O
Onnea, onnea, onnea!
Vieras
Viulisti Linda Lampenius sai esikoistyttärensä dramaattisissa merkeissä varhain torstaiaamuna.
Lindan laskettu aika oli ollut 13. helmikuuta, mutta raskaus oli mennyt kaksi viikkoa yliajalle. Kun synnytys vihdoin käynnistyi, kaikki ei mennytkään niin kuin piti.
- Kyllähän siinä sitten ongelmia oli. Lapsi ei vain meinannut tulla ulos, Lindan äiti Ulla Eklund kertoo IS:lle.
Lapsen ja äidin turvallisuuden vuoksi sairaalan henkilökunta joutui tekemään nopean päätöksen. He päättivät tehdä hätäsektion.
- Heidän mielestään lapsi oli parempi ottaa pois noin, Eklund kertoo.
Dramaattisesta synnytyksestä selvittiin ja sekä äiti, että tytär voivat hyvin. Tyttären mitat olivat 48 senttiä ja 3190 grammaa. Ihmeen tuloa maailmaan oli todistamassa myös vauvan isä, puolustusasianajaja Martin Cullberg.
- Siinä vaiheessa, kun Linda soitti uutisen minulle, tytär oli jo isänsä sylissä, kertoo Lindan äiti Ulla.
- Me emme ole nähneet vielä vauvan kuvia, mutta meille on kerrottu, että hän on - niin kuin nyt vauvat aina - äärettömän suloinen. Börjekin (Lindan isä Börje Lampenius) hokee koko ajan vain sitä, miten onnellinen hän on nyt.
Linda sai esikoistyttärensä syntymäpäivälahjakseen, sillä myös Linda on syntynyt 26. helmikuuta.
- Ja myös Linda syntyi torstaina, Ulla ihmettelee hassua sattumaa.