Liian mustasukkainenko?

[paha mieli]

Olen yrittänyt vaikka miten selittää miehelleni, että hänen käytöksensä minua kohtaan muiden ihmisten seurassa loukkaa minua ja pahoitan mieleni. Turhaan. Hänen mielestään olen liian herkkä hipiäinen. Hän huutaa, haukkuu ja nimittelee ihmisten kuullen ja häpäisee minut flirftailemalla kassatyttöjen kanssa kaupoissa, esim. sanomalla "mitäs sinulla on tänään minulle tarjota...?" Olimme missä tahansa, hän on se joka pitää puhetta ja minä olen hiljaa.

"Olen sinuun täysin tyytymätön." Siis: seurani ei kiinnosta, vaan mieluummin lähdetään joka ilta johonkin pois kotoa ja tv:tä katsotaan yömyöhään. Häntä ei kiinnosta "vatvota suhteemme tilaa" puhumalla kun ongelma on yksistään minun pään sisällä. Hänellä on kaikki loistavasti.

Kahdestaan emme enää asioitamme saa kuntoon, mutta mihinkään kolmannen henkilön juttusille hän ei suostu. Olemme siis umpikujassa. Mietin vakaasti pitäisikö kerätä tavarat ja lapset ja lähteä pois.

 

[tiikerisilmä]

itse elin joskus vähän samankaltaisessa suhteessa, meillä ei tosin ollut lapsia ja mies kohteli minua muutenkin kun vanhaa rukkasta.
Minä olin hänelle itsestään selvyys, olin esine mitä hän kavereilleen näytteli tai sitten oli näyttelemättä. Ja minä olin aina vaan hiljaa ja hymyilin jos joskus jonkun kanssa juttelin olin sitten #&%?$!* ja #&%?$!*...

illan vietossakin alkuillan olin taka-alalla ja kun miestä sitten alkoi panettamaan, alkoi minunkin seurani kiinnostaa(jos ei sitten ollut parempia naisia tarjolla).
Tai sitten jos baarissa joku tuli luokseni ja kysyi saako paukun tarjota ja liityä seuraan tai jos joku kehui ulkonäköäni, silloin mieheni tuli hinkaantumaan siihen ja lepertelemään ja kun "kilpailija" lähti jäin minäkin taas ilman huomiota...
Kaikkien naisten kanssa oli jotain säpinää ja toisinaan mulle naurettiin päin naamaa kun en tajunnut miten mieheni minua kusetti.
loppu vaiheessa en voinu mennä minnekkään missä tiesin naisia olevan mieheni kanssa koska mielikuvitus alkoi piirtämään piruja seinille ja oloani ei yhtään helpottanut katsella kuinka mieheni oli niin hyvää pataa naisten kanssa.

näistä asioista kun sitten yritin keskustella, olin mielenvikainen sekopää vailla hoitoa, harhaluuloinen hullu ja kaikki oli minun ongelmiani, miehen mielestä suhteemme oli ihan kunnossa.
Jos aloin jankkaamaan alkoi mies nauramaan kovaäänisesti naamani edessä huutaen onko pikku vaimo sekoomassa kun hulluja puhuu tms.

Vuosien aikana mies sai minut kyllä sitten itsekkin uskomaan että hulluhan minä olen ja harhaluuloinen ja olin niin nöyryytetty, pilkattu ja alistettu että muutapa en halunnut kuin kuolla.

Kunnes sitten vihdoin uskalsin erota kun mies lähti vankilaan, uhkailujahan tuli ja sateli vuoronperään anteex pyyntöjen kanssa mutta onneksi en antanut periksi ja hävitin kaiken mistä minut ja ex ikinä voitaisiin liittää toisiimme, vaihdoin puh.num., osotteen, auton, ystäväpiirin, ihan kaiken...ja onneksi en ole miehestä kuullut sen koomin.

Nyt minulla on mies joka kunnioittaa minua ihmisenä, rakastaa, huolehtii ja ei todellakaan pidä itsestään selvyytenä.

toivottavasti teillä tilanne ei ihan näin paha ole.

Sen olen kuitenkin oppinut että ei ihminen kauaa jaksa jos on koko ajan pahaolla. parisuhteen täytyy olla sellainen että siinä on molemmilla hyvä ja turvallinen olla ja elää. Asioista pitää pystyä ilman riitaa puhumaan, vaikeistakin asioista, yhteinen arki tehdään näin niin paljon helpommaksi.

 

[itsetunto]

Kunniopita itseäsi! ja tee ratkaisusi sen pohjalta.Itsekunnioitus lähtee sinusta ja käytä sitä vaikka se olisikin sotkettu.Nosta itsesi ylös ja jos kaikkesi olet parisuhteen eteen tehnyt ilman loppu tuosta.Lähde ja tee elämästäsi sellainen missä sinua arvostetaan!