Mä voisin vaikka vannoa että muniksissa tuntuu jo aktiviteettia. Oon kyllä mielestäni molemmilla aiemmillakin kerroilla muka tuntenut jotain, vaikka ekassa vasteultrassa on sitten ilmennyt että juuri mitään ei ole vielä tapahtunut. Toivoisin nyt tosi paljon, että oikeakin munasarja jaksaisi kasvattaa enemmän kuin yhden follin. Mun muistaakseni molemmilla viime kerroilla sillä puolella oli yksi iso follikkeli ja ei sitten hirveästi muuta. Nyt alku-ultrassa isoimmat follit oli vasemmalla joten jos oikea ei nyt olisi luonnostaan tehnyt johtofollia niin ehkä se tajuaisi paremmin että niitä pieniä voisi kasvatella tasaisesti isommiksi. Tai sitten se ei tee mitään.
Mutta mielestäni oon sillä puolella siis nimenomaan tuntenut että jotain tapahtuu. No mutta huomennapa sen sitten näkee.