Liikennekäyttäytymisestä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ärsytyksen purkua
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

ärsytyksen purkua

Vieras
Taajama-alueella nopeusrajoitus on 50, ei 60 km/h jos sitä ei ole muuten merkillä osoitettu.

Liikenneympyrään VOI ajaa vaikka siinä olisikin vastakkaisella puolella toinen auto, ei tartte odottaa että koko ympyrä on tyhjä ennenkuin menet siihen. Ajamalla tasaista vauhtia voit hyvin ajaa mukaan ympyrään toisen auton eteen ilman että toinen joutuu hidastamaan.

Kun näet punaisen valon, siihen on turha kiihdyttää ja jarruttaa, vaan taloudellisinta on antaa auton lipua hiljaa ja odottaa valon vaihtumista autoa pysäyttämättä.

Kaupunkialueella ei ole kiihdytyskaistaa vaan kaistat on sitä varten että voi sujuvasti liikkua sitä kaistaa mikä vie sinut parhaiten seuraavaan kohteeseen. Kaistanvaihtelu ohitusmielessä on junttia, varsinkin jos ohitus tapahtuu siten että voit sitten jarruttaa siihen eteen odottamaan punaisen valon vaihtumista.

Ja kun ajelet useampikaistaista katua, sinun ON PAKKO pysähtyä viereisellä kaistalla suojatien eteen pysähtyneen auton viereen, vaikka auto seisoisikin jonossa. AINAKIN SIINÄ ALAKOULUN KOHDALLA!!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aamuäree:
No kuskeja on eritasoa, myös sillä pyörällä, liikenteessä.

Mutta tuo suojatienkohta on kyllä harvinaisen osaamaton kyllä.

Joo keskimäärin noin viides auto aina pysähtyy, jos satun olemaan kääntymässä suojatien kohdalla tai jonossa. Ja meillä on tuossa keskustassa just päiväkoti ja ala-aste tuon kriittisen risteyksen kohdalla. Pelottavaa!
 
Mua häiritsee eniten tuo kaistojen välillä pujottelu ohitusmielessä. Minä valitsen useimmiten juuri sen kaistan, joka vie minut parhaiten perille, ja sitten nää ääliöt kiilaa perään, vaihtaa taas kaistaa päästäkseen musta ohi ja sitten mun eteen... ja taas toiselle kaistalle. Ja reilua ylinopeutta tietenkin.
 
Ruuhka-aikana on suotavaa, ettei liikennevaloihin valuta, vaan ajetaan.
Katsos, kun kanssasi on muitakin autoja liikenteessä, ja varsinkin kaupunkialueella jossa on liikennevalot 50m välein on harvinaisen ärsyttävää kun valoista lähdetään niin laiskasti, että vain kaksi autoa ehtii vihreistä. Ja sitten heti aletaan lipumaan kohti seuraavia valoja, ettei varmasti myöskään risteävän tien valoista mahdu ketään perääsi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pssst:

Niin Totta!
 
En tiedä isommissa paikoissa, mutta tässä omassa keskisuuressa kaupungissani olen huomannut, että ajamalla nopeusrajoituksen mukaan sen 10 km ylinopeuden sijaan, mitä liki kaikki tuntuvat ajavan, pääsen koko keskustan valot pysähtymättä kertaakaan. Lähden taatusti ripeämmin valoista jatkuvassa liikkeessä olevalla autollani kuin se viereiselle kaistalle kiihdyttäen punaisiin ajanut ja pysähdyksiin jarruttanut kuljettaja.

Enkä nyt tarkota että pitäs ajaa 20 km/h edellisistä valoista, vaan IHAN sitä neljääkymppiä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ärsytyksen purkua:
Taajama-alueella nopeusrajoitus on 50, ei 60 km/h jos sitä ei ole muuten merkillä osoitettu.

Kun näet punaisen valon, siihen on turha kiihdyttää ja jarruttaa, vaan taloudellisinta on antaa auton lipua hiljaa ja odottaa valon vaihtumista autoa pysäyttämättä.

Auton mittarivirhe ja poliisin toleranssi otettava huomioon kun tulkitsee nopeusrajoituksia. Jos kyltissä lukee 50, auton nopeus kuuluu olla 61 km/h jolloin mittari näyttää näyttää ~66 km/h.

Hidas lipuminen kohti punaisia valoja aiheuttaa pumppausliikettä pidemmässä jonossa. Liikenne sujuu paremmin jos kaikki pitää mahdollisimman tasaista vauhtia ja jarruttaa napakasti vasta kun tulee tarvetta pysähtyä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tripod:

Ai mikä poliisin toleranssi? Siis se 10 % jonka ne kattoo että voi erehtyä mittari? Eli 40 alueella 44 km/h maksimissaan. Ei se kyllä ole lain mukaan niin, että PITÄÄ ajaa vaikka 100 alueella 110 km/h tai tukkii liikenteen, tai näytäpä mulle se lakipykälä!

Ja mä kyllä tiedän mun mittaripoikkeamat, ajan mittarini mukaa 46-48 km/h joka on sen 40-41 km/h oikeesti.

Alkuperäinen kirjoittaja tripod:
Alkuperäinen kirjoittaja ärsytyksen purkua:
Taajama-alueella nopeusrajoitus on 50, ei 60 km/h jos sitä ei ole muuten merkillä osoitettu.

Kun näet punaisen valon, siihen on turha kiihdyttää ja jarruttaa, vaan taloudellisinta on antaa auton lipua hiljaa ja odottaa valon vaihtumista autoa pysäyttämättä.

Auton mittarivirhe ja poliisin toleranssi otettava huomioon kun tulkitsee nopeusrajoituksia. Jos kyltissä lukee 50, auton nopeus kuuluu olla 61 km/h jolloin mittari näyttää näyttää ~66 km/h.

Hidas lipuminen kohti punaisia valoja aiheuttaa pumppausliikettä pidemmässä jonossa. Liikenne sujuu paremmin jos kaikki pitää mahdollisimman tasaista vauhtia ja jarruttaa napakasti vasta kun tulee tarvetta pysähtyä.

Tollanen nopeusrajoitusten TULKINTA onkin mulle ihan uus termi. Mitäs se on? Ei oo mun autokoulussa opetettu.

;)
 
Yhteistyössä