Lähtisittekö liitosta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Olemme periaatteessa ihan onnellisia, mutta pääosin tuntuu että olemme onnellisia ystävinä. Tai kavereina. Mies haluaa ja tarjoaa läheisyyttä lähinnä vain, jos tahtoo seksiä. Juttelemme tosi vähän, mies sanoo ettei hän ole sen tyylinen. Itse kaipaisin ihan vain silittelyä, halailua ja läheisyyttä ilman seksiä sekä juttutuokioita, mutta mitään tälläistä en saa.

Elämämme on niin mallillaan, että kukaa ulkopuolinen ei uskoisi mitään olevan vialla. Reilu vuosi sitten mies kuitenki petti minua. Kännipäissän pani erästä puolituttua naista. Sovimme asian, mutta minulla ei kolmen pienen lapsen äitinä olisi ollut rahkeita edes lähteä tästä. Ei ollut voimia edes ajatella asiaa. Nuorin oli tuolloin vielä vauva. Taloudellisesti olen riippuvainen miehestä, olen ollut vuosia kotiäitinä.

Mies on hyvä isä ja tekee paljon lasten kanssa, mutta tosi paljon hänellä on kaikkea omaakin ja aika ajoin o paljonkin omissa menoissaan. Harrastaa myös paljon.

Olen tavallaan alistunut kohtalooni. En ole uskaltanut enkä halunnut ajatellakaan, että lähtisin tästä.

Mutta nyt olen kohdannut kuin sattumalta miehen, joka tuntuu sielunkumppanilta. Kuin meidät olisi luotu yhteen. Tästä miehestä tuntuu samalta ja hän olisi valmis ottamaan minut ja lapset. Olemme tunteneet tämän miehen kanssa jo jonkin aikaa, mutta tämä rakkaus yllätti.

Ja korostan, että en ole siis pettänyt miestäni kuin tunnetasolla.

En kuitenkaan tiedä voisinko pettää lapset sillä, että rikkoisin tämän perheen. Voisiko heistä tulla onnellisia eron jälkeen? Menetänkö täysin miehen vanhempien kunnioituksen, he kun uskovat siihen että avioliitto on ikuinen eivätkä katsoa eroajia hyvällä. Mikä painaa vaa´assa eniten? Oma onni vai ehjä perhe lapsilla, onnellinen äiti vai ehkä katkera äiti?
 
Vaikeita asioita... :/ täytyy vain tehdä joku päätös ja elää sen kanssa. Jahkaaminen vain tekee hallaa kaikille. Voimia päätkösen tekoon!

Ainiin... en minä siis jahkaa, mutta en halua suinpäinkään tehdä loppuelämääni koskevaa ratkaisua. Etenkin, kun ratkaisuni vaikuttaa lapsiini myös.
 
Jos mä oisin sä, niin kertoisin miehelle suoraan miten asia on.
Meillä on hyvä suhde ja minusta nimenomaan sen ansiosta, että kumpikaan ei "alistu kohtaloonsa" vaan kertoo jos joku asia painaa mieltä, oli se sitten läheisyyden tarvetta tai epätyydyttävä seksielämä tai ihan mikä tahansa asia missä tahansa.

Se olisi sitten sinun ja miehesi yhteinen päätös että haluatteko vielä jatkaa ja palauttaa kipinän suhteeseen vai eroaako tienne.

Minusta olisi myöskin aika raukkamaista miestä kohtaan mennä selän takana järkkäämään eroa, mies ei ehkä näe tilanteessanne mitään outoa ja olisi sitten ihan puulla päähän lyöty kun ilmoittaisit, että olet rakastunut toiseen, otat lapset ja häivyt.
 
No otat ja lähdet, jos onni löytyy uuden miehen matkasta.
Eiköhän lapsetkin ajan kanssa sopeudu tilanteeseen, selitä heille asiaa ja koita tukea. Onhan nuita avioero lapsia tässä maassa aikasta paljon - osa reagoi enemmän, osa vähemmän.
 
Minäkin olisin jättänyt jo vuosi sitten, mutta sitä et tosiaan kysynyt.

