Lapselle hermostuminen, olenko huono äiti?

[talvikki]

Minulla on viisivuotias tytär, joka on sille päälle sattuessaan hyvin kovapäinen. Olemme siinä suhteessa samanlaisia, siksi otammekin usein yhteen, eikä elo meillä ole koskaan hiljaisimmasta päästä. Olen aina ollut sitä mieltä, että ääntä mahtuu maailmaan ja jos harmittaa niin sen saa näyttää, vaikka sitten karjaisemalla kunnolla. Neiti on oppinut saman tavan.

Nyt tytöstä on tullut aivan mahdoton välillä (no, on tätä jo vuoden verran jatkunut), kiukuttelee joka ainoasta asiasta, pukee, syö, tekee kaiken TODELLA HITAASTI ja varsinkin syömisestä on tullut meillä oikea taisteluaihe. Hän on aina ollut huono syömään, pienestä asti olen sen vuoksi opettanut että lautanen pitää syödä tyhjäksi ja kaikkea pitää ainakin maistaa. Nyt ruokailu on vetkuttelua, neiti täyttää vatsansa maidolla, haarukka käy suussa noin kahden minuutin välein ja ruokaa pureskellaan suussa minuutin verran. Sitten kun keksii jotain muuta tekemistä, vatsa onkin yhtäkkiä täynnä (syönyt kaksi haarukallista) tai täytyy päästä vessaan yms. Olen niin turhautunut näihin ruokailutilanteisiin, olen koettanut kaikkea mahdollista: odottanut että se lautanen tyhjenee, hoputtamatta (lapsi istunut ruokapöydässä parhaimmillaan 1 1/2 tuntia, hoputtanut, sanonut aina kun suu on tyhjä että nyt uusi annos suuhun, syöttänyt, uhkaillut, kiristänyt, lahjonut, koittanut ajoittaa ruokailut sopivasti niin, että reippaasti syötyään lapsi pääsee katsomaan lempiohjelmaa ym. ja nyt en enää tiedä mitä pitäisi tehdä. Raivostun välillä ruokapöydässä ja sitten on itselläkin paha mieli.

Lisäksi kun tuntuu että joka asian kanssa saa väitellä ja kinastella ja komentaa, ettei mikään suju ilman sanomista, niin pinna on alkanut kiristyä yleensäkin. Hermostun herkemmin, huudan enemmän ja sanon välillä inhottavastikkin. TURHAUTTAA VAAN NIIN PALJON!! Sitten kärvistelen itseni kanssa, taas tuli sanottua pahasti ja pelkään että lapsi muistaa lapsuudestaan vaan huutavan äidin. Hyviä hetkiäkin on, tottakai, mutta nämä huonot vievät niistä ainakin minulla hohdon. Kiukutella saa, mutta rajansa kaikella? Välillä nipistelen itseäni ja lasken kymmeneen rahoittuakseni, mutta seuraava raivari katkaisee kamelin selän.

Mitä siis tehdä? Olenko nyt jo tehnyt jotakin peruuttamatonta, tuhonnut lapseni lapsuuden? Pidän itseäni suht selväjärkisenä, mutta huonoina päivinä koko ajatustapani sumenee enkä tajua muuta kuin sisälläni kiehuvan kiukun.

 

[vieras]

ööh, miksi pakotat lapsesi syömään lautasen tyhjäksi. Minusta se oli lapsena aivan kamalaa.
Itse en ole tehnyt syömisestä mitään numeroa, lapsi saa syödä sen verran kuin haluaa. Eikait terve lapsi itseään nälkään tapa?!
Ruokajuoma antaisin ehkä sitten kun syönyt, ettei täyttäisi mahaa juomalla.

Mutta tiedän tunteen kun tuntuu ettei mikään asia tunnu menevän perille. Meidän 5v poika on aikamoinen jääräpää. Miltei joka asiasta tulee riitaa.
En usko että olet mitään peruuttamatonta vahinkoa saanut aikaan. Muistathan pyytää anteeksi omaa käytöstäsi ja muistat kertoa rakastavasi lastasi?

