Lapsi 1.v ja vieläkin tuntuu että on vaikeeta :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mie
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

mie

Aktiivinen jäsen
13.06.2004
1 955
2
36
Alku meillä oli kamalaa,koliikkia ja vatsakipuja,jossain 4kk ikäisenä ne helpotti,sen jälkeen lapsi on ollut muuten vain kitisevä ja huonotuulinen,milloin eroahdistusta ja milloin mitäkin.Tämä vuosi on ollut todella rankkaa miehelle ja minulle.Oikea painajainen.
Ajattelin joskus kun kesä tulee niin sitten elämä ns.normaalimpaa,mutta nyt kesä on ja vieläkin on todella ahdistavaa ja vaikeaa lapsen kanssa.En pysty rentoutumaan hänen seurassaan ollenkaan,olen koko ajan niin jännittynyt.Johtuu siitä kun lapsi kaipaa jatkuvasti huomiota,edes sohvalle en saa ruveta huilaamaan.Olenkohan itse liian herkkä ja väärin asennoitunut koko hommaan vai onko tosiaan lapseni tavallista vaativampi ja vaikeampi hoidettava.Ruokakaan ei maistu.Lääkärissä on käytetty ja terve lapsi.
Tämä tunne on vaan kauhea kun tuntuu että olen kotona kuin vankilassa ja lapseni tekee oloni kurjaksi.Jos olisin tiennyt että mielenterveyteni kärsii näin pahasti niin en olisi ikinä ruvennut tähän hommaan.Ihan ihmettelen miten muut vaan tekevät lissää lapsia,kuinka he jaksavat?Vai onko heillä helpompia lapsia.
Tuntuu että en pärjää lapseni kanssa ja en jaksaisi joka asiasta kieltää..Ei oikein huvita nähdä muitten vauva-ystävien kanssa kun heillä lapset kiukkua yhtään toisin kuin meillä.Tunnen itseni niin huonoksi ja epäonnistuneeksi.
Miten ihmeessä jaksan?Töihin menen syksyllä ja sinne saakka päiväkin tuntuu liian pitkältä..Tämä on kuin selviytymis leiri,pitää ottaa tunti kerrallaan.

Onkohan tämä masennusta vai pelkästään vaativasta lapsesta johtuvaa?

Voi kun olis joku kohtalotoveri jossain!
 
Masennus ainakin saa aikaiseksi juuri tuota, että lapsi vain ärsyttää ja sen näkee tosi negatiivisessa valossa. Mieli on vain niin tulehtunut, että ei näe missään mitään hyvää...
Kokemusta on!!!

Käy nyt ainakin juttelemassa ammatti ihmisen kanssa...Ne osaa kyllä arvioida tilanteesi...et onko masennusta, ja jos on niin tarviiko millaista hoitoa..ym.

Tzemppiä =)
 
mä olen myös kokenut tämän ekan vuoden ekan lapsen kanssa todella vaikeana.meillä on parisuhdekin muuttunut ja tuntuu että täällä kotona on niin pienet piirit.
tyttö on maailman ihanin mutta meilläkin oli alkuun vaikeeta.ekana oli oma toipuminen vaikeaa sitten tytöllä koliikkia,hampaita ym.nyt on sitten tämä oman tahdon herääminen ja nyt jo saa välillä taistella kieltojen ja sallimisien ristiaallokossa.
eniten kai ahdistaa se että huomaa että parisuhde on aikalailla laimistunut,tuntuu että ihan sama onko se toinen siinä enää.silti ei haluais luopuakaan...

mä olen välillä ajatellut olevani masentuntu mutta sitten ajattelin että kyl se on vaan tämä elämänmuutos joka tekee näitä fiiliksi.Onhan tämä yksi elämän kehityskriiseistä!

jos sua ahdistaa kunnolla ja jaksaminen vaikeaa niin juttele neuvolassa tms.
 
Lapsikin reagoi sinun mielialaasi.
Ainakin meillä jos olen itse väsynyt ja lyhytpinnainen ja jos on olo, että vähiten kiinnostaisi juuri nyt huomion kipeä lapsi niin silloin hän on sitä 100kertaa enemmän kuin mitä jos minulla on hyvä päivä.
Sillon hyvänä päivänä voin puuhailla kaikenlaista ja lapsi on itsekseen puuhailemassa ja käy vain välillä moikkaamassa ja halimassa. Mutta jos olen huonotuulinen niin hän tosiaan jotenkin hinkuu huomiota enemmän ja roikkuu silloin kokoajan kimpussa.
Jos olen niin väsynyt, että jo itken niin runsas 1v katselee huolestuneena. Silloinkin yrittää saada huomiota ja tuo tavaroitaan liekö lohdutukseksi.
Saatko hoitoapua jostakin niin pääset tuulettumaan itseksesi tai miehesi kanssa kahden?
 
Tiedän tunteen. Kitisevään lapseen on tosi vaikeaa saada positiivista kontaktia, ja jos lapseen ei saa hyvää tatsia, niin kyllä äiti siitä masentuu. Kokemuksesta tiedän myös, että koliikki voi olla tosi rankka juttu, ja kun se alkaa helpottaa, niin kyllä on äiti loman tarpeessa, vaan kun siihen ei tietenkään ole mahdollisuutta. Mulle teki ensi alkuun tosi hyvää mennä töihin, mutta sitten tuli vähä takapakkia, sillä olin vaikeasta vauvavuodesta niin poikki, että oikeastaan olisin ollut loman tarpeessa ennen kuin aloitin työt. Silloin kun isommat lapseni olivat pieniä olin pidempään kotona, mutta se ei tuntunut samalla lailla rankalta. Vaativan vauvan hoitaminen voi olla totta vie raskasta.
 

Yhteistyössä