Lähes 10 v. ikäero

[Pohdituttaa]

Tapasin pari kuukautta sitten miehen, jota olen tapaillut siitä asti pari kertaa viikossa. Meillä on paljon yhteisiä kiinnostuksenkohteita ja viihdymme yhdessä. Aika ajoin minua kuitenkin mietityttää ikäeromme. Minä olen 27-vuotias ja mies on minua reilut yhdeksän vuotta vanhempi.

Tapasimme ihan kasvotusten, eli ensivaikutelma syntyi nopeasti. Mietin, että tuskin olisin kiinnittänyt hänen huomiotaan jos olisin kaikin puolin aivan liian nuori. Mies on seurustellut kerran aiemmin ikäiseni naisen kanssa, ja tuolloin suhde kesti useamman vuoden. Hän on asunut pariin kertaan avoliitossa ja seurustellut useasti, mitä pidän merkkinä siitä että hän kykenee sitoutumaan.
Lapsia hänellä ei ole. Mies on sanonut minulle tiedostavansa, että paras tyttöystävä hänelle on todennäköisesti nuorempi, sillä hänen ikäisillään naisilla on joko lapsia aiemmasta suhteesta tai sitten kova kiire hankkia niitä.

Hän on kokenut paljon, matkustellut ympäri maailmaa jne. Koen nämä piirteet erittäin viehättäviksi, sillä olen itsekin utelias ja ennakkoluuloton tyyppi. Olin aina entisiä poikaystäviäni enemmän reissannut. Entisilläni oli elämässä sellaiset prioriteetit, että he laittoivat rahansa mieluummin johonkin materiaan kuin matkusteluun tai muuhun henkiseen pääomaan, ja ajoittain se aiheutti skismaa. Useampi tapaus ei ollut käynyt Tukholmaa kauempana, ja yksi ei halunnutkaan, sillä pelkäsi matkustamista ja siihen liittyviä riskejä liikaa. Kuuntelen ihastuneena kun mies kertoo kokemuksistaan, ja hän on sellainen tapaus joka lähtee kyllä lyhyelläkin varoitusajalla asioihin. Hän käy mielellään erilaisissa kulttuuritapahtumissa, tapaa ennakkoluulottomasti uusia ihmisiä, ja hänellä on hyvin laaja tuttavapiiri. Nämä piirteet miellyttävät minua kovasti, sillä minusta ne kertovat luonteen avoimuudesta. Viimeisintä poikaystävääni oli hyvin vaikeaa saada lähtemään vaikka keikalle tai edes leffaan.

Miehellä on samoja harrastuksia kuin minulla, meillä on samanlainen maku esim. musiikin, kirjallisuuden ja elokuvien suhteen. Myös seksuaalisessa mielessä olen nauttinut siitä, että hän on itsevarma ja tietää mitä haluaa.

Mutta kuitenkin mietin, että mitä pidemmän päälle? Yhdelläkään ystävälläni ja heidän seurustelukumppaneillaan ei ole yhtä suurta ikäeroa. Onko tällaisella asialla enää tässä iässä väliä? Kypsyysero olisi aivan eri, jos olisin vaikka 19 v. ja seurustelisin 28-vuotiaan kanssa. Kuuntelen todella mielelläni kuinka hän esim. kertoo matkastaan Aasiaan vuosituhannen vaihteessa, ja sitten mietin, että ai niin, minähän olin tuolloin yläasteella! Toisaalta olen aina ollut ikäistäni vanhemman oloinen, ja hän taas suhtautuu moneen asiaan ikäistään nuoremman tavoin.

Lisäksi olen miettinyt elämäntilanteeseen liittyvää seikkaa. Minulla on alempi korkeakoulututkinto, ja haaveena suorittaa vielä ylempi. Muutenkin olen erittäin päämäärätietoinen urani suhteen. Miehellä on taustallaan sekalaisia opintoja vailla yhtäkään varsinaista tutkintoa ja pitkähkö työttömyysjakso. Hän ei haluaisi enää opiskella, mutta toisaalta työllistyminenkin on nykytilanteessa vaikeaa. Tämä aspekti mietityttää siinä mielessä, että tuleeko meillä olemaan asiaan liittyviä näkemyseroja, tai muodostuisiko siitä jokin riippakivi mahdollisessa parisuhteessa? Itse olen sellainen, että jos en alani töitä tuntuisi millään saavan, kouluttautuisin todennäköisesti uudelleen. Työ on minulle kuitenkin tärkeä identiteetin kannalta, ja haluan että minulla on paikka yhteiskunnassa ja mahdollisuus vaikuttaa oman elämäni kulkuun. En arvota ihmisiä heidän koulutustasonsa perusteella, mutta minusta on tärkeää että on ammatti ja pyrkimys kehittyä siinä mahdollisimman hyväksi. Ei ole väliä onko kyseessä maisteri vai ammattiosaaja, mutta kunhan tällainen ammatti on. Ihmisellä pitää olla henkilökohtaista kunnianhimoa ja tavoitteita elämässään. Olen miettinyt sellaisen suhteen tulevaisuutta, että toinen on työttömänä ja lisäksi melko haluton tekemään mitään tilanteen korjaamiseksi, mutta sitten itse opiskelee, hakee töitä ja kehittää itseään koko ajan. Ja varsinkin kun olisi ikäeroa. Lisäksi alan olla siinä iässä, että mietin entä jos joskus haluankin perheen? Onko tulevaisuus sellaisen ihmisen kanssa, joka ajelehtii haluamatta muuttaa elämänsä suuntaa?

