V
vierailija
Vieras
Lapsi on kuin kivireki, ainoastaan Minecraft saa innostumaan.
Kyse on tokaluokalle menevästä pojasta. On ollut kuusivuotiaasta asti kriittiinen ja ennakkoluuloinen lähes kaikesta. Vanhempana haluaisin kuitenkin yrittää joskus tuoda vähän ekstraa arkeen, kannustaa liikkumaan yms. Tuntuu tyhmältä yrittää taistella ylipainoa vastaan lähtemällä salille ja antaa lasten olla vaan passiivisina kotona. Tänä aamuna tein eväät reppuun ja herättelin lapset (pojalla kymmenvuotias isosisko), kymmenen aikaan, joten en todellakaan aikaisin. Käveltiin metsätietä parisen kilometriä yhteen hauskannäköiseen "liikenneympyrään" ja syötiin siellä aamupala. Eikä vastustus oikein voi johtua nälästä, koska ei ne meinaa malttaa mennä aamupalalle muutenkaan kuin useammasta käskystä. Pojalla oli jupinaa oli jo mennessä, mutta paikanpäällä leipä lensi metsään, koska hyttynen käväisi sen päällä. Melskasi ja valitti pilaten meidän muiden aamupalahetken. Siten kompuroi jotenkin ja kaatuminen oli sitten minun syy, koska ylipäätään lähdettiin. Annoin siitä palautetta, että ei voi syyttää tuommoisesta toisia, ja pojan puheet eskaloitui siihen, kuinka minusta ei ole äitinä mihinkään yms. kuinka ja huono minä olen. Minä en koskaan ole puhunut lapsille tuollaisia. Jos olisin omille vanhemmilleni jotain tuollaista sanonut, olisin itkenyt yökaudet katumusta, siitä huolimatta että olivat juoppoja ja sekakäyttäjiä. Tytär pahoitti puheista mielensä ja hermostui. Huusi pojalle, että miksi veljen pitää pilata kaikki tällaiset kivat jutut.
Olen varmaan muuten pikkuisen tyhmä kun kirjoitan tänne
Täällä on ainakin meikäläinen aina kävelytetty lankulta alas ja ammuttu varmuuden vuoksi niskaan. On hulluuden määritelmä tehdä sama juttu moneen kertaan ja odottaa eri lopputulosta.
Ja sit ei mitään lässytystä siitä, että mämä on vauvan keskustelupalstalla, siellä ei tullut vastauksia.
Onko muita, jotka kokee synnyttäneensä kivireen?
Kyse on tokaluokalle menevästä pojasta. On ollut kuusivuotiaasta asti kriittiinen ja ennakkoluuloinen lähes kaikesta. Vanhempana haluaisin kuitenkin yrittää joskus tuoda vähän ekstraa arkeen, kannustaa liikkumaan yms. Tuntuu tyhmältä yrittää taistella ylipainoa vastaan lähtemällä salille ja antaa lasten olla vaan passiivisina kotona. Tänä aamuna tein eväät reppuun ja herättelin lapset (pojalla kymmenvuotias isosisko), kymmenen aikaan, joten en todellakaan aikaisin. Käveltiin metsätietä parisen kilometriä yhteen hauskannäköiseen "liikenneympyrään" ja syötiin siellä aamupala. Eikä vastustus oikein voi johtua nälästä, koska ei ne meinaa malttaa mennä aamupalalle muutenkaan kuin useammasta käskystä. Pojalla oli jupinaa oli jo mennessä, mutta paikanpäällä leipä lensi metsään, koska hyttynen käväisi sen päällä. Melskasi ja valitti pilaten meidän muiden aamupalahetken. Siten kompuroi jotenkin ja kaatuminen oli sitten minun syy, koska ylipäätään lähdettiin. Annoin siitä palautetta, että ei voi syyttää tuommoisesta toisia, ja pojan puheet eskaloitui siihen, kuinka minusta ei ole äitinä mihinkään yms. kuinka ja huono minä olen. Minä en koskaan ole puhunut lapsille tuollaisia. Jos olisin omille vanhemmilleni jotain tuollaista sanonut, olisin itkenyt yökaudet katumusta, siitä huolimatta että olivat juoppoja ja sekakäyttäjiä. Tytär pahoitti puheista mielensä ja hermostui. Huusi pojalle, että miksi veljen pitää pilata kaikki tällaiset kivat jutut.
Olen varmaan muuten pikkuisen tyhmä kun kirjoitan tänne
Täällä on ainakin meikäläinen aina kävelytetty lankulta alas ja ammuttu varmuuden vuoksi niskaan. On hulluuden määritelmä tehdä sama juttu moneen kertaan ja odottaa eri lopputulosta. Ja sit ei mitään lässytystä siitä, että mämä on vauvan keskustelupalstalla, siellä ei tullut vastauksia.
Onko muita, jotka kokee synnyttäneensä kivireen?
