läheisen ahmiminen ja liikapaino

[toinen näkökulma]

Läheiseni on lihava, lihoo koko ajan. Hän sanoo itseään tunnesyöjäksi. On kuitenkin tapahtumia joihin ei ole liittynyt mitään tunnetta, mutta hän on syönyt esimerkiksi kahvipöydän tarjoilun huomaamattaan. Hän haluaa omat karkkipussit, ettei tarvitsisi jakaa. Ennen ostimme puoliksi, mutta sain vain muutaman ja kun huomautin asiasta niin ei halua enää yhteistä, jos puolet tarkoittaa saman verran molemmille. Hän hermostuu jos olen syönyt jotain hyvää, omaa osuuttani, joka on jäänyt tallelle. Jos jätän kaappiin jonkun herkun jonka olen ajatellut syödä myöhemmin, hän on usein jo syönyt sen. Hän syö yksin ollessaan ja paljon. Ison perheen edestä. Minusta vaikuttaa että hän on ahne, eikä syöminen ja ahmiminen ole selitettävissä ainoastaan tunteiden torjumisella. Minusta hän torjuu tunteen itsestään ahneena ja itsekkäänä ja haluaa olla alakuloinen, jotta voisi syyllisyyttä tuntematta perustella itselleen ahmimista, painon jatkuvaa nousua ja rahojen menoa. Voinko puhua hänelle tästä syömisestä tästä näkökulmasta? Tiedän kyllä ettei se kuulosta mukavalta, mutta jatkuva tunteisiin vetoaminenkaan ei kyllä auta päätöksessä lopettaa tuota toimintaa jota hän ei itsekään halua. Häntä varmaan hävettää, mutta jos hän häpeän takia saa rajoitettua syömistään seurassa, niin olisiko siitä hyötyä myös siinä, että tiedän hänen syövän ahneuttaan yksin, että voisi syödä enemmän kuin muut/ minä tai kukaan. Luulen että hän jotenkin kadehtii muita ja syö itselleen sitä tunnetta, että hän saa enemmän jotakin kuin muut. Vaikeaa selittää. Ymmärrätte kai silti mitä sanon.

 

[TULKINNANVARAINEN]

tohon on vaan paha mennä puuttumaan, kun se ei todennäköisesti auta,vaan aiheuttaa mielipahaa ystävälle.sen puhujan pitäisi olla jonkun ulkopuolisen esim. lääkärin tai psykologin tms. mutta milläs saat ystävän sinne.

 

[toinen näkökulma]

tohon on vaan paha mennä puuttumaan, kun se ei todennäköisesti auta,vaan aiheuttaa mielipahaa ystävälle.sen puhujan pitäisi olla jonkun ulkopuolisen esim. lääkärin tai psykologin tms. mutta milläs saat ystävän sinne.

ei ystävä, kumppani

 

[Tuikku-77]

Sano suoraan jos pahalta tuntuu!!

 

[ymmärrän]

Niin, oisko joku todella hyvä tai innostava kirja, joka käsittelisi aihetta, jonka asettaisit näköpiiriin, että itse ei tarvitsisi "loukata"...Mutta voithan kertoa läheisellesi, että toivot hänelle iloa ja terveyttä ja energiaa, ja nyt tuntuu että hän on esim. sokeririippuvainen, ja tutkimusten mukaan sokeririippuvuus aiheuttaa lyhytjänteisyyttä ja keskittymiskyvyttömyyttä, siis itsekkyyttäkin...öh. Onhan tosiasia että ihminen on eri ihminen, lihonut kärsii ja masentuu itse, kun ei voi nauttia siitä kauneudesta ja terveydestä ja energiasta mikä olisi terveessä olotilassa.

