläänolo auttaisi sua näkemään miehesi uudessa valossa? Tai sitten kahdenkeskisen ajan lisääminen, lapset välillä hoitoon ja sitten vaan olette keskenänne tekemättä mitään erityistä..
 
Itse erosin nuorena ja rikoin lapsilta perheen, mitään en ole enempää koskaan katunut! Kaipaat ihastumisen tunnetta, ehkä, kuten minäkin...en ymm.että on parasta rakkautta just vaan se tasapainoinen arkinen oleminen. Seksi nyt välillä kiin.ja välillä ei niin paljon jos on väsymystä ja stressii, mutta se ongelma tuskin on ylitsepääsemätön.
 
Kiitos vastauksista!

mii : Tiedän että mies on oikeasti hyvä mies, ja siksi tämä kaikki tuntuu vielä pahemmalta.. välillä jopa toivois, että olis joku "oikea" syy tuntea tällaista..

niisk : Se mua pelottaakin, että elämä menee ns. hukkaan jos toisen kanssa jatkaa näin. Se olis väärin meitä kaikkia, niin mua ja miestä kuin lapsiakin, kohtaan.. Ulkopuolista apua ollaan harkittu, mutta totta puhut, että sen hakeminen tuntuu kuitenki aika vaikealta.. toisaalta just perheneuvolaan meno ei välttämättä oo niin iso juttu. Täytyis vaan päästä sen kynnyksen yli ja varata aika sinne. Yrittää tosiaan ainakin täytyy, tällä hetkellä ero kuitenki tuntuis niin isolta ja vaikealta jutulta, et pakko on yrittää kaikkensa ennen mitään lopullista ratkaisua. Toisaalta esim. vuosi tuntuu hirveen pitkältä ajalta tällaisille tunteille.. No, ei auta kuin yrittää, jos ne tunteet vielä löytyisi.

greger : Kiitos tuosta vinkistä, voisi olla ihan toteuttamisen arvoista kokeilla olla erillään jonki aikaa. Kotitöitä hoitaa meillä aikalailla kummatkin, ja lastenhoidossakaan ei oo hetkeen aikaan ollut mitään valittamista. Ennen kaikki oli enemmän mun harteilla, mutta nykyään ei oo ollut enää noiden juttujen suhteen ongelmia. Mutta kahdenkeskistä aikaa meillä ei hirveen usein oo, lapset kyllä saadaan aika helposti hoitoon isovanhemmille, mutta jotenkin sitä ei vaan tuu niin usein tehtyä, kuin ehkä olis tarvissa. Huomenna ollaan tod.näk. menossa kaksin syömään ja leffaan..

sama ja ixia : "Kiva" kuulla että muillakin samanalaisia ajatuksia. Onko teillä ollu tää tilanne kuinka kauan? Ootteko puhunu kumppanillenne asiasta? Ootteko miettinyt tosissaan eroa vai onko tilanne enemmänki sellainen, ettei yhtään tiedä mitä pitäis tehdä?

Kun mä mietin eroa, niin tulee samalla TOSI haikea olo, kun miettii kaikkia yhteisiä juttuja ja kaikkea mitä ollaan saatu aikaan. Ja meillä on kuitenki aina pääsääntöisesti ollu kivaa toistemme kans. Mut kun oon tässä miettinyt kaikenlaista ja kelannut ajatuksia sinne, kun alettiin seurustella, niin en muista että olisin ollut ees alussa mitenkään tosi ihastunut, vaan enemmän se meni niin, että mies oli muhun ihastunut ja "yritti" mua, ja sit me pikkuhiljaa ruvettiin olemaan toistemme kanssa ja meistä tuli niinku paita ja peppu. Alusta asti oltiin enemmän "bestiksiä" kuin rakastavaisia. Toisaalta se on hyvä juttu, mutta tuntuu että jotain kipinää meiltä on aina puuttunut. Oonko mä vaan liika vaativa?
Toisaalta, näinkään ei voi jatkua, koko ajan on tunteet yhtä vuoristorataa.. Vaikeaa. Mulla on ollut jo pitkään sellainen ajatus, että mulle on tuolla jossain joku oikea, enkä oo ollut varma että onko meitä miehen kans tarkotettu toisillemme. Mut jos tästä vaan ei kertakaikkiaan tule mitään eikä saada juttua toimimaan enää, niin mies on sanonut, että jos ero tulee niin sen täytyy sitten myös olla lopullinen, eikä takaisin voi tulla jos siltä alkaa tuntumaan. Pelottaa, että vaikka ero jossain vaiheessa alkais tuntumaan oikealta, niin mitä jos sitä alkaakin katumaan...
 
