Läheisten puuttuminen lastenkasvatukseen

[loppuun palanut]

Olen kyllästynyt siihen, että jotkut läheiseni ovat ottaneet sydämen asiakseen puuttua lapseni kasvatukseen. Etenkin he arvostelevat minun päätöksiäni sekä toimintatapojani liiallisuuksiin asti.

Tämä alkoi siitä, kun olin ajatellut "pärjätä" ilman tuttia mahdollisimman pitkään. Joka tilanteessa joko vihjailtiin tai sanottiin suoraan; "miten tutti olisi tässäkin tilanteessa hyvä" tai "onko se äiti vähän hassu kun ei sinulle tuttia anna". Nyt se on n kk ajan mennyt siihen, että heidän mielestään lapselle pitäisi ruveta antamaan velliä tai muuta lisäruokaa. Näiden muutaman arvostelijan mielestä olen itsekäs kun vielä täysimetän. En kuulemma ajattele lasta, vaan imetän sen vuoksi, että haluan lapsen olevan mahdollisimman kiinni itsessäni. Lapsesta kuulemma näkee, että tarvitsisi lisäravintoa ja -ravinteita. Lisäksi jos tyttäreni vähänkin inahtaa, on kyse aina kuulemma siitä että hällä nälkä eikä maitoa tule tarpeeksi. Tyttö täytti juuri 4 kk ja pärjää mielestäni rintaruoalla vielä hyvin. Maitoa riittää ja paino nousee. Myös neuvolasta on tullut kannatusta täysimetyksen puolesta.

Viimeinen tippa oli, kun sain kuulla lapseni olevan pilalle lellitty! Siis 4 kuukauden ikäisenä. Pitäisi kuulemma opettaa, ettei syliin oteta heti kun itkee. Ollaan lisäksi hänen mukaansa opettaneet lapsellemme, että sylissäpitäjän pitää aina keksiä lapselle virikkeitä. Pitää pystyssä tms. Muiden lapset kuulemma vain makoilevat rauhassa omissa oloissa, mutta meidän lapsi ei viihdy pitkiä aikoja yksin kun olemme hänet sellaiseksi opettaneet.

Olen yrittänyt tälle lapsetomalle henkilölle selittää, että lapset tarvitsevat turvaa. Syliä ja huomioonottamista. Olen sanonut, ettei näin pientä lasta voi vielä lelliä pilalle. Olen myös korostanut, ettei lapsia tehdä "omiksi leluiksi". Ei lapsien kuulu vain hiljaa hymyillä nurkassa, josta ne voi sitten halutessaan ottaa esille. Sanani kaikuvat kuuroille korville.

Olen sanonut suoraan, mitä mieltä mielipiteistään ja etenkin tavasta, jolla ne tuodaan esiin olen. Olen korostanut sitä, että kyseessä on minun lapseni ja minun kasvatusmetodini ja valintani. Mikään ei tunnu auttavan. Arvostelu jatkuu jatkumistaan. Koen tulevani ikään kuin painostetuksi. Olen tähän asti yrittänyt olla huomioimatta kyseisiä asioita, mutta herkkänä ihmisenä ne jäävät painamaan ajatuksiini. Ihminen, joka eniten minua ja lastani arvostelee on lähisukulaiseni, lapsen kummi ja minulle erittäin rakas! En haluaisi menettää häntä, mutten myöskään kestä tätä tilannetta. Pelkään, että lapsen kasvaessa hän kertoo negatiivisia mielipiteitään myös hänelle. En olisi ikinä, ennen lapseni syntymää kuvitellut, millainen "tyranni" hänestä muodostuu.


Onko kellään kokemusta vastaavasta? Olen todellakin ihan loppu. Tuntuu, että ihmiset, joihin aina olen luullut voivani turvautua ovat pettäneet minut eikä minulla enää ole ketään (mieheni lisäksi) kenen puoleen kääntyä ilman murskakritiikkiä ja "mitä minä sanoin"-asennetta. Asia voi tuntua pieneltä, mutta minulle se on ylitsepääsemätön.