Olisi mukavaa kuulla mielipiteitänne. Millaisia kokemuksia teillä on ikäeroasiasta ja muutenkin.

 

[Miljaana]

Hyvänen aika, eihän vajaan kymmenen vuoden ikäero ole iso! Ilmeisesti omaan tuttavapiiriisi on vain sattunut pareja lyhyellä ikäerolla. Omassa tuttavapiirissäni taas on useita onnellisia pariskuntia, joilla on noin 10 vuoden ikäero, eikä se ole ikinä tuntunut missään, en ole edes osannut kiinnittää asiaan huomiota. Yhdellä parilla ikäeroa on jopa 20 v, nainen on 30 ja mies 50, sitä suhdetta alussa vähän ihmeteltiin, mutta he ovat kuin luotuja toisilleen ja olleet jo monta vuotta hyvin onnellisia yhdessä.

Kun ihmiset ovat selvästi aikuisia, eivät enää teinejä, niin ikäerokin ikään kuin kutistuu. Persoona ja elämäntilanteet vaikuttavat paljon enemmän kuin ikä. Jos 19-vuotias lukiolaistyttö seurustelisi 29-vuotiaan miehen kanssa, niin saattaisi hiukan ihmetellä mitä yhteistä heillä on, mutta jos molemmat osapuolet rupeavat olemaan kolmenkympin kieppeillä, niin eihän se ikäero tuossa enää tunnu.

Nauti ihanasta miehestäsi ja katso, mihin elämä teidät kuljettaa

Tapasin pari kuukautta sitten miehen, jota olen tapaillut siitä asti pari kertaa viikossa. Meillä on paljon yhteisiä kiinnostuksenkohteita ja viihdymme yhdessä. Aika ajoin minua kuitenkin mietityttää ikäeromme. Minä olen 27-vuotias ja mies on minua reilut yhdeksän vuotta vanhempi.

Tapasimme ihan kasvotusten, eli ensivaikutelma syntyi nopeasti. Mietin, että tuskin olisin kiinnittänyt hänen huomiotaan jos olisin kaikin puolin aivan liian nuori. Mies on seurustellut kerran aiemmin ikäiseni naisen kanssa, ja tuolloin suhde kesti useamman vuoden. Hän on asunut pariin kertaan avoliitossa ja seurustellut useasti, mitä pidän merkkinä siitä että hän kykenee sitoutumaan.
Lapsia hänellä ei ole. Mies on sanonut minulle tiedostavansa, että paras tyttöystävä hänelle on todennäköisesti nuorempi, sillä hänen ikäisillään naisilla on joko lapsia aiemmasta suhteesta tai sitten kova kiire hankkia niitä.

Hän on kokenut paljon, matkustellut ympäri maailmaa jne. Koen nämä piirteet erittäin viehättäviksi, sillä olen itsekin utelias ja ennakkoluuloton tyyppi. Olin aina entisiä poikaystäviäni enemmän reissannut. Entisilläni oli elämässä sellaiset prioriteetit, että he laittoivat rahansa mieluummin johonkin materiaan kuin matkusteluun tai muuhun henkiseen pääomaan, ja ajoittain se aiheutti skismaa. Useampi tapaus ei ollut käynyt Tukholmaa kauempana, ja yksi ei halunnutkaan, sillä pelkäsi matkustamista ja siihen liittyviä riskejä liikaa. Kuuntelen ihastuneena kun mies kertoo kokemuksistaan, ja hän on sellainen tapaus joka lähtee kyllä lyhyelläkin varoitusajalla asioihin. Hän käy mielellään erilaisissa kulttuuritapahtumissa, tapaa ennakkoluulottomasti uusia ihmisiä, ja hänellä on hyvin laaja tuttavapiiri. Nämä piirteet miellyttävät minua kovasti, sillä minusta ne kertovat luonteen avoimuudesta. Viimeisintä poikaystävääni oli hyvin vaikeaa saada lähtemään vaikka keikalle tai edes leffaan.

Miehellä on samoja harrastuksia kuin minulla, meillä on samanlainen maku esim. musiikin, kirjallisuuden ja elokuvien suhteen. Myös seksuaalisessa mielessä olen nauttinut siitä, että hän on itsevarma ja tietää mitä haluaa.

