K
Keittiönoita
Vieras
Välillä yksin ja välillä yhdessä. Minusta kaikkea ei tarvitse tehdä aina käsi kädessä. Ja joillain voi ihan oikeasti olla henkisesti tai fyysisesti niin raskas työ, että lomallaan haluaa vain levätä eikä riekkua pitkin maailmaa kaikenmaailman huvipuistoissa ja turistirysissä. Mulle ainakin oma koti on kaikista paras lepopaikka, vaikka joudunkin täällä laittamaan ruokaa, pesemään pyykkiä ja imuroimaan. Kyllä mä matkustelenkin maailmalle ihan mielelläni, mutta ei ne matkat ole lepoa.Niinno, jos mä olisin halunnut tehdä kaikki perhejutut kokoonpanolla minä+lapset, niin olisin hankkinut ne lapsetkin yksin.
En yhtään tykkää että miehelle annetaan oikeus ulkoistaa itsensä perhejutuista. Mun mielestä parisuhde ja perhe toimii niin että laitetaan muiden tarpeet edelle aina välillä ja unohdetaan ne omat tarpeet siksi aikaa.
Jos ei tähän pysty, niin miksi hankkia perhettä ja parisuhdetta?
Tämä kommentti siis viesteihin "ei miehen oo pakko lähteä.." eikä ap:n parisuhteeseen josta ei tiedetä oikein mitään.