Kiitos kaikille, jotka jaksoivat lukea vuodatukseni. Jo sen kirjoittaminen auttoi!

 

[miniäkö?]

Onkohan mun anoppi sun kummi?

 

[miniäkö?]

...siis sun lapses kummi. Kuulostaa NIIN tutulta!

 

[liuku.]

No mun sosiaalinen elämä on onneksi kutistunut niin, että harjoitan sitä melkein pelkästään netissä ;D.

Täällä ottaa mua niin aivoon äidit, jotka tuntuu etsivän kaikkialta jotain arvosteltavaa ja ihmeteltävää, herää kysymys eikö heillä ole omaa elämää. Sitten kun saavat arvostella ja ihmetellä, niin tuntevat itsensä onnistuneemmiksi äitiydessä, omaa itsetunnon pönkitystä.. kuinka he tekevät kaiken oikein.

Miksi täällä ei koskaan huomata asioiden positiivisuutta, mietitä että kuinka nähtiin kun joku äiti hoiti lapsensa hienosti? Sitten jos yrittääkin tänne kirjoittaa jotain positiivista, niin joku ilkeilee ja sitä kun ihmettelee, niin kommentit on tätä luokkaa "ainiin täällä saa vain kehua laiskoja huonoja äitejä" ja hahah koska täällä kehuttais ketään, korkeintaan puolustellaan omaa näkemystä jottei ihan tulisi sorretuksi.

Tietysti jokaisella meistä on parantamisen varaa jossaki asiassa eikä kaikessa voikaan onnistua, mutta jos osattais olla iloisia niistä asioista, joissa ollaan onnistuttu. Vaikka olisit onnistunut omasta mielestäsi ainakin vaikka kaikissa muissa asioissa, mutta vaikka sanotaan nyt imetyksessä et olisi, niin jotkut neropatit sanovat, että et ajattele lapsesi parasta, olet itsekäs laiska äiti. Mua ainakin ottaa päähän, jos joku kyseenalaistaa mun rakkautta lastani kohtaan. Sillä rakastan sitä eniten maailmassa ja ajattelen sen parasta. Joskus vain on vaikeampi kaikkea toteuttaa.

Ja ei, en omasta mielestäni ota palstaa liian vakavasti, mutta silti joskus näitä juttuja lukiessani ottaa aivoon. Pahoittelen rönsyilevää tekstiäni, josta ei varmasti edes selviä mitä ajattelen, mutta jos nyt joku ymmärsi niin hyvä .

 

[tiipii...]

et todellakaan ole ainoa! Olen keskustellut samasta aiheesta "äitiystävieni" kanssa monesti. Kaikilla on näitä tuttuja jotka tietää paremmin sinun lapsesi asioista. Minustakin se on suunnattoman ärsyttävää. Olen vasta nyt rohjennut itse alkaa sanomaan vastaan, että minähän teen niinkuin itse parhaaksi näen. Vauvani on nyt 9kk. Alkuun vain kuuntelin ja kihisin mielessäni...Parempi kai olisi antaa mennä toisesta korvasta ulos heidän puheet, muttei sekään niin helppoa ole. Mutta suurta nautintoa tuottaa se, että saa sanottua sentään oikeutetun oman mielipiteen takaisin näille arvostelijoille. Meillä ainakin tuntuu, että on hiukan se kommentoiminen vähentynyt sen myötä. Ja se on myös auttanut, että vaihdan tahallani puheenaiheen johonkin ihan muuhun. Sillai, että he huomaavat, ettei mua kiinnosta kuunnella heitä. Kysyn vaikka, että no mitäs teille kuuluu? Tai, katoitko eilen sen jonkun ohjelman telkkarista?
Mutta koita kestää! Toivotaan, että se heidän kommentoimisinto laantuu ajan kanssa!

 

[loppuun palanut]

Onkohan mun anoppi sun kummi?

