Laiskat isovanhemmat

["aloittaja"]

Ärrrrsyttää kun pitää työ- ja hoitoviikon jälkeen ahtautua autoon lapset, elukat ja tavarat ja ajella monta sataa kilometriä katsomaan "rakkaita" isovanhempia.

Joo en lähtisi mutta muuten lapset eivät tapaa heitä ikinä, koska itse eivät koskaan vaivaudu tulemaan kun on niiiiiiin paljon kiirettä ja raskasta töissä (toinen eläkkeellä ja toinen osa-aikaeläkkeellä).

Onko muilla tuollaista? Niin ja kyseessä ovat omat vanhempani, ei appivanhemmat joten ei ole edes kyse siitä.

 

[Miuski]

Mun vanhemmat näkevät mun lapsia ehkä kahdesti vuodessa. Äitini ei IKINÄ tule tänne meille (viimeksi käynyt ehkä kuopukseni ristiäisissä, joka on nyt 5,5v). Isäni saattaa piipahtaa pari kertaa vuodessa, mutta silloinkin hän viipyy noin tunnin. Ajomatkaa välillämme on 2½h. Äitini ei ole myöskään valmis tinkimään omista menoistaa silloinkaan, kun olemme heidän kotikaupungissaan käymässä. Emme ole enää pariin vuoteen yöpyneet heillä, koska se on tosi hankalaa erilaisten menojen takia. Yritämme käydä kahvilla silloin, kun olemme siellä, mutta aina sekään ei onnistu. Käymme siis tosiaan paikkakunnalla n. kaksi kertaa vuodessa ettei ihan jatkuvasti kyllä olla heidän huomiotaan vinkumassa.

On totta, että lapset eivät tunne näitä isovanhempia ollenkaan eikä mun vanhempani näitä lapsia, mutta ajattelen, että se on mun vanhempien valinta. Mä koen yrittäneeni parhaani näinä vuosina (esikoinen 12v ja vanhempieni ensimmäinen lapsenlapsi) enkä enää jaksa yrittää kikkailla. Vanhempani ovat ne, jotka enemmän menettävät - lapsillani on onneksi ihanat isovanhemmat mieheni puolelta.

 

["aloittaja"]

Mun vanhemmat näkevät mun lapsia ehkä kahdesti vuodessa. Äitini ei IKINÄ tule tänne meille (viimeksi käynyt ehkä kuopukseni ristiäisissä, joka on nyt 5,5v). Isäni saattaa piipahtaa pari kertaa vuodessa, mutta silloinkin hän viipyy noin tunnin. Ajomatkaa välillämme on 2½h. Äitini ei ole myöskään valmis tinkimään omista menoistaa silloinkaan, kun olemme heidän kotikaupungissaan käymässä. Emme ole enää pariin vuoteen yöpyneet heillä, koska se on tosi hankalaa erilaisten menojen takia. Yritämme käydä kahvilla silloin, kun olemme siellä, mutta aina sekään ei onnistu. Käymme siis tosiaan paikkakunnalla n. kaksi kertaa vuodessa ettei ihan jatkuvasti kyllä olla heidän huomiotaan vinkumassa.

On totta, että lapset eivät tunne näitä isovanhempia ollenkaan eikä mun vanhempani näitä lapsia, mutta ajattelen, että se on mun vanhempien valinta. Mä koen yrittäneeni parhaani näinä vuosina (esikoinen 12v ja vanhempieni ensimmäinen lapsenlapsi) enkä enää jaksa yrittää kikkailla. Vanhempani ovat ne, jotka enemmän menettävät - lapsillani on onneksi ihanat isovanhemmat mieheni puolelta.

Voi ei, kuulostaa niin tutulta. Meidän on pakko olla yötä kun päiväseltään ei ehdi/voi käydä. Nuo (varsinkin mummin) omat menot on jotain järkkyä, koska niistä ei voi tinkiä yhtään. Ja ei siitäkään, että lasten kanssa ei ehkä voi nukkua aamusta niin pitkään. Olen kokenut tosi tylynä sen, että kun lapset herättää meidän kuuden, seitsemän maissa mummulassa, niin isovanhemmat vetävät makkarin oven kiinni ja koisivat itse kahdeksaan, yhdeksään. Ei puhettakaan, että antaisivat vaikka meidän vanhempien nukkua kerrankin pitkään ja olisivat lasten kanssa, tai edes heräisivät meidän kanssa yhtä aikaa.

Ihmettelen että mun mies vielä jaksaa lähteä anoppilaan, onneksi hänen vanhempansa ovat ihania, kuten sullakin

 

["vieras"]

Meillä toiseen mummolaan matkaa 2 km. Siellä voi käydä koko perheellä sunnuntaisin kylässä jos heillä ei muuta. Mummo paljon yksinään kun pappa harrastaa pitkin Suomea. Mutta lapset ei voi viikolla poiketa mummon luona. Syynä on ettei ole siivonnut/käynyt kaupassa tms. No mummolla mt ongelmia joten ymmärrettävää. Lapset ei vaan välillä meinaa ymmärtää mikseivät voi mennä noin vain mummolaan vaan aina pitää sopia etukäteen.

Mun vanhemmat asuu noin 60 km:n päässä. Molemmat työelämässä. Siellä voin käydä 1-2 lapsen kans kerrallaan, jos yritän kaikkien kuuden kanssa mennä niin ei käy.
Meillä käyvät hyvä jos kerran vuodessa sillonkin pitää olla jokin isompi syy (suvun pikkujoulut, kaste tai rippijuhla tms) . Ja vertailuksi sen verran että sisko asuu n 700 km:n päässä ja siellä käyvät n 5 krt vuodessa + siskon vierailut mummolaan vähint 3 krt vuosi ja yleensä sen viikon kerrallaan.

