Laskettu aika huomenna ja pelottaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja itkupilli
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

itkupilli

Vieras
Olen kaksi viikkoa kokenut kamalaa pelkoa. Vauva on todella toivottu, mutta tosiaan 2 viikkoa olen ollut peloissani mitä sitten kun vauva syntyy. Olen käynyt läpi omaa kamalaa lapsuuttani ja pelkään etten osaa olla hyvä äiti.. oma äitini oli alkoholisti enkä kokenut lapsuudessan turvaa. Pelkään, että absolutismistani huolimatta olen huono äiti enkä osaa toimia oikein vauvan kanssa...
Pelottaa niin kamalasti enkä halua enää, että vauva syntyy kun hirvittää mitäs sitten..
 
Se millainen sun äiti oli ei vaikuta yhtään siihen millainen äiti itse olet! ellet tietty anna sen vaikuttaa =)
Alussa kaikki uusi vauvan kanssa on jännää ja saattaa pelottaa että tekeekö oikein, mulla oli samoin. Mutta nyt lapsi jo 7kk ja kaikki sujuu ihan rutiinilla! usko itsees :)
 
Raskaana olevana nainen käy läpi kaikki tunteet ääripäästä ääripäähän. On täysin normaalia ajatella että ei osaa olla hyvä äiti jne.
Kuitenkin kun vauvan saa syliin unohtuu hetkiksi nuo ajatukset, ainakin itteltä.
Kyllä sitä kuitenkin aina tässä välillä miettii, että voisinko antaa vauvalleni vielä enemmän kuin annan ja olenhan nyt varmasti hyvä äiti toiselle. Mutta nyt kun vauva on 8kk, niin tiedän että olen hyvä äiti. Vaikka sitä silti kyseenalaistankin toisinaan.
Käy ihan rauhassa ajatuksiasi läpi ja voithan aina soittaa neuvolaan ja kertoa heille miltä tuntuu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tukirinkiäkö:
Onko sulla tarpeeksi tukea? Ethän sä kai yksiksesi ole lasta tekemässä? Kai sulla mies on, sukua? Ystäviä?

On mies, mutta ei juuri muita kelle voisin asioista ja peloistani puhua. Mies on ainoa, kelle voin puhua syvimmistä tunteistani.. mieskin vain sanoo, että olen parempi kuin oma äitini mutta silti pelottaa, että pilaan vielä sytymättömän lapseni elämän niin kuin oma äitini teki minulle :(
 
Hyvin se menee :hug: Vauva syntyy joka tapauksessa, joten voisitko päästä keskustelemaan vaikka neuvolan kautta psykologille ja purkamaan lapsuuden traumojasi.

Esikoista odottavan on ihan normaalia tuntea noita sinun kuvaamia tunteita, epäuskoa omaan osaamiseen. Itse esikoista odottaessani koin tilanteen välillä todella ahdistavaksi, mutta kun nyytti syntyi niin peloille ei riittänyt enään tilaa aikä aikaakaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja -:
Se millainen sun äiti oli ei vaikuta yhtään siihen millainen äiti itse olet! ellet tietty anna sen vaikuttaa =)
Alussa kaikki uusi vauvan kanssa on jännää ja saattaa pelottaa että tekeekö oikein, mulla oli samoin. Mutta nyt lapsi jo 7kk ja kaikki sujuu ihan rutiinilla! usko itsees :)

No tietenkin vaikuttaa. Jos ei ole lapsuudesta mallia esim. hellyyteen. Mutta ap pn todella hyvällä tiellä, kun tiedostaa lähtökohtansa. Kannattaa olla itselleen armollinen. Joskus riittää vain se riittävän hyvä siihen tilanteeseen. Ettei mene ylisuorittamiseksi koko äitiys.
 
Suuren muutoksen lähestyessä on ihan normaalia pelätä ja haluta vaikka ottaa takapakkiakin.

