Liian huono kasvattajaksi...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Siis en tajua miksi en osaa hillitä yletöntä tarvettani huutaa lapsille joka päivä. 3 ja 4 vuotiaat lapseni ovat ihan normaalivilkkaita (ehkä vähän hemmoteltuja) lapsukaisia. En vain yksinkertaisesti saa heihin kuria ilman että suutun ja alan karjumaan kuin natsisotilas. Kaikista mahdollisista asioista kuten pukemisesta, kaupassakäynnistä, hampaidenharjauksesta ainakin toinen lapsi onnistuu kehittämään ylettömän rasittavan valitus-kiukuttelutilanteen. Viimeksi tänään 4-vuotias olisi halunnut päättää mitä kautta kaupasta kävellään kotiin. Kun kuitenkin päätin pitää oman pääni ja kävellä ehdottamaani reittiä, poika itki ja huusi koko matkan, laahusti perässä ja riisui takin kadulle jne. No loppujenlopuksi minä sitten kiljuin täysin asiattomasti "Mikä v...n juttu siinä on että joka v...n kerta pitää tapella jostain". Tiedän, täysin asiatonta kielenkäyttöä aikuiselta. No asia sovittiin sitten pojan kanssa kotona. Naurettiin asialle ja poika jopa itse sanoi että "oltiinpa molemmat rasittavia". Mikä oli hyvä huomio häneltä. No illalla nukkumaanmenon aikaan kuitenkin huusin sitten taas, vaikka juuri olin päättänyt päivällä alkaa järkeväksi jämäkäksi aikuiseksi ihmiseksi. Mutta muutaman kerran kun sanoo että nyt omiin sänkyihin ja kakarat eivät ole kuulevinaan vaan jatkavat omia puuhiaan, niin taas palaa pinna. Ja sitten on kaikilla paha mieli kun piltit vihdoin käyvät nukkumaan.

Joinain päivinä mietin että miten onnistuin kasvattamaan niin nauravaisista vauvoista kaksi noin kaikkeen tyytymätöntä ja vaativaa leikki-ikäistä.

Mutta onko jollain neuvoa keinoja miten voisin tämän huutamisen lopettaa. Auttakaa nyt tässä jos voitte.
 
Varmaan tulee jokaiselle tälläisiä tilanteita ja päiviä, älä huoli! Itse olen ajatellut että kerran vaikka parin kuun välein kun saisi jotain "omaa aikaa" kunnolla, oli se sitten miehen kanssa elokuviin, syömään tai juomaan... Niin kummasti jaksaa arjessakin taas paremmin.
Rakkautta se ei sinulla ole yhtään vähemmän, jokainen äiti on paras äiti omalle lapselleen. Voimia ja jaksamisia, ihana kuitenkin kun sovitte lopuksi, ei jää vaivaan mieltä kelleen ainakaan huonommalla mahdollisella!
 
Jaa´a kun oppisikin olemaan huutamatta. Tuntuu ettei hermo pidä enää ollenkaan, toinen vaihtoehto on kokonaan olla huomioimatta, loppupelissä aivan sama mitä tekee koska mikään ei kuitenkaa auta, vaan hirveä huuto kuuluu juuri niin kauan kuin lapsi itse haluaa huutaa.
 
Ottamatta nyt sen enempää kantaa ap:n kirjoitukseen, kuin että v-sanan huutaminen lapselle on todellakin asiatonta, on pakko puuttua tuohon nannan kommenttiin. Miksi pitää aina väittää, että "jokainen äiti on paras omalle lapselleen", kun näin ei todellakaan ole!!! Tätä lausetta käyttävät sitten puolustuksenaan myös ne naiset, jotka ovat todella epäkelpoja ja jopa julmia äitejä. Miksi jotkut lapset muka ansaitsevat aivan hirveitä äitejä, koska nämä vain ovat sattuneet synnyttämään heidät?
 
en tiedä miten olet saanut heistä vaativia ja valittavia ja hemmoteltuja?

Annatko kaiken mitä pyytävät? Oletko jämäkkä? Onko teillä arestipenkki? saavatko kaiken periksi?

Ei meilä samanikäinen vinkuisi mistään reitista, tietää, että äiti päättää ja turha inistä.
 