Sinuna miettisin että olisitko nyt valmis jättämään miehesi vaikka tuota toista miestä ei olisikaan. Tekstisi perusteella tuntuu että vaihdat riippuvaisuutesi yhdestä miehestä riippuvaisuuteen toiseen mieheen:
Tästä miehestä tuntuu samalta ja hän olisi valmis ottamaan minut ja lapset.

Samaa suosittelen kuin joku aiempikin tuolla: kerrot avoimesti miehellesi ajatuksistasi ja yritätte korjata suhteenne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Jos mä oisin sä, niin kertoisin miehelle suoraan miten asia on.
Meillä on hyvä suhde ja minusta nimenomaan sen ansiosta, että kumpikaan ei "alistu kohtaloonsa" vaan kertoo jos joku asia painaa mieltä, oli se sitten läheisyyden tarvetta tai epätyydyttävä seksielämä tai ihan mikä tahansa asia missä tahansa.

Se olisi sitten sinun ja miehesi yhteinen päätös että haluatteko vielä jatkaa ja palauttaa kipinän suhteeseen vai eroaako tienne.

Minusta olisi myöskin aika raukkamaista miestä kohtaan mennä selän takana järkkäämään eroa, mies ei ehkä näe tilanteessanne mitään outoa ja olisi sitten ihan puulla päähän lyöty kun ilmoittaisit, että olet rakastunut toiseen, otat lapset ja häivyt.

En aio järkätä eroa selän takana, siitä ei ole kyse. Mutta minulla on silti oikeus miettiä tätä asiaa omassa päässäni ennen kuin otan sitä esille mieheni kanssa. Jos edes koen tarvetta ottaa sitä esille.

Suhteemme epäkohdista on usein puhuttu kyllä, mutta mies kuittaa ne usei sillä että hän vain on sellainen ja että ei hän ole sitä tyyppiä, että juttelisi ja halailisi muuten vain.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
En antaisi pettämistä miehelle anteeksi, eli oltas erottu jo silloin vuosi sitten.

peesi.
jotenkin luulen että se pettäminen sillon vaikuttaa teidän suhteeseen vieläkin.
helppoahan on sanoa mitä tekisi sun tilanteesse mutta ei sitä voi tietää oikeastaan. katkeruus on ilkeä asia koska siitä ei tosta noin vaan pääse eroon ja se yleenä vaan kasvaa ajan kanssa. harmi vaan ettei aina järki ja sydän haluu samoja asioita.
 
Itse olen sitä mieltä, että ideaalisinta olisi tehdä nämä päätökset ihan itsenäisenä ihmisenä eikä siksi, että on tavannut hurmaavan miehen. Mitä jos lähdet tämän miehen matkaan ja suhteenne kariutuu? Oletko sitten onneton siksi, että lähdit? Kysy itseltäsi mitä SINÄ haluat, ei, mitä miehet haluavat. Kuuntele sydäntäsi ja seuraa sitä. Ole rohkea, tarkoitti se sitten jäämistä tai lähtemistä. Vastauksen tiedät vain sinä.
 
Kaksi aika isoa asiaa samalla puntarilla... :/ Oma henkinen hyvinvointi vai lasten takia liitossa pysyminen jotta samankaton alla asuisi isä ja äiti...
Toisaalta jos ja kun isä kuitenkin lapsista niin paljon välittää ja niiden kanssa viettää miellellään aikaa en usko että asia muuttuisi vaikka te eroaisittekin. On myös paljon lapsia jotka elävät onnellisesti vaikkei vanhemmat olekkaan yhdessä.

Tunteille kun ei vain voi mitään,jos toisen kanssa vaan hommat menee paremmin yksiin niin ei sille voi mitään. Tunteet joko yrittää unohtaa ja jättää ne sisälleen tai sitten ottaa sen askeleen eteenpäin elämässään ja heittäytyy tunteiden vietäväksi. Sinun tilanteessa kuitenkaan en uskaltaisi lähteä tämän "uuden miehen" matkaan lasten kanssa ellen oikeasti olisi yli 100% varma miehen aidoista tunteista ja siitä että hyväksyykö hän sinut ja lapsesi myös elätettäviksi. Jos kerran oma taloudellinen tilanteesi on niin heikoillakantimilla että nykyinen miehesi teidän perheen elättää.( Näin ainakin käsitin,voi olla että olen myös väärässä.)