 

[mamma]

Meillä on sama ongelma ton syömisen suhteen 3,5-vuotiaan kanssa. Oon koittanu vaan ottaa rauhallisesti, syököön tai olkoon syömättä. Joskus kun on jonnekki pitäny lähteä niin oon syöttänykki vähän.. Mutta tohon kysymykseen, et oo huono äiti. Minäki huudan välillä kurkku suorana, mutta en usko että lapsi sitä pelkästään muistaa aikuisena. Onhan niitä hyviäki hetkiä välillä. Toivottavasti myös teillä.

 

[vieras]

Kuulostaa tutulta... Ja toivon todellakin, että lapsi ei mene kokonaan pilalle ja vihaa minua sitten aikuisena!

Meillä poika on nyt ekaluokkalainen, sama ruokavetkuttelu on ollut päällä niin kauan kuin muistan. Meillä tosin riittää, että maistaa kaikkea - siis maistaa, eli puree myös, ei nielaise kokonaisena möykkynä lasillisella maitoa - sitten voi poistua pöydästä ja ruokaa tulee seuraavalla aterialla ja mitään jälkiruokia ei tipu jos ei edes yritä syödä. Värkkää ja värkkää, aivan sama kuinka pitkän ajan pojan syömiseen varaa, ei se aika ikinä riitä. Joskus kieltämättä ärsyttää kun on vaivalla tehnyt kunnon ruokaa ja mikään ei kelpaa, nielen kuitenkin kiukkuni. Paitsi... herra on keksinyt alkaa yökkimään ja joskus oksentaa lautaselle, silloin menee hermo, siis ihan todella raivostuttaa. Ja tietysti märistään kun ei saa jälkiruokaa muiden kanssa. En todellakaan usko, että yhden herneen tai 1cmx1cm kurkunpalan maistaminen voi olla niin kauheaa, etenkin kun on 1½-vuotiaasta asti käynyt päiväkotia, jossa myös kaikkea maistetaan, eikä ole ikinä siellä yökkinyt eikä oksentanut, ei myöskään koulussa.

Toinen asia on omista tavaroista huolehtiminen. Aina on koulusta ja päiväkodista tullut palautetta, kuinka huolellinen ja tunnollinen poika on Ei kotona vaan. Joka hemmetin ilta ja aamu saa huomautella ja lopulta hermostua, kun ei reppua löydy mistään ja kirjat on missä sattuu. Tänäkin aamuna olin viemässä kouluun samalla kun pikkusiskoa päiväkotiin, ettei tarvi suksia kantaa pitkää matkaa, ja pojan mukaan oli valmiina lähtöön. Kysyin sitten vielä kuistilla, missä reppu, ja yläkerrassahan se, levällään taas. Silloin kilahti. En edes yritä vaatia mitään muuta, kuin että se reppu edes olisi kunnossa aamulla, mutta kun ei niin ei.

Muuten on poika kyllä niin ihana ja kultainen, tulee vielä syliin ja tykkää halia ja luetaan yhdessä. Siksi tuntuukin aina jälkeenpäin aivan kauhealta, että kuinka olenkaan voinut huutaa raukalle.

 

[ev]

Onko ihmekään ettei lapsi syö, mieti nyt vähän...

Sun käytöksesi on arvaamatonta ja pelottavaa. Lapsi saattaa näyttää pelottomalle, mutta veikkaan että sisimmässään se pelkää .. ja kenties alitajunnassaan kehittelee jo jonkinlaista syömishäiriötä. Käyttäytymisesi on kaikkea muuta kuin rohkaisevaa normaalin aterioinnin löytämiseksi.

Löysää pipoa, anna olla. Jos ei syö niin ei syö. Puhukaa ruokapöydässä kivoja, kysy mitä sen päivään kuuluu. Älä kyttää. Jos lapsi sanoo et on täynnä niin usko sitä.