Lähes jokainen taitaa alkuun olla aika hukassa esikoisensa kanssa ja tuntee riittämättömyyden tunteita pitkin päiviä ja etenkin yön tunteina vauvan itkiessä jos itseä väsyttää. Mutta kannattaa silloin pitää mielessä että ne ensimmäiset viikot on nopeasti ohi ja arki helpottuu päivä päivältä. Omaan lapseen pitää tutustua ja ajan kanssa vauvakin oppii viestimään paremmin tarpeistaan.
Opit varmasti vaihtamaan vaipat ja pitämään vauvasi puhtaana ja puhtaissa vaatteissa, syöttämään toisen jne. Tähtitieteestähän siinä ei ole kyse :) Muista myös, että sinun ei tarvitse osata kaikkea heti, ja olet varmasti paras äiti juuri sinun lapsellesi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja -:
Se millainen sun äiti oli ei vaikuta yhtään siihen millainen äiti itse olet! ellet tietty anna sen vaikuttaa =)
Alussa kaikki uusi vauvan kanssa on jännää ja saattaa pelottaa että tekeekö oikein, mulla oli samoin. Mutta nyt lapsi jo 7kk ja kaikki sujuu ihan rutiinilla! usko itsees :)

No tietenkin vaikuttaa. Jos ei ole lapsuudesta mallia esim. hellyyteen. Mutta ap pn todella hyvällä tiellä, kun tiedostaa lähtökohtansa. Kannattaa olla itselleen armollinen. Joskus riittää vain se riittävän hyvä siihen tilanteeseen. Ettei mene ylisuorittamiseksi koko äitiys.

Ai, no mulla se ei ainakaan vaikuttanu ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja tukirinkiäkö:
Onko sulla tarpeeksi tukea? Ethän sä kai yksiksesi ole lasta tekemässä? Kai sulla mies on, sukua? Ystäviä?

On mies, mutta ei juuri muita kelle voisin asioista ja peloistani puhua. Mies on ainoa, kelle voin puhua syvimmistä tunteistani.. mieskin vain sanoo, että olen parempi kuin oma äitini mutta silti pelottaa, että pilaan vielä sytymättömän lapseni elämän niin kuin oma äitini teki minulle :(

Neuvolasta voit pyytää päästä puhumaan psykologille tms. Voi olla ihan tärkeääkin selvitellä noita asioita. Mulla on vähän samantyyppisiä pelkoja (lapsi jo 1v) ja huomaan kyllä kasvattavani lasta vähän varovaisin ottein. Muista, että lapselle on parempi opettaa alkoholin olevan ok, kun sitä käyttää kohtuudella, kun se, että menee kokonaan absolutismin puolelle. Kuitenkaan mitään hallaa et tee silläkään, että kerrot avoimesti lapselle olevasi itse absolutisti, mutta hän saa aikanaan valita kuinka haluaa, että alkoa ei tarvitse pelätä.
Sinä olet lapsesi halunnut, älä anna äitisi pilata onneasi. Luo oma elämäsi ja pyri anteeksiantamaan oma huono lapsuutesi. Kasvatuspsykologiasta (kirjoista) saat tukea "oikealle" kasvatukselle. :)
 
Mä itkin muutam viikko ennen laskettua aikaa ihan samaa. Pelkäsin sitä osaanko olla äiti.
Ahdostuin kaikista maailoman pahoista asioista ja pohdin onko sittenkään järkeä synnyttää lasta tähän pahaan maailmaan.

Vauva syntyi ja nuo ajatukset painui pikkuhiljaa taka-alalle.

Tuo on ihan normaalia siis. Voimia synnytykseen!

:hug:
 
Harmi jos th:n kanssa et pysty asiasta puhumaan.

Alussahan vauva vaatii vain sinun varauksettoman läsnäolosi ja hoivasti. Äitiyteenkin kasvetaan eli pääset varmasti pikkuhiljaa harjoittelemaan sitä. Kaikki meistä tekevät virheitä ja harvoin ne ovat peruuttamattomia. Kyllä se hyvin lähtee ja kunhan saat vauvan syliisi niin varmasti helpottaa.
 
Luulin käsitelleeni huonon lapsuuteni jo aikaa sitten, kun äitinikään kanssa en ole enää yhteydessä. En ymmärrä mistä pelot tulee... ehkä pitäisi vain yrittää olla ja tehdä muita asioita kun pelottaa, sysätä tunteet taka-alalle.. Kun lapsi on pitkään toivottu ja monien km:en jälkeinen aarre. Voi elämä tätä ihmismieltä.
 