Nyt vaan huomannu ettei kummatkaan isovanhemmat oo pysyneet perässä miten lapset kasvanu. Miehen vanhemmat jotenki vielä tajuaa ovat niin vanhanaikaisia ja toinen ei ihan kunnossa henkisesti.
Omat vanhemmat harmittaa, suututtaa jne.
Kun jostain sais sen varamummolan...

 

["vieras"]

Meiltä on mun vanhemmille 5 tunnin matka. Nähdään pari kertaa vuodessa kun me käydään siellä, meillä ei ole maatilan takia "ikinä" vapaata ja sen järjestämisessä on aina oma työnsä, ei voi noin vain lähteä viikonlopuksi... Mulle nuo sukulaisreissut on lähinnä stressaavia ja niistä tulee paha mieli, vaikka haluaisinkin nähdä vanhempiani ja sisaruksiani useammin. Ennen lähtöä olen aina ihan älyttömän kiukkuinen ja kireä, ja kotimatkalla ja kotiin tulon jälkeen stressi purkaantuu itkemisenä ja riitelynä, vaikka siellä on mukava olla... Heidän olisi paljon helpompi tulla meille kuin meidän mennä heille (toinen normaalissa päivätyössä ja toinen tekee satunnaisesti pari päivää viikossa töitä), eivät tarvitisi älyttömästi tavaraa mukaan jne. mutta eipä sitä voi pakottaakaan. Äiti on vieraillut mun luona kerran sen jälkeen olen muuttanut kotoa, siinä vaiheessa olin jo naimisissa ja meillä oli jo lapsi. Kun asuin lähempänä (100km) e käynyt kertaakaan, joten ei voi kamalan pitkällä matkallakaan perustella sitä ettei jaksa vierailla.

[QUOTE="vieras";27396694]Lapset ei vaan välillä meinaa ymmärtää mikseivät voi mennä noin vain mummolaan vaan aina pitää sopia etukäteen.
[/QUOTE]

Mun mielestä on ihan sopivaa sopia mummonkin kanssa vierailusta etukäteen.

 

["sally"]

Ihan huomiona, ettei meillä kyllä kummankaan puolen isovanhemmat tarjoudu heräämään aamulla lasten kanssa ja näin anna vanhempien nukkua... Toki vahtivat lapsia, jos halutaan päikkärit ottaa.

 

["vieras"]

Meillä mummola 1,5 km päässä ja lasten synttäreillä käyvät, harvoin muuten. Me ollaan viimeksi käyty siellä viime jouluna. Sen jälkeen ei ole heille sopinut et tullaan käymään. Tosin mies ei halua edes mennnä kylään (ovat hänen vanhempansa), joten ei edes kovin usein kysele voiko heille tulla.

 

[Pikkuinen Jättiläinen]

Olisko tässä kyse nyt eri sukupolven erilaisista tavoista? Kun meillä on ihan sama juttu! Jos mennään mummolaan (sovitaan aina etukäteen eli ei tule yllätyksenä) niin siellä puuhataan niitä omia juttuja, tuntuu että saan juosta perässä huoneesta toiseen että edes muutaman sanan saa vaihdettua kyläilyn aikana. Ja ikinä ei meille voi tulla, muuta kuin lapsen synttäreille. Joskus kuulen että ovat olleet käymässä meidän kotipaikkakunnalla mutta edes silloin ei voi hetkeksi piipahtaa : /

 

[Pikkuinen Jättiläinen]

[QUOTE="vieras";27397444]Meillä mummola 1,5 km päässä ja lasten synttäreillä käyvät, harvoin muuten. Me ollaan viimeksi käyty siellä viime jouluna. Sen jälkeen ei ole heille sopinut et tullaan käymään. Tosin mies ei halua edes mennnä kylään (ovat hänen vanhempansa), joten ei edes kovin usein kysele voiko heille tulla.[/QUOTE]

Meillä taas isovanhemmille käy aina että tullaan kylään, mutta sitten kun siellä ollaan niin se on sellaista ettei kiinnitetä ollenkaan huomiota, puuhaillaan niitä omia juttuja.

 

[vieras 4]

Jatkanpa vielä. Ap ole onnellinen edes siitä että mummolaan voi mennä (ilmeisesti vielä aika usein jos haluatte) . Vai millaisia ne vierailut siellä mummolassa ovat?

Joku sanoi että ihan ymmärrettävää sopia etukäteen mummon kanssa niistä menemisistä. Käytännössä se on sitte sitä ettei mummolle sovi kun ei ole tiskannu tai imuroinu tai naapuri voi olla pellolla. Mutta nämä siis liittyy tuohon mummon sairauteen enkä edes yritä vaikuttaa että asia muuttuis. Lapsia vaan välillä harmittaa kun saattaisivat piipahtaa tunnin parin varoitusajalla mummolassa
jos vaan mummolle se sopis. Mummo on aina kotona, ei käy edes ruokakaupassa eli siinä mielessä tekis hänellekin hyvää nähdä edes lapsia. Mutten jaksa tapella asiasta. Toki harmittaa niin lasten kuin mummonkin puolesta.

Omien vanhempien kohdalla olen myös luovuttanut. En edes yritä sinne kylään. Kauppareissulla saatan kahvilla käväistä ja tuntuu olevan heille tarpeeksi. Tiedän että nuo asiat on käsittelemättä ja kait jossain vaiheessa sit leviää käsiin koko tilanne mut nyt on niin paljon muuta elämässä että antaa olla.