Samalla muista säilyttää ruokailurytmit, että lapsi tietää tasan tarkkaan että jos nyt lähtee pöydästä niin seuraavan kerran ruokaa tulee 3h päästä.

Kyllä se siitä kun et ota liikaa stressii, jokaikinen ihminen kai sitä lukkoon menisi jos joutuis ruokailemaan moisen paineen ja kyttäämisen alla :_(

 

[']

Tuttu tunne...täällä myös 5-vuotias neiti joka välillä todella raivostuttava. Mutta kaikkea en kyllä lapsen niskaan laita, äidissäkin on vikaa =) Meillä aika auttaa ja meillä kävi perhetyöntekijä juttelemassa ja antamassa käytännön vinkkejä. Ei meilläkään auta mitkään maanittelut tai palkinnot...on ollut palkintotarra systeemit ym käytössä mutta ei... Syömisessä oon huomannut että auttaa kun ei pakota...meillä neiti syö todella vähän mutta kasvaa ihannemitoissa ja on energinen. Jos näyttää että ruoka ei maita niin teemme lautaseen rajan jonka toisen puolen neiti sitten syö...jos syö. Meillä ainakin on nyt todella nirso vaihe, mikään ei kelpaisi vaikka ennen syönyt ihan kaikkea. Meillä taistelut ei auta. Välinpitämättömyys ehkä paremmin eli ei kiinnitä noihin oikkuihin huomiota. Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty. Itse syyllistyn myös tohon raivoamiseen, aikaisemmin enemmän mutta nyt kun itse ei ressaa kaikesta niin helpottanut välejä kummasti.

Pukemisessa auttoi kans aika, aikaisemmin kaikki oli huonosti ja väärän värisiä ja mikään ei hyvin. Aina kauhee tappelu kun piti lähtee johonkin. Mutta siihenkin kun lakkasin kiinnittämästä huomioo niin helpotti. Ja jos neiti ei ole valmis kun on aika lähteä niin saa jäädä yksin eteiseen pukemaan ja menen odottamaan autoon tai pihalle..asumme ok talossa. Noin iso lapsi osaa pukea itse joten useimmiten neiti kipittää perässä vaatteet puettuna.

Tiedän ihan tarkkaan miltä sinusta tuntuu mutta en usko että lapsi siitä kovin kärsii jos tuo ei pitkä-aikaista. Meillä kyllä keskustellaan jälkikäteen asioista ja pyydetään puolin ja toisin käytöstä anteeksi. Ja usein keskustellaan käytöksestä että mikä sopivaa ja mikä ei. Kannattaa ottaa yheyttä neuvolaan tai perhekeskukseen ja pyytää apuja...sieltä saa oikeesti tosi hyviä vinkkejä ja saa itse vähän etäisyyttä asioihin ja ehkä sitä kautta näkee asioita toisesta vinkkelistä. Toivon teille tsemppiä ja koita ottaa hiukan rennommin niin ehkä se siitä rauhottuu ja helpottuu.

 

[w]

Kuulostaa tutulta... Ja toivon todellakin, että lapsi ei mene kokonaan pilalle ja vihaa minua sitten aikuisena!

Meillä poika on nyt ekaluokkalainen, sama ruokavetkuttelu on ollut päällä niin kauan kuin muistan. Meillä tosin riittää, että maistaa kaikkea - siis maistaa, eli puree myös, ei nielaise kokonaisena möykkynä lasillisella maitoa - sitten voi poistua pöydästä ja ruokaa tulee seuraavalla aterialla ja mitään jälkiruokia ei tipu jos ei edes yritä syödä. Värkkää ja värkkää, aivan sama kuinka pitkän ajan pojan syömiseen varaa, ei se aika ikinä riitä. Joskus kieltämättä ärsyttää kun on vaivalla tehnyt kunnon ruokaa ja mikään ei kelpaa, nielen kuitenkin kiukkuni. Paitsi... herra on keksinyt alkaa yökkimään ja joskus oksentaa lautaselle, silloin menee hermo, siis ihan todella raivostuttaa. Ja tietysti märistään kun ei saa jälkiruokaa muiden kanssa. En todellakaan usko, että yhden herneen tai 1cmx1cm kurkunpalan maistaminen voi olla niin kauheaa, etenkin kun on 1½-vuotiaasta asti käynyt päiväkotia, jossa myös kaikkea maistetaan, eikä ole ikinä siellä yökkinyt eikä oksentanut, ei myöskään koulussa.