Jäi vielä vaivaamaan. Jos tiedät, että ovat hemmoteltuja, miksi et lopeta pilalle hemmottelua? Jaksat olla huutamatta, jos käyttäytyvät ihmismäisesti, eivätkä marise kun eivät parempaa tekemistä keksi, kun ovat pilalle hemmoteltuja?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
en tiedä miten olet saanut heistä vaativia ja valittavia ja hemmoteltuja?

Annatko kaiken mitä pyytävät? Oletko jämäkkä? Onko teillä arestipenkki? saavatko kaiken periksi?

Ei meilä samanikäinen vinkuisi mistään reitista, tietää, että äiti päättää ja turha inistä.

Ehkä annan sitten liikaa periksi. Kaikkea en kuitenkaan. Jäähypenkki on käytössä. Samoin anteeksipyytämisen vaatimisessa ollaan sitkeitä ja johdonmukaisia. Ongelma on ehkä enemmänkin mun puolella, kun pinna napsahtaa huutamisen puolelle nykyisin niin nopeasti. Ehkä lapsetkin olisivat vähemmän kitiseviä. kun äiti jaksaisi olla positiivisempi. Oma aika voisi pitkällä tähtäimellä auttaa...
 
Neuvoa en osaa, sillä itse syyllistyn myös huutamiseen.

Joskus jonkun lapsen typerästä syystä alkaneen kiukkukohtauksen olen saanut laukeamaan sillä, etten lähdekään siihen mukaan.

3 ja 4- vuotiasta ei ehkä pysty huijamaan enää samoin kuin pienempää lasta unohtamaan kiukkunsa katselemalla kävellessä vaikka koiria tms.
Omieni kiukkukohtauksia olen saanut laukeamaan rupeamalla laulamaan korkealta ja kovaa jotain ihan mielipuolisen typreää itsekeksimää siinä hetkessä imprvoisoitua laulua.

Se on saattanut kääntää kiukun kikatukseksi tai nykyään välillä vaivatuneeksi hiljaisuudeksi. 7- vuotias esikoiseni on hiljaa kuiskinut mulle-ole nyt äiti hiljaa :whistle: ja hänkin on siis sitten unohtanut huutonsa.

Sen huudon poiskitkeminen on totista työtä, enkä usko, että kaikki huuto on aina niin kamalasti lasta vaurioittavaa (olkoonkin että tällä väittämällä hiukan itseäni puolustelen :saint: ) joskaan ei ehkä rakentavaakaan.

Mutta uskon, että jatkuvalla sisääntukahdutetulla huudolla, voi olla vielä pahempi vaikutus.

Eikä se aina mielestäni ratkaise, millä volyymillä lapselle puhuu, vaan se, mitä puhuu.

Hiljaisella äänellä lausuttu halveksunta voi olla paljon pahempaa kuin äkillinen ärjähdys.

Äh, selittelen tässä omaa kyvyttömyyttäni olla huutamatta :ashamed:

Mutta :hug: a.p.lle !Ja voimia vanhemuuteen!
 
Huudon sijaan kannattaa kokeilla kuiskaamista, lapsi joutuu kuuntelemaan tarkasti ja alkaa itsekin kuiskaamaan. Hetken kun on kumpikin kuiskaillut,alkaa naurattaa että ollaanpa hölmöjä kun näin kuiskitaan. Meillä ainakin on toiminut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ultramariini:
Neuvoa en osaa, sillä itse syyllistyn myös huutamiseen.

Joskus jonkun lapsen typerästä syystä alkaneen kiukkukohtauksen olen saanut laukeamaan sillä, etten lähdekään siihen mukaan.

3 ja 4- vuotiasta ei ehkä pysty huijamaan enää samoin kuin pienempää lasta unohtamaan kiukkunsa katselemalla kävellessä vaikka koiria tms.
Omieni kiukkukohtauksia olen saanut laukeamaan rupeamalla laulamaan korkealta ja kovaa jotain ihan mielipuolisen typreää itsekeksimää siinä hetkessä imprvoisoitua laulua.

