Loma lopussa, työhönpaluuahdistus huipussaan. Miten voi olla näin vaikeaa tietää, mitä mä haluan tehdä isona?!

[Help me please]

Olen sairaanhoitaja, unelma-ammatissani. Tai olin aikaisemmin. Nykyään vaan ahdistaa. En halua enää tehdä tätä työtä. En halua mennä työpaikalleni, jossa odottaa samat ongelmat ja stressinaiheet kuin ennen lomaani.

Tätä ahdistusta on kestänyt jo varmaan reilun vuoden ja tää pahenee vaan päivä päivältä. Nykyään tää alkaa olla jo sitä luokkaa, että voin fyysisesti pahoin.

Vaihtaisin työtä, mutta kun mä en tiedä mitä mä haluan tehdä!! Ette usko miten raastavaa.

En halua olla enää sairaalassa töissä. En usko että haluan ylipäänsä enää tehdä kliinistä hoitotyötä. En ainakaan hetkeen. Esimiestyö ei kiinnosta. Eikä opettajan ura. En myöskään halua Kelaan/vakuutusyhtiöön ottamaan vastaan haukkumapuheluita. Mitä jää jäljelle? Ei vissiin mitään. Ja mua ahdistaa niin paljon että tää hukuttaa mut alleen ja tukahduttaa.

Eniten mua ärsyttää se, että mä jumitan tässä ahdistuksessa päivästä toiseen enkä kykene tekemään asialle mitään. Miksi mä en voi saada sitä ahaa-elämystä, että "tuota työtä mä haluan tehdä!". Opiskelukaan ei olisi este, kunhan vain tietäisin minne suuntaan lähteä.

Miksi tää on näin ylitsepääsemättömän vaikeaa? Onko tää joku neljänkympin kriisi vai mikä? Ahdistaa aivan järkyttävästi.

 

[Sh]

Vaihda kokonaan osastoa! Siirry ihan erilaiseen työhön mitä nyt teet. Leikkaus, anestesia, lapset, mt, teho, ensiapu, joku poli jne...? Itseäni auttoi maisemanvaihdos, on kuin eri maailma ja kuin olisi uuden uran luonut. Nautin suunnattomasti! Toki voi olla ettei tää jossain vaiheessa enää tunnu kivalta, mutta ainakin sain "lisäaikaa". tsemppiä mietteisiin!

 

["hoitsu"]

Tuo on ihan kuin omasta kynästä 5v sitte. Lopulta päädyin lukemaan 1,5v terkkariksi ja olen nauttinut neuvolatyöstä valtavasti! Tee muutos ja etsi oma polku. Töihin pitäs olla kiva mennä!

 

[Glorinha]

Tiedän niin tuon tunteen! Aikoinani kyllästyin sairaalamaailmaan. Lähdin myyntihommiin ensin myyjäksi ja myyntiedestajaksi. 9 vuoden jälkeen palasin hoitoalalle. Yksityiselle vastaanottohoitajaksi ja vihdoin voin sanoa viihtyväni.
Valitettavasti en osaa sanoa mitä sun pitäisi tehdä, se sun täytyy selvittää itse. Paljon tsemppiä!

 

["sonja"]

Ymmärrän sinua erittäin hyvin. Luulin nuorena, että haluan sairaanhoitajaksi. Sellainenhan minusta sitten tulikin, mutta en ollutkaan oikealla alalla. En ole käsistäni näppärä, ahdistaa olla välittömässä vastuussa toisten hengestä, elvyttää jne. Niinpä lähdin yliopistoon opiskelemaan valtiotieteiden maisteriksi. Olen toiminut sosiaalityöntekijänä jo toistakymmentä vuotta. Rahallisesti tuo ei ollut kannattavaa, mutta henkisesti kyllä. Nyt olen oikealla alalla, ja pystyn tässä hyödyntämään myös sairaanhoitajan tietotaustaani Onhan tämäkin raskasta, mutta kiinnostavaa. Ei minusta kliiniseen hoitotyöhön enää olisi.

Tsemppiä, Ap!

 

[ahdistunut aapee]

Mä haluaisin tehdä jotain, jossa voin vaikuttaa, käyttää luovuutta ja kehittää uusia juttuja. En halua tehdä työtä, jossa kehitystä ei tapahdu vaikka muutoksia riittää. Nykyisessä työssäni mä koen ettei mulla ole mitään vaikutusmahdollisuuksia mihinkään. Kehittämiskohteita olisi vaikka kuinka paljon, mutta ne kaikki torpataan esimistaholta samantien. Sanallisesti annetaan kyllä "lupa" kehittämistyölle mutta käytännössä siihen ei anneta koskaan resursseja joten siinäpä se sitten on. Turhauttaa. Nykyisessä työssä on paljon muutakin joka turhauttaa ja ahdistaa, ei työ sinänsä mutta työilmapiiri, johtaminen, jatkuva painostus tuottavuuteen ja tehokkuuteen -ja samalla pitäisi kyetä takaamaan riittävä potilastuvallisuus ja laadukas hoito. Voin kertoa, että on aivan mahdoton yhtälö ainakin omalla erikoisalallani tehdä työt juoksujalkaa kiireessä ja samalla taata sataprosenttinen potilasturvallisuus. Ylemmältä taholta painostetaan jatkuvasti tehokkuuteen, tuottavuuteen, siihen että teet lisää ja nopeammin ja enemmän ja vieläkin nopeammin ja sitten samalla oma moraali laittaa vastaan kun pelkää sen potilaan puolesta. Hirveä sisäinen ristiriita, eikä yhtään helpota tätä ahdistusta. Päinvastoin.

Musta tuntuu että tuo tuottavuuden ja tehokkuuden lisääntyminen potilaiden kustannuksella alkaa olemaan varmaan jo aika yleistä hoitoalallakin, eikä mun moraalini kestä sitä. On kauheaa kun saa koko ajan pelätä sitä, milloin mokaa ja aiheuttaa jotain kamalaa ihan vain siksi, että sun on pakko jaksaa ja tehdä töitä nopeammin ja pitempiä päiviä (ilman korvausta) koska sun pitää olla joustava ja tehokas.

Mä haluan pois tästä oravanpyörästä, jossa tärkeintä on vain raha eikä ihmishenki.

 

[lullake]

no älä ainakaan mene lukemaan lääkäriksi

 

["vieras"]

Mulla on vähän samanlainen tilanne, mutta mä oon kaupallisella alalla. Ennen lomaa ahdisti jo ajatus siitä, että pitää loman jälkeen palata töihin. Työpaikan ilmapiiri on kireä, työt pitäisi suorittaa alta aikayksikön liaan vähällä henkilökunnalla, asiakkaat valittaa joka asiasta. Vaikka kuinka hyvin tekisit työt, kiitosta ei tule, eikä palkkaan mitään lisiä, etenemismahdollisuudet tuntuu olevan kiinni siitä, kenet tuntee ja kenen kanssa kaveeraa. Jos saat hyvän idean, työkaverit torppaa sen heti. Turhauttavaa ja lannistavaa. Olen katsellut uusia työpaikkoja säännöllisesti, mutta kynnys hakea uutta on suuri, kun en tiedä mitä haluan tehdä, haluanko edes jatkaa omalla alalla ja alan vaihto pelottaa, kun ei ole mitään suurta intohimoa mitään alaa kohtaan...

Mutta sen päätöksen olen tehnyt, että tähän en jää, vaan syksyn aikana muutos johonkin suuntaan on tapahduttava, koska näin ei voi eläää. Tsemppiä ap ja kaikki muut uransa kanssa kipuilevat!