Läheisriippuvainen?

[Assi]

Tunnen eläväni, kun mieheni on lähelläni. Hän antaa minulle energiaa. Hänen läheisyytensä saa minut piristymään. Jos olen kotona yksin, odotan häntä. Kun hän tulee, tunnen energian virtaavan minuun. Hän on rakas. Kun minulla on hankalaa, tahdon kuulla hänen äänensä ja se helpottaakin. En tahdo olla öitä erossa, onneksi ei tarvitsekaan.

 

[JOO]

Ihan varmasti ainakin pieniä oireita läheisriippuvaisuudesta. Kannattaa opetella myös olemaan ja viihtymään yksin, työ ja muut asiat kuitenkin joskus pakottavat olemaan erossa; virkistävääkin se voi olla.

 

[horroria]

Että mies antaa minulle energiaa... ( kun en osaa olla ja nauttia yksinolostani)
ja että tunnen eläväni ( kun en osaa keksiä mitään hauskaa yksinäni)
hänen läheisyytensä saa minut piristymään ( olen niin onneton ilman miestä oikein nyyhky sellainen,joskus tulee itkukin kun ihmettelen missä se taas on?)
odotan häntä... ( kun oma vapaa aika on niin tylsää en osaa nauttia itsestäni, en tiedä mitä tehdä yksin niin sitten ""odotamme' )

free your mind!!!!!!!!! voit paremmin!

 

[läheisriippuvainen]

Oletpa laittanut itsesi kamalaan asenteeseen,alat jo runoilla
kirjoituksestasi päätellen olet jo menossa sinne suuntaan,onpa sulla kauheeta sitten,mä en ainakaan enää ikinä halua kokea tuollsista paskaa riippuvuutta! YAK!
oma elämä voi mennä hukkaan jos olet tuollainen miehen suhteen!

 

[Assi]

Kukaan ei edes arvaillut, että olisin rakastunut? Eivätkö oireet voisi viitata myös siihen?

Yhteiselomme on kestänyt 12 vuotta ja olen rakastunut jälleen, se kai taisi kirvoittaa tekstiä, joka normaalisti kuulostaisi lähes kornilta.

Eikö sitoutuminen voi merkitä myös sitä, että nauttii toisen läsnäolosta? Eikö rakkaus merkitse sitä, että saa toisesta voimaa? Eikö parisuhde ole silloin hienointa, kun toinen on rakastettu ja paras ystävä, jolle voi kertoa myös, kun on hankalaa?

 

[on se]

Onhan se hienoa elää onnistuneessa parisuhteessa.
Minut aikoinaan diagnosoitiin läheisriippuvaiseksi pariterapiassa. Sen jälkeen olen tohtoroinut itseäni irti tuosta sairaudesta. Melko hyvin olen jo onnistunutkin.
Olen ottanut tähän aiheeseen kantaa jo monessa viestiketjussa, joten ei aiheesta enempää.

Terveessä suhteessa sietää myös yksinoloa. Vaikka tuo pariterapeutti ohi tomera täti, niin en vuosien tutkimisen jälkeen ole hänen kanssa täysin samaa mieltä sairaudestani.

Viihdyin jo seurusteluaikana ja avioliitossani paljon yksin. Mies oli yleensä aina työmatkoilla ja kävi vain kääntymässä kotona.

Näköjään uusia termejä syntyy lähes päivittäin. Kun salarakas kohu vaimenee, niin tekstiviestin lähettäminen on jo sekstailua. IS:n keskustelussa joku sanoi saman asian ajavan myös anonyymikirjoittelun chattipalstoilla.

Täytyypä olla varovainen näiden kirjoitusten kanssa.
Kun yhdestä vaivasta pääsee, niin tuhat on jo tilalla.

Energiasta voi keskustella lisää Kristallipallopalstalla.
Olin eilen illalla mahdottoman väsynyt. Kirjoitin eräälle hädässä olevalle naiselle viestin tällä palstalla.

Menin sitten kotiin, söin illallisen ja makasin repo rankana loppuillan puolitajuttomana. Ehkä annoin kaukoenergiaa tai sitten vedin kirjoittajan perhehuolet itseeni kuin pesusieni.

Ammattiauttajat käyttävät debriefing-vertaistukea. Ehkä minunkin pitäisi saada jotain apua pallolaisista.
Liika toisten ongelmiin eläytyminen ei sovi edes meikä Ellille.

Olkaa varovaisia. Oma elämänilo nuutuu liian rankoista viesteistä. Virtuaalikoukussa on omat vaaransa.

 

[Terapeutti]

Kuuntele itseäsi! Usko intuitiotasi.

Miksi on niin vaikea hyväksyä onni itselleen (tai muille, kuten palstalaisten vastauksista voimme päätellä..) että jos olet löytänyt henkilön joka lisää elinvoimaisuuttasi ja onneasi, siitäkin pitää huolissaan mennä trendikkäitä nk sairauksia epäilemään?