 

[vampyyri]

musta toi kuullostaa kyllä syömishäiriöltä eikä ahneudelta ja itsekkyydeltä :|

 

[toinen näkökulma]

musta toi kuullostaa kyllä syömishäiriöltä eikä ahneudelta ja itsekkyydeltä :|

 

[Raitalankakäärme IV]

musta toi kuullostaa kyllä syömishäiriöltä eikä ahneudelta ja itsekkyydeltä :|

Peesaan.

 

[Lacrimosa]

Monesti ihmiset alkaa tiedostaa asioita ja haluta muutosta vasta sitten, kun on tullut seinä vastaan. Tässä tapauksessa esim. joku terveyteen liittyvä asia. Joku "valkotakkinen" voisi vihjaista, että 5 kg vähemmän, niin se ja tämä sairausriski olisi pienempi. (Toivottavasti ei tarvitse nin pitkälle mennä, että oikeasti tulee joku sairaus tai paha vaiva) Sitten pitäisi jaksaa kannustaa toista yli pahojen paikkojen eikä lannistaa.

 

[vieras]

Tai jos jättäisit asian ihan hänen omaksi huolekseen? Kiva tietty, että välität, mutta jos ahdistaa ja masentaa, niin ei se tuollainen huomauttelu ainakaan auta.

 

[toinen näkökulma]

musta toi kuullostaa kyllä syömishäiriöltä eikä ahneudelta ja itsekkyydeltä :|

Hups. Siis kyllä syömishäiriöltäkin. Mutta sen hän tietääkin. Sekin on "tekosyy" sallia sitä syömistä, ettei hän itse hallitse sitä, voi sille mitään. Haluaisin, että hän HALUAISI voida asialle jotakin, jos ei terveytensä takia, niin ainakaan hän ei haluaisi ehkä vaikuttaa ahneelta. Minusta on itsekästä syödä pellillinen pullia jos ei jätä muille mitään. Yhdessä ei tehdä, koska yritän tukea, ettei ainakaan silloin herkuteltaisi niin paljon. Jos joskus tehdäänkin, hän hankkii lisäksi jotain mitä ei tarvitse jakaa.

 

[öööö]

Läheiseni on lihava, lihoo koko ajan. Hän sanoo itseään tunnesyöjäksi. On kuitenkin tapahtumia joihin ei ole liittynyt mitään tunnetta, mutta hän on syönyt esimerkiksi kahvipöydän tarjoilun huomaamattaan. Hän haluaa omat karkkipussit, ettei tarvitsisi jakaa. Ennen ostimme puoliksi, mutta sain vain muutaman ja kun huomautin asiasta niin ei halua enää yhteistä, jos puolet tarkoittaa saman verran molemmille. Hän hermostuu jos olen syönyt jotain hyvää, omaa osuuttani, joka on jäänyt tallelle. Jos jätän kaappiin jonkun herkun jonka olen ajatellut syödä myöhemmin, hän on usein jo syönyt sen. Hän syö yksin ollessaan ja paljon. Ison perheen edestä. Minusta vaikuttaa että hän on ahne, eikä syöminen ja ahmiminen ole selitettävissä ainoastaan tunteiden torjumisella. Minusta hän torjuu tunteen itsestään ahneena ja itsekkäänä ja haluaa olla alakuloinen, jotta voisi syyllisyyttä tuntematta perustella itselleen ahmimista, painon jatkuvaa nousua ja rahojen menoa. Voinko puhua hänelle tästä syömisestä tästä näkökulmasta? Tiedän kyllä ettei se kuulosta mukavalta, mutta jatkuva tunteisiin vetoaminenkaan ei kyllä auta päätöksessä lopettaa tuota toimintaa jota hän ei itsekään halua. Häntä varmaan hävettää, mutta jos hän häpeän takia saa rajoitettua syömistään seurassa, niin olisiko siitä hyötyä myös siinä, että tiedän hänen syövän ahneuttaan yksin, että voisi syödä enemmän kuin muut/ minä tai kukaan. Luulen että hän jotenkin kadehtii muita ja syö itselleen sitä tunnetta, että hän saa enemmän jotakin kuin muut. Vaikeaa selittää. Ymmärrätte kai silti mitä sanon.