meillä ei mikään oo ollu entisellään sen jälkeen kun kuopus syntyi ja rakennettiin talo samoihin aikoihin. Mies on myrtsi mörökölli joka valittaa kaikesta ja löytää aina vikoja minusta. Mistään ei olla samaa mieltä ja kaikesta syntyis riitaa jos mä sanoisin mitä mieltä asioista oikeasti olen. Minä en pidä miestä edes kaverina.. Mua taas huvittais seksiä vaikka joka päivä miestä ehkä kerran puolessa vuodessa. Itse olen 26v ja meillä on kaks lasta. onko kaikki yli 3-kymppiset miehet tollasia vai onko mulla joku ihme tapaus? Mitä tässä oikein pitäis tehdä kun mies ei herää todellisuuteen edes sanomalla suoraan mikä tilanne on meillä..?
 
lähteäkö? : Kuulostaa teilläki tosi hankalalta tilanteelta.. Vaikea nyt neuvoa itse muita kun itselläki huono tilanne, mutta auttasko teilläkin jos harkitsisitte ulkopuolista apua? Mitä miehes olis siitä mieltä? Tsemppiä!
 
Sulla on hyvin fiksuja ajatuksia ja ihan samoissa vesissä minäkin uin. Juuri se haikeus "viedä" lapsilta hyvä isä. =( Mitä jos katuu jne. Mitä jos näkeekin miehen toisen kanssa ja harmittaa kun heitti hyvän miehen pois. Tunteet menee ihan vuoristorataa. Välillä ikävä kun mies töissä ja välillä en siedä sitten nähdä. Meillä ei mitään yhteistä ja molemmat tekee kotonakin omia juttujaan. Eli ollaan koneella,katsotaan tv:tä. Haikailen muita mutta kun olisi tilaisuus niin jänistän enkä haluaisi pettää koska niin olen nuorena tehnyt. Silti tuntuu että se oikea ja prinssi puuttuu, jos sellaista edes on olemassa minulle. Kerran tapasin 2v sitten baarissa miehen joka vei jalat alta. Laittelimme sähköpostiviestejä ja tapasimme pari kertaa. Tunsin henkistä ja fyysistä vetovoimaa. Harmi että olin vaan varattu ja tunsin syyllisyyttä niistäkin tapaamisista. Seksiä ei ollut. Silti ajattelen edelleen tätä miestä välillä. =(
Sen tiedostan että joku pala minusta uupuu. Minun eroaikeitani varjostaa myös minun masennus....johtuuko suhteesta en tiedä?
Meillä oli alussa niin että en heti ihastunut mieheen kun näin hänet. Olimme Puhelimessa vaan keskustelleet ja mielikuva ei vastannut todellisuutta. Sitten ihastuin palavasti ja olin mustasukkainen ja hänkin. Eli alussa jo suuret tunteet ja seksiä paljon.
Nyt seksiä ei ole yhtään ja olemme kuin sisko ja veli saman katon alla. Välillä yhteistä huumoria mutta tavallista arkea. Puhumassa olen käynyt yksin, mies ei lähde.
 
...jatkan vielä. Eli mies ei koskaan ole järjestänyt mitään yhteistä aikaa tai tapahtumaa meille. Tai no ihan alussa kun tavattiin mutta ei sen jälkeen. Ei halua oikein lähteä mihinkään koskaan, eikä ole rahaa jne. Olisi kiva kun mies järjestäisi jotain, veisi syömään ym.
 
