Ap:viittaus tuohon työn menettämiseen oli tarkoitettu kuvaamaan pelkästään minun tilannettani. Hanketyössä oppii tehokkaasti, että vaikka ylittäisi itsensä, niin hanke loppuu, rahat loppuu ja sen jälkeen on taas omillaan. Ihan sama paljonko pomo tykkäsi työn jäljestä. Jos työtilanteeni olisi eri, voisi ajatusmaailmanikin olla eri - nyt työnantajaan sitoutuminen olisi typerää, niin kovasti kuin sen jokus tahtoisin tehdäkkin. Ihminen taitaa olla rakennettu sitoutumaan yhteisöihin.
Oman kokemukseni mukaan monia, (itseni mukaan lukien)jotka haluavat tehdä elämässään parhaansa, ahdistaa lasten keskeneräisyys, särmikkyys, se että lapset voivat olla myös puhtaasti ilkeitä ja inhottavia. Lapsen kanssa ei aina voi olla mukavaa, vaikka itse yrittäisi olla mukava. Minä ahdistun herkästi ihmissuhteissa olevista ristiriidoista, erimielisyyksistä, huutamisesta jne. oli kyseessä lapsi tai aikuinen. Minusta lapsen raivo on jopa rasittavampaa ottaa vastaan kuin aikuisen vihanpuuska, ja vie paljon voimia.
Lapsen mukana elämään tulee ihminen, joka ei vielä tiedä, miten asioita voidaan hoitaa korrektisti ja itsensä hilliten, toiset huomioon ottaen. Monet kaverini, jotka arastelevat lapsia, ahdistuvat lasten fyysisyydestä, äänekkyydestä, rasittavuudesta ja siitä, että kun tilassa on lapsia, niin kontrolli on menetetty, ja tilalle astuu hallittu kaaos.
Minua tämä kaikki ahdisti (ja ok, ahdistaa jos alan ajattelemaan) samoin nuo vaippavuoret ja pilttipurkit. Olen miettinyt sitäkin, onko edes oikein tehdä lapsia tähän maailmaan, jonka ekosysteemi tuhoutuu ihmisen järjettömän kulutuksen seurauksena. Nyt ajattelen niin, ettei tätä maailmaa pelasteta ihmisiä vähentämällä, vaan empatiaa, vastuuta ja ymmärrystä lisäämällä. Minun oman onnellisuuteni pohja on yhteys toisiin ihmisiin, ja lapsen saaminen olisi osa tätä onnea. Silläkin riskilllä, että lapsi lisää elämääni paljon ristiriitoja, avuttomuuden, riittämättömyyden, syyllisyyden ja vihankin tunteita, haluan kuitenkin tulla äidiksi. Kun tajusin, että lapsen saaminen tuntuu ahdistavalta, koska pelkään sen tuovan elämääni hallinnan puutetta ja torjunnan pelkoa, niin asiat jotenkin lähti luistamaan.
En ajattele, että kaikkien pitäisi tehdä lapsia- päin vastoin. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että kaveripiirissä pärjäävät erittäin hyvin äitinä ne, jotka eniten jännittivät ja pohtivat äidiksi tulemista ja olivat varmoja, ettei heistä siihen hommaan ole. Ehkä se menee näin, että mitä vähemmän elämässä on itsestäänselvyyksiä, sen vähemmän on sitten myös pettymyksiä, äitiydessäkään.
