Meillä siis tokaluokkalainen tyttö, jolla lievä adhd/add. On toisaalta tosi reipas ja sosiaalinen mutta toisaalta tosi herkkä ja loukkaantuu helposti.
On koulussa pienluokalla ja koulu sujuu hyvin, on saanut kavereitakin ja opettajat kehuu.
Mutta, nyt tämän vuoden aikana on alkanut valitella vatsakipua kouluaamuisin, ollaan yhdistetty se jännittämiseen tms. kun sitä ei tosiaan ole kuin arkiaamuisin. Ja sitten joinain aamuina tulee itku, ei haluaisi lähteä ja enempi vähempi sitten itkuisena lähtee..joskus koulussakin tulee itku, välillä sanoo syyksi että äitiä on ikävä.
Tätä ollut nyt taas enemmän lomaviikon jälkeen.
Oon ite ollut työttömänä, välillä jollain kursseilla yms. ja oikeastaan koko lasten elämän ajan se läheisempi ja "halivampi" vanhempi kun mies käy töissä eikä niin jouda ja ehkä osaa olla samalla tavalla läsnä.
Alkaa vaan silti mietityttää, että onko tää ihan normaalia..että on noin kovasti kiinni. Aikoinaan päiväkotiin menokaan ei ollut näin vaikeaa, itellekin tulee paha mieli siitä kun joutuu lapsen lähettää niin surullisena kouluun.
Koulupäivän aikana tuo vatsakipu ja muu yleensä unohtuu ja kun kysyy niin kiva päivä ollut. Joskus sitten tosiaan noita itkuja kesken päivänkin on.
Eilen viimeks ope soitti että mitä mieltä oltais jos ehdottaa tytölle koulun kuraattorin kanssa keskustelua, voisi kertoa sinne kaikki surut ja murheet...kun ope ei tunnin aikana jouda niin huomioimaan vain yhtä oppilasta. Tyttö itse ei ollu hirmu innokas, kun kysyin.
Halusin vain purkaa vähän mieltäni, ehkä kuulla miten muut toimineet jos ollut samanlaista ongelmaa..: / miten tätä voi alkaa selvittelemään.
On koulussa pienluokalla ja koulu sujuu hyvin, on saanut kavereitakin ja opettajat kehuu.
Mutta, nyt tämän vuoden aikana on alkanut valitella vatsakipua kouluaamuisin, ollaan yhdistetty se jännittämiseen tms. kun sitä ei tosiaan ole kuin arkiaamuisin. Ja sitten joinain aamuina tulee itku, ei haluaisi lähteä ja enempi vähempi sitten itkuisena lähtee..joskus koulussakin tulee itku, välillä sanoo syyksi että äitiä on ikävä.
Tätä ollut nyt taas enemmän lomaviikon jälkeen.
Oon ite ollut työttömänä, välillä jollain kursseilla yms. ja oikeastaan koko lasten elämän ajan se läheisempi ja "halivampi" vanhempi kun mies käy töissä eikä niin jouda ja ehkä osaa olla samalla tavalla läsnä.
Alkaa vaan silti mietityttää, että onko tää ihan normaalia..että on noin kovasti kiinni. Aikoinaan päiväkotiin menokaan ei ollut näin vaikeaa, itellekin tulee paha mieli siitä kun joutuu lapsen lähettää niin surullisena kouluun.
Koulupäivän aikana tuo vatsakipu ja muu yleensä unohtuu ja kun kysyy niin kiva päivä ollut. Joskus sitten tosiaan noita itkuja kesken päivänkin on.
Eilen viimeks ope soitti että mitä mieltä oltais jos ehdottaa tytölle koulun kuraattorin kanssa keskustelua, voisi kertoa sinne kaikki surut ja murheet...kun ope ei tunnin aikana jouda niin huomioimaan vain yhtä oppilasta. Tyttö itse ei ollu hirmu innokas, kun kysyin.
Halusin vain purkaa vähän mieltäni, ehkä kuulla miten muut toimineet jos ollut samanlaista ongelmaa..: / miten tätä voi alkaa selvittelemään.
