Hmm... koska tässä nyt nostettiin esiin tämä lasten kotonaolo yksinään, tartunpa minäkin siihen. Minusta taas ei ole mukavaa, että lapset ovat yksin kotona, tai ei aina edes se, että ovat keskenään- eikä etenkään aina se, koska silloin tiedän niitä sisarrakkaussuhteita testattavan erityisesti.
Mutta jos lapsilta kysytään, olen varma, että he hetkittäin itse kukin nauttivat aikuisettomasta kodista ja voivpatpa jopa olla erityisonnellisia siitä , että MINÄ en aina ole kotona
Mutta jos eläisin lasten kanssa yksin, olisi se lasten yksinolo vielä paljon suurempi huolenaihe kuin nyt.. toisen kotonaolo kyllä vapauttaa turvallisemmalla mielellä menemään omiin menoihini..
Jos olisin lasten kanssa yksin, olisin aika tukiverkoton ja sidottu kotiin. Ei sillä, että olisin menossa jatkuvasti. Mutta on joskus hetkiä, jolloin on ihana lähteä tapaamaan ystäviä, eikä lasten takia tarvitse kiirehtiä kotiin, kun heidän isänsä on paikalla.
Mutta noin muuten, en ensisijaisesti hankkisi lapsia yksin.. tai näin ajattelin silloin, joskus aika jyrkästikin, kun olin vielä lapseton. Siis tietoisena valintana yksin,eriasia jos toinen sanoutuisi irti kuvioista.
Ajattele/i/n että lapsella on oikeus isään. Mutta en tiedä, olisinko pitäytynyt aika tiukassa kannassani, jos en olisi kohdannut ihmistä, jonka kanssa ne lapset sain. Lapsen saamisen halu olisi voinut ohittaa kaikki ns. eettiset arvoni ja olisin voinut ehkä hankkitua tahallisesti raskaaksi. Ehkä.
Mutta silloinkaan tuskin päälimmäisenä onneani se, että yes , nyt lapsi/lapset saa olla yksin kotona.