Heh; Miten selviät kyseisestä ongelmasta anoppisi kanssa? Onko ainoana keinona tapaamisten minimointi? Vai pystyykö ihmisten käytöksiin saada muutosta puhumalla? Toivoisin ainakin omalla kohdallani, että pystyy. Seuraava vaihe on auttamatta itselle rakkaan ihmisen sulkeminen elämästään ja lapsensa elämästä. Mielenterveyden vuoksi!

 

[mami5]

Tuttua tekstiä Muistan, kun sain ensimmäisen lapseni, oma äitini oli kärkkäästi antamassa lastenhoitoneuvoja joita jaksoin kuunnella vain hammasta purren. Nyt viiden lapsen äitinä, äitini arvostelee edelleenkin kasvatus ja hoitotapojani (sinäänsä hassua, sillä olen myös ammatiltani lastenhoitaja) ja luulempa kuitenkin olevan huomattavasti kokeneempi kasvattaja kuin hän, no mihinkäs se koira karvoistaan pääsee.

 

[amamma]

hei

meilläkään ei ole ollut tuttia ja sitä on kyllä isovanhemmista asti tyrkytetty salaa pojalle suuhun...ärähdin kunnolla ja se loppui siihen.

voisiko ystäväsi olla kateellinen sinulle? sinulla on ihana lapsi, hoidat lastasi hyvin ja rakkaudella ja olet vielä varma omassa kasvatustavassasi. en tiedä, mutta ehkä sinun ei kerta kaikkiaan kannata ottaa kuuleviin korviisi hänen sanomisiaan, anna hänen ihmetellä ja toimia niin kuin hän haluaa teitä tavatessaan, varmasti hän ajan kanssa huomaa että kommentit kaikuvat kuuroille korville (tai sitten ei ) omalla kohdalla kommentointi on vähentynyt lapsen kasvaessa - nythän se saa jo ruokaa eikä vaan jotain tissimaitoa, lapsenhan pitää saada kunnon ruokaa,,,on se kumma kun ei uskota että sillä maidolla lapsi kasvaa ja se on vaan niin!

voin myös omalta osaltani suositella esim neuvolapsykologia, jos tuntuu että alkaa liikaa miettiä tällasia juttuja ja nää painaa mieltä!

voimia sinulle!

 

[VP.]

Suutu. Jos ei omien kasvatusmetodien perustelu riitä, niin näytä missä raja menee. Täysimetys on tosi hyvä juttu, samoin tutittomuus ja lapsen sylittely. Et varmastikaan toimi lapsesi kanssa huonona esimerkkinä.

Kaikki ihmiset on luultavasti sillä tavalla herkkiä, että ottavat arvostelun henkilökohtaisesti. Kaikki eivät vain ymmärrä, miten asioita esitetään rakentavaan sävyyn ja mitä ei edes kannata sanoa ääneen. Näille ymmärtämättömille paras lääke on rehellisyys. Näytä tunteesi, pue se sanoiksi. Itke jos itkettää ja karju vaikka naama punaisena jos karjututtaa. Minä jopa kiroilen ja kettuilen, ellei sanoma mene perille. Yleensä arvostelu loppuu siihen, kun sanon että tää on mun lapsi, hoida/hommaa omas. Olen toki saanut suorasanaisuudellani miehen sukulaiset takajaloilleen, kun olen hoitanut puhumisen niinkuin meillä on tapana

 

[kohtalotoveri]

Kuin olisin itse kirjoittanut tekstin ! Täällä vaan on kaikki lähisukulaiset toitottamassa omia kasvatusneuvojaan. Mummot, tädit, äidin äidin siskot...Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos olen päättänyt antaa mennä. Meidän tyttö ei esimerkiksi huoli tuttia...no olen antanut mummojen yrittää ja kun ei huoli heiltäkään niin vasta sitten uskovat. Ärsyttää kun eivät voi uskoa mitään mitä minä sanon ja olen havainnut vaan sinnikkäästi väittävät ja jankuttavat samaa asiaa jos joku on ollut joskus 30 vuotta sitten niin tai näin. Hohhoijjakkaa !!!

