Lapsen leikittämisestä

[leikkineiti]

Mikä on teidän suhtautuminen lapsen leikittämiseen?

Olen ihmetellyt, kun monissa keskusteluissa joita selaan, lapsen leikittäminen on joku "juttu", joka olisi jonkin sortin vanhemmuuden mittari. Voi olla, että olen ihan väärässä, mutta sellainen kuva minulle on tullut.

Onko teidän mielestä lapsen kanssa leikkiminen (leluilla) tärkeää? Itse leikin aika vähän 1-vuotiaan poikani kanssa leluilla, eikä toistaiseksi olla luettu kirjojakaan kun ei jaksa keskittyä. Sen sijaan vien lasta ulos remuamaan ja tapaamaan toisia lapsia avoimeen päiväkotiin, jossa olosta nauttiii. Olen pitänyt lapsen "leikittämisen" tarkoituksella aika vähällä, etten tee itselleni karhunpalvelusta. Isompana toivottavasti osaa sitten leikkiä itsekseen, eikä vaadi kokoajan leikkiseuraa vanhemmista. Välillä poika marisee seuraa, ja silloin sitä saa, jos ei ole joku ruoanlaitto/tiskaus yms. kesken. Usein pyrin ottamaan sitten siihen hommaan mukaan mitä teen.

Jotenkin mulla on sellainen olo, että leikki on lapsen työtä ja muut arkijutut aikuisen. Toki näihin voi lapsen ottaa mukaan ja monesti teemmekin arkiaskareita yhdessä. Mutta että pitäisi viihdyttää lasta? Mitä mieltä olette, missä määrin kotona olevan aikuisen pitää olla lapsen "seuraneiti", vai pitääkö ollenkaan?

 

["vieras"]

No ei 1-vuotias vielä osaakaan leikkiä eikä tarvitse "leikittämistä". Odotapas, kun tulevat roolileikit, pelaamiset ja junaratahommat. Aika ikävä on lapsen kauppaleikkiä itsekseen leikkiä.

 

["taaperon äiti"]

Hmm. Varmaan riippuu vähän myös lapsesta,ja just tosta muun seuran määrästä. Esim meillä kun lapsi oli pienempi,leikin (tai kotonaollessaan mies leikki) lapsen kanssa tosi paljon,sekä ulkona että sisällä. Kirjojakin on katseltu/luettu n puolvuotiaasta alkaen. Mutta me ei käyty avoimessa päiväkodissa tms,muita lapsia tapasi lähinnä kerran viikossa seurakunnan äiti-lapsikerhossa ja satunnaisesti jos meille tuli kavereita käymään/mentiin kylään lapsiperheeseen. Paljon ollaan vietetty aikaa myös mun vanhempien eli lapsen isovanhempien kanssa,jotka "tietysti" leikittävät lasta lähes tauotta. Arkiaskareisiin olen ottanu lapsen "aktiivisesti" mukaan siitä lähtien kun on osannut kävellä kunnolla. (esim täyttää ja tyhjentää pesukonetta,tyhjentää tiskikonetta,repii salaattia,painelee nappuloita kun laitetaan joku kone päälle jne..)

Nyt kun lapsi lähenee 2,5v:n ikää,leikkii yhä pidempiä aikoja yksin. Aiemmin siis on "vaatinut" leikkiseuraa/leikitystä kokoajan,mutta mitä isommaks tulee sitä enemmän viihtyy omissa touhuissaan.

 

["vieras"]

Riippuu lapsesta. Meidän 4,5v esikoinen on edelleen hyvin seurankipeä, erityisesti aikuisseuran, vaikka hänellä on kaksi pienempääkin sisarusta. Hän käy myös kerhossa, ja vaikka siellä olisi paljon kaveriseuraa, hän mieluummin juttelee ja touhuaa kerhotätien kanssa. Sama juttu kotona; koko ajan kuuluu "äiti hei, tuu katsoon...isi, leiki mun kaa...äiti, katso mitä mä teen...isiiiiii, äitiiiiiii!!" Pienempänä huusi naama punaisena jos jätti hetkeksikään yksin touhuilemaan. Mieluummin sitten olin lapsen kanssa kuin kuuntelin sitä karjumista. Meillä nuo 2 pienempää ovat viihtyneet paljon paremmin itsekseen tai keskenään lapsiseurassa.