Lapseni ei syö tarhassa yhtään mitään!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja yh
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Y

yh

Vieras
He eivät saa häntä siellä syömään tai edes juomaan. Tyttö syntyi keskosena ja elämän alku oli hyvin hankalaa, sydän on leikatu jo kolmeen otteeseen ja kasvu on jäänyt. Lapsi on nyt nelivuotiaana saman kokoinen kuin siskoni kaksivuotias tyttö, tosin hoikempi. Kotona syö kyllä pienet annoksensa itse ja ruokaan lisätään rasvat ja vitamiinit. Käytössä myös ravintolisäjuoma, jota juo aamupalalla. Mutta päiväkodissa lapsi ei syö ikinä yhtään mitään. Yksi opiskelijatyttö oli saanut syömään kun oli istunut vieressä ja laittanut annokset valmiiksi haarukkaan, mutta eihän tarhassa tädeillä ole aikaa sellaista tehdä. Ylipäätään aikaa ruokailuun jää todella vähän kun lapset saavat ruuan ikäjärjestyksessä ja lapseni on vanhimmasta päästä. Kotona voi ruokailuun kulua helposti yli tunti. Muta kun ruokailu olisi lapselle niin tärkeää! Lapsi on laihtunut päivähoidon aloittamisen jälkeen hälyttävästi ja minun on pian pakko ottaa hänet pois päivähoidosta, jos ratkaisua ei löydy. Omaishoidon tukea kai kuulemma saisin, mutta sillä summalla ei elätetä neljä lasta, joista yksi on jatkuvaa lääkitsemistä ja ravintolisiä tarvitseva sairas keskonen.
 
Eihän se nuy niin voi mennä, että ikäjärjestyksen mukaan annetaan ruoka sinunkin lapselle. Oletko keskustellut asiasta lapsesi omahoitajan kanssa? Että lapsesi ruokailuun käytetään enemmän aikaa tai pk:on palkkattaisiin ryhmäavustaja, joka ottaisi lapsesi ruokailun kontolleen.
Kyllä tuohon pitäisi löytyä helpostikin ratkaisu, jos kyseessä on vain ajan puute. Asia erikseen jos lapsesi ei vain suostu syömään hoidossa.
 
voiks sinne hoitooon antaa niitä ravintolisäjuomia

Kysyin asiaa, mutta ei kuulemma voi. Jos on tuollaisia erityistarpeita, niin pitäisi mennä allergiapäiväkotiin, kun eivät kulemma pysty tuossa isossa päiväkodissa huolehtimaan erityisjutuista. Ja siihen toiseen päiväkotiin on kamala jono, eli sinnekkin pääsisi vasta kuukausien päästä. Lapsi suorastaan kuihtuu, edes näillä helteillä eivät ole saaneet lasta edes juomaan. En ymmärrä mikä mättää, koska lapsi kyllä kotona juo reippaasti ja syö, kunhan annokset on riittävän pieniä ja aikaa on eikä hoputeta.
 
Päivähoidon ohjaajalta kysyin tuosta, että eikö voisi avustajaa hommata, kun silloin opiskelijan aikana meni niin hyvin. Mutta siihen pitää olla joku erityislausunto, emmekä sitä saaneet, koska lapsella ei muuten ole varsinaisesti erityistarpeita (paitsi että on infektioherkkä ja väsyy helposti). Ja päiväkodin henkilökunta ei tule yhtään vastaan, heidän mielestään lapsi voi ihan hyvin olla syömättä, alkaa se kuulemma jossain vaiheessa sitten maistumaan. Heidän mielestään minä olen syypää lapsen syömisongelmaan, vaikka perhetyöntekijä ja psykologi ovat todenneet, että kotona menee ruokailu jo ihan hyvin.
 
Olen myös yrittänyt saada lasta perhepäivähoitoon, mutta siellä kuulemma vielä vähemmän aikaa yhden lapsen ruokailuun. Nyt jonotamme perhepäivähoitajaa omaan kotiin, mutta vaikea on kulemma ketään saada kun minulla on vain kolme hoitoikäistä, eli ei tule täyttä ryhmää.
 
