Lapsi ja elämä/kuolema

Footballers Wife

Aktiivinen jäsen
26.06.2005
2 238
0
36
Kävin tänään poikani 5 v kanssa keskustelua tulevaisuudesta. Ollaan tässä kolmen päivän sairaslomalla, kun kaikilla kurkku kipeä ja tytöllä lisäksi korvatulehdus. Juteltiin siitä, mitä hän aikoo isona tehdä. Tyttö 3,5 v muuten aikoi olla äidin kanssa kotona aina =) Poika aikoi alkaa joko perävaunullisen DHL-rekan tai citymarketin rekan kuskiksi. Yks vaihtoehto olis alkaa tekemään sitä mitä iskä. Poika totesi, että hän sitten saa meidän autot ja tämän talon. Minä siihen, että missäs me sitten iskän kanssa ollaan, saadaanko asua pojan luona. Poika siihen surullisena, että te olette sitten jo kuolleet. Menin ihan äimäksi ja sanoin, ettei me kuolla vielä pitkääään pitkääään aikaan, johon poika vastasi: "Miten sinä voit niin sanoa senkin hupsu, ei kukaan voi tietää milloin kuolee...?" :o Siinä sit molemmat kyynelehdittiin hetken aikaa. Tuli aika järkky olo.

Miten teidän lasten kanssa on kuolema tullut puheiksi vai onko mitenkään?
 
on tullut, tästä tulee ensi vuonna 4 vuotta kun appeni menehtyi sydänkohtaukseen kotonamme, poika ol sillo vuuen vanha. Ja nyt ollaan välillä puheltu asiasta kun poika on ottanut sen asiaksi, kerrottu niin kuin asia on.
 
Meillä esikoinen tiedostaa vähän samalla tavalla tämän kuolemisen kuin teillä FW. Että jotenkin, jossain välissä sitten isompana isä ja äiti eivät enää ole lähellä, vaan taivaassa enkeleinä.
Isäni kuoli vajaat 4 vuotta sitten melko yllättäen, vain vähän aikaa sairastettuaan, ja tämän esikoinen muistaa. Miten pappa oli meidän luona iloisena ja pirteänä ja kohta ihan kamalan sairaana ja sitten jo kuoli pois. Jotenkin näin olen kuullut hänen kertovan kavereilleen papasta. :'(
Me olemme myös kertoneet hänelle todenmukaisesti, selkokielellä, mitä papalle todellisuudessa tapahtui. Näin ei hänen tarvitse miettiä mitään kummia kuvitelmia omassa päässään.
Kuopus on onneksi vielä niin pieni, että kaikki aika ja energia menee isoveikan perässä juoksemiseen!
 
Meillä on pojat jo jonkin aikaa puhuneet kuolemasta, niinkuin se olisi jotain mikä tapahtuu vanhana. Isäni kuoli jo ennen kuin lapset ovat syntyneet. Ja lapset tietävätkin, että he eivät koskaan näe pappaa, koska hän on jo kuollut.

Nyt tämän Jokelan tapauksen jälkeen, isompi on kysellyt, että miksi lapset kuolee!? :o Siinäpä on ollut selittämistä äidillä. Aika tarkkaan poika on kysellyt, että miksi kuolee, miten kuolee, mitä sitten tapahtuu. Kai olen sentään jotakin osannut vastatakin, koska ei ole enää kysellyt. Olen kyllä joutunut vastaamaan myös niin, että äitikään ei tiedä vastausta, joskus vaan jotain tapahtuu... :'(

Hurjalta se kyllä tuntuu, että lapsi kyselee aika arkojakin asioita. Vaan pakkohan sitä on vastata. Joku viisashan on sanonut, että lapsi kysyy niin kauan, että saa sellaisen vastauksen, joka häntä tyydyttää. Onpa samainen lapsi kysynyt minulta, että miten hän on päässyt isän silmästä minun mahaan?! :D Siinä piti vähän aikaa miettiä, mitä poika oikein tarkoitti... oli jostain kuullut ilmeisesti pilkkeestä isän silmäkulmassa... :laugh:
 
Ostin eilen lapsille sairaslomapäivien ratoksi dvd-boxin "olipa kerran ihminen", jos muistatte hauskan animaatiosarjan menneiltä vuosilta? =) Siinä kuoli ja haudattiin se vanha tietäjä ja ilmeisesti se jäi pojalle sit niin mieleen. Puhuimme aiheesta eilen ja kerroin, että me kaikki kuollaan joskus ja sitten meidät haudataan. Myös oman lemmikkimme kuolemasta on puhuttu jonkin verran viime aikoina, joskin koira itse on saanut nyt vähän aikalisää eikä lopetus ole juuri nyt ajankohtainen.

Mulle oli tosiaan vähän järkytys, kun ajattelin, että lasten mielestä vain vanhat ihmiset kuolee, mutta ilmeisemmin ainakin tämä esikoinen nyt tietää, että kuka vain voi kuolla milloin vain. Olen silleen taikauskoinen, etten koskaan kutsu lapsiani enkeleiksi, kaikilla muilla lempinimillä kyllä.

Omasta syntymästään lapset ovat olleet tosi kiinnostuneita, kuten myös ajasta ennen heitä. Olen kertonut, että he ovat aina olleet olemassa minun sydämessäni. He tykkäävät kysyä moneen kertaan, että missä me olimme silloin ja tuolloin ja aina yhtä mieluisa vastaus on, että äidin sydämessä. Tyttö kysyi, että leikkivätkö he siellä sydämessä legoilla :D Vastasin, että kyllä leikkivät, ihan miniminilegoilla :heart:
 
Meillä tuo kuolema on ikävän ajankohtainen. Vuosi sitten kuoli oma isäni, pari kuukautta sitten miehen isä ja nyt viikonloppuna mun rakas ja läheinen mummuni :'( . Isäni ja isänäitini hautajaiset yms. asiat ovat minun hoidettavana, joten kuolema on ollut meidän arjessa lähiajat todella läsnä. Eilen kuuntelin kun lapset leikkivät kotileikkiä nukeilla ja kun yleensä lapset puhuu, et ".. nää menis sitten kauppaan..." tms. niin poikani (6v) sanoi "... nää pukis nää vaatteet ja menis hautausmaalle..." :/ Ja poika myös sanoi mulle myöhemmin et " tylsää ku kaikki vaan kuolee kokoajan..." Noh, olen yrittänyt selittää, että joskus tällaisia ikäviä asioita sattuu tapahtumaan näin yhteenkyytiin; että eiköhän tämä jo rauhoitu ja silleen... Mutta olen huomannut myös sen, että lapset ovat yllättävän vahvoja ja heille on luonto jo luonut keinot selvitä menetyksistä; he käsittelevät sen minkä pystyvät ja jaksavat! Ja leikki on osa lapsen tapaa käsitellä vaikeita asioita.
 

Yhteistyössä