Loppuraskaus ja väkivallan pelko ulkona liikkuessa?

["vieras"]

Onko kenelläkään muulla ollut tällaista ja onko pelko mielestänne aiheellinen? Etenkin nyt loppuraskauden aikana olen pohtinut turvallisuuttani ulkona liikkuessa, pelkään että tulee joku hörhö vastaan tai että joutuisin vaikeaan tilanteeseen tai kohtaamaan väkivallan uhkaa. Vältän epämääräisen näköisiä tyyppejä enkä mene mielellään pimeään aikaan ollenkaan ulos, tulee kuitenkin olemaan muutama kurssipäivä jotka loppuvat iltayhdeksältä ja joudun kävelemään sieltä bussipysäkille ja bussilla kotiin noin myöhään aikaan.

Aiemmin en olisi pelännyt tällaista, olen ollut hyväkuntoinen ja nopea juoksemaan sekä pitänyt hälytintä mukana mutta nyt kun ei voi juosta vaan lyllertää eteenpäin ja haluaa suojella itseään sekä lastaan, on jotenkin avuton olo kun tietää ettei pystyisikään puolustautumaan kuten tavallisesti. Ei ole autoa jotta pääsisi ovelta ovelle. Mitään keinoja miten pelkoa voisi lievittää, turvallisuusvinkkejä, onko ihan aiheeton pelko joka menee liian pitkälle, pitäisikö vaan olla ajattelematta tällaisia?

 

["ölli"]

No riippuu varmaan siitä että missä sä asut ja onko toi yhka todellinen.

 

[lklk]

Joo, muistan ton hyvin. Omalle raskausajalle sattui vielä yksi kouluampuminen ja täysin irrationaalinen väkivaltainen tilanne lähikaupassa.

Silloin kyllä ymmärsin että syttyneessä pelossa oli paljon kiinni äidinvaistosta. Olin ja olen taipuvainen paniikkihäiriöön, ja muistan kerran ravintolassa saaneeni sellaisen, kun olimme sylivauvani kanssa syömässä, ja sisään käveli päihtynyt mies.

Tein kuitenkin periaatepäätöksen, etten anna pelolle valtaa, en näytä sitä, enkä toimi sen sanelemana. Loppujen lopuksi noiden tilanteiden pelkääminen on ihan yhtä sattumanvaraista, kuin niihin päätyminen. Tervettä järkeä saa toki käyttää, mutta lopulta kaikelta ei voi lastakaan suojella, mutta sitä yrittämällä voi aiheuttaa epätoivottuja asioita. En halua tartuttaa pelkoa lapseeni, vaan aikanaan ohjeistamaan miten erilaisissa hätätilanteissa toimitaan.

 

["a p"]

Taitaa tosiaan olla peräisin äidinvaistosta. Voi olla hyväkin asia miettiä turvallisuutta ja yrittää omalta osaltaan pitää huolta siitä ettei liiku ihan missä tahansa ja seuraa ympäristöään. Taidan jo nyt olla monien mittapuun mukaan ylivarovainen mutta mielestäni se ei ole tässä tilanteessa liioiteltua. Taidan tehdä niin että menen katsomaan tuota kurssipaikkaa jo etukäteen päiväsaikaan ja reittiä bussipysäkille. On vähän syrjässä keskustasta ja siellä on jotain huonekaluliikkeitä joten iltaisin siellä ei varmaan liiku juuri ketään, jossain keskustassa voi olla iltaisin levottomampaa mutta toisaalta on enemmän ihmisiä ja valaistusta mikä lisää turvallisuuden tunnetta. Näin tarkkaan en ole miettinyt näitä asioita aikaisemmin, taitaa johtua raskaudesta.

 

[drerw]

Mulla oli ihan sama juttu, ja jos kävelin jossain pidin aina mahasta kiinni

 

[et oo yksin]

Minä ajattelin noita samoja silloin myös.

Mietin et jos joku hullu lapseton katkera tulis ja vaan kostoksi randomina iskis puukon mahasta sisään jne

 

["a p"]

Helpottavaa kuulla etten ole ainoa. Yleensä pelkään kaatuvani tai että joku tönäisee, bussit on kauheita kun ne kuskit jarruttelee eikä uskalla edes penkistä nousta ennen kuin bussi on kokonaan pysähtynyt. Koko ajan valmiina suojaamaan vatsaa käsillä jos joku tulee liian lähelle ja jos joku epämääräisen näköinen kävelee vastaan niin vaihdan jo hyvissä ajoin toiselle puolelle tietä tai jatkan jotain muuta reittiä. Silloin päällimmäisenä tunteena on ärsyyntyminen ja olisin heti valmis puolustautumaan raivokkaasti. Tuntuu siltä etten oikein luota keneenkään, edes äitiini jonka kanssa en koe olevani kovinkaan läheinen. Tuntuu myös siltä etten uskaltaisi antaa vauvaani kenellekään hoitoon edes lyhyeksi aikaa, ehkä pelko silloin kuitenkin helpottaa kun pystyy taas liikkumaan ja puolustautumaan normaalisti toisin kuin raskaana ollessa. Kerran kimppuuni on käyty ja pari kertaa lähdetty seuraamaan mutta kaikki nuo yöaikaan ja paikoissa joissa ei olisi kannattanut yksin liikkua, noista on jo vuosia aikaa mutta jääneet mieleen. Joka kerralla olen kuitenkin taistellut itseni irti tai päässyt juoksemaan karkuun joten ihan avuton en ole ollut. Samoin auto ajoi kerran päälle, joten olen liikenteessä todellakin ylivarovainen ja sen jälkeen jopa pelkäsin liikkua ulkona ja pelkäsin autoja kun ajattelin että kuka vaan voi milloin tahansa ajaa päälle. Onneksi tuo autopelko on helpottanut hieman.