Olen ihan samanlainen enkä todellakaan halua jakaa "herkkujani" muiden kanssa. Mulla on varmaankin syömishäiriö. Mulla taitaa myös olla vaikea masennus ja sosiaalistentilanteiden pelko tai paniikkihäiriö. Ei ole voimia/rohkeutta lääkäriin...

 

[vampyyri]

musta toi kuullostaa kyllä syömishäiriöltä eikä ahneudelta ja itsekkyydeltä :|

Hups. Siis kyllä syömishäiriöltäkin. Mutta sen hän tietääkin. Sekin on "tekosyy" sallia sitä syömistä, ettei hän itse hallitse sitä, voi sille mitään. Haluaisin, että hän HALUAISI voida asialle jotakin, jos ei terveytensä takia, niin ainakaan hän ei haluaisi ehkä vaikuttaa ahneelta.

syömishäiriö on sairaus joka ei anna haluta yhtään mitään, etenkään paranemista. se kuuluu siihen sairauteen :/ ja aika todennäköisesti kaikenlainen syömisestä nakuttaminen ja ahneeksi vihjailu ei ainakaan paranna tilannetta vaan saa syömään vaan enemmän.
sen takia siihen ei kannata läheisten puuttua mitenkään vaan jättää koko homma ammattiauttajalle.

 

[toinen näkökulma]

Monesti ihmiset alkaa tiedostaa asioita ja haluta muutosta vasta sitten, kun on tullut seinä vastaan. Tässä tapauksessa esim. joku terveyteen liittyvä asia. Joku "valkotakkinen" voisi vihjaista, että 5 kg vähemmän, niin se ja tämä sairausriski olisi pienempi. (Toivottavasti ei tarvitse nin pitkälle mennä, että oikeasti tulee joku sairaus tai paha vaiva) Sitten pitäisi jaksaa kannustaa toista yli pahojen paikkojen eikä lannistaa.

Ei viisi kiloa riitä, neljäkymmentäkiloa on tullut lisää parissa vuodessa, välissä on laihdutusjakso hänen omasta aloitteestaan. Lihavuus ei minua haittaa, oli pulska silloinkin kun aikoinaan rakastuttiin. Painon putoaminen on plussaa, mutta elämän hallinta ja hänen oma tunteensa siitä on se tavoiteltava asia.

 

[vieras]

Onko kumppanillasi mitään muuta omaa, jota ei tarvitsisi jakaa? Tai olisiko mahdollista järjestää hänelle jotain omaa kivaa? Ilmeisesti kyseessä on nainen, kun on niin "tunteella" syövä? Esimerkiksi jotain hemmotteluja, kasvohoitoja, joku lehtitilaus jonka hän saisi aina lukea ensin? Onko kumppanisi masentunut? masennuksen oireita on syömättömyyden lisäksi myös ylisyöminen. Jos kyse on masennuksesta, ápua täytyisi hakea mahdollisimman pian.
Alkuperäiseen kysymykseen voisin sanoa, että kumppanisi todennäköisesti loukkaantuu jos syyllistät häntä lisää asiasta. Hän varmasti on hyvinkin tietoinen asiasta. Syöminen vain on ainoa asia, josta hän saa minkäälaista mielihyvää.. Ennemminkin kehottaisin positiiviseen kannustamiseen, suunnittelette yhdessä terveelliset kauppalistat etukäteen ja sinä käyt sitten kaupassa, ettei kumppanille tule mielitekoja. Ja kokeilkaa vaikka herkkupäivää kerran viikossa, jolloin sovitte tietyn rahasumman, millä kumpikin ostaa vain itselleen mieleisiään herkkuja. Jos viikko onnistuu vain yhdellä sovitulla herkkupäivällä ja muutenkin viikko on onnistuttu syömään järkevästi, saa viikonloppuna jonkun oikeasti kivan palkinnon, oli se sitten hieronta, leffa tai mikä tahansa, joka voisi motivoida uuteen elämäntapaan. Jos tavoitteena on painon pudotus, ottakaa vaikka 5kg:n välein KUNNON kannustus-palkintoja, kuten kampaajalla tai kosmetologilla käynti ja kun lopullinen ihannepaino on saavutettu (kannattaa tällekkin tehdä realistinen aikataulu, mihin mennnessä tavoite olisi saavutettavissa) lähtekää vaikka yhdessä shoppailu- lomalle, tarvitseehan laihtunut rakkaasi kokonaan uuden vaatevaraston

 

[toinen näkökulma]

Ei ole nainen, vaan mies. On omaa aikaa, mielekäs työ, harrastuksia, voisi mennä ja tulla miten haluaa. On aivan selkeästi masentunut, mutta mielestäni osittain tästä ja osittain on myös tarve olla masentunut, koska silloin "ei tarvitse nousta ylös". Omassa päässäni olen ajatellut, että pelkää niin paljon jotain epäonnistumista, että pakenee kaikessa tähän syömiseen. Kaikki hänen omat tavoitteet, meidän yhteinen tulevaisuus, kaikki hukkuu sen alle, että täytyy päästä piiloon ja ahmimaan. Siitä tulee tietenkin paha olla ja taas on mentävä. Mulla on todella ikävä sitä ihmistä, jonka kanssa uskoin olevani ikuisesti, kun en ehkä mahdu enää kovin kauaa hänen maailmaansa. Ja en siis ole nalkuttanut, vaan kannustanut tekemään asioita joita rakastaa/rakasti, mutta hän kokee vaan etten ymmärrä ja ole empaattinen ja olen rajoittava jos esimerkiksi kysyn aamulla monelta on tulossa illalla. Olen aina pitänyt tärkeänä, että hän tuntisi olevansa himojeni kohde, ja etten todellakaan halua mitään pyykkilautavatsaa. Ei vaan mikään yhdessäolo enää oikein kelpaa, eikä hän tee yksinkään yhtään mitään; ei tapaa ihmisiä, ei tee muuta kuin katsoo elokuvia ja syö. Hän ei pysty puhumaan siitä mitä haluaa oikeasti minkään suhteen, itsensä suhteen. Hänelle on tärkeää että olen hänen, mutta hän ei enää itse oikein ole tässä parisuhteessa. Ja siis tämä on sitä tunnesyömistä, muta se ei suinkaan lähtenyt tällaisesta vaan ennemminkin ajautui tunnesyömiseksi ja masennukseksi sellaisesta reippaasta "minä otan isomman palan" asenteesta. Lähes asuttiin yhdessä, ei enää. Lapsi syntyi, ja hän rakastaa sitä, mutta tämä muu menee vaan pahemmaksi. Tuntuu todella pahalta katsoa vierestä kun hän tuntee epäonnistuneensa mutta samalla se on totta, monta asiaa on mennyt rikki kun olen vaan hiljaa odottanut.

 

[vieras]

Minusta sinä puhut todella viisaita ajatuksia.
Itse usein mietin, miksi ainakaan suomessa ei vain kukaan saa sanoa suoraan kenellekään mitään. Eikä ainakaan tuosta lihavuudesta, tupakasta ym. saa kyllä haukkua.

Tunnistan itseni ja miehenikin osittain tuosta itsekkyydestä ja ahmimisesta. vaikka olemme normaalipainoisia tai jopa hoikkia. Silti joskus haluaa ahmia aivan itse ja aivan yksin jotain.

Ja länsimaalainen ihminen on ahne ja itsekäs. Ja ylipainoisia on paljon.

 

[ap]

Olisikohan tähän uusia näkökulmia tähän aikaan?

 

[Maia]

Häntä varmaan hävettää, mutta jos hän häpeän takia saa rajoitettua syömistään seurassa, niin olisiko siitä hyötyä myös siinä, että tiedän hänen syövän ahneuttaan yksin, että voisi syödä enemmän kuin muut/ minä tai kukaan.

En ihan ymmärtänyt tätä, mitä tarkoitat?

Suurin osa ahmijoista kyllä häpeää sitä syömistään jo, mutta se häpeä ei estä syömistä vaan aika usein provosoi sellaista pakkomielteistä syömistä. Ja todennäköisesti teilläkin voisi käydä niin, tai ainakin sille on suuri mahdollisuus, että seurassa syömisen häpeä aiheuttaisi holtittoman ahmimisen yksin. Kun seurassa ollessa häpeää ja kiinnittää kohtuuttoman paljon huomiota ruokaan ja ruokailemiseen, suhde ruokaan vääristyy täysin ja se saa kohtuuttoman suuren painoarvon, ja koska ei voi syödä seurassa niin ruokaa on saatava entistä enemmän ollessa yksin ja sitä on piiloteltava entistä enemmän.

Lue itse vaikka kirja, joka käsittelee ongelmasyömistä, esimerkiksi vaikka "tunteet ja syöminen", se voi avata sinulle uusia näkökulmia tai avaimia ongelman ratkaisemiseen ja kumppanin ymmärtämiseen. Ja kumppaninkin olisi se hyvä tietenkin lukea.

 

[ap]

Olisiko?

 

[ap]

Häntä varmaan hävettää, mutta jos hän häpeän takia saa rajoitettua syömistään seurassa, niin olisiko siitä hyötyä myös siinä, että tiedän hänen syövän ahneuttaan yksin, että voisi syödä enemmän kuin muut/ minä tai kukaan.

En ihan ymmärtänyt tätä, mitä tarkoitat?

Suurin osa ahmijoista kyllä häpeää sitä syömistään jo, mutta se häpeä ei estä syömistä vaan aika usein provosoi sellaista pakkomielteistä syömistä. Ja todennäköisesti teilläkin voisi käydä niin, tai ainakin sille on suuri mahdollisuus, että seurassa syömisen häpeä aiheuttaisi holtittoman ahmimisen yksin. Kun seurassa ollessa häpeää ja kiinnittää kohtuuttoman paljon huomiota ruokaan ja ruokailemiseen, suhde ruokaan vääristyy täysin ja se saa kohtuuttoman suuren painoarvon, ja koska ei voi syödä seurassa niin ruokaa on saatava entistä enemmän ollessa yksin ja sitä on piiloteltava entistä enemmän.

Lue itse vaikka kirja, joka käsittelee ongelmasyömistä, esimerkiksi vaikka "tunteet ja syöminen", se voi avata sinulle uusia näkökulmia tai avaimia ongelman ratkaisemiseen ja kumppanin ymmärtämiseen. Ja kumppaninkin olisi se hyvä tietenkin lukea.

Tarkoitan sitä, ettei hän ole muuten itsekäs, eikä muissa asioissa ahne, eikä varmaan ole ajatellut asiaa siltä kannalta. Mutta nyt syöminen vaikuttaa moneen muuhunkin asiaan jo, seksiin, yhdessäoloon... se on vienyt paikan muilta asioilta, myös hänen omilta asioiltaan. Luulen, että hän ei haluaisi olla sellainen, jos siitä sanoisi suoraan. Tarkoitan siis että jos esimerkiksi jokin tekoni haittaisi puolisoani, niin luultavasti voisin jättää sen tekemättä, etten loukkaisi häntä. Jos vaikka puolisoni ei pitäisi siitä jos juon alkoholia, en joisi. En tiedä voiko tällainen lähestymistapa toimia syömiseen, varsinkaan kun tämä on mennyt niin pitkälle jo. Monen mielestä ei varmaan voi. En tiedä, en ehkä uskalla kokeilla.