No siis alkuun pitää varmaan päättää, että haluatko edes vielä yrittää? Onko siellä oikeasti mitään toivoa yhteisestä tulevaisuudesta vai mielitkö vaan, että jos ette eroa niin roikutte väkisin yhdessä kunnes lapset on aikuisia?

Pienet lapset verottaa parisuhdetta ja elämää yleensäkin. Halut voi helposti olla kadoksissa vuoden, jopa useammankin. Hienoa jos olette päässeet kuitenkin tilanteeseen, jossa arki ei kaadu pelkästään sinun päällesi - se on yleisin syy siihen, että naisen halut eivät palaa.

Itse en ehkä ihan vielä eroaisi, riippuu toki mitä nuo teidän kriisit ovat olleet. Kukaan muu kuin sinä ei pysty sanomaan oletteko yrittäneet tarpeeksi ja onko suhteenne pelastamisen arvoinen. Ei ole pakko olla mikään väkivaltainen narkkarisuhde, että siitä "saa" lähteä.

Jos haluat vielä yrittää, niin ehdottomasti enemmän sitä yhteistä aikaa. Sillä tavalla, että ihan oikeasti tutustutte toisiinne uudestaan, keskustelette ja teette mukavia. Etsikää niitä yhteisiä juttuja. Monethan tekee sen "virheen", että nuorena ihastuu ihan vääränlaiseen kumppaniin - sellaiseen jonka kanssa ei ole mitään yhteistä. Sitten kun seksinhumu laantuu ollakiin vähän, että "oho, mitäs tässä pitäisi tehdä". Mutta niitä yhteisiä juttuja voi silti vielä etsiä ja kehittää itse. Ja kaiken ei tarvitse olla yhteistä.
 
No siis alkuun pitää varmaan päättää, että haluatko edes vielä yrittää? Onko siellä oikeasti mitään toivoa yhteisestä tulevaisuudesta vai mielitkö vaan, että jos ette eroa niin roikutte väkisin yhdessä kunnes lapset on aikuisia?

Pienet lapset verottaa parisuhdetta ja elämää yleensäkin. Halut voi helposti olla kadoksissa vuoden, jopa useammankin. Hienoa jos olette päässeet kuitenkin tilanteeseen, jossa arki ei kaadu pelkästään sinun päällesi - se on yleisin syy siihen, että naisen halut eivät palaa.

Itse en ehkä ihan vielä eroaisi, riippuu toki mitä nuo teidän kriisit ovat olleet. Kukaan muu kuin sinä ei pysty sanomaan oletteko yrittäneet tarpeeksi ja onko suhteenne pelastamisen arvoinen. Ei ole pakko olla mikään väkivaltainen narkkarisuhde, että siitä "saa" lähteä.

Jos haluat vielä yrittää, niin ehdottomasti enemmän sitä yhteistä aikaa. Sillä tavalla, että ihan oikeasti tutustutte toisiinne uudestaan, keskustelette ja teette mukavia. Etsikää niitä yhteisiä juttuja. Monethan tekee sen "virheen", että nuorena ihastuu ihan vääränlaiseen kumppaniin - sellaiseen jonka kanssa ei ole mitään yhteistä. Sitten kun seksinhumu laantuu ollakiin vähän, että "oho, mitäs tässä pitäisi tehdä". Mutta niitä yhteisiä juttuja voi silti vielä etsiä ja kehittää itse. Ja kaiken ei tarvitse olla yhteistä.

Niin meillä juuri tuo että seksinhurmassa ihastuttiin ja ei mitään yhteistä juuri. Miten sitä yhteistä kehittelisi, ilman suuria rahoja? Ja millaista vai olisiko parempi oikeasti laittaa tässä 30+ ikävaiheessa pillit pussiin ja ruveta etsimään molempien sitä sielunkumppania jonka kanssa olisi yhteistä?
 
[QUOTE="mä";24733332]Kaikillehan tuollainen tunneilmasto tulee pienten lasten aikoina. Niin makaa kuin petaa. Kun väännätte lapset omassa parhaassa iässänne, niin?[/QUOTE]

Miten tällä nyt yrität ap:ta auttaa?
 

Similar threads

Yhteistyössä