Ja siitä viellä että ei ne kulissit kuitenkaan pelasta omaa oloa, näin karskisti sanottuna :
kasa paskaa ei maistu paremmalle vaikka sen kermalla kuorruttaisi...

Voimia päätöksen tekoon :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Heinekeeni:
Minäkin olisin jättänyt jo vuosi sitten, mutta sitä et tosiaan kysynyt.

Sinuna miettisin että olisitko nyt valmis jättämään miehesi vaikka tuota toista miestä ei olisikaan. Tekstisi perusteella tuntuu että vaihdat riippuvaisuutesi yhdestä miehestä riippuvaisuuteen toiseen mieheen:
Tästä miehestä tuntuu samalta ja hän olisi valmis ottamaan minut ja lapset.

Samaa suosittelen kuin joku aiempikin tuolla: kerrot avoimesti miehellesi ajatuksistasi ja yritätte korjata suhteenne.

En olisi valmis jättämään ellei olisi tuota toista miestä. Olen kuitenkin tavallaan alistunut siihen, että elän liitossa jossa rakkautta ei ole niin paljon kuin toivoisin tai että se on kausittaista. Ja vaikka se pettäminen tekikin suhteeseemme särön niin silti tuntuu helpommalta kestää se kuin lähteä.

Mutta se ei silti poista nyt sitä tilannetta mikä on nyt.
 
Vaihdat siis lennosta seuraavaan ukkoon ja hups, eipäs se olekaan niin raponen mies sitten arjessa -> mitä sitten neuvoksi??
Suosittelen, että jos eroat, niin et suoraan suinpäin ryntää uuteen suhteeseen!!!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Muistuuko ollenkaan mieleen mitä papille ja toisillenne sanoitte alttarilla hääpäivänänne?

Kuule muistuu. En vain tiedä miksi minun pitäisi tässä tilanteessa vain antaa sille isompaa arvoa kuin mieheni antoi pannessaan sitä toista naista. :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
En olisi valmis jättämään ellei olisi tuota toista miestä. Olen kuitenkin tavallaan alistunut siihen, että elän liitossa jossa rakkautta ei ole niin paljon kuin toivoisin tai että se on kausittaista. Ja vaikka se pettäminen tekikin suhteeseemme särön niin silti tuntuu helpommalta kestää se kuin lähteä.

Mutta se ei silti poista nyt sitä tilannetta mikä on nyt.

helpompaahan se on lähteä jos on joku joka ottaa kiinni. entäs jos ei elämä uuden miehen kanssa ookkaan niin hienoa? ja onko se uusi mies niin ihana oikeasti vai on vaan kun vertaa siihen nykyiseen?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Jos mä oisin sä, niin kertoisin miehelle suoraan miten asia on.
...
Se olisi sitten sinun ja miehesi yhteinen päätös että haluatteko vielä jatkaa ja palauttaa kipinän suhteeseen vai eroaako tienne.

Minusta olisi myöskin aika raukkamaista miestä kohtaan mennä selän takana järkkäämään eroa, mies ei ehkä näe tilanteessanne mitään outoa ja olisi sitten ihan puulla päähän lyöty kun ilmoittaisit, että olet rakastunut toiseen, otat lapset ja häivyt.

En aio järkätä eroa selän takana, siitä ei ole kyse. Mutta minulla on silti oikeus miettiä tätä asiaa omassa päässäni ennen kuin otan sitä esille mieheni kanssa. Jos edes koen tarvetta ottaa sitä esille.

Suhteemme epäkohdista on usein puhuttu kyllä, mutta mies kuittaa ne usei sillä että hän vain on sellainen ja että ei hän ole sitä tyyppiä, että juttelisi ja halailisi muuten vain.


