Olen todella pahoillani, että joudut kokemaan tuon. Elämä on niin hemmetin epäreilua, että ei löydy edes sanoja.
T. Sara3
Lapsettomuushoitoketjussa plussanneet
- Viestiketjun aloittaja Karhurouvanen
- Ensimmäinen viesti
Olen todella pahoillani, että joudut kokemaan tuon. Elämä on niin hemmetin epäreilua, että ei löydy edes sanoja.
T. Sara3
Olen niin pahoillani @Iik88 , aivan järkyttävää ja niin surullista ja epäreilua. 
Toivottavasti saat tukea myös oikeassa elämässä, täältä kuitenkin valtavasti virtuaalihaleja ja osanottoa. 
Näin ei saisi käydä kenellekään eikä varsinkaan hoitotaustaiselle.
Meni totaalisesti ihon alle tämä uutinen, niin monta kertaa pelännyt tuota ennen dopplerin käyttöä/neuvolakäyntiä.
Sinähän olet viime aikoina kirjoittanut menettämisen pelosta jne, vaikka näillä viikoilla pitäisi olla todella harvinaista... Äidinvaisto on ihmeellinen.. ehkä sun keho jo tiesi ja täällä mm minä totesi, että tosi epätodennäköistä. Olen pahoillani
Toivottavasti saat tukea myös oikeassa elämässä, täältä kuitenkin valtavasti virtuaalihaleja ja osanottoa. Näin ei saisi käydä kenellekään eikä varsinkaan hoitotaustaiselle. Meni totaalisesti ihon alle tämä uutinen, niin monta kertaa pelännyt tuota ennen dopplerin käyttöä/neuvolakäyntiä.
Sinähän olet viime aikoina kirjoittanut menettämisen pelosta jne, vaikka näillä viikoilla pitäisi olla todella harvinaista... Äidinvaisto on ihmeellinen.. ehkä sun keho jo tiesi ja täällä mm minä totesi, että tosi epätodennäköistä. Olen pahoillani
Viimeksi muokattu:
Eikä miten voi olla tottakaan
Aivan kamalaa, niin surullista ja epäreilua, eipä tällaseen oikein sanoja ole mutta olen todella pahoillani että joudut tuollaisen vielä kokemaan. Tuntuu niin epäreilulta hoitotaustaiselle erityisesti ja menetyksiä kokeneelle
Voimia kaikkeen tulevaan ja älä epäröi hakea keskusteluapua, jos siltä tuntuu. Samoin sairauslomaa just niin kauan, kun tarttet. Voimia Pääsin just vihdoin kotiin ja ihan hyvin meni ”synnytys” lopulta. Kieltäydyin kyllä kaavinnasta ja jonkun verran pitäis vielä olla tulossa tavaraa pihalle, sikiö ja istukka kuitenkin tuli jo. Tuntuu kyllä uskomattoman epäreilulle vaikka joku aavistus tästä kyllä oli. Elokuussa takaisin alkionsiirtohommiin sitten. Sitä ennen tutkitaan tarkemmin kuolinsyytä. Ilmeisesti ei kuitenkaan ollut mikään infektio.
Muoks: niin ja kiitos kaikille tuesta
Muoks: niin ja kiitos kaikille tuesta
Mulla pyörähti eilen rv 30 käyntiin. Potkuja tulee kylkiin ja jonnekin tonne alas. Töitä jäljellä kaksi viikkoa, siitä sitten kesälomalle ja suoraan raskausvapaille. Töissä ei oikeastaan enää töitä jäljellä, vaan jotain pientä askaretta mitä nyt keksiikään tehä. Tänään tuli kelalta äitiysavustus rahana ja oottelen niitä muita päätöksiä vielä. Seuraava neuvola kahden viikon päästä.
29+1
29+1
Näin se meni kaksi viikkoa ja neuvolassa käyty. Pieni epäilys, että tämä nro 2 olisi hänkin perätilassa, niin kuin esikoinenkin oli loppuun saakka. Potkut tuntuu jossain peräsuolen tietämillä eikä terkkakaan suoraan osannut sanoa missä pää on. Varattiin jo kolme seuraavaa kertaa (koska terkkojen kesälomat) ja ens kerralla otan isänkin mukaan, niin tunnustaa tekosensa. Paitsi, että kun on IVF niin mahdollisuushan on jonkun muunkin siittiöihin 
Huominen enää töitä, tosin pöytä on jo nyt siivottu ja samalla innolla siivosin myös keittiön jääkaapinkin ja nimesin dymolla vetolaatikot (lasit, mukit, lautaset...)
