Minulla on omiakin eläimiä, mutta voisin tienata lisätuloja hoitamalla muittenkin ihmisten eläimiä. Olisin valmis ottamaan hoitooni kissan, kanin, marsun, gerbiileitä, hamstereita tai koiran. Koiran sillä ehdolla, että on tottunut kissoihin ja on kiltti ja rauhallinen luonteeltaan. Mitään ylivilkasta tai ärhentelevää en ota, en myöskään sellaista joka tuhoaa huonekaluja tai jolle ei ole opetettu tapoja. Koiran on oltava koulutettu ja tottelevainen. Voin hoitaa eläintä eläimen omistajien loman ajan. Erityisesti kissoista minulla on kokemusta ollut jo lapsesta asti. Voisin hoitaa useampaakin kissaa tai kissaemoa jolla on pennut. Jos jollakin on emokissa ja pennut ja haluaa lähteä Thaimaaseen lomalle eikä tiedä mihin eläimet hoitoon niin minä voin hoitaa. Minulla on kokemusta kaiken ikäisistä kissoista, ihan jo vastasyntyneestäkin kissasta ja olen muun muassa avustanut kissaa synnytyksessä. Toivon, että hoitamisesta maksetaan minulle palkkaa ja että saan tänne eläimen ruokaa ja ohjeet miten pitää kyseistä eläintä/elämiä hoitaa, mihin eläin on tottunut ja mistä ei pidä ym. Sähköpostiosoite on sissinpissi@gmail.com