Lapset pienellä ikäerolla

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Pelkkä äiti..
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

Pelkkä äiti..

Vieras
Käytännön kysymyksiä äideille, joilla on lapset lyhyellä ikäerolla, lasten ikäero siis alle 1vee10kk.

Itellä on vauva 5.5kk ja esikoinen 1v11kk -ikäeroa siis 1vee 5kk.

Miten teillä muilla on sujunut jaksamisen kanssa, saatteko apua, hoidatteko molemmat lapset kotona, saatteko yhtään omaa aikaa, tunnetteko jatkuvaa riiittämättömyyden tunnetta, tunnetteko syyllisyyttä kun vauva ei saanut koskaan olla yksin vauva tai siitä että esikoinen sai olla niin liian vähän aikaa yksin vauva?

Mä olen asettanut itelleni suht korkeat tavotteet, eli meillä on molemmat lapset kotona. Välillä tunnen lähes järkyttävää väsymystä ja ryytymistä.
Syyllisyyttä tunnen myös, koska mielestäni kumpikaan lapsista ei saa tarpeeksi huomiota, vaikka toisaalta tajuan että on hyvä oppia jo pienenä jakamaan.
Omaa aikaa saan jonkin verran. Kumpikaan lapsista ei ole huolinut pulloa -eli yli kolmea tuntia en ola voinut kotoa yksin poistua. Kuntoilemassa käyn noin kolme kertaa viikossa, mutta koska olen valinnut kuntoilla niin paljon, muuta omaa aikaa ei ole.

Mummoilta saan apua jonkin verran, mutta siis vain esikoisen hoitoon, mutta sekin on tietysti jo hyvä. Olen kyllä myös joutunut mummoille vetämään rajoja, kun tuntuu että neuvoja ja moitetta tulee enemmän kuin apua.
Yritän tsempata itseäni sillä että mulla on kaksi tervettä lasta, kummatkin lähes poikkeuksetta nukkuvat jo kokonaiset yöt, mies osallistuu hyvin, raha huolia ei ole. Mutta silti olen välillä todella väsynyt, lähinnä esikoisen uhmaan ja siihen -että koko elämä on yksi suuri työleiri. Ja sitten on syyllisyys siitäkin -että väsyn, enkä jaksa nähdä hyviä puolia.
Miten muut kahden vaippalaisen äidit ?? Käyttekö te esim ikinä jossain ulkona.
 
Meillä lapset ovat tupsahtaneet 11 - 16 kk:n välein ja joukossa yhdet kaksoset. Nyt on yhdeksäs tulossa ja ikäeroksi tulossa 13 kk. Otamme kaikki vastaan Herran lahjana eikä niistä ole lupa kieltäytyä.

Mies kulkee töissä parinsadan kilometrin päässä ja on vain viikonloput kotona.

Onhan se rankkaa, mutta uskosta saan voimaa ja isommat tytöt auttavat. Meillä jokainen tekee oman osuutensa tai ruokapöytään ei ole mitään asiaa. Enkä maanpäällisestä elämää pumpuliksikaan kuvittele. Lapsena jo opin, ettei maanpäällinen elämä ole helppoa. "Raskas on kulkuni" lauletaan eräässä virressä. Onneksi siellä Taivaan Kodissa saa sitten levätä. :)
 
Meillä kans lapsilla ikäeroa 1v5kk. Esikoinen 1v7kk ja nuorimmainen 2kk. Väsyttää. Molemmat lapset on kotona mulla. Kuopus heräilee useesti yöllä. Apua en kotona saa, muutettiin juuri uuteen kaupunkiin ja asumme ulkomailla eli sukulaisia ei oo auttamassa.

Mä olen hakeutunut useisiin mammaryhmiin. Sillä jaksaa. Esikoinen saa leikkiä ja temmeltää ja mä saan pulista muiden mammojen kanssa. Pienin menee rintarepussa. Vaikka kuinka fyysisesti väsyttäis niin saan voimaa siitä et saan purkaa tuntojani muiden äitien kanssa.

Tunteita on laidasta laitaan. Koetan ajatella et tää vaihe menee ohi ja kaikki helpottuu kyllä. Parisuhde on tosi tiukilla. Se hankaloittaa omaa jaksamista. Koetan selvitä päivästä toiseen ja YRITTÄÄ nauttia niistä päivistä. Tämä on mulle tehtäväksi annettu ja itse olen lapset halunnut joten jotenkin sitä vaan selviää.

PIdä huoli omasta jaksamisesta ja koeta tehdä arkipäivistä mieleisiä. Ja jos et kerta kaikkiaan jaksa, niin pistä esikoinen vaikka osa-aika päivähoitoon. Pari tuntia päivässä. Parempi sekin kuin et sä väsyt ihan totaalisesti.

Valoa kohti menette suomessa. Kesä on korvilla. Jaksuja!
 

Yhteistyössä