Tässäpä se on se just teidän suhteen ongelma: Mies ei osaa puhua ja sinä et osaa sitä vaatia.
Jos haluaa juttelevan miehen niin sitä on sitten vaadittava eikä tyydyttävä siihen "ei oo mun tyyppiä"

Tottakai omassa päässä saa miettiä mitä haluaa, mutta jos oikeasti haluaa jotain muutosta niin miettiminen ei riitä vaan asialle on tehtävä jotain ITSE. Kukaan muu ei asiaa voi muuttaa.

Minustakin kuulostaa erittäin huonolta vaihtoehdolta se, että nyt eroat ja ryntäät suoraan seuraavan miehen luo. Mitäs jos hän alkuhuuman jälkeen osoittautuu vielä huonommaksi kuin edellinen? Tyydytkö taas kohtaloosi ja odottelet seuraavaa prinssiä pelastajaksi?
 
Olet läheisriippuvainen. Vähän niinkun VR:n vanhat junavaunut, saattaen vaihdettava. Oot lähdössä nyt koska sulle ois ottaja, muuten jäisit. Kohta hyppäät ojasta allikkoon kun oot ottanu uuden miehen pelastaan sut vanhasta liitosta, et siksi että oot tasapainonen aikunen ihminen joka valitsee olla uuden miehen kanssa, vaikka lastenkin kanssa vois olla.

Jos susta on vaikeaa ajatella olevas yksin lasten kanssa, älä hitossa hyppää uuteen liittoon. Et nimittäin siitäkään pääse pois ennen kun sulla on seuraava saattaja katottuna viemään sua eteenpäin.

Ja miksi sua kiinnostaa kunnioittaisko sun exän vanhemmat sua eron jälkeen? Vastaus on ei, mutta ei se oo mikään syy jäädä liittoon.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Muistuuko ollenkaan mieleen mitä papille ja toisillenne sanoitte alttarilla hääpäivänänne?

Kuule muistuu. En vain tiedä miksi minun pitäisi tässä tilanteessa vain antaa sille isompaa arvoa kuin mieheni antoi pannessaan sitä toista naista. :(

Siksi että sä päätit jatkaa liittoa ja antaa anteeksi. Et voi nyt pelata sitä "senkin sika pettäjä, lähde meneen"-korttia nyt, jos et pelannu sitä sillon kun asia on ajankohtanen. Se että sä olet lennossa vaihtamassa toiseen ei oikeuta kaiveleen sitä "no mutku sillon vuos sitten sä teit kans tälleen"-korttia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Muistuuko ollenkaan mieleen mitä papille ja toisillenne sanoitte alttarilla hääpäivänänne?

Kuule muistuu. En vain tiedä miksi minun pitäisi tässä tilanteessa vain antaa sille isompaa arvoa kuin mieheni antoi pannessaan sitä toista naista. :(

Sä olet silti luvannut rakastaa miesstäsi niin myötä kuin vastoinkäymisissä. Mä en ole koskaan ymmärtänyt avioeroja, ensin pyhästi luvataan tippa silmässä olla toisen kanssa koko loppu elämä ja sitte kahen vuoden päästä pakataa kamat. Eikä minkään näköstä yritystä korjata suhdetta, vaan annetaan itselle periksi ja hypätään jonkun toisen kaverin matkaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Muistuuko ollenkaan mieleen mitä papille ja toisillenne sanoitte alttarilla hääpäivänänne?

Kuule muistuu. En vain tiedä miksi minun pitäisi tässä tilanteessa vain antaa sille isompaa arvoa kuin mieheni antoi pannessaan sitä toista naista. :(

Sä olet silti luvannut rakastaa miesstäsi niin myötä kuin vastoinkäymisissä. Mä en ole koskaan ymmärtänyt avioeroja, ensin pyhästi luvataan tippa silmässä olla toisen kanssa koko loppu elämä ja sitte kahen vuoden päästä pakataa kamat. Eikä minkään näköstä yritystä korjata suhdetta, vaan annetaan itselle periksi ja hypätään jonkun toisen kaverin matkaan.

Aika törkeetä tässä tapauksessa sanoa, että ei ole minkäänlaista yritystä. Voi vittu siis tekis mieli kyllä sanoa... 15vuotta ja kellään ei ole oikeutta tulla sanomaan, että luovuttaisin liian helpolla.
 

Yhteistyössä