31+1
Huominen enää töitä, tosin pöytä on jo nyt siivottu ja samalla innolla siivosin myös keittiön jääkaapinkin ja nimesin dymolla vetolaatikot (lasit, mukit, lautaset...)
31+1
Täällä ollaan tukevasti raskaana, rv39+0 on huomenna. 
Niin kiitollisena aina vaan, että näin pitkälle päästy. Keskimmäinen oli tässä vaiheessa jo melkein 3kk ikäinen! 
Olo on jättiläismäinen ja turvonnut, mutta muuten hyvä. Aamupäivät jaksaa posottaa lasten kanssa, iltapäivällä sit lagaan sohvalla ja neulon ja illalla taas jaksaa koiraa lenkittää. Ei ole kolotuksia tai kipuja. Ainoastaan jättimäinen pullero-olo.
Mies arvaa perustuen ei mihinkään, että syntyy ensviikolla rv39+ ja mä veikkaan että siitä seuraavalla eli rv40+. Joka tapauksessa alle 3vko niin meillä on varmasti vauva, joten hyvin jaksaa vielä odotella. En varsinaisesti malttamaton ole, mutta toki odottavalla mielellä. Ihanaa, ei enää kauaa!
Hyvillä mielin siis edelleen odotellaan. Pieni saa tulla kun on valmis tulemaan. 
Niin kiitollisena aina vaan, että näin pitkälle päästy. Keskimmäinen oli tässä vaiheessa jo melkein 3kk ikäinen! Olo on jättiläismäinen ja turvonnut, mutta muuten hyvä. Aamupäivät jaksaa posottaa lasten kanssa, iltapäivällä sit lagaan sohvalla ja neulon ja illalla taas jaksaa koiraa lenkittää. Ei ole kolotuksia tai kipuja. Ainoastaan jättimäinen pullero-olo.
Mies arvaa perustuen ei mihinkään, että syntyy ensviikolla rv39+ ja mä veikkaan että siitä seuraavalla eli rv40+. Joka tapauksessa alle 3vko niin meillä on varmasti vauva, joten hyvin jaksaa vielä odotella. En varsinaisesti malttamaton ole, mutta toki odottavalla mielellä. Ihanaa, ei enää kauaa!
Hyvillä mielin siis edelleen odotellaan. Pieni saa tulla kun on valmis tulemaan. Muoks, lähti ilmeisesti liian aikaisin.
Tsemppiä loppurutistukseen @Mollama ja @Karhurouvanen ! Ja tsemppiä kaikille muillekin olen onnellinen etten ole enää raskaana tässä helteessä.
Meidän neiti on jo 10 viikkoa, kasvaa (
) ja kehittyy hurjaa vauhtia. Hän on maailman ihanin. 
Tuntuu, että aika menee pikakelauksessa ja yritän parhaani mukaan pysähtyä ja nauttia. Siis mitä, mulla on ihana, hauska, kekseliäs ja taitava 3,5v ja maailman suloisin vauva, joka kaiken lisäksi on tyytyväinen tyyppi ja paljon kontaktissa; jaksaa katsoa, hymyillä ja jutella meille todella paljon. Ja on vielä kesä ja ja ja 
Sydän pakahtuu ja uusi vauvakuume nousee. 
Tekisi mieli päästä treenaamaan kunnolla, muuten en kaipaa mitään (ja treenata kovaa ehtii myöhemminkin!)
Tsemppiä loppurutistukseen @Mollama ja @Karhurouvanen ! Ja tsemppiä kaikille muillekin olen onnellinen etten ole enää raskaana tässä helteessä.
Meidän neiti on jo 10 viikkoa, kasvaa (
) ja kehittyy hurjaa vauhtia. Hän on maailman ihanin. Tuntuu, että aika menee pikakelauksessa ja yritän parhaani mukaan pysähtyä ja nauttia. Siis mitä, mulla on ihana, hauska, kekseliäs ja taitava 3,5v ja maailman suloisin vauva, joka kaiken lisäksi on tyytyväinen tyyppi ja paljon kontaktissa; jaksaa katsoa, hymyillä ja jutella meille todella paljon. Ja on vielä kesä ja ja ja Sydän pakahtuu ja uusi vauvakuume nousee. Tekisi mieli päästä treenaamaan kunnolla, muuten en kaipaa mitään (ja treenata kovaa ehtii myöhemminkin!)
