M
"merikukka"
Vieras
Mistähän sitä saisi voimaa lähteä. Mun ja miehen suhde ei toimi, ei sitten niin ollenkaan. Meillä on kaksi ihanaa lasta, joista mies ei tunnu välittävän ollenkaan. Ei ikinä tee mitään lasten kanssa, ei ole koskaan leikkinyt, lukenut kirjaa tai muutakaan. On paljon ylitöissä ja silloinkin kun on kotona vaan karjuu esikoiselle ja makaa sohvalla. Mitään ei jaksa tehdä. Oma-aloitteisesti ei ikinä tee mitään lapsiin, kotiin yms. liittyvää. Joskus mies vaihtaa vaipan tai syöttää pienempää, kun ensin saan tunnin häntä pyytää niin tekemään. Tuntuu että ainut vanhempi tässä taloudessa olen minä.
Muille ihmisille kyllä maalaa hyvää kuvaa itsestään. Menee aina auttamaan muita ihmisiä esim. remonttihommissa kun vain pyydetään ja on niin ahkera, että kaikki oikein ihmettelee. Muiden silmissä on hyvä isä ja ahkera tekemään kaikkia hommia. Totuus on kuitenkin aivan toinen, lapsistaan ei välitä ja on niin laiska, että mitään ei kotona tee ikinä. En ole jaksanut edes ystävilleni kertoa koko asiasta, koska epäilen etteivät edes uskoisi minua, sillä mies osaa niin hyvin näyttää aivan toisen puolen itsestään muille.
Läheisyyttä ja seksi meillä ei ole juurikaan, koska mies ei halua. Haluaa ehkä kerran kuussa ja silloinkin vain pikaisesti muutaman minuutin, koska hänellä on kestävyys ongelmia. Itse haluaisin paljon useammin ja vaikkei seksi sitten olisikaan, niin edes sitä läheisyyttä. Mies ei tunnu tietävän mitä se edes tarkoittaa. Hän ei pussaa tai halaa muuta kuin seksin yhteydessä ja silloin tuntuu ettei haluaisi niin edes tehdä.
Lisäksi mies saa kamalia raivokohtauksia, joiden aikana muuttuu ihan eri ihmiseksi. Viimeksi eilen oli tällainen kohtaus. Raivokohtausten aikana en tunne koko ihmistä ollenkaan ja hänen silmissään on täysin tyhjä, välinpitämätön katse. Välillä hän tuntuu purkavan raivoaan esikoiseemme ja se on niin väärin.
En jaksa enää. Tiedän että pitäisi lähteä, mutta mistä saan sen voiman siihen. Olen aina ajatellut, että huonoon suhteeseen en jää, sillä olen tuollaista suhdetta joutunut katselemaan koko lapsuuteni. Nyt kun asia osuu omalle kohdalle en osaakaan lähteä.
Muille ihmisille kyllä maalaa hyvää kuvaa itsestään. Menee aina auttamaan muita ihmisiä esim. remonttihommissa kun vain pyydetään ja on niin ahkera, että kaikki oikein ihmettelee. Muiden silmissä on hyvä isä ja ahkera tekemään kaikkia hommia. Totuus on kuitenkin aivan toinen, lapsistaan ei välitä ja on niin laiska, että mitään ei kotona tee ikinä. En ole jaksanut edes ystävilleni kertoa koko asiasta, koska epäilen etteivät edes uskoisi minua, sillä mies osaa niin hyvin näyttää aivan toisen puolen itsestään muille.
Läheisyyttä ja seksi meillä ei ole juurikaan, koska mies ei halua. Haluaa ehkä kerran kuussa ja silloinkin vain pikaisesti muutaman minuutin, koska hänellä on kestävyys ongelmia. Itse haluaisin paljon useammin ja vaikkei seksi sitten olisikaan, niin edes sitä läheisyyttä. Mies ei tunnu tietävän mitä se edes tarkoittaa. Hän ei pussaa tai halaa muuta kuin seksin yhteydessä ja silloin tuntuu ettei haluaisi niin edes tehdä.
Lisäksi mies saa kamalia raivokohtauksia, joiden aikana muuttuu ihan eri ihmiseksi. Viimeksi eilen oli tällainen kohtaus. Raivokohtausten aikana en tunne koko ihmistä ollenkaan ja hänen silmissään on täysin tyhjä, välinpitämätön katse. Välillä hän tuntuu purkavan raivoaan esikoiseemme ja se on niin väärin.
En jaksa enää. Tiedän että pitäisi lähteä, mutta mistä saan sen voiman siihen. Olen aina ajatellut, että huonoon suhteeseen en jää, sillä olen tuollaista suhdetta joutunut katselemaan koko lapsuuteni. Nyt kun asia osuu omalle kohdalle en osaakaan lähteä.