Tämä lienee Suomalainen ilmiö, ihmisläheisyys ja kyvyttömyys ihmisyyteen _kuuluvan_ terveen riippuvaisuuden tunteen toisista ihmisista kieltäminen yltiöitseellisen kansakuntamme riveistä... Surullista. Juuri tästä luonnollisen yhteisöllisyyden kieltämisestä syntyy sairauksia, kuten sitä mitä termillä läheisriippuvainen tarkoitetaan.

Olet läheisriippuvainen silloin kuin ""et voi elää"" ilman toista vaikka suhteenne tuo sinulle enemmän tuskaa ja pahaa oloa kuin vahvistaisi itsetuntoasi ja yleistä tyytyväisyyden tuntoa. Käsittääkseni näin ei ollut tilanteessasi

On kaunista että saamme energiaa toisistamme, voimme jopa paremmin yhdessä. Näin asiat pitäisikin olla todellisessa hyvinvointiyhteiskunnassa.

Nauti, sinua on siunattu rakkaudella.

 

[Assi]

Kiitos! Hetken jo ehdinkin miettiä, pitäisikö alkaa parisuhteen edun nimissä ottamaan mieheen etäisyyttä ja keksimään omia menoja ja viettämään omaa aikaa reilusti entistä enemmän... Sellaisen kuvan aiemmista vastauksista sai.

Nykyisin pitäisi olla niin itsenäinen ja pitää vaan omista eduistaan huolta. Rakastan sitä, että saan huolehtia ITSENI LISÄKSI miehestäni ja perheestäni.

 

[Iris]

Et tosiaankaan ole läheisriippuvainen.
En ymmärrä miksi nykyään läheinen parisuhde leimataan läheisriippuvuudeksi. On luonnollista että jos rakastaa jotakuta, haluaa olla hänen lähellään, jakaa asioita hänen kanssaan, iloita ja surra yhdessä.

Ihanteena pidetään että kaikilla pariskunnilla pitäisi olla omat ystävät, omat harrastukset, omat menot. Mitään yhteistä ei sitten olekaan kuin lapset korkeintaan. Eihän sellainen suhde voi toimia, jos mitään yhteistä puhuttavaakaan ei ole, ketäpä kiinnostaa kuunnella tarinoita sellaisten ihmisten tekemisistä, joita ei itse tunne tai harrastuksesta jota ei itse harrasta, työstä jota ei itse tunne ja tapahtumista joissa ei ole ollut mukana ja joista ei itse tunne ketään.

 

[Camina]

On lähinnä _järkyttävää_ se että Suomessa hyvänä ""parisuhteena"" pidetään sitä että nukutaan saman katon alla ja harrastetaan joskus seksiä, ehkä jokusen loman voi viettää yhdessä, mutta kaikki muu elämä on erillään toisistaan!

Tämä, ainakin niisä ääritapauksissa, on suomalaisen yhteiskunnan sairas ilmiö! Se on läheisyyden pelkoa ja aiheuttaa onnettomia ihmisiä jotka sitten eroavat kun ""suhteesta puuttui "" jokin jne, koska ei edes tiedetä mitä läheisyys on.

Assi, uskon että tuon ihmisläheisen ja terveen asenteesi takia sinä ylipäätään olet löytänyt tuollaisen rakkauden. Kaikki eivät siihen kykene. He ovat sitten niitä jotka ensimmäisenä leimaavat sinut ""sairaaksi"" koska eivät edes ymmärrä mitä läheisyys, rakastaminen ja jakaminen tarkoittavat. Tai ehkäpä he aavistavat ja kokevat olonsa entistä onnettomaksi kun sinä siihen kykenet....

Minä olen onnellinen puolestasi. Kuulostat lämpimältä ja rohkealta henkilöltä, uskallat rakastaa!

P.S. Suomalaista ""läheisyyttä"" ja superitseellistä parisuhdemuotoa pidetään hyvin kylmänä ja outona useimmin maamme rajojen ulkopuolella.

 

[Rakel]

Kyllä minäkin rakastan miestäni. Meillä on jopa hauskaa yhdessä ja viihdymme toistemme seurassa. Silti nautin myös yksinolosta, niin kuin tänään. Ihanaa, voin olla ihan itsekseni, juoda lasin viiniä, katsoa telkkaria, möyriä kasvimaalla ja ottaa pitkän nautinnollisen suihkun. Vain minä. Ensi viikolla sitten hellittelen taas miestäni, ja hän minua kun nähdään taas toisemme.

 

[Liisa]

Höpö höpö,

miksi aina leimataan läheisriippuvuuteen. Näin vanhempana naisena sanoisin, että mukavalta parisuhteenne kuulostaa.

Ystävyyssuhteista saa myös voimaa ja virtaa, onnellistahan se on, että parisuhde tuo sitä. Miksi pitäisi olla laimeeta?

Onnea ja halaus

 

[tiedät kyllä]

Mutta päivisin, hän pistäytyy yhä luonani. Tunnetko sen?

 

[olenko?]