Muista, että SINULLA ON MAHDOLLISUUS MUUTTAA ASIOITA! Minukin isäni on alkoholisti, äitini oli tosi nuori ja joutui olemana paljon poissa (työt, opiskelut jne., eikä yksinhuoltajaa tuettu) ja lipsui itsekin välillä alkoholin kanssa rajan toiselle puolelle.

Minä päätin jo pienenä, että jos saan omia lapsia, teen asiat toisin, eikä ole pakko toistaa omien vanhempien virheitä, vaan niistä voi oppia. Tuollaiset alkoholistiperheen virheet ovat niin suuria, että niitä on loppujen lopuksi melko helppo väistää. Olen ylpeä siitä, että olen omalta osaltani saanut katkaistua usean sukupolven viinallaläträämiskierteen, joka on ollut tuhoisaa niin monelle perheelle.

Toki olen sitten mokaillut pitkin matkaa miten milloinkin, mutta se kuuluu asiaan. :) Välillä olen ollut liian tiukka ja joutunut katsomaan peiliin ja miettimään, että kuka tuosta oikeasti hyötyy. Välillä olen ollut liian lepsu ja suojelevainen ja taas on pitänyt katsoa peiliin. Tärkeintä, että aina välillä pysähtyy miettimään omia toimiaan ja lapsen tarpeita ja sitä miten ne kohtaavat. Ei kukaan ole täydellinen vanhempi, vaan pikkuvikoja on jokaisella ja niiden kanssa pitää vain selvitä.

Jos neuvola ei tunnu hyvältä paikalta keskustelua varten, niin hae juttuseuraa muualta. Miehesikin kannalta olisi hyvä, että voisit puhua jonkun muunkin kanssa. Esimerkiksi Alkoholistien aikuiset lapset -järjestöstä voisi löytyä sinulle tukea, sillä et TODELLAKAAN ole yksin pelkojesi ja ajatustesi kanssa: http://www.aal.fi/
 
Niin ja jokaiselle esikoistaan odottavalle on normaalia tuo loppumetreillä panikoiminen: onko minusta sittenkään vanhemmaksi?!?! Se on niin normaalia kuin olla ja voi ja ole ylpeä siitä, että oikeasti pohdit asiaa, etkä vain lilluttele ruusunpunaisissa kuvitelmissa kohti auvoisaa vauvaelämää. Loppuraskaus nostaa tunteita pintaan ja siinä samalla pulpahtelevat esiin ne omakohtaiset lapsuuden kokemukset. On hyvä, että pystyt juttelemaan miehesi kanssa ja teidän kannattaakin yhdessä pohtia, millaista on hyvä vanhemmuus ja millaisia vanhempia haluatte olla.
 
Mulla oli vähän sama, kun esikoista odotin. Ihan raskauden lopulla tuli kauhu, kun tajusi, että nyt se ihan oikeasti kohta tulee. Ajattelin, että voi helkkari voisko tän vielä perua, kun ehkä musta ei olekkaan tähän. Sitten kun se vauva syntyi, kaikki tuntuikin ihan hyvältä ja "oikealta" ja ne pelotkin loppui. Masennuin tosin vähän synnytyksen jälkeen, kun oma lapsuus rupesi pyörimään mielessä. Minulla siis myös tosi ahdistava lapsuus. Isäni oli väkivaltainen alkoholisti. Pääsin neuvolan kautta käymään psykologilla joka auttoikin tosi hyvin.
Hyvin varmasti sinäkin pärjäät, kun vauva on syntynyt ja jos kovasti rupeaa ahdistus vaivaamaan, niin sitten vaan pyydät apua. Halaus sinulle ja onnea matkaan:)
 
Anna tunteiden tulla ja itke ne pois.Onneksi pystyt puhumaan miehellesi.Samoja tunteita koin aikanaan esikoista odottaessani.Vuosien saatossa ne ovat helpottaneet ja luotto omaan äitiyteen on kasvanut.Usko itseesi.On normaalia pohtia omaa lapsuuttaan ja äiti suhdetta oman äitiyden kynnyksellä,kertoo sinun haluavan äidiksi ja myös olevan valmis siihen.Ole myös armollinen itsellesi ja salli virheet itsellesi.
 

Yhteistyössä