Aika ikävän kuuloinen hoitopaikka. Tuskinpa lasta ikuisesti tarvitsee syöttää. Jos nyt tarvitsee niin sitten tarvitsee. Aika siihen on löydyttävä. Nyt tietysti joku kommentoi, että mites sitten kun ne kaikki... Mutta kun ei kaikki, vain yksi tarvitsee aikaa juuri nyt.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Päivähoidon ohjaajalta kysyin tuosta, että eikö voisi avustajaa hommata, kun silloin opiskelijan aikana meni niin hyvin. Mutta siihen pitää olla joku erityislausunto, emmekä sitä saaneet, koska lapsella ei muuten ole varsinaisesti erityistarpeita (paitsi että on infektioherkkä ja väsyy helposti). Ja päiväkodin henkilökunta ei tule yhtään vastaan, heidän mielestään lapsi voi ihan hyvin olla syömättä, alkaa se kuulemma jossain vaiheessa sitten maistumaan. Heidän mielestään minä olen syypää lapsen syömisongelmaan, vaikka perhetyöntekijä ja psykologi ovat todenneet, että kotona menee ruokailu jo ihan hyvin.

Ota yhteyttä neuvolaan ja lääkäriin, jotta saisit riittävät lausunnot siihen, että lapsi saataisiin pienempään ryhmään tai avustaja auttamaan.
 
Otappa ihan yhteyttä henkilöön joka johtaa päiväkoti/perhepäivähoitosysteemejä. Mene ihan keskustelemaan asiasta, jospa saisitten aikaan jonkinlaisen järkevän päätöksen,miten kannattaa toimia.
Ei se nyt niin voi mennä, että lapsesi ei voi käydä hoidossa tuon asian takia. Siihen pitää löytyä jokin ratkaisu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Niin:
Mitenkäs ne ruokailut kotona sujuvat? Tarvitseeko lapsi aikuisen viereen, syöttämään, jotain muuta, mitä?

Ei tarvitse syöttää, syö itse. Jos annos on liian iso, niin ei syö mitään. Tämän vältän sillä että kysyn lapselta millainen nälkä on, pistetäänkö vielä jne. Ruokaillaan koko perhe yhdessä tai jos en itse ehdi niin ainakin kaikki lapset istuu pöydässä. Jossain vaiheessa muut nousee pöydästä ja sitten tämä tyttö syö ruokansa nopeasti loppuun, että pääsee leikkeihin mukaan. Syöttänyt en ole pitkään aikaan, piatsi silloin kun lapsi on sairas ja jotain on saatava menemään.
 
Tuntuu niin turhauttavalta kun koko päivähoitohenkilöstö päivähoidon ohjaajaa myöden on minua vastaan. Neuvolassa olen asiasta puhunut ja pyydettiin psykologilta lausunto siitä, että saisi pieniä annoksia, ruokansa aiempaa ja enemmän aikaa ruokailuun, mutta ei. Yhtään ei voi tulla vastaan. Eilen kun hain lapsen hoidosta, istui vain apaattisena hiekkalaatikon reunalla ja sain kantaa hänet autoon kun ei jaksanut kävellä. Kotona joi heti suuren mukillisen vettä ja söi välipalan reippaasti. Hoidossa ei suostu juomaan maitoa, koska on tottunut täysmaitoon kun sitä on aina juotettu ja hoitopaikka ei suostu sitä tarjoamaan vaan tarjoaa rasvatonta. Kevyt maitokin menisi, mutta rasvaton ei vaan lapselle kelpaa. Mehua saisi hellepäivinä ulkona, mutta lapsi ei juo mehua, vaan haluaisi vettä. Vettä saa hakea itse vessasta, mutta tyttöni ei yllä mukihyllylle. Joskus harvoin esim. päiväkodin siivooja antaa mukin ja lapsi saa vettä juodakseen. Tässäkin lapseni on hankala, kun kuulemma kaikille muille mehu kelpaa niin eivät yhdelle ala vettä erikseen tarjoamaan. Pitäisi oppia juomaan mehua.
 
Tuo kuullostaa jo törkeälle toiminnalle. Valita ylemmälle taholle jos päiväkodinjohtaja tai päivähoidon ohjaaja ei reagoi...
 
Tää juttu kuulostaa aika epätodelliselta. Täällä ei taatusti toimittais noin päikyssä.
Sun kannattaa nostaa joku meteli tosta asiasta. Toi asia ei ole edes mitenkään vaikea toteuttaa päikyssä, mitä olet pyytänyt. En käsitä :o
 
Minä sanoisin, että ihan ensimmäiseksi rupeat opettamaan lapselle, että sitä ruokaa syödään, vaikka olisikin iso annos, sitä voi jättää lautaselle sen, mitä ei syö. Päiväkodin kanssa voi neuvotella tuosta, että hän saisi ruoan ensimmäiseksi ja sovitte, että hänelle annetaan pieni annos.