 

[tuttua on]

Joo samat virret on kuultu täälläkin. Tuttia ei syönyt. Liikaa/liian vähän vaatteita päällä. Rintamaito ei riittänyt ja sekös oli maailman loppu! Koko ajan kuulin, että kuinka teen lapseni kipeäksi korvikkeella. No eihän sitä lasta saa nälässä pitää! Heti ku vähän inahti, niin MAHAVAIVAA kuulu ainaki kolmesta suusta. Kerran tuli mitta täyteen ja annoin tulla suusta kaiken ulos. Käskin pitää kasvatusohjeet omana tietona. Tais tehota siihen henkilöön. No muille en oo sanonu. On vanhuksia niin en viitsi alkaa sanomaan. No kuulee niitä neuvoja ja huomautuksia vieläkin. Ei jaksa välittää. Siinäpähän selittävät. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. En ala keskustelemaan aiheesta, vaan hymähdän tai sanon niimpä. Tyytyvät tuohon niin olkoon minun puolestani. 9kk näitä kuunnellu, niin ei ne enään jaksa stressata.

 

[Pahvi-76]

Oi, kuulostaa niiiin tutulta tuo muiden puuttuminen

Mun neiti on jo 1v7kk, joten hirveästi ei enää neuvoja tule, mutta tässä kootusti ne parhaat:

- Taasko imetät? Vieläkö maitoa muka tulee? Kyllä se pottu kuules pitää aloittaa jo 2kk ikäiselle -Anoppi-
- Jätät tytön tänne hoitoon niin kyllä MUMMI vie kunnolla saunomaan... Tyttö 3kk ja Anoppi opastaa
- Et kyllä sitten mitään paskarättejä rupea käyttämään! Anopin suhtautuminen kestovaippoihin...
- Kun MINÄ saan lapsen, niin kasvatan sen niin ettei se huuda ja rääy julkisilla paikoilla... Tytön sylikummi (kundi) kun neiti huusi väsymystä 6kk iässä kylässä ennen nukahtamista

Mulla siis anoppi rakastaa ohjeistaa, kaikkea en enää edes muista, ehkä hyvä niin

Parasta tehdä juuri niin kun itsestä tuntuu parhaalta.
Nyt kun mun kakkosen LA on huomenna, niin neuvolan terkka kysyi, että mitä meinaan tehdä toisin kun ekan kanssa. En keksinyt mitään korjattavaa. En tarkoita, että olisin lähelläkään täydellistä, mutta olen tyytyväinen omiin ratkaisuihini.

 

[Tuttua, niin tuttua...]

Voi että kun kuulostaa tutulta tuo teksti. Itsekin täysimetin 5,5 kk ja sitä ihmeteltiin, etteikö lapsi vielä muuta saa. Sitten kun alkoi muuta saamaan, ihmeteltiin sitäkin. Ja kun jatkoin imetystä yli vuoden, kysyttiin, että vieläkö sitä maitoa tulee? Mutta kun lopetin imetyksen noin kuukausi sitten lapsen ollessa 1 v 1 kk, sitä kommentoitiin "nytkö se imetys jo loppui?". Voi nenä, sanon minä.

Korvat kiinni vaan ja pidä omista periaatteistasi ja tuntemuksistasi kiinni. Oikealla tiellä olet. Lapsettomien puheet voit jättää huoleti sivuun, he kun oikeasti eivät tiedä mistään mitään. Ja muut vanhemmat sukulaiset, esim. anopit ym: Heidän kohdallaan on kyse taas siitä, että moni suositus ym. on vuosien ja vuosikymmenten varrella muuttunut kun ollaan saatu uutta ja parempaa tietoa.

Eli hyvät jatkot Sulle, ap, äläkä kuuntele moista potaskaa vaan toimi " yhdestä korvasta sisään, toisesta ulos" - periaatteella!!!