Viimeksi muokattu:
Täällä on yksi, 10 h vanhaJoko meillä on uusia vauvoja???
Kääk en kestä , tuhannesti onnea! Toivottavasti kaikki hyvin. Nauti vauvakuplasta ja jos tekee mieli kertoa enemmän synnytyksestä jne sitten myöhemmin niin tiedät että ainakin minua kiinnostaa
, tuhannesti onnea! Toivottavasti kaikki hyvin. Nauti vauvakuplasta ja jos tekee mieli kertoa enemmän synnytyksestä jne sitten myöhemmin niin tiedät että ainakin minua kiinnostaa
Onnea @Karhurouvanen ja voimia tuleviin päiviin!! 
(Jos oma synnytys jännittää niin ei kannata ehkä lukea tätä mun viestiä. Nyt kun sen kirjoitin, niin huomasin että se ei ole ihan mukavinta luettavaa jos jänskättää. Itselleni nämä ovat ihan vaan "arkisia" asioita ja omalle kohdalle sattuneita juttuja, mutta ymmärrän ettei ne ole kaikille mukavinta luettavaa.)
Mulla on tänään 37+2. Olo on ollut tukala jo pitkään. Yöt ovat hyvin rikkonaisia, viiltävät liitoskivut sekä runsastuvat harjoitussupistukset vaivaavat. Vessassa juoksen koko ajan. Olen jo valmis synnyttämään. Se sen jälkeinen imetyksen rumba, jonka tiedän jo nyt päättyvän taas hyvin nopsaan (aiempien kokemusteni takia vihaan imetystä ja siihen ei itselläni liity muuta kun epäonnistumisia, kipua ja inhoa) kuitenkin kammoksuttaa.
Jännä nähdä, tulisiko tällä kerralla ensimmäinen yli 3kg painoinen vauva, aiemmat ovat jääneet siitä pienemmiksi, vaikka siis täysiaikaisia ovat olleet. Myös jälkisupistukset jännittävät, koska ne ovat olleet itselläni hirveät jo heti ekan synnytyksen aikaan.
Neuvolassakin kun puhuttiin synnytyksestä ja imetyksestä, niin huomaan omien kokemusteni olevani enemmän sellaisella "kivun spektrin ääripuolella". Kohtuni on aina ollut kipuisa ja normaaleihin kuukautisiini liittyy mm. ripulointia, kivun takia pyörtymistä ja useiden päivien jatkuva kipulääkitys, sekä vaikeus kävellä pystyasennossa kivun takia ekojen päivien takia. Synnytykset ovat olleet minulle suhkot nopeita, avautuminen rajua ja sitten ne jälkisupistukset ovat startanneet jo synnytyssalissa ennen kun on päässyt edes lapsivuodeosastolle. Vauvan läheisyys on sitten ne aina pahentanut niitä ja muistikuvissa on paljon tilanteita, joissa yritän imettää ja itken kun rintoihin sattuu sekä kohtu raivoaa ja aiheuttaa kivun, johon ei Panadol+Burana auta. Niistä tilanteista ei harmonisia "rakastuin vauvaan ensisilmäyksellä"-somekuvia oteta..
Jos kuitenkin jätetään huomiotta kivun pelkääminen, jota tulen kokemaan lähiaikoina, niin olen todella kypsä tähän raskaana olemiseen ja valmis uuteen elämänvaiheeseen. Kaipaan sitä, että pystyn liikkumaan enemmän kuin 100m ilman viiltävää kipua. Tässä on ollut tosi raihnainen olo lähikuukaudet ja se on ollut itselleni yllättävän vaikeaa hyväksyä.
Vieläkin pelottaa, että jokin menisi synnytyksessä vikaan, mutta yritän nyt sen pelon jättää taka-alalle ja keskittyä asioihin, joita odotan innolla, kuten uuteen perheenjäseneen tutustuminen ja tuo oman vartalon saaminen takaisin. Lapset odottavat jo innolla pikkusiskon syntymää ja on kiva päästä julkaisemaan hänen nimensä heti synnytyksen jälkeen. Ja sulkemaan tämä osa elämästäni.