Toinen asia on omista tavaroista huolehtiminen. Aina on koulusta ja päiväkodista tullut palautetta, kuinka huolellinen ja tunnollinen poika on Ei kotona vaan. Joka hemmetin ilta ja aamu saa huomautella ja lopulta hermostua, kun ei reppua löydy mistään ja kirjat on missä sattuu. Tänäkin aamuna olin viemässä kouluun samalla kun pikkusiskoa päiväkotiin, ettei tarvi suksia kantaa pitkää matkaa, ja pojan mukaan oli valmiina lähtöön. Kysyin sitten vielä kuistilla, missä reppu, ja yläkerrassahan se, levällään taas. Silloin kilahti. En edes yritä vaatia mitään muuta, kuin että se reppu edes olisi kunnossa aamulla, mutta kun ei niin ei.

Muuten on poika kyllä niin ihana ja kultainen, tulee vielä syliin ja tykkää halia ja luetaan yhdessä. Siksi tuntuukin aina jälkeenpäin aivan kauhealta, että kuinka olenkaan voinut huutaa raukalle.

Tuo lautaselle oksentaminen on mielestäni jo aika huolestuttavaa, jotainhan se sillä yrittää teille viestittää.

Ja tuo tavaroista huolehtiminen. Anna sille lapselle vastuuta.. kehu sitä että koulusta sanottiin, et osaat niin hyvin tavarasi laittaa. Voit muistuttaa kerran mutta älä huuda, valita. Jos poika unohtaa tavarat kotiin niin se on hänen vika. Koulussa tulee noottia sitten, ehkäpä se auttaa muistamaan jatkossa..

 

[talvikki]

meillä tuo "pakkosyöminen" johtuu siitä, että yritän opettaa lapselleni käytöstapoja. kyse ei ole siitä, etteikö pitäisi ruuasta, vaan siitä ettei malttaisi syödä loppuun. ja jos olen opettanut aina että lautanen syödään tyhjäksi (ei tietenkään aina pakollista, mutta periaatteesta) niin voinko yhtäkkiä antaa periksi että ruokailun saa lopettaa kun itse haluaa?

toinen asia on maistaminen, esim. kurkun syömistä opeteltiin meillä 2 vuotta, kerran päivässä sitkeesti pieni pala.. ja nyt syö sitä jo ihan kiitettävästi. tomaatin ym kanssa on meilläkin käytössä tämä yökkiminen, vaikka hoitopaikassa syö kaiken mukisematta (ja myös useimmiten reippaasti, harvoin siellä vitkuttelee).

ja huutamisen jälkeen pyydän aina anteeksi, kerron miksi vihastuin ja halitaan päälle. yritän myös keskustella lapsen kanssa siitä, miten asiat kannattaisi tehdä jotta kaikilla olisi mukavampaa ja helpompaa, mutta sovinnon jälkeen hänellä on tapana keskittyä jo muihin asioihin, ei siis kuuntele ja välillä tuntuu ettei muistakkaan pahan olon aiheuttajaa enää.
vastaus, kun kysy että mikä harmittaa tai miksi tuntuu pahalta ym, on aina sama: en tiedä.

Ja en missään nimessä laita kaikkea lapsen niskaan, oman pinnani pideentämiseen tässä koitan saada apua.