 

[ei voi muuta kuin]

sanoa, että tutulta kuulostaa. Ekat kuukaudet olivat pahimpia, tuttia oli tuoreet isovanhemmat (tai mummo) lykkäämässä heti laitoksella. HETI jos lapsi inahtikin. Kuulemma me hänen lapset emme ikinä itkeneetkään. Ja tosiaan, jos itkahti, niin nälkä oli ja ei taida maitoa tulla (oma äitini, joka ei pystynyt (?) imettämään minua).

Sitten appi valitti, että perhepeti on ihan hirmuinen juttu. Naapurin täti huusi aidan yli, kun olin vaunuttelemassa lapseni kanssa, että ÄLÄ vaan totuta sitä siihen.

Näitä esimerkkejä riittää. Minä olen aina napakasti sanonut, että näin toimimme me. Tämä on meidän lapsi ja olette omanne jo kasvattaneet. Kesti jokusen aikaa, mutta helpotti kuukausien kuluessa. Nykyisin ei onneksi enää hirveästi joudu tuollaista kuuntelemaan.

Mutta tiedän, että ottaa aivoon ja raskaasti. Sitä vain on niin herkkänä tuoreena äitinä, että tosiaankin kaipaisi sitä, että joku sanoisi, että hienosti pärjäät jne. Niin vähän sellaista kuulee. Tiedän itsestänikin, kuinka olemus ryhdistäytyy, kun kuulee kehuja lapsesta.

Tsemppiä! Olet hyvä äiti, kun luotat omiin vaistoihisi ja osaat kasvattaa lastasi juuri oikein

 

[Jo_]

Usein on kyseessä varmaan sekin, että ohjeistaja ei ymmärrä, että äiti voi loukkaantua puheista. Oma äitini esimerkiksi ei todellakaan varmasti halua loukata minua, mutta kyllä minua ärsyttää, kun hän puhelee vauvalle: "Eikö se äiti anna maitoa ollenkaan, kun ei mummi voi antaa." Vaikka kuinka yrittää tolkuttaa, että vauvalla ei ole nälkä. Totean aina, että sillä ei ole nyt nälkä, annan sitten kun sille tulee.

Anoppi samaten on ihana ihminen, mutta hänellä sekä appiukolla, joka ei ole eläissään lapsia hoitanut, on näitä ohjeita, että "Olette opettaneet vauvan, että aina otetaan syliin jos itkee." tai "No nyt se itkee, kun on opetettu, että aina vaihdetaan heti vaippa kun kakkaa." Eli heillä ois päämääränä seitkytluvun tyyliin opettaa kolmikuukautista vauvaa tulemaan toimeen omillaan. Viimeksi teki mieli kysyä, kuinka kauan itse haluaisit olla pissat housussa, mutta olen katsonut paremmaksi olla sanomatta näihin mitään. Heiltä kuulee myös, että "Eipä äiti raaski laittaa poikaa hoitoon." Tilanteiden perusteella olen päätellyt, että tämä tarkoittaa, että minun ei pitäisi laittaa poikaa hoitoon vaan hoitaa itse. Tietävät nimittäin, että olemme sopineet isän jäävän hoitovapaalle kun vanhempainvapaa loppuu.

Lapseton ystäväni sanoi kerran, että: "Ei kai sitä lasta aina tarvi syliin ottaa kun se itkee". Sanoin, että niin ajateltiin seitkytluvulla. Eipä ole hän sen jälkeen kommentoinut, ja hyvä niin. Lapsettomien ystävien kanssa huomaa niin selvästi, että heillä ei ole minkäänlaista käsitystä vauvanhoidosta.

Mutta siis olen ajatellut, että eivät neuvo loukatakseen minua, vaan ehkä vaan jotenkin vahingossa, ja varsinkin mummien aikaan on lapset kasvatettu ihan eri ohjeilla kuin nykyisin, niin ymmärtäähän sen, että ohjeistavat oman kokemuksensa mukaan.

Eli valitsen reagointityylin sanojan mukaan. Läheisemmille sanon niin kuin asia minusta on, appivanhempien annan puhua mitä puhuvat, enkä sano mitään.

 

[Fantti*]

Moikkelis!