Tämän koko raskauden teemani on ollut "eteenpäin elämässä". En koe haikeutta tai fiilistele näitä vikoja päiviä raskaana. Olen tunteeni työstänyt ja tosiaan, on virkistävää päästä tästä yritysvaiheesta pois.
Samalla tuntien todella vahvaa empatiaa/sympatiaa heitä kohtaan, joille nämä asiat ja etenkin se pettymyksiä täynnä oleva yritystaival on vielä kesken.
(Jos oma synnytys jännittää niin ei kannata ehkä lukea tätä mun viestiä. Nyt kun sen kirjoitin, niin huomasin että se ei ole ihan mukavinta luettavaa jos jänskättää. Itselleni nämä ovat ihan vaan "arkisia" asioita ja omalle kohdalle sattuneita juttuja, mutta ymmärrän ettei ne ole kaikille mukavinta luettavaa.)
Mulla on tänään 37+2. Olo on ollut tukala jo pitkään. Yöt ovat hyvin rikkonaisia, viiltävät liitoskivut sekä runsastuvat harjoitussupistukset vaivaavat. Vessassa juoksen koko ajan. Olen jo valmis synnyttämään. Se sen jälkeinen imetyksen rumba, jonka tiedän jo nyt päättyvän taas hyvin nopsaan (aiempien kokemusteni takia vihaan imetystä ja siihen ei itselläni liity muuta kun epäonnistumisia, kipua ja inhoa) kuitenkin kammoksuttaa.
Jännä nähdä, tulisiko tällä kerralla ensimmäinen yli 3kg painoinen vauva, aiemmat ovat jääneet siitä pienemmiksi, vaikka siis täysiaikaisia ovat olleet. Myös jälkisupistukset jännittävät, koska ne ovat olleet itselläni hirveät jo heti ekan synnytyksen aikaan.
Neuvolassakin kun puhuttiin synnytyksestä ja imetyksestä, niin huomaan omien kokemusteni olevani enemmän sellaisella "kivun spektrin ääripuolella". Kohtuni on aina ollut kipuisa ja normaaleihin kuukautisiini liittyy mm. ripulointia, kivun takia pyörtymistä ja useiden päivien jatkuva kipulääkitys, sekä vaikeus kävellä pystyasennossa kivun takia ekojen päivien takia. Synnytykset ovat olleet minulle suhkot nopeita, avautuminen rajua ja sitten ne jälkisupistukset ovat startanneet jo synnytyssalissa ennen kun on päässyt edes lapsivuodeosastolle. Vauvan läheisyys on sitten ne aina pahentanut niitä ja muistikuvissa on paljon tilanteita, joissa yritän imettää ja itken kun rintoihin sattuu sekä kohtu raivoaa ja aiheuttaa kivun, johon ei Panadol+Burana auta. Niistä tilanteista ei harmonisia "rakastuin vauvaan ensisilmäyksellä"-somekuvia oteta..
Jos kuitenkin jätetään huomiotta kivun pelkääminen, jota tulen kokemaan lähiaikoina, niin olen todella kypsä tähän raskaana olemiseen ja valmis uuteen elämänvaiheeseen. Kaipaan sitä, että pystyn liikkumaan enemmän kuin 100m ilman viiltävää kipua. Tässä on ollut tosi raihnainen olo lähikuukaudet ja se on ollut itselleni yllättävän vaikeaa hyväksyä.
Vieläkin pelottaa, että jokin menisi synnytyksessä vikaan, mutta yritän nyt sen pelon jättää taka-alalle ja keskittyä asioihin, joita odotan innolla, kuten uuteen perheenjäseneen tutustuminen ja tuo oman vartalon saaminen takaisin. Lapset odottavat jo innolla pikkusiskon syntymää ja on kiva päästä julkaisemaan hänen nimensä heti synnytyksen jälkeen. Ja sulkemaan tämä osa elämästäni.
Tämän koko raskauden teemani on ollut "eteenpäin elämässä". En koe haikeutta tai fiilistele näitä vikoja päiviä raskaana. Olen tunteeni työstänyt ja tosiaan, on virkistävää päästä tästä yritysvaiheesta pois.
Samalla tuntien todella vahvaa empatiaa/sympatiaa heitä kohtaan, joille nämä asiat ja etenkin se pettymyksiä täynnä oleva yritystaival on vielä kesken.