Lapsen empaattisuus

[Häirikkö]

Kyse meidän esikoisesta, ikää 4v9kk. On niin mahdottoman herkkä ja empaattinen. Itkee elokuvissa, saduissa jne. todella usein. Ihan myös telkkariohjelmissa, ikääväänsä jne. Yksi kaverini tokaisi tuon kuultuaan, että eikö se osaa oikein tajuta että ei ne asiat oo totta?! Musta se oli aika tökeröä, koska kyse ei selvästikkään ole siitä.

Fiksu on muutenkin, tajuaa vähän liikaakin asioita mitä tuon ikäisen ei ehkä pitäisikään. Toisaalta, luin juuri artikkelin missä lasten psykologi sanoi että suurin ongelma lapsien kanssa on nykyään se, että heiltä puuttuu juuri tuo empaattisuus. Lapsista kasvaa narsistisia, kylmiä ja julmia. Ei osata ajatella toisten tunteita. Toisaalta siis hyvä asia, mutta huono siinä mielessä että varmasti helppo nakki kiusaajille.

 

[Häirikkö]

Ja silleen...

 

[evita]

Luulisin että tuo on kuitenkin lapsen kannalta mieluummin vahvuus kuin ongelma. Ihan totta on, että monet vanhemmat kasvattavat lapsensa niin, että empaattisuus puuttuu. Jos ei uskalleta eikä osata opettaa oikean ja väärän eroa eikä pitää rajoja, lapsista tulee helposti kovin itsekkäitä. Jos kerran lapsi selvästi on muuten ihan kuin kuka tahansa, niin ei hänestä kannata yrittää koulia kovempaa tai vähemmän herkkää. Kyllä se elämä opettaa kuitenkin ennen pitkää.

 

[vieras]

meillä myös empaattisia muksuja ja eivät ole kiusattuja vaan pikemmin toisinpäin.ovat siis jo kouluikäisiä.

 

[Knicke Knackerton]

No, en kyllä tajua, mikä järki on kaverillas ollut noin tokaista. En keksi sitten millään, että miksi joku noin haluaa lapsesta sanoa. Tai, no ehkä se on sitä kokemuksen puutetta tai jotain.

Minä olen koko ikäni ollut sellainen herkemmin itkevää tyyppiä, mutta koska vanhemmilta ja sukulaisilta tullut sellainen vastaanotto, että jos on itkenyt jotain "typerää" niin siihen on naurettu päälle, niin minun on nykypäivänä tosi vaikea itkeä kenenkään edessä ja tämä on niin hankalaa, koska todella monesti vaan sinnittelen, ettei kyyneleet alkaisi valumaan, jos joku näkee. Mies oikeastaan tietää, että olen herkkä itkemään esim. tv-ohjelmia, mutta siltikään hän ei kertaakaan ole nähnyt minun itkevän tv-ohjelmien takia. Koska se on niin vahvasti iskostunut tuonne takaraivoon se lapsena koettu tunne, että se olisi jotenkin idioottimaista, että itkee.

En tiedä onko tämä sinulle itsestäänselvyys, mutta kun tuo herkkyys luonteessa ei ole mielestäni opittu piirre ja sitä ei noin vain poisteta (ainakaan kokonaan) niin aina jos joku asiasta mainitsee tai vähänkin pilkkaa (tuolla tavoin kun kaverisi) niin kannattaa kyllä sanoa tiukasti kantansa, että lapselle ei vain tule sellaista oloa, että hänen herkkyytensä olisi jotenkin epänormaalia.

 

[Häirikkö]

Kiitos kirjotuksista. Kaverini tokaisua lapseni ei onneksi kuullut, ainakaan tällä kertaa. Ja ilmaisen toki mielipiteeni asiasta jos hän vielä jotain yhtä tyhmää tulee laukomaan. Tiedän, että tuo herkkyys ei ole opittua, se ollaan huomattu jo ihan pienestä pitäen. Enkä todellakaan sitä haluakkaan poistaa, monesti vaan miettii tuota elämässä selviytymistä... Tyttö kuitenkin itkee meidän nähden, eikä häntä siitä kielletä. Otetaan syliin, rauhoitellaan ja silitellään. Se on taas tämä pahapaha maailma mikä näitä ajatuksia herättää. On kuitenkin ihana huomata miten tyttö meihin luottaa. :heart:

*muoks* Olen itsekin tositosi herkkä.

 

[Knicke Knackerton]

Varmasti noin empaattinen lapsi tarvitsee paljon selittelyä, koska voi käydä niin, että hän saattaa ottaa liian paljon omaksi huolekseen.

Mielestäni kun onnistuu välttämään liiallista kyynisyyttä elämässään, niin pärjää paljon paremmin. Empaattisuus antaa valmiuksia siihen, että pystyy ymmärtämään asioita paljon laajemmin ja myös muiden kannalta. Mutta tosiaan, riskinähän voi olla tuo maailmantuskan poteminen, mutta on hyvä opettaa, että kaikkeen ei kertakaikkiaan voi vaikuttaa ja ei ole tarkoituskaan niin.