Lapsi kadonnut Pomarkussa!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
No ei ainakaan sun, koska sinä todistat "ei minkään" puolesta.

Moni ihminen kertoo saaneensa rukousvastauksia, osa jopa sellaisia joihin on todisteet että ihme on tapahtunut. Tuskin nuo kaikki ihmiset hulluja ovat, ei sille ainakaan ole myöskään mitään todisteita että he kaikki olisivat hourivia hulluja.

Ei uskoaan tarvitse kenellekkään todistella. Se on jokaisen henkilökohtainen asia.
 
mun mielestä kyseessä on jonkinasteinen mielentilan häiriö.

Suvaitsevaisuus on mielisairaus. Ei ole päästään terve se, joka näkee partaiset ukot hätää kärsivinä lapsina, sotarikolliset vainottuina pakolaisina ja lukutaidottomat kamelikuskit työvoimapulan paikkaajina. Varsinkin, kun Suomessa ei ole työvoimapulaa, vaan puolen miljoonan ihmisen työttömien reservi. On siinä vaan saatananmoisen iso harha-aistimus kyseessä.
 
Minäkin karkasin kotoa 12-vuotiaana. Syynä oli että isä ja äiti olivat päissään (jälleen kerran) ja isä alkoi hakata äitiä. Lopulta piekseminen loppui siihen että isä särki tavaroita ja meni nukkumaan. Lähdin naapurin saunaan nukkumaan ja tulin sieltä aamulla pois. Kukaan ei ollut soittanut poliisia perään koska känniset vanhemmat eivät olleet edes huomanneet katoamistani.

Toivon että tämän tarinan nuorella oli kevyemmät syyt lähteä kotoa pois.
 

Yhteistyössä