Lapsen eristäminen ympäröivästä maailmasta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hhöh
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

hhöh

Vieras
Lasta ei voi ottaa mukaan mummoa katsomaan hoitokotiin.
Lasta ei voi viedä hautajaisiin.
Hääkutsu on vain perheen aikuisille.
Lasta ei voi ottaa mukaan häihin.
Lasta ei voi ottaa näyttelyn avajaisiin.
Lasta ei voi ottaa sukujuhliin.

Lapsen saa viedä hoploppiin, leikkipuistoon, helvetin pitkälle automatkalle, shoppailemaan, vatkuujavispuu-maahan ja lipsislupsisvesikeskukseen.

Eristäkää vaan lapsi muista ihmisistä, elämiseen liittyvistä tunteista ja kaikesta ihan normaalista.
 
Ja pöh. Lapsen VOI ottaa mukaan sukujuhliin ja jopa häihin mut aikuisten ihmisten pitäs ymmärtää se seikka että hääpäivä on parille ainutlaatuinen ja jos ne herrantertut ei osaa olla hiljaa ne voi viedä taka-alalle vaikka sitten leikkimään. Ei ne lapset ikinä opi jos ne suljetaan kaikesta pois mutta vanhemmatki vois ottaa järjen käteensä. Ei ole sopivaa käytöstä häiriköidä toisia missaan, ei aikuisilta ei lapsilta. Lapset vaan ei ikänsä puolesta aina ymmärrä kaikkea joten silloin vanhemmat ohjaavat ja opastavat.

Mua vi**ttas isosti jos lapsikatras pilaisi mun juhlat huutamisellaan (ja kuten tossa jossain ketjussa jo kerroin, pilasivat isäni hautajaiset josta en muista muuta ku lasten huudon) mut ois se hiton noloa huutaa alttarilta "TURPAKII TAI PIHALLE". :D
 
Meidän suvussa on vissiin aika hyvin käyttäytyviä lapsia, sillä koskaan ei ole sukujuhlissa lapset häiriköineet. Ja aina ovat olleet tervetulleita. Hautajaisissakin on ihan vainajaa käyty katsomassa arkussa ilman kummempaa hulabaloota. Itsekin olin pienenä aina mukana.
 
JA kaipa se on kiinni siitä, kuka asiasta puhuu. Toiset käsittää, että lapsista lähtee ääntä (ja toki lasta voi opastaa olemaan hiljaa ) ja esim itku on luonnollinen ääni. Toiset taas olettaa, että lapset voi "sammuttaa", kun se itselle tuntuisi hyvältä.
Mä en ainakaan ikinä sanois, että lapsi häiriköi, silloin jos hän itkee.
 
Meillä taas ei koskaan ole järjestetty niin vakavahenkisiä sukujuhlia etteikö lapset niihin saisi osallistua. Nytkin taas kesäkuun ekana viikonloppuna olis juhlat ja ne on järjestetty nimenomaan pieniä lapsia silmällä pitäen paikkaan missä on tilaa sekä leikkiä että rauhoittua jos tilanne sen vaatii.
 
Alkuperäinen kirjoittaja essi:
JA kaipa se on kiinni siitä, kuka asiasta puhuu. Toiset käsittää, että lapsista lähtee ääntä (ja toki lasta voi opastaa olemaan hiljaa ) ja esim itku on luonnollinen ääni. Toiset taas olettaa, että lapset voi "sammuttaa", kun se itselle tuntuisi hyvältä.
Mä en ainakaan ikinä sanois, että lapsi häiriköi, silloin jos hän itkee.

Pieni vauva ei itkulleen mitään voi eikä tietenkään hän häiriköi. Minä puhuin hiukan isommista nassikoista. Enkä oikeasti voi käsittää ihmisten tyhmyyttä siinä asiassa että jos siellä kirkossa selvästikkään lapsi ei jaksa aloillaan hiljaa istua (en nyt tarkoita muutamaa kiljahdusta vaan jatkuvaa rähinää ) niin miksi ei ymmärretä mennä taka-alalle lapsen kera? Se hääpäivä tai hautajaistilaisuus on ainutlaatuinen tapahtuma, ehkä ei sille siskonkumminkaimalle joka ei parille niin läheinen ole mutta katseleppa itse omaa häävideotasi tms josta et kuule muuta kuin kiljumista. Eikö ketuttaisi? Itse hääjuhla ei niin muodollinen sitten tarvitsekkaan olla, sopii siellä sitten jo juoksentelemaan pihalla jne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja marhe:

Tavallaan juu olen samaa mieltä, jos esim 5-vuotias saa jonkun kiukkukohtauksen, niin ulos pitäis munkin mielestä kantaa. Mutta sitten taas esim lapsen tuskastumisesta en ulos veis, enkä omissa juhlissakaan vaatis ketään lastaan poistamaan. Silleenhän se lapsi sitten just oppii tuollasissa tilaisuuksissa toimimaan.
Ei häirinnyt omassa häävideossa, ettei siitä puheesta mitään selvää saanut. Tiesin paikalla olevista lapsista, ja olin asiaan varautunut.
Tajuan myös sen, että se päivä ei välttämättä ole muille niin tärkeä kuin minulle / miiehelle / muille ihan läheisille, joten en vaadi toisilta mitään sen kummempaa sen takia.
 
Yhteistyössä