Lapset ovat vain vanhempien, muille heitä ei tarvitse antaa

Scarlett O Harava

Tunnettu jäsen
17.08.2004
61 304
187
63
Kuka ajattelee noin?

Mä en ajattele. Mun mielestä on rikkaus, että likalla on äitin ja isän lisäksi muitakin välittäviä ihmisiä ja nämä haluavat likan kanssa viettää aikaa. Näiden ihmisten kanssa likalla on omat juttunsa, esim. mun siskon kanssa likka käy navetassa katsomassa vasikoita, äitini ja hänen miehensä kanssa likalla on omat jutut mökillä.

Mun äiti ehdotti likan ollessa alle vuoden, että hän ottaisi likan noin kerran kuukaudessa kahdeksi tai useammaksi yöksi. Äitini asuu 80km päässä joten joku iltavierailu meillä jäisi niin lyhyeksi. Kun likka on siellä yötä, niin saavat viettää enemmän aikaa yhdessä. Äitinkin mies tekee reissuhommia joten senkin takia on hyvä, että likka on siellä pidemmän aikaa että näkevät toisensa.

Enhän muutenkaan voisi likkaa omia ja pitää vain itselläni, koska hänellä on isäkin jolla on tapaamisoikeus.
 
No onhan ne lapset oikeasti vanhempien ja vanhemmat saa määrätä antaako niitä kenellekään vai ei.

Mun mielestä pienen lapsen (alle kouluikäisen) ei tarvi alvariinsa hypätä vierailuilla, saati yökyläilyillä. Kyllä se riittää, jos käydään mummolla vaikka kerran viikossa vierailulla. Ja koko perheen voimin.
 
Ei sitä nyt niin yksioikoisesti voi ajatella.
Meiän pian 5-vuotias ei ole koskaan ollut yökylässä, koska ei tahdo. Viimeksi kun oli puhetta, että mikä se yökylä on, niin likan mielestä se oli niin kamalaa, että itki kaksi tuntia. (Selitin, että saa mennä mamman luo ja leikkiä sielä koko illan ja nukkua sitten mamman vieressä jnejne)

Ekan kerran pyysin lapselle hoitajaa kun tyttö oli 7-8kk vanha. Olimme pois kotoa alle 4 tuntia. Lapsi oli huutanut tauotta koko sen ajan. Kuukauden päästä sama juttu, aika oli 3 tuntia. Nyt kun ollut puoli vuotta päivähoidossa, muistaa joka päivä mainita, että ei tahdo hoitoon, haluaa olla vain kotona äitin kanssa.

Että antaisin kyllä, mutta...
 
Ja pointti tässä oli? Aloittaa taas kiivas keskustelu, koska eiköhän jokaisella ole se oma mielipide koska antaa lapsensa yökylään ja koska ei. Eihän se yökylättömyys välttämättä tarkoita ettei lapsella olisi muita rakkaista ihmisiä kuin äiti ja isä, hoh hoijaa.
Vai onko oikeesti kovin montaa tervettä vanhempaa, joka ei halua ketään muuta lapsensa elämään?
Ja joillain on olosuhteet sellaiset, ettei valtavasti ole niitä muita ihmisiä ympärillä.
 
Oikeesti, ajatteleeko joku noin yksioikosesti kuin ap? Ilmeisesti, kun seuraa tuota toista, henk.kunnanpöytä-keskusteluakin..
Mutta siis, todellakaan kaikki lapset eivät halua yökylään. Sekö sitten on rikkaus pakottaa heidät sinne huutamaan koko yöksi?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierain:

Missä kohdassa mä olen kirjoittanut, että kaikkien lasten pitäisi mennä yökylään? Mä kerroin vain kuinka meillä tehdään. Ymmärrätkö?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Scarlett-79:

Mutta sun kirjoituksista paistaa, että sun tapas on se ainoa ja oikea.
Että on oikein riepottaa lasta paikasta toiseen eri ihmisten luo yöksi ja kylään. Saat olla sitä mieltä.