Mutta kuitenkin mietin, että mitä pidemmän päälle? Yhdelläkään ystävälläni ja heidän seurustelukumppaneillaan ei ole yhtä suurta ikäeroa. Onko tällaisella asialla enää tässä iässä väliä? Kypsyysero olisi aivan eri, jos olisin vaikka 19 v. ja seurustelisin 28-vuotiaan kanssa. Kuuntelen todella mielelläni kuinka hän esim. kertoo matkastaan Aasiaan vuosituhannen vaihteessa, ja sitten mietin, että ai niin, minähän olin tuolloin yläasteella! Toisaalta olen aina ollut ikäistäni vanhemman oloinen, ja hän taas suhtautuu moneen asiaan ikäistään nuoremman tavoin.

Lisäksi olen miettinyt elämäntilanteeseen liittyvää seikkaa. Minulla on alempi korkeakoulututkinto, ja haaveena suorittaa vielä ylempi. Muutenkin olen erittäin päämäärätietoinen urani suhteen. Miehellä on taustallaan sekalaisia opintoja vailla yhtäkään varsinaista tutkintoa ja pitkähkö työttömyysjakso. Hän ei haluaisi enää opiskella, mutta toisaalta työllistyminenkin on nykytilanteessa vaikeaa. Tämä aspekti mietityttää siinä mielessä, että tuleeko meillä olemaan asiaan liittyviä näkemyseroja, tai muodostuisiko siitä jokin riippakivi mahdollisessa parisuhteessa? Itse olen sellainen, että jos en alani töitä tuntuisi millään saavan, kouluttautuisin todennäköisesti uudelleen. Työ on minulle kuitenkin tärkeä identiteetin kannalta, ja haluan että minulla on paikka yhteiskunnassa ja mahdollisuus vaikuttaa oman elämäni kulkuun. En arvota ihmisiä heidän koulutustasonsa perusteella, mutta minusta on tärkeää että on ammatti ja pyrkimys kehittyä siinä mahdollisimman hyväksi. Ei ole väliä onko kyseessä maisteri vai ammattiosaaja, mutta kunhan tällainen ammatti on. Ihmisellä pitää olla henkilökohtaista kunnianhimoa ja tavoitteita elämässään. Olen miettinyt sellaisen suhteen tulevaisuutta, että toinen on työttömänä ja lisäksi melko haluton tekemään mitään tilanteen korjaamiseksi, mutta sitten itse opiskelee, hakee töitä ja kehittää itseään koko ajan. Ja varsinkin kun olisi ikäeroa. Lisäksi alan olla siinä iässä, että mietin entä jos joskus haluankin perheen? Onko tulevaisuus sellaisen ihmisen kanssa, joka ajelehtii haluamatta muuttaa elämänsä suuntaa?

Olisi mukavaa kuulla mielipiteitänne. Millaisia kokemuksia teillä on ikäeroasiasta ja muutenkin.

 

[amapola]

Ei tuo ikäero nyt miltään kummemmalta kuulosta tuossa vaiheessa. Itse miettisin enemmänkin sitä, että miksi miehellä on mennyt aikasemmin poikki tyttöystävien kanssa..? Kirjoituksestasi tuli sellainen mielikuva, että mies ei itse asiassa halua sitoutua vakavasti saatikka sitten perustaa perhettä. Sitoutuu siis pariksi vuodeksi aina ja kun toinen osapuoli haluaa edetä suhteessa niin mies etsiin uuden. Ehkä olen väärässä, mutta kannattaa ehkä selvittää tuo, että mihin ne aikaisemmat suhteet ovat kaatuneet, kerta niitä on ollut noinkin monta. Ja vaikket juuri nyt suunnittelisikaan heti mitään vakavaa suhdetta (avioliittoa ja/tai lapsia) niin ehkä parin vuoden päästä asiat ovat toisin...

Miehen järjestelmällinen nuorempien naisten etsiminen on yleensä merkki kypsymättömyydestä, halusta elää itsekin nuorempien elämää ja olla sitoutumatta.

 

[Tai sitten...]

Miehen järjestelmällinen nuorempien naisten etsiminen on yleensä merkki kypsymättömyydestä, halusta elää itsekin nuorempien elämää ja olla sitoutumatta.

Hmmm. Tai sitten mies nyt yksinkertaisesti on itsekin nuorekas, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Sellaisiakin ihmisiä on, jotka vielä kasikymppisinäkin elävät todella aktiivista elämää, urheilevat, ovat hyvin kiinnostuneita nuorten maailmasta, uudesta teknologiasta jne - se, että hakeutuu omanlaiseensa seuraan ei aina ole kypsymättömyyttä. Itse tunnen kolmikymppisiä, jotka ovat arvoiltaan hyvin konservatiivisia, täysin rutiiniensa orjia ja suhtautuvat kaikkeen uuteen penseästi. Ja sitten taas tunnen parikin yli viisikymppistä, jotka näyttävät ikäistään parikymmentä vuotta nuoremmilta, ovat kaikesta kiinnostuneita, aloittavat uusia harrastuksia jne. Ei se ikä numeroineen aina kerro kaikkea.

 

[M50-]

Mies on innokas matkustelemaan, mutta työtön ja ilman ammattia. Matkusteleeko hän naistensa kustannuksella vai pikavipeillä? Ikäero on tuossa sivuseikka.