Uskon, että ainaiset neuvot käyvät rassaamaan, mutta veikkaan, että läheisesi tekevät sen ajattelemattomuuttaan ja monesti tarkoittavat jopa hyvää. Voin esimerkiksi kuvitella, että lapseton henkilö ihan uteliaisuuttaan kysyy imetysasioita. Minä varmasti olisin laukaissut ennen omaa lastani jollekin, että taaskos teillä syödään. Ei mitään pahaa tarkoitusta, mutta jos asiasta ei tiedä niin saattaa tulla outoja kysymyksiä.

Minä itse olen saanut paljon hyviä neuvoja äidiltäni ja isältäni. He ovat sota-ajan lapsia ja Arvo Ylppö oli kova sana kasvatusneuvoissa heidän kasvattaessaan lapsia. Vanhoissa ohjeissa on paljon myös hyvää joten ei kaikkea kannata heti kumota. Tosin jotkut neuvot ovat muuttuneet. Järki siinäkin omaan käteen. Tiukka kyllä-minä-tiedän-asenne ei aina ole hyväksi sillä aina voi oppia uutta!

Itse teen niin kun neuvoja kuulen, että keskustelen asillisesti mikä on nykyajan kanta asiasta ja minun näkemys ja toisaalta jos neuvo on hyvä niin kiitän neuvosta ja testaan itse. Näin sitä aina oppii uutta Jotkut neuvot vaan kannattaa jättää omaan arvoonsa ja joo joo turhia vängätä.

Tsemppiä kaikille ja koittakaa kestää. Ja taas olette oppineet, että miten suhtaudutte omiin tyttäriin ja miniöihinne kun he saavat jälkikasvua! Vai laitetaanko vahinko kiertämään;-)

 

[tmj]

Mä en uskalla antaa anopin hoitaa lasta. Niin kummallisia juttuja olen joutunut kuuntelemaan viiden lapsen isoäidiltä.
Enkä saa sanottua että meillä tehdään toisin. Jouluna katselin mykkänä vierestä kun anoppi tunki 4kk vauvan suuhun suolaista savulohta. Kiinteiden maistelu alkoi aika rajulla tavalla...mä en vaan pystynyt edes sanomaan mitään, jotenkin mä menen kipsiin sen naisen läsnäollessa. En siis pysty puolustamaan omaa lastani. Kauhulla odotan mitä seuraavaksi...

 

[äitinämyös]

Nyt TMJ otat itseäsi niskasta ja olet vastuullinen ÄITI! Ei herranjumala kukaan olisi saanut minun lapselleni syöttää kalaa saatika suolaa 4 kuisena. Sinä äitinä tiedät mikä lapsellesi on parasta ja SAAT miehesi kanssa tehdä ne päätökset. Muut saavat luvan kunnioittaa niitä. Kyllä äidin täytyy voida suojella lastaan, vaikka olisikin "lukossa". Kun lapsesi kasvaa hän huomaa, ettei äiti suojelekaan tai ole turvallinen aikuinen, jos ei saa suutaan auki oikeissa tilanteissa. Tuossa kyse ei onneksi ollut kuitenkaan hengenvaarasta, mutta niitä tilanteita tulee varmasti lapsen kasvaessa, jolloin sinun pitää saada anopille sanottua, että meillä ei toimita noin, kunnioitathan sitä.
Itselläni on myös vahva anoppi, jonka seurassa moni menee "lukkoon". En ole edes luonteeltani kovin "suorapuheinen", mutta lapsen myötä, olen löytänyt itsestäni "leijonaemon". Annan isovanhempien siis touhuta lapsen kanssa, mutta ymmärtävät kyllä, että esim. ruoka-asioissa kysyvät aina minulta mitä saa antaa, lapselle kun kaikki ei sovi. Uskon, että siihen auttaa myös se, että on itse varma omista tekemisistään, eikä anna muiden ohjailla. Meillä äideillä on kuitenkin paljon enemmän nykyaikaista tietoa siitä, mitä haittaa voi olla tavoista jotka "ennevanhaan" oli normaaleja. Siitä voi nätisti sanoa, että neuvolassa ohjeistettiin näin ja näin siis myös toimitaan. Ymmärrän kyllä, että muiden kommentit ja neuvot jää vaivamaan, minua myös. Se tuntuu sillä hetkellä pahalta, mutta kun aika kuluu ja on toiminut oman vaiston ja parhaaksi katsomansa tiedon varassa, voi myöhemmin huomata, että sinne ne neuvot ja kommentit jäi...lapsi kasvoi hienosti ja hänestä tuli ihana persoona, onneksi toimin niinkuin toimin. Aina ei voi olla oikeassa, eikä liian jyrkkäkään, neuvoja voi kuunnella ja pohtia sitten olisiko niistä kokeilun arvoisiksi. Mutta jos tilanne on noinkin räikyvä, kun tuossa suolakalatapauksessa, ei sitä voi enää pitää järkevänä toimintatapana, silloin vaan suu auki. Siitä ei lapselle ole mitään harmia, kalasta voi olla. Jos anoppi suuttuu, suuttukoon, kyllä se siitä. Ja seuraavalla kerralla osaa varmaan olla varovaisempi.