MIssähän menee se raja, että on liian riippuvainen.
Jos mies ei soita kahteenpäivään, niin odotan innolla, mitä hän on keksinyt kun on noin hiljaista.
MIes ei soita kolmeen päivään. Olen levoton. Mutta keksin kyllä muuta tekemistä. Hän on ajatuksissani, koska hän on minun mies, ja miksi ei saisi olla?

Mie ei soita neljään päivään. Alan suunnitella yllätysvierailua, mitä jos hän on naimassa jotakin toista, mutta tulen järkiini.
Mies ei soita viikkoon.
Soitan itse hänelle.
Hän ei innostu. Kadun sitä että soitin.
Sitten luulen, että avoin kannattaa olla, eikä pähkäillä mitään.
Sanon suoraan, että olen huolissani.
Mitään hätää ei ole.
Mies ei soita taas viikkoon, koska hän ei varmaan jaksa jatkuvaa epäilyä ja jahtaamista.
Onko minulla mies, vai olenko sinkku?

 

[Assi]

Kiitos ihanista viesteistänne. Kyllä tältä palstalta empaattisia ja hyviäkin ihmisiä löytyy, vaikka se välillä epäilyttääkin.

Kyllä minäkin toki yksin viihdyn, nautin lukemisesta, television katselemisesta, puheluista ystävien kanssa, lenkkeilystä ja vaikka mistä. Mutta tällä hetkellä elämässäni etusijalla ovat muut kuin minä itse. Pieni lapseni ja perheeni. Onneksi parisuhteeni on onnellinen ja saan myös aikaa itselleni, mutta kiireen keskellä on ihana saada kiireetöntä aikaa myös koko perheelle. Onni on arjessa ja pienissä asioissa.

 

[yhä riippuvainen]

Nimimerkille ""0n se"". Jaksaisitkohan vastata jotain. Kirjoitit, että olet tohtoroinut itsesi irti sairaudesta. Miten, minäkin haluaisin. Olen yrittänyt vuosikausia, lukenut kaikki kirjat aiheesta, mitä olen löytänyt, meditoinut, käynyt kursseja.
Silti olen yhä koukussa, epämääräinen paha ahdistunut olo, elämänilo hävinnyt,riippuvaisuuden kohde (emme enää ole yhdessä) mielessä aamulla kun herään ja illalla kun käyn nukkumaan.En mitenkään haluaisi olla tälläinen, haluaisin unohtaa hänet (vaikka ystäviä edelleen ollaankin) ja jatkaa elämääni.

 

[on se]

Nimimerkille ""0n se"". Jaksaisitkohan vastata jotain. Kirjoitit, että olet tohtoroinut itsesi irti sairaudesta. Miten, minäkin haluaisin. Olen yrittänyt vuosikausia, lukenut kaikki kirjat aiheesta, mitä olen löytänyt, meditoinut, käynyt kursseja.
Silti olen yhä koukussa, epämääräinen paha ahdistunut olo, elämänilo hävinnyt,riippuvaisuuden kohde (emme enää ole yhdessä) mielessä aamulla kun herään ja illalla kun käyn nukkumaan.En mitenkään haluaisi olla tälläinen, haluaisin unohtaa hänet (vaikka ystäviä edelleen ollaankin) ja jatkaa elämääni.

Kirjoitin viestin parisuhdepalstan toiseen ketjuun ja sitten viesti meni tärviölle. Aloin sitten selailla vanhoja ketjuja.

Vaihtelen nimimerkkejä, mutta kyllä minut tyylistä tunnistaa.

En osaa sanoa olenko vieläkin läheisriippuvainen. Mielestäni olen jo toipunut avioerostani.
Moni luulee, että olen umpirakastunut. Olen kuulema niin onnellisen näköinen.
Totesinkin siihen, että uskon universaaliin rakkauteen.

Katsoin netistä uutista Malmin putken kutojamummoista ja olisin mielelläni kommentoinut ketjuun mitä harrastaa pääkaupunkiseudulla. Olin aikoinaan kirjoittanut pitkän viestin menovinkeistä.

Hieno juttu, että Malmin ikääntyneet asukkaat ymmärtävät mielenterveysasioiden päälle.
Riittää kun löytää mieleistä tekemistä ja on liikkeellä ihmisten parissa eikä jää kotiin möllöttämään.

Teen edelleen kahta työtä ja tänään riemastuin yhden asian parissa. Pidän ihmisläheisestä työstäni.
Kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Yritän karsia liikaa lukemista. Mutta kyllähän tuossa meni pari tuntia aikaa, kun köllöttelin sohvalla Ilta-SAnomien parissa. Eläydyin vahvasti evakkotarinoihin.

Joten en minä ihmisenä miksikään muuksi muutu. Rakastan kuulla ja lukea tarinoita.
Ja jos joku on kiinnostunut minun elämsätä niin toki kerron tuoreimmat kuulumiseni.

 

[ei tajunnu]

Mitä Assi tällä kirjoituksellaan haki? Jäi vähän epäselväksi. Itsetunnon pönkitystä?