Se on saattanut kääntää kiukun kikatukseksi tai nykyään välillä vaivatuneeksi hiljaisuudeksi. 7- vuotias esikoiseni on hiljaa kuiskinut mulle-ole nyt äiti hiljaa :whistle: ja hänkin on siis sitten unohtanut huutonsa.

Sen huudon poiskitkeminen on totista työtä, enkä usko, että kaikki huuto on aina niin kamalasti lasta vaurioittavaa (olkoonkin että tällä väittämällä hiukan itseäni puolustelen :saint: ) joskaan ei ehkä rakentavaakaan.

Mutta uskon, että jatkuvalla sisääntukahdutetulla huudolla, voi olla vielä pahempi vaikutus.

Eikä se aina mielestäni ratkaise, millä volyymillä lapselle puhuu, vaan se, mitä puhuu.

Hiljaisella äänellä lausuttu halveksunta voi olla paljon pahempaa kuin äkillinen ärjähdys.

Äh, selittelen tässä omaa kyvyttömyyttäni olla huutamatta :ashamed:

Mutta :hug: a.p.lle !Ja voimia vanhemuuteen!


Tämä oli ihan kuin minulta, paitsi paljon hienommin kirjotettuna!!!
 
Niin olen yrittänyt olla antamatta hiljaakaan lausuttuja halveksunnan osoituksia. Itseasiassa olen käytännössä huomannut että ajoissa annettu positiivinen huomio estää sitä kiukutteluakin, mutta ei näköjään äidin kiukuttelua. Hemmottelua en haluaisi kokonaan lopettaa, kun olen sitä mieltä että mieluummin hemmottelen liikaa, kuin olen yhtään liian kova ja ankara (ja nyt sitten kuitenkin olen =( ) Mutta sitten tarvittaisiin kovasti neuvottelutaitoja ettei pikkujohtajat kaappaisi valtaa talossa. Mun pitäisi kasvaa ihanteideni mittaiseksi. Helpommin sanottu kuin tehty.
 
Niin olen yrittänyt olla antamatta hiljaakaan lausuttuja halveksunnan osoituksia. Itseasiassa olen käytännössä huomannut että ajoissa annettu positiivinen huomio estää sitä kiukutteluakin, mutta ei näköjään äidin kiukuttelua. Hemmottelua en haluaisi kokonaan lopettaa, kun olen sitä mieltä että mieluummin hemmottelen liikaa, kuin olen yhtään liian kova ja ankara (ja nyt sitten kuitenkin olen =( ) Mutta sitten tarvittaisiin kovasti neuvottelutaitoja ettei pikkujohtajat kaappaisi valtaa talossa. Mun pitäisi kasvaa ihanteideni mittaiseksi. Helpommin sanottu kuin tehty.
 
Niin olen yrittänyt olla antamatta hiljaakaan lausuttuja halveksunnan osoituksia. Itseasiassa olen käytännössä huomannut että ajoissa annettu positiivinen huomio estää sitä kiukutteluakin, mutta ei näköjään äidin kiukuttelua. Hemmottelua en haluaisi kokonaan lopettaa, kun olen sitä mieltä että mieluummin hemmottelen liikaa, kuin olen yhtään liian kova ja ankara (ja nyt sitten kuitenkin olen =( ) Mutta sitten tarvittaisiin kovasti neuvottelutaitoja ettei pikkujohtajat kaappaisi valtaa talossa. Mun pitäisi kasvaa ihanteideni mittaiseksi. Helpommin sanottu kuin tehty.
 
Jospa hölläisit ne ihanteesi. Jos sinä haluat olla jotain, et pääse siihen tavoiteeseesi, niin turhaudut, jolloin olet herkempi purkamaan turhautumisesi siihen kohteeseen, joka aiheuttaa sen turhautumisen.

Minä tosiaan olen kova huutamaan. Tiedän sen itsekin ja joskus käytän ala-arvoista kieltä ja se on se, jonka haluaisin karsia, mutta olen äkkipikainen ja se vaatii suurta itsekuria minulta. Mieheni taas on hiljennetty aina jollain lahjonnalla, joten tuloksena on se, että mieheni ei osaa riidellä. Joten huudot puolin ja toisin (kohtuurajoissa) ei ole pahasta.
 

Yhteistyössä