 

[-]

- Kun MINÄ saan lapsen, niin kasvatan sen niin ettei se huuda ja rääy julkisilla paikoilla... Tytön sylikummi (kundi) kun neiti huusi väsymystä 6kk iässä kylässä ennen nukahtamista

Huh huh... tuo on kyllä sellanen kommentti, että tietää, ettei tiedä lapsista mitään. Minulla rupesi tosissaan kiukututtamaan tuon lukeminen. Toivottavasti oma lapsi saa jotain lapsellisen miehen päähän järkeä.

 

[tiutiu]

Toi miehen kommentti on samaa sarjaa tämän kanssa:

Yhteinen ystävämme sai pojan, jota me ystävät tulimme joukolla katsomaan lapsen ollessa pariviikkoinen. Kaverin poikaystävä katseli sitä sitä hetken ja kysyi, että onko normaalia, ettei tuota kiinnosta yhtään lelut, eikä se yritäkkään leikkiä, se vaan möllöttää. Voiko sillä olla jokin kehityshäiriö? Siis kolmikymppinen mies, joka ei montaa vauvaa ole eläessään nähnyt. Tää äiti vieläkin naureskelee, että kyllä se kehityshäiriöinen nyt jo leikkii ja juoksee kun ikää on kertynyt- mutta silloin varmasti loukkasi tuo kommentti.

 

[Pirpana80]

Onhan noita neuvoja kyllä tullut joka suunnalta ja kyllä välillä risoo. Paras lastenkasvatuksen neuvoja on appiukko, vaikkei omia lapsia varmasti ole kovin paljon katsellut tai itse asiassa tiedän vieläkin pahemman neuvojan appiukon siskon eli mieheni tädin. Hän kun sanoo jotain tai päättää jotain, niin siihen ei auta mikään järkipuhe vaan hän pysyy päätöksessään. Oikea noita-akka, mutta onneksi häntä nakee about 4 kertaa vuodessa, siinäkin on 4 kertaa liikaa. Jotkut neuvot olisivat jopa olleet vaaraksi lapselle, kuten: Anna lapselle hunajavettä (onneksi tiedän, että alle 1-vuotiaalle ei saa antaa hunajaa, potulismivaaran vuoksi).
Ja juuri nämä vanhemmat mukaan lukien oma äitini muistuttaa, miten reippaita ja terveistä lapsia meistäkin on kasvanut, vaikka sitä ja tätä on tehty ja siitä ei ole mitään vaaraa.