Mutta mä olen toista mieltä. :)
 
No tietty lapset on vain vanhempien ja ei heitä tarvitse muille antaa,mutta jos itse haluaa ja lapset itse haluaa ni mikäs siinä jos ne sillon tällön ovat yötä mummulla tms.
Meillä lapset näkevät mummua pari kertaa vkossa päivisin,yökyläilyä eivät vielä harrasta.ikää 4v ja 2,5v.
 
Kyl mie ajattelen, että lapseni on vain miun ja mieheni. Meille hänet annettiin :heart:

Lapseni elämässä on myös suuri rikkaus: rakastavat isovanhemmat, joiden kanssa tullee vietettyä monia ihania hetkiä. Rakastavia setiä ja tätejä, jotka keksii vaikka mitä hauskaa. Yökylläänkin typykkä pääsee taatusti sitten aikanaan, kun ossaa sitä ihe pyytää.

Mutta loppupeleissä lapseni on vain ja ainoastaan miun ja mieheni. Tuo asia ei millään tavalla sulje pois sitä, että lapsellani on myös iso joukko rakastavia sylejä ympärillään :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Scarlett-79:
Alkuperäinen kirjoittaja vierain:
Oikeesti, ajatteleeko joku noin yksioikosesti kuin ap? Ilmeisesti, kun seuraa tuota toista, henk.kunnanpöytä-keskusteluakin..
Mutta siis, todellakaan kaikki lapset eivät halua yökylään. Sekö sitten on rikkaus pakottaa heidät sinne huutamaan koko yöksi?

Missä kohdassa mä olen kirjoittanut, että kaikkien lasten pitäisi mennä yökylään? Mä kerroin vain kuinka meillä tehdään. Ymmärrätkö?

No kerropa sitten kuinka monta ihmistä tiedät / tunnet, jotka ei anna kenenkään muun tavata lastaan? Että lapsi vain ja ainoastaan näkee omia vanhempiaan? Näitähän onkin varmaan lukemattomia sinunkin tuttavapiirissä, niinkö?
Minunkin mielestä tässä nyt ajetaan tuota yökyläilyasiaa läpi, että se olisi lapselle rikkaus, mutta tietty voi olla ettet vain osaa ilmaista itseäsi.
Jos niin on, niin kerropa edelleen mikä tämän aloituksen pointti oli?
 
Alkuperäinen kirjoittaja jenni87:
Alkuperäinen kirjoittaja Scarlett-79:
Alkuperäinen kirjoittaja vierain:
Oikeesti, ajatteleeko joku noin yksioikosesti kuin ap? Ilmeisesti, kun seuraa tuota toista, henk.kunnanpöytä-keskusteluakin..
Mutta siis, todellakaan kaikki lapset eivät halua yökylään. Sekö sitten on rikkaus pakottaa heidät sinne huutamaan koko yöksi?

Missä kohdassa mä olen kirjoittanut, että kaikkien lasten pitäisi mennä yökylään? Mä kerroin vain kuinka meillä tehdään. Ymmärrätkö?

Mutta sun kirjoituksista paistaa, että sun tapas on se ainoa ja oikea.
Että on oikein riepottaa lasta paikasta toiseen eri ihmisten luo yöksi ja kylään. Saat olla sitä mieltä.

Mutta mä olen toista mieltä. :)

Ja edelleen missä kohdassa mä olen kirjoittanut, että lapsi pitää viedä yökylään? Siis nimenomaan PITÄÄ ja KAIKKI lapset? Näytä mulle se kohta, kiitos.

Meillä tehdään näin, teillä tehdään kuinka tehdään. Plussan mammojen mielestä likka ei varmaan saisi mennä edes isänsä luo yöksi.
 
Niin se on mustakin rikkaus. :)
En mä poikaa vauvana halunnu yökylään jättää mutta kun ikää tuli lisää niin on ollut aivan ihanaa kun mun äitini on halunnut viettää paljon aikaa pojan kanssa. :)
On tuo miehen vanhemmillakin ollut, heitä nyt vaan harvemmin tavataan ja viimeksi poika vähän vierasti pappaa.
Mutta aina on itse halunnut yökylään ja viihtynyt loistavasti, ihan kuten minäkin pienenä oman mummuni kanssa. :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja sinttu:
Alkuperäinen kirjoittaja Scarlett-79:
Alkuperäinen kirjoittaja vierain:
Oikeesti, ajatteleeko joku noin yksioikosesti kuin ap? Ilmeisesti, kun seuraa tuota toista, henk.kunnanpöytä-keskusteluakin..
Mutta siis, todellakaan kaikki lapset eivät halua yökylään. Sekö sitten on rikkaus pakottaa heidät sinne huutamaan koko yöksi?

Missä kohdassa mä olen kirjoittanut, että kaikkien lasten pitäisi mennä yökylään? Mä kerroin vain kuinka meillä tehdään. Ymmärrätkö?

No kerropa sitten kuinka monta ihmistä tiedät / tunnet, jotka ei anna kenenkään muun tavata lastaan? Että lapsi vain ja ainoastaan näkee omia vanhempiaan? Näitähän onkin varmaan lukemattomia sinunkin tuttavapiirissä, niinkö?
Minunkin mielestä tässä nyt ajetaan tuota yökyläilyasiaa läpi, että se olisi lapselle rikkaus, mutta tietty voi olla ettet vain osaa ilmaista itseäsi.
Jos niin on, niin kerropa edelleen mikä tämän aloituksen pointti oli?

Mä en edelleenkään ole sanonut, että kaikki lapset pitää viedä yökylään. Mä kerroin kuinka MEILLÄ tehdään. Edelleen.
 
onko ap:llä vähän pinna tiukalla, kun kirjoitat joka ketjussa noin hyökkäävästi? musta sä olit ennen semmonen vähän lepposampi tapaus, mutta viime aikoina sun viestit on olleet jotensakin... hmm... ykssilmäsiä ja kapeakatseisia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Scarlett-79:
Kuka ajattelee noin?

Mä en ajattele. Mun mielestä on rikkaus, että likalla on äitin ja isän lisäksi muitakin välittäviä ihmisiä ja nämä haluavat likan kanssa viettää aikaa. Näiden ihmisten kanssa likalla on omat juttunsa, esim. mun siskon kanssa likka käy navetassa katsomassa vasikoita, äitini ja hänen miehensä kanssa likalla on omat jutut mökillä.

Mun äiti ehdotti likan ollessa alle vuoden, että hän ottaisi likan noin kerran kuukaudessa kahdeksi tai useammaksi yöksi. Äitini asuu 80km päässä joten joku iltavierailu meillä jäisi niin lyhyeksi. Kun likka on siellä yötä, niin saavat viettää enemmän aikaa yhdessä. Äitinkin mies tekee reissuhommia joten senkin takia on hyvä, että likka on siellä pidemmän aikaa että näkevät toisensa.

Enhän muutenkaan voisi likkaa omia ja pitää vain itselläni, koska hänellä on isäkin jolla on tapaamisoikeus.

Meidänkin lapsilla on muita välittäviä ihmisiä omien vanhempien lisäksi. Mutta silti lapset on meidän lapsia, eikä meillä ole mitään velvollisuutta antaa lasta yökylään mummolaan, jos emme halua. Lapset on vielä niin pieniä, että en näe mitään syytä laittaa heitä yöksi muualle nukkumaan kuin omaan sänkyyn. Silloin harvoin kun hoitajaa tarvitsemme iltaisin/öisin, mummo tulee meille siksi aikaa, että me tulemme kotiin. Mutta joo, ap tossa toisessa ketjussa kertoi ryyppäilevänsä mielellään, joten silloin on tosiaan parempi roudata se mukula pois jaloista. Mulla ja mun miehellä ei ole tarvetta sellaiseen toimintaan, joten kykenemme ihan itse hoitamaan omat lapsemme.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Scarlett-79:
Alkuperäinen kirjoittaja jenni87:
Alkuperäinen kirjoittaja Scarlett-79:
Alkuperäinen kirjoittaja vierain:
Oikeesti, ajatteleeko joku noin yksioikosesti kuin ap? Ilmeisesti, kun seuraa tuota toista, henk.kunnanpöytä-keskusteluakin..
Mutta siis, todellakaan kaikki lapset eivät halua yökylään. Sekö sitten on rikkaus pakottaa heidät sinne huutamaan koko yöksi?

Missä kohdassa mä olen kirjoittanut, että kaikkien lasten pitäisi mennä yökylään? Mä kerroin vain kuinka meillä tehdään. Ymmärrätkö?

Mutta sun kirjoituksista paistaa, että sun tapas on se ainoa ja oikea.
Että on oikein riepottaa lasta paikasta toiseen eri ihmisten luo yöksi ja kylään. Saat olla sitä mieltä.

Mutta mä olen toista mieltä. :)

Ja edelleen missä kohdassa mä olen kirjoittanut, että lapsi pitää viedä yökylään? Siis nimenomaan PITÄÄ ja KAIKKI lapset? Näytä mulle se kohta, kiitos.

Meillä tehdään näin, teillä tehdään kuinka tehdään. Plussan mammojen mielestä likka ei varmaan saisi mennä edes isänsä luo yöksi.

No mä taas olisin ennemmin sitä mieltä, että se kahden kodin välillä ravaaminen riittäisi yökyläilyiksi noin pienelle lapselle. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja ihmettelen:
onko ap:llä vähän pinna tiukalla, kun kirjoitat joka ketjussa noin hyökkäävästi? musta sä olit ennen semmonen vähän lepposampi tapaus, mutta viime aikoina sun viestit on olleet jotensakin... hmm... ykssilmäsiä ja kapeakatseisia.

Aina mä olen mielipiteitäni puolustanut, ei mun tarvitse nöyristellä muita ja muuttaa mielipiteitäni muiden takia. Enkä mä ole missään kohdassa väittänyt, että kaikkien pitää viedä lapset yökylään, vai olenko? Tuntuu, että halutaan poimia vain tietyt asiat kirjoituksista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ihmettelen:
onko ap:llä vähän pinna tiukalla, kun kirjoitat joka ketjussa noin hyökkäävästi? musta sä olit ennen semmonen vähän lepposampi tapaus, mutta viime aikoina sun viestit on olleet jotensakin... hmm... ykssilmäsiä ja kapeakatseisia.

Mitähän hyökkäävää tässä aloituksessa nyt muka oli?
Kai sitä saa kysyä ja kertoa oman mielipiteensä, vai?
 
Alkuperäinen kirjoittaja illuusia:

ei vielä aloituksessa, mutta sitten jatkoviesteissä kun kaikki muut ei olekaan samoilla linjoilla. niinkun tossa toisessakin ketjussa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja erilainen mielipide:
Mutta joo, ap tossa toisessa ketjussa kertoi ryyppäilevänsä mielellään, joten silloin on tosiaan parempi roudata se mukula pois jaloista.

Niin, joskus on kiva ryypätä. Mitä sitten? Se, että olen tuota mieltä ei tarkoita sitä, että juon heti aina kun lapsi on poissa multa. Saattaa mennä monta viikonloppua, että mä en ryyppää koska mä olen töissä toisena iltana ja toisena iltana mulla on likka.
 
Alkuperäinen kirjoittaja illuusia:
Alkuperäinen kirjoittaja ihmettelen:
onko ap:llä vähän pinna tiukalla, kun kirjoitat joka ketjussa noin hyökkäävästi? musta sä olit ennen semmonen vähän lepposampi tapaus, mutta viime aikoina sun viestit on olleet jotensakin... hmm... ykssilmäsiä ja kapeakatseisia.

Mitähän hyökkäävää tässä aloituksessa nyt muka oli?
Kai sitä saa kysyä ja kertoa oman mielipiteensä, vai?

Ei saa. Pitää olla hiljaa :xmas:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Scarlett-79:
Alkuperäinen kirjoittaja erilainen mielipide:
Mutta joo, ap tossa toisessa ketjussa kertoi ryyppäilevänsä mielellään, joten silloin on tosiaan parempi roudata se mukula pois jaloista.

Niin, joskus on kiva ryypätä. Mitä sitten? Se, että olen tuota mieltä ei tarkoita sitä, että juon heti aina kun lapsi on poissa multa. Saattaa mennä monta viikonloppua, että mä en ryyppää koska mä olen töissä toisena iltana ja toisena iltana mulla on likka.

Että oikeen monta viikonloppua? Vau, upea saavutus. Luulis, ettei sun tuloilla ole varaa edes harrastaa sellaista. Vai saako sossusta viinarahatkin?
 
Yhteistyössä