Sinne allergiapäiväkotiinkin voit yrittää hakea, ei sinne ainakaan hakematta pääse. Samaten kannattaa terveyspuolen hoitohenkilökunnalta hommata papereita.
 
Alkuperäinen kirjoittaja noh:
Tää juttu kuulostaa aika epätodelliselta. Täällä ei taatusti toimittais noin päikyssä.
Sun kannattaa nostaa joku meteli tosta asiasta. Toi asia ei ole edes mitenkään vaikea toteuttaa päikyssä, mitä olet pyytänyt. En käsitä :o

Käsittämättömältä tämä minustakin tuntuu. Mielestäni en ole hankala, eikä lapsenikaan, mutta kai minulla äitinä on oikeus luottaa siihen, että lapseni saa edes perustarpeensa tyydytetyä päivähoidossa. Miksi ei voi tarjota vettä? Miksi ei voi lapseni mukia pitää sellaisessa paikassa, että saa sen ja voi juoda itse? Miksi ei voi antaa lapselleni ruokaa ensimmäisten joukossa kun siihen syömiseen kuitenkin kuluu aikaa. Miksi ei voi antaa lapselle pieniä annoksia kun suuria ei ainakaan syö. Miksi se ravintolisän antaminen olisi niin vaikeaa? En ymmärrä. Onneksi lomani alkaa kahden viikon päästä, aion panostaa siihen, että loman jälkeen asiat päiväkodissa on muuttuneet tai sitten päivähoitomuoto muuttuu. Jos olisi varaa, palkkaisin yksityisen hoitajan kotiin. Muuttoa toiselle paikkakunnallekkin olen jo harkinnut. Ja sen vielä toteutankin, jos ratkaisua ei muuten löydy. Olen jo harkinnut yhteyden ottamista lastensuojeluviranomaisiin, josko he voisivat auttaa minua tilanteen selvittämisessä.
 
Kuulostaa vähän oudolta tuo mehun tarjoaminen. meidän päiväkodissa pitää jokaisella olla kotoa tuotu nimikoitu vesipullo, jonka hoitajat täyttää ulkoilun ajaksi vedellä. Ne, joilla ei ole pulloa, saavat vettä mukista. Mitään mehuja ei todellakaan tarjoilla. Jos ap:n pk on noin hankala, niin opettaisit lapset juomaan kotona sitä mehua ja rasvatonta maitoa, niin saisi raukka edes jotain nestettä päivän aikana. Sehän on jo vaarallista jos näillä helteillä ei mene yhtään nestettä päivän aikana.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Minä sanoisin, että ihan ensimmäiseksi rupeat opettamaan lapselle, että sitä ruokaa syödään, vaikka olisikin iso annos, sitä voi jättää lautaselle sen, mitä ei syö. Päiväkodin kanssa voi neuvotella tuosta, että hän saisi ruoan ensimmäiseksi ja sovitte, että hänelle annetaan pieni annos.

Sinne allergiapäiväkotiinkin voit yrittää hakea, ei sinne ainakaan hakematta pääse. Samaten kannattaa terveyspuolen hoitohenkilökunnalta hommata papereita.

Me ollaan nyt neljässä vuodessa päästy tuohon, että syö itse lautasen tyhjäksi kun annos on oikean kokoinen. Mielestäni on lapselta liikaa vaadittu alkaa heti vaatia että syö jättiannoksesta osan. Miten lapsi edes voi ymmärtää sen, että koko annosta ei olekaan pakko syödä, kun tähän asti on kokonaisen annoksen syömisestä kehuttu? Miksi sitä ruokaa ei voi laittaa sen vertaa, että lapsi sen syö? Miksi sitä pitäisi olla niin paljon että jo ennakko-oletus on että lapsi ei sitä jaksa syödä? Ollaan yritetty neuvotella tuosta, että saisi ruuan ensimmäisten joukossa, mutta ei kulemma käy, koska sitten muut lapset ihmettelee miksi yksi saa poikkeavasti ruokansa.
 
Yhteistyössä