 

[Mies 50]

Mies on työtön, halutonkin hankkimaan sitä. Matkustelee ja suhteet ovat mitä ovat. Kaikki palaset ei oikein sovi paikoilleen. Ikäerolla ei ole mitään merkitystä, vaan miehen taustoilla. Millä rahoilla hän matkustelee ja elää yleensä? Perinnölläkö, noh, se loppuu aikanaan.
Kyllä kellojen nyt pitäis soida.

 

[Jaa-a!]

Mies lähestyy neljääkymppiä ja haluaa tyttöystäväkseen nuoren naisen, jolla ei ole kiirettä hankkia lapsia. Oletko tullut ajtelleeksi, että ehkä mies ei niitä halua koskaan, hänhän alkaa olla jo aika vanha lapsia hankkimaan. (juu, tiedetään, kyllä miehet pystyy vaikka 70-v., mutta ikää on silti paljon, kun lapset tulevat murkkuiäkään...). Eli jos et ole varma siitä, ettet itsekään halua lapsia, niin tarkistapa tilanne!

Toiseksi minusta ei ole merkki sitoutumiskyvystä, jos on seurustellut monen kanssa, asunutkin yhdessä jne. Ilmeisesti haluaa päästä pakoon siinä vaiheessa, kun suhde syvenee ja alkaa vakiintuminen.

Kolmanneksi epäilyttää se, että mies ei ole myöskään sitoutumaan opiskeluun niin, että olisi pystynyt saattamaan edes yhdet opinnot loppuun!

Sinua paljon vanhempana sanon, että kyllä, ongelmia tulee sinun kunnianhimoisuutesi ja hänen kunnianhimottumuutensa vuoksi! Ei niinkään ikäeron vuoksi, sehän nyt ei kovin suuri ole.

 

[Nuorikko]

Tekstisi oli kuin omasta suustani muutamia vuosia sitten, tavatessani nykyisen avomieheni. Ikäeroa on 9 vuotta ja pakko myöntää, että se tuntuu suurelta. Tavatessamme mies oli meneväinen ja ikäistään nuoremman oloinen. Vuosien vieriessä hänestä on kuitenkin kuoriutunut "vanha mies", joka ei innostu eikä jaksa tehdä mitään vapaa-ajallaan. Liikunnasta puhumattakaan. Tuntuu kun olisin tullut huijatuksi ja mietin, että pitäisikö vaihtaa nuorempaan koska tämä on todennäköisesti vasta alkua. Muutos on ollut merkittävä viiden vuoden aikana. Mieti siis tarkasti haluatko vanhemman miehen vielä kymmenen vuoden kuluttuakin ja useampi kiville karahtanut suhde sekä määrätietoinen nuorempien naisten hakeminen saattavat kertoa tunnepuolella olevista kypsymättömyysongelmista. On mahdollista ettei hän ole esimerkiksi koskaan valmis isäksi.

 

[juu]

Ap:n viesti on kirjoitettu vaaleanpunaisten tokmannin lasien lävitse. Hän kuvittelee luettelemansa asiat hyviksi ominaisuuksiksi. Hyvä, että tulit kysyneeksi iästä, se ei ole ongelma, muuten mies on täysi kakara, joten ota jalat allesi ja juokse.

 

[Wiltsu]

Tapasin pari kuukautta sitten miehen, jota olen tapaillut siitä asti pari kertaa viikossa.

Mies on sanonut minulle tiedostavansa, että paras tyttöystävä hänelle on todennäköisesti nuorempi, sillä hänen ikäisillään naisilla on joko lapsia aiemmasta suhteesta tai sitten kova kiire hankkia niitä.

Entisilläni oli elämässä sellaiset prioriteetit, että he laittoivat rahansa mieluummin johonkin materiaan kuin matkusteluun tai muuhun henkiseen pääomaan.... Useampi tapaus ei ollut käynyt Tukholmaa kauempana, ja yksi ei halunnutkaan, sillä pelkäsi matkustamista ja siihen liittyviä riskejä liikaa. Kuuntelen ihastuneena kun mies kertoo kokemuksistaan, ja hän on sellainen tapaus joka lähtee kyllä lyhyelläkin varoitusajalla asioihin. Hän käy mielellään erilaisissa kulttuuritapahtumissa, tapaa ennakkoluulottomasti uusia ihmisiä, ja hänellä on hyvin laaja tuttavapiiri. Nämä piirteet miellyttävät minua kovasti, sillä minusta ne kertovat luonteen avoimuudesta. Viimeisintä poikaystävääni oli hyvin vaikeaa saada lähtemään vaikka keikalle tai edes leffaan.

Miehellä on samoja harrastuksia kuin minulla, meillä on samanlainen maku esim. musiikin, kirjallisuuden ja elokuvien suhteen. Myös seksuaalisessa mielessä olen nauttinut siitä, että hän on itsevarma ja tietää mitä haluaa.

