Noh, ensinnäkin, en laittaisi lapselle nauhakenkiä päiväkotiin. Poikkeuksena joku noin 1-vee, joka joka tapauksessa puetaan alusta loppuun. Muutenkin olen yrittänyt laittaa päiväkotiin mahdollisimman "helppoja" vaatteita, ettei hoitajia turhaan kuormiteta tavallaan turhilla hommilla. Eli esim. meidän 4-vuotias ulkoilee päiväkodissa haalarilla, kotona toki on kaksiosainenkin puku, mutta sellaisia käytetään päiväkodissa vasta, kun vetoketjun sulkeminen sujuu paremmin.
Toisinnakin, en kyllä ymmärrä, miksi lapsi ei voi pyytää sitä apua. Meidän 2,5-vuotiaskin osaa tulla luokseni kenkää ojentaen ja sanoen "auttasikko". Taatusti tulee selväksi, mitä tarvitsee. Tavoitetila on kuitenkin se, että lapset pukevat itse, joten tuo on yksi ihan hyvä tapa siihen omatoimisuuteen motivoida. Eli joutuu itse pyytämään ja ehkäpä odottamaan vuoroaankin, jos ei pue itse (yleensä kun noilla isommilla kyse muutenkin on ennemmin viitsimisestä kuin osaamattomuudesta).