 

[Äiti-Kengu]

No tuossa olen sitä mieltä,että mitä lautasella on se syödään.
Jos aikuinen laittaa antaa sen verran vähän,että lapsi varmasti sen syö.Lisää saa tarvittaessa.
Se,jos ei jostain syystä syö,niin seuraava ruoka annetaan ruoka-aikana.Jos ei syö ei anneta ylimääräistä maito yms korviketta.
Ruokia maistetaan,mutta kaikesta ei tarvi todellakaan tykätä.

Ap yritä seuraavan kerran laittaa aivan pikkuinen annos ja et kiinnitä lapsen tahtiin yms mitään huomiota.Kohtuu ajassa,jos ei ole syönyt laita lautasen pois ja jatkatte muuta tekemistä.Ruokailussa vaan ja ainoastaan syödään.Ei käydä vessa yms.
Niin ja jos ruokaa jää saa sit syödä seuraavalla aterialla loppun.

 

[Rohmu]

Meillä myös 5½-v poika, jolla hankaluuksia syömisen, pukemisen/riisumisen, lelujen korjaamisen ym. suhteen. Olen päätellyt, että liittyy jotenkin tuohon ikään. Auttaisiko, jos antaisit ap tytön annostella ruoan itse lautaselle? Meillä vähän helpotti ruokailu, kun lopetin "passaamisen" ja liian huolehtimisen ruokapöydässä. Nyt kun poika saa itse annostella ainakin salaatin ja esim. perunan/makaronin, voidella leivän ja kaataa maidon lasiin. Enkä heti ole moittimassa, jos ei halua jotain ottaa, meillä ei poika esim. syö keitettyä porkkanaa/porkkanalaatikkoa tms. missään muodossa. En pakota ottamaan, ei meille aikuisillekaan maistu kaikki...

 

[Oops]

Jossain tv-ohjelmassa neuvottiin niin, että ne ruoat laitettiin pöytään ja lapset sai siitä sitten itse ottaa sen mitä haluaa ja kuinka paljon.

Jostain kumman syystä se tehosi ennen niin nirsoihin ja syömättömiin lapsiin ja ne alkoi syödä.

 

[Ulla]

Ihanaa lukea ettei meidän poika olekaan kovin ihmeellinen vaan ihan normaali. Ainoa ero on ruoka, sitä se kyllä syö...
Vanhemmilla lapsilla oli tuo lautaselle yökkiminen pienempänä (n. 3-5v) mutta en muista muuta kuin sen että ohi se meni, aika pian. Ja sitä ilmeni jos ruoka ei sattunut miellyttämään silmää juuri sillä kertaa. Voi olla että käskettiin tyhjentämään lautanen roskiin ja seuraava ateria oli sit iltapala. Eli ei mitään erikoisvälipaloja. Ei ne nälkään kuole, joskus vaan syövät huonommin ja hitaammin( ärsyttävää mutta kai kaikki tekee niin jossain vaiheessa???) ja kun vaihe menee ohi, syövt enemmän ja reippaammin.
Meillä ei ole annettu maitoa/ vettä lapsille vasta kuin ruoan päätteeksi, joten sillä ei mahaa ole täytetty, ja leipää ei ole tarjolla kuin keiton tai puuron kanssa. Mutta kaikkea on maistettava, ja kyllä se on tulosta tuottanut kun kattelee noita vanhempia lapsia.

 

[vieras]

Maidon antaisin vasta ruoan jälkeen.

Ruokailun keston rajoittaisin n. puoleen tuntiin tai mikä se teillä nyt yleensä olisikaan. Ei välipaloja, ruoka-ajat maksimissaan 3,5h välein. Selitä rauhallisesti, että ruokailu on nyt ohi, ota lautanen pois. Voi kuulostaa rankalta, mutta nythän lapsi saa teiltä huomion juuri ruokapöydässä. Ota itsellesi vaikka lehti käteen ja anna lapsen syödä ns. rauhassa se minkä syö.

Ruokapöydästä ei nousta kesken ruokailun niin kauan kuin se tapahtuu juuri venkoilun vuoksi.