Mutta kuitenkin mietin, että mitä pidemmän päälle? Yhdelläkään ystävälläni ja heidän seurustelukumppaneillaan ei ole yhtä suurta ikäeroa. Onko tällaisella asialla enää tässä iässä väliä? Kypsyysero olisi aivan eri, jos olisin vaikka 19 v. ja seurustelisin 28-vuotiaan kanssa. Kuuntelen todella mielelläni kuinka hän esim. kertoo matkastaan Aasiaan vuosituhannen vaihteessa, ja sitten mietin, että ai niin, minähän olin tuolloin yläasteella! Toisaalta olen aina ollut ikäistäni vanhemman oloinen, ja hän taas suhtautuu moneen asiaan ikäistään nuoremman tavoin.

Lisäksi olen miettinyt elämäntilanteeseen liittyvää seikkaa. Minulla on alempi korkeakoulututkinto, ja haaveena suorittaa vielä ylempi. Muutenkin olen erittäin päämäärätietoinen urani suhteen. Miehellä on taustallaan sekalaisia opintoja vailla yhtäkään varsinaista tutkintoa ja pitkähkö työttömyysjakso. Hän ei haluaisi enää opiskella, mutta toisaalta työllistyminenkin on nykytilanteessa vaikeaa. Tämä aspekti mietityttää siinä mielessä, että tuleeko meillä olemaan asiaan liittyviä näkemyseroja, tai muodostuisiko siitä jokin riippakivi mahdollisessa parisuhteessa? Itse olen sellainen, että jos en alani töitä tuntuisi millään saavan, kouluttautuisin todennäköisesti uudelleen. Työ on minulle kuitenkin tärkeä identiteetin kannalta, ja haluan että minulla on paikka yhteiskunnassa ja mahdollisuus vaikuttaa oman elämäni kulkuun. En arvota ihmisiä heidän koulutustasonsa perusteella, mutta minusta on tärkeää että on ammatti ja pyrkimys kehittyä siinä mahdollisimman hyväksi. Ei ole väliä onko kyseessä maisteri vai ammattiosaaja, mutta kunhan tällainen ammatti on. Ihmisellä pitää olla henkilökohtaista kunnianhimoa ja tavoitteita elämässään. Olen miettinyt sellaisen suhteen tulevaisuutta, että toinen on työttömänä ja lisäksi melko haluton tekemään mitään tilanteen korjaamiseksi, mutta sitten itse opiskelee, hakee töitä ja kehittää itseään koko ajan. Ja varsinkin kun olisi ikäeroa. Lisäksi alan olla siinä iässä, että mietin entä jos joskus haluankin perheen? Onko tulevaisuus sellaisen ihmisen kanssa, joka ajelehtii haluamatta muuttaa elämänsä suuntaa?

Olisi mukavaa kuulla mielipiteitänne. Millaisia kokemuksia teillä on ikäeroasiasta ja muutenkin.

Olet siis tavannut tämän miehen yhteensä noin 15 kertaa?

Tapaile edes toiset 15 (mieluummin vaikka 45) ajan kanssa.

Kysele sitten, jos aihetta kyselyyn edelleen on.

 

[ei se vaan muu]

Ikäero ei ole ongelma.
Kaikki muu kertomasi on.
Mies vaikuttaa sitoutumiskammoiselta, joka ei halua lapsia. Sinulle opiskelu on tärkeää, mutta hänelle ei. Hän ei kestäisi sitä, että sinä et pysty kustantamaan matkustelua opintojen aikana. Et ainakaan rehvakasta. Ei tuollaiseen haihattelijaan kannata sitoutua.

 

[Pohdituttaa]

Hän on todellakin hyvin nuorekas, käy samoissa tapahtumissa ja paikoissa kuin nuoremmat (20-30 v.). Hän on fyysisestikin ikäistään nuoremman oloinen. Hän on nuorekas siis sellaisella luonnollisella tavalla, ts. ei yritä väkisin käydä jostain 25-vuotiaasta tms. Eihän kukaan kyseenalaista vaikka jonkun 40-vuotiaan rocktähden tai näyttelijän käyntejä samalla klubilla 22-vuotiaiden kanssa.

Mies ei ole matkustellut työttömyytensä aikana, ei ainakaan pitkiä reissuja tai kauas. Minulla ei ole tarkkoja tietoja hänen työhistoriastaan ennen tätä, mutta hän viittaa töissä käymiseen puheissaan. Hänen opintonsa koskevat alaa jonka edustajat työskentelevät projektiluonteisesti tai sitten itsenäisinä ammatinharjoittajina. Oma alani on hieman samantyyppinen, mutta minulla on työttömyyskausinakin jatkuva työnhaku päällä, hankin verkostoja, opiskelen, laajennan työkokemustani itsenäisesti, pyrin tapaamaan mahdollisimman paljon alan ihmisiä jne. Häneltä tuntuu puuttuvan tällainen tarve kokonaan. Minulla on sellainen suhtautuminen työelämään, että nykyään pitää olla valmis muuntautumaan. Minun ikäluokkaani kuuluva henkilö ei voi ajatella, että "opiskelen nyt tämän tutkinnon ja sitten olen sitä eläkeikään asti". Pitää olla valmis opiskelemaan lisää tai vaikka jopa kokonaan uusi ammatti, jos tilanne muuttuu sellaiseksi. Mieluummin opiskelen kuin makaan kotona. Eikä kyseessä edes ole mikään sukupolvijuttu: juuri luin naisesta joka oli n. 50-vuotiaana suorittanut kolmevuotisen ammattitutkinnon.

