Koska olen tuossa toisessa ketjussa lukemassa kinastelua vasta sivulla 3 ja kohta kukaan ei noin pitkää ketjua jaksa lukeakaan, plus että tämä aihe osittain vain sivuaa sitä eikä varsinaisesti ketjun kysymykseen liity eli ihmettelen;
Käsittääkseni suurimmalla osalla täällä lapset ovat melkoisen pieniä. Sen ikäisiä, että usein hoidossa ollessaan käyvät ajoissa nukkumaan ja nukkuvat. Esim. 3kk ikäisen kanssa en koe juurikaan voivani juhlia uutta vuotta, enkä 2-vuotiaankaan. Siis toki voin juhlia sitä päiväs aikaan, mutta miten se on lapselta pois tai perheen yhteisestä ajasta, että lasten nukkuessa vanhemmat ovat jossain juhlimassa?
Sitten sellanenkin joillekin tiedoksi, että juhlia voi myös selvinpäin. Missään sanakirjassa ei juhliminen ole synonyymi ryyppäämiselle. Toki suuri osa suomalaisista ryyppää kun lähtee juhlimaan mutta varmasti joukkoon mahtuu tuhansia, jotka eivät juo. Tällekin palstalle (minä ja mies mukaan lukien).
Myönnän etten itsekään ymmärrä ihan kaikkia hoitoon jättämistapauksia, mutta muodostan sentään mielipiteen hoidossa olemisen määrän perusteella enkä oleta että jos lapsi on hoidossa hän automaattisesti on siellä sen 24 tuntia, kärsii ja saa traumoja.. esim. kun kuopus oli kolmen päivän ikäisenä hoidossa, sitä on kauhisteltu - muutaman tunnin tätinsä tykö, en usko että hän kärsi siitä yhtään mitenkään. Pari kolme kertaa se on toistunut nyt tässä 3kk aikana. Sitten kun(/jos) alkaa vierastaa, en jätä vierastaessa hoitoon. Mutta koskaan en aio kokea siitä huonoa omaatuntoa, että lapsen unta vahtii joskus joku muu kuin minä.
Sitä en minäkään ymmärrä, että joku tuomitsee ylipäätään heti sen että lapsi on joskus hoidossa :saint:
I have spoken tai jotain :xmas: