Lasten harrastusten hinnat on ihan järkyttäviä

Lasten harrastaminen ei tarkoita enää sitä mitä joskus 70-luvulla. Nykyisin harrastukseen pitää liittyä valmentaja ja harrastuskyyditys jotta se lasketaan harrastukseksi.
ja varusteet pitää olla huippuluokkaa, että se lapsi yleensä hyväksytään johonkin joukkueeseen pelaamaan. ainakin jääkiekossa. ja vanhemmilla pitää olla aikaa kuljettaa. täälläkin, kun lapsenlapseni pelaa aktiivisesti jääkiekkoa, joutuu vanhemmat kuljettamaan lasta naapurikuntaa, harjoituksiin vähintään 3 kertaa viikko ja pelit päälle, jotka voi olla satojen kilometrien säteellä. harjoituksiinkin tulee 100 kilsan lenkki. ei siinä paljon vanhemmille omaa aikaa jää. kun on sitten vielä muutaman muunkin harrastukset siihen päälle. onneksi 3 lastani asuu toisistaan muutaman kilometrin säteellä ja osittain lapset harrastaa samoja, joten kuljetusten osalta hieman helpottaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Tavoitteellinen kilpaharrastus maksaa. Ei tavallinen hyvänmielen harrastus.
Minulla oli aikoinaan työkaveri, jonka tytär harrasti muodostelmaluistelua.
Äiti oli hyvin aktiivinen rahankeruussa. Ulkomaanmatkat kisoihin olivat hintavia.
En kärsinyt lasteni harrastusten takia. Raha ei ollut koskaan ongelma vaikka myöhemmin olin yh pk-seudulla. Lukijani vain ottivat pultteja, kun joskus hassuttelin rahatilanteestani nsistenlehden keskustelupalstalla.
 
Läheskään kaikki lapset eivät halua harrastaa kilpailumielessä.
Totta. Ihmiset vain ottavat harrastamisen liian vakavasti.
Harrastin aikuisiällä vatsatanssia ja kävin samanaikaisesti kahdella oppitunnilla.
Toisella niistä opettaja ehdotti vitsinä tai kukaties tosissaan, että lähdetään Luxoriin lisäoppiin. Siellä kuulema opettaa tuttu opettaja. Samaan aikaan uutisissa kerrottiin kaupungin levottomuuksista.
En ole koskaan ottanut yhtään harrastusta tosissani. Minulle huippu-urheilu on hupia, jolle naureskelen. Ikinä en ole halunnut olla urheilijoiden kanssa missään tekemisissä vaikka minua on luultu urheilijaksikin.
 
Läheskään kaikki lapset eivät halua harrastaa kilpailumielessä.
täällä ainakin, jos haluaa pelata joukkueessa, niin ensimmäisen vuoden jälkeen on pakko osallistua kilpailu mielessä. onneksi on kuitenkin lapsillani isot perheet ja paljo lasten kavereita. joten ovat kasanneet omia pelijoukkueita, niin ei tarvii kiertää ja osallistua pakko kilpailuihin. yksi pelaa sit ihan kilpailumielessä joukkueessa
 
ja varusteet pitää olla huippuluokkaa, että se lapsi yleensä hyväksytään johonkin joukkueeseen pelaamaan. ainakin jääkiekossa. ja vanhemmilla pitää olla aikaa kuljettaa. täälläkin, kun lapsenlapseni pelaa aktiivisesti jääkiekkoa, joutuu vanhemmat kuljettamaan lasta naapurikuntaa, harjoituksiin vähintään 3 kertaa viikko ja pelit päälle, jotka voi olla satojen kilometrien säteellä. harjoituksiinkin tulee 100 kilsan lenkki. ei siinä paljon vanhemmille omaa aikaa jää. kun on sitten vielä muutaman muunkin harrastukset siihen päälle. onneksi 3 lastani asuu toisistaan muutaman kilometrin säteellä ja osittain lapset harrastaa samoja, joten kuljetusten osalta hieman helpottaa.
Ja se 100 kilometrin lenkki treenimatkaa tarkoittaa 10-12 euroa polttoainekuluissa.
 
Ja se 100 kilometrin lenkki treenimatkaa tarkoittaa 10-12 euroa polttoainekuluissa.
näinhän se menee. onneks poikani on hyvin palkaatuna, joten on varaa. tämän perheen kohdalla enemmänkin surettaa se, että miten vähän vapaa aikaa vanhemmille jää. tämän treeni homman takia. onneksi nuorin poikani, voi nykyisin jonkun verran helpata noissa kuljetuksissa.
 
Ongelma on siinä, että meiltä puuttuu kilpaurheilujoukkueen ulkopuolinen organisoitu harrastaminen. Varsinkin kaupunkilaislapsilla on nykyään se tilanne, että ei yksinkertaisesti löydy luontevaa kaveriporukkaa höntsäämään jääkiekkoa tai futista. Ei sellaista isoakaan kerrostaloa ole, jonka pihalla olisi aina 20 lasta parin vuoden ikäerolla ja siitä saataisiin sitten kerättyä tarpeeksi porukkaa pelaamaan. Nykyään lapset on hajasijoitettu ympäri kaupunkia eikä enää saa liikkuakaan samalla tavalla kuin ennen vanhaan. Lapset ovat aikuisten kuljetusten varassa eikä asian järjestäminen muutenkaan ole lapsille ihan helppoa. Teini-ikäisiä ei sitten enää kiinnosta ja vielä vähemmän kun ei sitä pipolätkärutiinia ole kehittynyt jo lapsena.
 
Ongelma on siinä, että meiltä puuttuu kilpaurheilujoukkueen ulkopuolinen organisoitu harrastaminen. Varsinkin kaupunkilaislapsilla on nykyään se tilanne, että ei yksinkertaisesti löydy luontevaa kaveriporukkaa höntsäämään jääkiekkoa tai futista. Ei sellaista isoakaan kerrostaloa ole, jonka pihalla olisi aina 20 lasta parin vuoden ikäerolla ja siitä saataisiin sitten kerättyä tarpeeksi porukkaa pelaamaan. Nykyään lapset on hajasijoitettu ympäri kaupunkia eikä enää saa liikkuakaan samalla tavalla kuin ennen vanhaan. Lapset ovat aikuisten kuljetusten varassa eikä asian järjestäminen muutenkaan ole lapsille ihan helppoa. Teini-ikäisiä ei sitten enää kiinnosta ja vielä vähemmän kun ei sitä pipolätkärutiinia ole kehittynyt jo lapsena.

Mamulähiöiden kerrostalojen pihoilla on paljon lapsia. Eikä vanhemmilla usein edes ole autoa, saati että olisi kiinnostusta lähteä kuljettamaan lasta johonkin maksullisiin treeneihin tai kilpailuihin kauas kotoa.
 
Nämä lasten ns. harrastukset ovat vaan vanhempien kilpavarustelua joiden tavoitteena on perheen ulkoisen kuvan kiillottaminen.
Lapsi alkaa kyllä oirehtia jos häntä pakotetaan johonkin eli ei sitä kuvaa kyllä kauaa noin kiilloteta.
 
Meillä kilpaharrastukset ovat hyvänmielen harrastuksia.
Joo tottakai kilpaharrastuskin tuo hyvää mieltä, ei lapset sitä muuten kauaa harrasta, mutta tässä nyt tarkoitettiin muuta kuin kilpaharrastusta.

Olen kuskannut lapsiani tuhansia kilometrejä treeneihin ja kisoihin ja lisäksi maksanut 2000-3000e vuodessa jokaisen kolmen lapsen harrastuksista kausimaksuihin ja välineisiin. Eikä nämä ole niitä kalleimpia lajeja..
Ei oo mennyt hukkaan, koska ollaan koko perhe saatu paljon hyvää harrastusten myötä.
 

Yhteistyössä