Hän on sanonut haluavansa joskus lapsia, ja ajattelevansa, että ei esim. 40-vuotiaana olisi vielä vanha niitä saamaan . Ja jos ajattelee vaikka sitä yhdeksän vuoden ikäeroa, niin 31 v. nainen ei olisi mitenkään vanha. Itselleni lasten hankkiminen on tällä hetkellä kaukainen ajatus, sillä elämäntilanteeni on siihen täysin sopimaton. En ole koskaan ollut kovin äidillinen ihminen, eivätkä lähipiirin lapset saa minua huudahtelemaan ihastuksesta. Lapset voivat olla suloisia ja minulla on erittäin rakas kummilapsi, mutta siinä kaikki. Mutta en vaivaa päätäni asialla toistaiseksi, sillä äitini oli 34-37 v. saadessaan veljeni ja minut, eikä hän ole koskaan ollut mielestäni "vanha". Ja olen sitä mieltä, että äitiyden pitäisi olla nykypäivänä oma valinta, ei jotain sellaista johon yhteiskunta painostaa ja josta kieltäytyneet leimataan.

En tiedä mihin miehen suhteet ovat päättyneet, mutta yhden exän, jonka kanssa hän oli yhdessä useamman vuoden, olen tavannut, ja hän ja mies ovat edelleen hyviä ystäviä keskenään. Tämä ex jätti sellaisen vaikutuksen, että mies on mukava ja rehellinen ihminen. Sen mies sanoi, että viimeisin suhde (joka oli lyhyt) päättyi yhteisymmärryksessä siihen, että he tajusivat vain olevansa liian erilaisia.

Tuo "pari kertaa viikossa" on suuntaa antava arvio, olemme ehkä nähneet vähän useamminkin.

Olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että matkailu avartaa, ja että ihmisen pitää olla rohkea ja ennakkoluuloton maailmaa kohtaan. Jos se on vaaleanpunaisten lasien läpi katsomista, niin minulla on ollut asiasta kovin erilainen käsitys.

 

[Ohikulkija]

Kuulostaa siltä että olet jo päätöksesi tehnyt. Turhaan siis täällä kyselet mielipiteitä kun ne eivät ilmeisestikään kelpaa sinulle.

 

[Wiltsu]

Mies ei ole matkustellut työttömyytensä aikana, ei ainakaan pitkiä reissuja tai kauas. Minulla ei ole tarkkoja tietoja hänen työhistoriastaan ennen tätä.

Koskas tää mies sitten on matkustellut "ympäri maailmaa"? Työskennellessään vai (jolloin ei kovasti voi kehuskella matkustelullaan "ympäri maailmaa"; työreissuilla ei paljon maailmaa näe)?

Kokeile vaikka sellaista "kulttuuri"pläjäystä kuin eys wide shut. Enhä se siitä aukenee.

 

[Pohdituttaa]

^"Kelpaa"? Lähinnä laajensin kertomustani.

Minulla on ristiriitainen tunne miehestä, sillä hän on kaikin puolin mukava, viihdyn hänen seurassaan jne. Mutta minulla on myös kokemuksia epätasapainoisista suhteista. Tätä ei voi suoranaisesti verrastaa nykytilanteeseen, mutta seurustelin kerran miehen kanssa jolla oli melko pahoja itsetunto-ongelmia sekä erilaisia pelko- ja ahdistustiloja. Näitä tiloja hän usein lääkitsi päihteillä. Hän oli parhaimmillaan todella hurmaava: älykäs, huumorintajuinen, persoonallinen, ennakkoluuloton. Mutta pahimmillaan tilanne meni siihen, että hän ei suoriutunut kaikista arkielämän asioista, oli ailahtelevainen, hänen kanssaan oli vaikeaa sopia mistään mitään, koska asiat saattoivat muuttua viime hetkellä, ja hänen tilansa estivät meitä tekemästä sellaisia asioita jotka ovat monelle parille arkipäivää. Suhde oli epätasapainossa, koska jouduin usein "pelastamaan" miehen, pitämään hänestä huolta ja lähes kaikki arkiset askareet kaupankäynnistä siivoukseen lankesivat päälleni. Minusta tuntui kuin olisin ollut osittain tyttöystävä, osittain kodinhoitaja, osittain mielenterveyshoitaja, osittain päihdetyöntekijä ja osittain lapsenvahti. Ja suuri osa näistä ongelmista johtui siitä, että mies ei suostunut edes yrittämään toimia toisin tai hakenut itselleen ammattiapua. Niinpä kaikki kaatui minun niskaani ja uuvuin.

Vaikka tämä mies on erilainen, näen tilanteessa hieman vaaroja luisua samankaltaiseksi. Jos hän on haluton kehittämään elämäntilannettaan, ja jos kaikki esimerkiksi menisi siihen, että minusta tulisi asia joka "nostaa" häntä pois ajelehtimasta. Haluaisin suhteen joka olisi tasapainoinen ja jossa kumpikin olisi tasapuolisesti. Jossa kumpikin huolehtii itsestään ja sitä kautta toisesta. En tunne miestä niin hyvin että voisin hänet tuomita ajelehtijaksi, mutta jokin minussa on aistivinaan tällaista. Toisaalta osa minusta sanoo, että pitää ensisijaisesti ajatella tunteella tässä asiassa, että ottaa huomioon toisen luonne jne. Mutta tässä em. jutussakin miehen luonteessa oli paljon hyvää, mutta silti päädyin liki huoltosuhteeseen hänen kanssaan.

 

[Pohdituttaa]

Koskas tää mies sitten on matkustellut "ympäri maailmaa"? Työskennellessään vai (jolloin ei kovasti voi kehuskella matkustelullaan "ympäri maailmaa"; työreissuilla ei paljon maailmaa näe)?

En siis tiedä muuta kuin että viimeksi oli toisella puolella maailmaa toissa vuonna, ja on ollut työttömänä pitkään (en tiedä tarkalleen milloin alkoi). En tiedä miten on reissunsa rahoittanut. Ja kyllähän työssäkäyvätkin lomillaan reissaavat.

 

[Wiltsu]

Haluaisin suhteen joka olisi tasapainoinen ja jossa kumpikin olisi tasapuolisesti.(

Mitäpä, jos nyt ottaisit sellaisen - vaikka - kolmen kuukauden mietintätauon?

 

[juu]

Minulla on sinulle hyvä ohje, miten voit aistia tulevaisuutta hänen kanssaan. Seuraavan kerran, kun tapaatte, niin tutkiskele itseäsi hänen seurassaan: Voitko tuntea niin, että voit ajatella vapaasti ja et käyttäydy varautuneesti, tunnet että sinulla on oikeasti tilaa hengittää. Jos ajatuksesi ei lennä, niin kemiat eivät toimi.
Toinen hyvä tieto on rahatilanne ja velat ja asunto. valitettavasti markkinoilla on ihmisiä, jotka kärkkyvät ilmaiseen asuntoon ja ruokapöytään. Työ ei maistu ja potkuja tulee, luottotiedot ovat menneet. Viisas tarkistaa toisen kyvyn hoitaa talouttaan.

 

[mietintäaikaa]

Minulla on sinulle hyvä ohje, miten voit aistia tulevaisuutta hänen kanssaan. Seuraavan kerran, kun tapaatte, niin tutkiskele itseäsi hänen seurassaan: Voitko tuntea niin, että voit ajatella vapaasti ja et käyttäydy varautuneesti, tunnet että sinulla on oikeasti tilaa hengittää. Jos ajatuksesi ei lennä, niin kemiat eivät toimi.
Toinen hyvä tieto on rahatilanne ja velat ja asunto. valitettavasti markkinoilla on ihmisiä, jotka kärkkyvät ilmaiseen asuntoon ja ruokapöytään. Työ ei maistu ja potkuja tulee, luottotiedot ovat menneet. Viisas tarkistaa toisen kyvyn hoitaa talouttaan.

Tämä on hyvä neuvo, samoin 3 kk mietintätauko.
Jotenkin tuntuu, että asiat eivät ole loksahtaneet paikoilleen. Se aiheuttaa epäröintiä, kun asiat eivät toimi ja etene.
Olette tavanneet monta kertaa, eikä mies anna täsmällisiä vastauksia siitä, milloin hänen työttömyytensä on alkanut. Liian salaperäistä minun mielestäni.

 

[Varjotar]

Ei se ikäero mikään tekijä ole. Tottakai sitten pitäis miettiä, jos toinen teistä olisi alaikäinen tai toinen todella sairas, vanha tms. Kymmenen vuotta sinne tänne, hui hai.

 

[Milli]

Tapasin pari kuukautta sitten miehen, jota olen tapaillut siitä asti pari kertaa viikossa. Meillä on paljon yhteisiä kiinnostuksenkohteita ja viihdymme yhdessä. Aika ajoin minua kuitenkin mietityttää ikäeromme. Minä olen 27-vuotias ja mies on minua reilut yhdeksän vuotta vanhempi.

Tapasimme ihan kasvotusten, eli ensivaikutelma syntyi nopeasti. Mietin, että tuskin olisin kiinnittänyt hänen huomiotaan jos olisin kaikin puolin aivan liian nuori. Mies on seurustellut kerran aiemmin ikäiseni naisen kanssa, ja tuolloin suhde kesti useamman vuoden. Hän on asunut pariin kertaan avoliitossa ja seurustellut useasti, mitä pidän merkkinä siitä että hän kykenee sitoutumaan.
Lapsia hänellä ei ole. Mies on sanonut minulle tiedostavansa, että paras tyttöystävä hänelle on todennäköisesti nuorempi, sillä hänen ikäisillään naisilla on joko lapsia aiemmasta suhteesta tai sitten kova kiire hankkia niitä.