 

["vieras"]

Mulle ei ole ollut raskausaikoina mitään tuollaisia pelkoja... Ennemminkin päin vastoin. Edellisessä raskaudessa pysäytin nuoret myymälä varkaat siwan ovelle kun olivat tupakkaa pöllimässä kassan takana (yksi oli houkutellut myyjän pois kassalta). Ei ne uskaltaneen läpi kävellä kun oli niin iso maha mulla ja ärjäisin pojille, että mitä h*lvettiä he oikein ovat tekemässä ja karjaisin myyjä paikalle. Tosin tässä mulla oli etuna koko ero (olin muutenkin poikia pidempi) ja olivat suht tavallisen näköisiä teinejä.

Tilanne saattaisi olla kyllä eri, jos kyseessä olisi huumehörhö tai muuten epämääräinen tyyppi... Mene ja tiedä.....

 

[leijona76]

[QUOTE="a p";27320695]Helpottavaa kuulla etten ole ainoa. Yleensä pelkään kaatuvani tai että joku tönäisee, bussit on kauheita kun ne kuskit jarruttelee eikä uskalla edes penkistä nousta ennen kuin bussi on kokonaan pysähtynyt. Koko ajan valmiina suojaamaan vatsaa käsillä jos joku tulee liian lähelle ja jos joku epämääräisen näköinen kävelee vastaan niin vaihdan jo hyvissä ajoin toiselle puolelle tietä tai jatkan jotain muuta reittiä. Silloin päällimmäisenä tunteena on ärsyyntyminen ja olisin heti valmis puolustautumaan raivokkaasti. Tuntuu siltä etten oikein luota keneenkään, edes äitiini jonka kanssa en koe olevani kovinkaan läheinen. Tuntuu myös siltä etten uskaltaisi antaa vauvaani kenellekään hoitoon edes lyhyeksi aikaa, ehkä pelko silloin kuitenkin helpottaa kun pystyy taas liikkumaan ja puolustautumaan normaalisti toisin kuin raskaana ollessa. Kerran kimppuuni on käyty ja pari kertaa lähdetty seuraamaan mutta kaikki nuo yöaikaan ja paikoissa joissa ei olisi kannattanut yksin liikkua, noista on jo vuosia aikaa mutta jääneet mieleen. Joka kerralla olen kuitenkin taistellut itseni irti tai päässyt juoksemaan karkuun joten ihan avuton en ole ollut. Samoin auto ajoi kerran päälle, joten olen liikenteessä todellakin ylivarovainen ja sen jälkeen jopa pelkäsin liikkua ulkona ja pelkäsin autoja kun ajattelin että kuka vaan voi milloin tahansa ajaa päälle. Onneksi tuo autopelko on helpottanut hieman.[/QUOTE]

Sulla taitaa olla syynä myös noi kokemukset. Mä en silleen osannu pelätä mahan kanssa enempää kun ilmankaan. Tosin ei oo noitakaan päällekäymiskokemuksiakaan.

 

[Ken guru]

On kyllä tullut tuota suojelemisreaktiota jossain määrin, muttei tuossa mitä ap:lla. Sinulla ap taitaa nuo aiemmat kokemukset olla syynä pelkoihisi. Onneksi raskaus ei kestä ikuisesti (paitsi näköjää minulla ), koska muuten tuo olisi vähän isompi ongelma.

Mutta kyllä mullekin on tullut mieleen että jos esim. ruuhkassa joku tönäisee pahasti, tai että kaadun, tai autolla ajaessa tulee joskus mieleen että joutuisi kolariin. Jotain ylimääräistä suojeluvaistoa sitä kyllä on tullut, muttei sentään ole mennyt panikointiin asti, eikä estänyt minua tekemästä mitään.

 

[-]

Mua vainosi vuosia sitten yksi paikallinen spurgu. Tuli aina selittämään jotain, jos käveli kadulla vastaan. Yritti välillä lähennellä jne. Ja oli tosi arvaamattoman oloinen, kun oli aina umpikännissä. Kun odotin esikoistani viimeisellä kolmanneksella, satuin kadulla vastakkain sen tyypin kanssa. Alkoi taas selittämään jotain jo monen metrin päästä. Minä aloin huutaa täysiä, että et tule metriä lähemmäksi, tai soitan poliisit. Se vaan yritti tulla lähemmäksi ja selitti jotain "älä viitsi" jne. Minä kävelin takaperin kauemmaksi ja kielsin ottamasta enää yhtään askelta lähemmäksi mua. Kaivoin kännykän laukusta ja käskin häipyä tai soitan. Tajusi sitten viimein häipyä, kun alkoi yleisöä kertyä.

Muuten en ulkona liikkumista pelkää, paitsi jos epämääräisiä tyyppejä sattuu kohdalle. Masun kanssa pelottaa tietysti enemmän, kun on vähän puolustuskyvytön olo ja pelkää pikkuisen puolesta.

 

["emppu"]

Itse en raskausaikana niinkään pelännyt mitään, mutta lapsen syntymän jälkeen ensimmäinen n. 6 kk oli ihan hirveätä aikaa. Mielessä myllersi kaikki mahdolliset peikot lapsen vakavasta sairastumisesta, kätkytkuolemasta, kidnappaamisesta yms. Mietin silloin, että tätäkö tämä elämä nyt on, jatkuvaa pelkoa. Onneksi ajan kanssa helpotti, enkä enää ole mitenkään hysteerinen. Toki huoli lapsista on aina, mutta ei mitenkään paniikinomainen. Uskoisin, että sinullakin tuo liittyy hormoneihin ja "äidinvaistoon". Rankkaa varmasti, mutta yritä kuitenkin elää tavallisesti.