Tuo tutittomuus oli meilläkin pahajuttu, etenkin mieheni täti (noita-akka) oli sitä mieltä,että lapsella pitää olla tutti tai muuten tulee tissipoika tai tyttö. Ja hänestä sitteri oli aivan kauhea vehje, laitoin silloin 3kk tyttäreni sitteriin kahvinkeiton ajaksi, hän kaappasi täysin rauhallisen tytön syliinsä ja sanoin, että vie roskiin tollaset lapsi tarvitsee syliä ja nykypäivänäitit vaan laittaa kaikenlaisiin hökötyksiin.
Sitten kovasti tämä samainen täti, yritti survoa tuttia 1,5kk tytön suuhun ja sitten kävi hanan alla huuhtelemassa tutin ja sanoi, että tämä pitäisi auttaa, mutta eipä tuttia tyttö silloinkaan huolinut. Muutenkin itse koitin välttää keittämätöntä kraanavettä työntämästä vauvan suuhun.

Minun vanhemmat (siis isäni ja äitini kumpikin) taas työntävät samalla lusikalla lapsen suuhun ruokaa, millä itse ovat maistelleet ruokaa. Olen sanonut ettei se ole hyvä asia, että aiheuttaa hammaskariesta. Äiti ja isä ovat siitä tosi loukkaantuneita ja äitini sanoi vaan taas, että eihän teilläkään ole ollut hammaskariesta. Tosi toivotonta.

 

[Hannaa]

Vanhoissa ohjeissa on paljon myös hyvää joten ei kaikkea kannata heti kumota. Tosin jotkut neuvot ovat muuttuneet. Järki siinäkin omaan käteen. Tiukka kyllä-minä-tiedän-asenne ei aina ole hyväksi sillä aina voi oppia uutta!

Itse teen niin kun neuvoja kuulen, että keskustelen asillisesti mikä on nykyajan kanta asiasta ja minun näkemys ja toisaalta jos neuvo on hyvä niin kiitän neuvosta ja testaan itse. Näin sitä aina oppii uutta Jotkut neuvot vaan kannattaa jättää omaan arvoonsa ja joo joo turhia vängätä.

Näin minäkin ajattelen...

 

[Hena ja papunen]

Huh, pakko käydä täällä jo perheellisten puolella kurkkimassa! Itsellä laskettu aika maaliskuun lopulla ja jo nyt olen saanut kuulla vastaavia juttuja tulevan vauvani kasvatuksesta.
"Muista sitten tutti, ettei ime peukaloa", "Kestovaipat rikkoo ihon (juu, ehkä 70-luvulla)", "äläkä sitten opeta nukkumaan sylissä"....

Ja rasittavinta on se vähättely mitä saan osakseni kun kerron miten aion yrittää vauvan kassa toimia! Kyllähän minä ymmärrän että vauva se sitten määrää tahdin ja sen miten hommat toimii, mutta ainahan sitä saa suunnitella.
Juuri tämä kestovaippajuttu on saanut eniten vähättelyä osakseen, tyyliin "kuule kyllä siinä kun on pari viikkoa niitä paska vaippoja haistellut niin unohtuu sultakin tommoset eko-ajattelut" !!! Enkä ole missään vaiheessa edes väittänyt siirtyväni täysin kestoihin.
Ja tutinkin hankin vain varmuudeksi, mutta muiden mukaan se pitäisi heti lyödä suuhun.

Onneksi on muutama hyvä äiti-kaveri jotka ihan oikeesti kuuntelee, ja kertoo vinkkejä, mutta korostaa aina sitä että kyllä jokainen itse tuntee oman vauvansa. Kamalimpia ovat äitini ikäiset, nyt noin 50-v naiset, jotka kasvattivat lapsensa 70-80 luvuilla. Työpaikallani tuntui että he naureskelivat keskenään minun ajatuksille! No lopetin sitten asiasta puhumisen. Vastasin vaan kaikkiin kysymyksiin, että katsotaan nyt miten menee. Taitaa olla mummokuumetta..

Tiedän, että tällä hetkellä on hormoonit pinnassa, ja synnytyksen jälkeen on hermot varmaan vielä herkemmässä. Itse aion kyllä pitää tiukan linjan ja hoitaa/kasvattaa lapseni niin kuin itse parhaaksi näen.

 

[UPSISTA]

ihania juttuja! LISÄÄ!!!