Hän on kokenut paljon, matkustellut ympäri maailmaa jne. Koen nämä piirteet erittäin viehättäviksi, sillä olen itsekin utelias ja ennakkoluuloton tyyppi. Olin aina entisiä poikaystäviäni enemmän reissannut. Entisilläni oli elämässä sellaiset prioriteetit, että he laittoivat rahansa mieluummin johonkin materiaan kuin matkusteluun tai muuhun henkiseen pääomaan, ja ajoittain se aiheutti skismaa. Useampi tapaus ei ollut käynyt Tukholmaa kauempana, ja yksi ei halunnutkaan, sillä pelkäsi matkustamista ja siihen liittyviä riskejä liikaa. Kuuntelen ihastuneena kun mies kertoo kokemuksistaan, ja hän on sellainen tapaus joka lähtee kyllä lyhyelläkin varoitusajalla asioihin. Hän käy mielellään erilaisissa kulttuuritapahtumissa, tapaa ennakkoluulottomasti uusia ihmisiä, ja hänellä on hyvin laaja tuttavapiiri. Nämä piirteet miellyttävät minua kovasti, sillä minusta ne kertovat luonteen avoimuudesta. Viimeisintä poikaystävääni oli hyvin vaikeaa saada lähtemään vaikka keikalle tai edes leffaan.

Miehellä on samoja harrastuksia kuin minulla, meillä on samanlainen maku esim. musiikin, kirjallisuuden ja elokuvien suhteen. Myös seksuaalisessa mielessä olen nauttinut siitä, että hän on itsevarma ja tietää mitä haluaa.

Mutta kuitenkin mietin, että mitä pidemmän päälle? Yhdelläkään ystävälläni ja heidän seurustelukumppaneillaan ei ole yhtä suurta ikäeroa. Onko tällaisella asialla enää tässä iässä väliä? Kypsyysero olisi aivan eri, jos olisin vaikka 19 v. ja seurustelisin 28-vuotiaan kanssa. Kuuntelen todella mielelläni kuinka hän esim. kertoo matkastaan Aasiaan vuosituhannen vaihteessa, ja sitten mietin, että ai niin, minähän olin tuolloin yläasteella! Toisaalta olen aina ollut ikäistäni vanhemman oloinen, ja hän taas suhtautuu moneen asiaan ikäistään nuoremman tavoin.

Lisäksi olen miettinyt elämäntilanteeseen liittyvää seikkaa. Minulla on alempi korkeakoulututkinto, ja haaveena suorittaa vielä ylempi. Muutenkin olen erittäin päämäärätietoinen urani suhteen. Miehellä on taustallaan sekalaisia opintoja vailla yhtäkään varsinaista tutkintoa ja pitkähkö työttömyysjakso. Hän ei haluaisi enää opiskella, mutta toisaalta työllistyminenkin on nykytilanteessa vaikeaa. Tämä aspekti mietityttää siinä mielessä, että tuleeko meillä olemaan asiaan liittyviä näkemyseroja, tai muodostuisiko siitä jokin riippakivi mahdollisessa parisuhteessa? Itse olen sellainen, että jos en alani töitä tuntuisi millään saavan, kouluttautuisin todennäköisesti uudelleen. Työ on minulle kuitenkin tärkeä identiteetin kannalta, ja haluan että minulla on paikka yhteiskunnassa ja mahdollisuus vaikuttaa oman elämäni kulkuun. En arvota ihmisiä heidän koulutustasonsa perusteella, mutta minusta on tärkeää että on ammatti ja pyrkimys kehittyä siinä mahdollisimman hyväksi. Ei ole väliä onko kyseessä maisteri vai ammattiosaaja, mutta kunhan tällainen ammatti on. Ihmisellä pitää olla henkilökohtaista kunnianhimoa ja tavoitteita elämässään. Olen miettinyt sellaisen suhteen tulevaisuutta, että toinen on työttömänä ja lisäksi melko haluton tekemään mitään tilanteen korjaamiseksi, mutta sitten itse opiskelee, hakee töitä ja kehittää itseään koko ajan. Ja varsinkin kun olisi ikäeroa. Lisäksi alan olla siinä iässä, että mietin entä jos joskus haluankin perheen? Onko tulevaisuus sellaisen ihmisen kanssa, joka ajelehtii haluamatta muuttaa elämänsä suuntaa?

Olisi mukavaa kuulla mielipiteitänne. Millaisia kokemuksia teillä on ikäeroasiasta ja muutenkin.

Minulla ja miehelläni on 12 vuotta ikäeroa. Olen nyt kolmekymppinen, mutta olin vasta 17-vuotias, kun tapasin mieheni. Meille ikäero ei ole koskaan ollut ongelma. Minusta on lähinnä vain huvittavaa joskus ajatella, että itse menin vasta kouluun, kun mieheni kirjoitti jo ylioppilaaksi... Ihan niinkuin joku jo mainitsi; persoona ja elämäntilanteet vaikuttavat paljon enemmän kuin ikä.