Loppuuko suhteeni koiraan...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Itsekäs?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ei mene läpi. Lasta ja lemmikkieläintä ei voi laittaa vaakakuppiin keskenään. Olipas kypsä veto koiraihmiseltä, onko ne kaikki sellaisia??

Mitäs jos itse lisääntyessänne jälkeläisenne olisi koira-allerginen, kyllä sitten poljettaisiin jalkaa ja menisi suu mutruun.

Kyllä mieheltä tuollainen heitto avaisi silmät aika nopsaan ja painuisin pakkaamaan. Tuo on eräänlaista vallankäyttöä, sinulla on lapsi niin hänellä on oikeus olla koira. Piste. Siinä ei sitten paljon keskusteluvaraa löydy.

Ole nyt herran tähden äiti ensin ja tyttöystävä vasta sitten, sinulla on lapsi. Miehiä on maailma täynnä.
 
Lasta ja koiraa ei voi toki verrata, koska koirat ja eläimet ovat elämäni ja äärettömän tärkeitä minulle, lapsista en pidä ja siksipä ovat minulle täysin yhdentekeviä, lapset eivät kuulu eivätkä tule kuulumaan elämääni. Onneksi olen jo löytänyt miehen, joka on kanssani samalla aaltopituudella.
 
Lemmikki on hemmetin hyvä syy tehdä omanlaisiaan päätöksiä seurustelussa ja parisuhteessa.
Allergia voi tulla kuin taivaan lahjana, jos ei halua syventää suhdetta. Samoin koiran hoito voi olla syy pysytellä vanhassa. lemmikin varjolla saa keksittyä vaikka minkälaisen "tekosyyn". Sitoutumiskammoinen voi hankkia kammottavan koiran, joka kuolaa sängyn jalkopäässä ja jonka kuljettaminen vaatii eläintenkuljetusauton:))

Lapsi on sentään ihminen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mies1:
Lemmikki on hemmetin hyvä syy tehdä omanlaisiaan päätöksiä seurustelussa ja parisuhteessa.
Allergia voi tulla kuin taivaan lahjana, jos ei halua syventää suhdetta. Samoin koiran hoito voi olla syy pysytellä vanhassa. lemmikin varjolla saa keksittyä vaikka minkälaisen "tekosyyn". Sitoutumiskammoinen voi hankkia kammottavan koiran, joka kuolaa sängyn jalkopäässä ja jonka kuljettaminen vaatii eläintenkuljetusauton:))

Lapsi on sentään ihminen.

Niinpä, lapsi on VAIN ihminen ja en pidä suurimmasta osasta ihmisistä, kaikkia eläimiä taas rakastan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lapsista pitämätön:
Alkuperäinen kirjoittaja mies1:
Lemmikki on hemmetin hyvä syy tehdä omanlaisiaan päätöksiä seurustelussa ja parisuhteessa.
Allergia voi tulla kuin taivaan lahjana, jos ei halua syventää suhdetta. Samoin koiran hoito voi olla syy pysytellä vanhassa. lemmikin varjolla saa keksittyä vaikka minkälaisen "tekosyyn". Sitoutumiskammoinen voi hankkia kammottavan koiran, joka kuolaa sängyn jalkopäässä ja jonka kuljettaminen vaatii eläintenkuljetusauton:))

Lapsi on sentään ihminen.

Niinpä, lapsi on VAIN ihminen ja en pidä suurimmasta osasta ihmisistä, kaikkia eläimiä taas rakastan.

Minä en pidä kaikista eläimistä; esim. rottaa lemmikkinä en ymmärrä. Ihmisistä sen sijaan pidän, toisista enemmän toisista vähemmän.

 
mies1: lapsenkaan kanssa ei ole pakko jakaa elämäänsä.

Tapasin ihanan miehen. Mies oli eronnut. Miehellä oli yksi lapsi exänsä kanssa. Lapsi asui exällään. Kerroin miehelle etten erityisesti pidä lapsista, mutta olen valmis tutustumaan hänen lapseensa jos se on tarpeen. Ajattelin, että ihminenhän se vaan on.

Mies tapasi lasta kerran kuukaudessa pitkien välimatkojen takia. Lapsi tuli miehen luo. Niinä viikonloppuina mies ei tavannut minua. Muuten vietimme viikonloput joko hänen tai minun luona.

Niin meni 1 vuosi 2kk. Mies ehdotti yhteen muuttoa. Se olisi sopinut minulle paremmin kuin mikään. Käytännössä meillä oli jo kaksi yhteistä taloutta, paitsi kerran kk:ssa. Mutta kuinka voisimme muuttaa yhteen? Mies ehdotti että, muutan miehen luo koska hänellä on enemmän tilaa. Katsotaa yhteinen asunto sitten myöhemmin jos homma toimii. Mutta eikö minun ensin pitäisi tavata lapsi? ---
Pienen vitkuttelun jälkeen mies suostui. Eräänä viikonloppuna tavattiin puistossa. Kysyin jotain ystävällistä ja lapsi (6v) vastasi. Olin ajatellut että oltaisi sitten pidempäänkin yhdessä, mutta ei. Mies ja lapsi jatkoi matkaa kymmene minuutin kuluttua. En kuullut miehestä koko viikonloppuna, eikä hän vastannut soittoihin ja viesteihin.

Maanantaina mies soitti. Lapsi oli hyväksynyt minut ja että voitaisi muuttaa yhteen. Koska en lapsia tunne, ajattelin tuon olevan normaalia.

Muuttopuuhat tuli eteen. Laitoin asuntoni myyntiin ja kannoin tavarani miehen luo, tein osoitteenmuutoksenkin. Kun lapsi oli tulossa isänsä luo minun olisikin pitänyt mennä omaan vielä myymättömään asuntooni?! Laitoin miehelle kovat eteen: asun täällä ja olen täällä myös lapsen läsnäollessa, ja jollei se sovi miehelle muutan kokonaan takaisin. Alkoi suorastaan jo jurppia koko äijä. No, mies suostui lopulta. Lapsi oli viikonlopun eikä mitään ongelmia ilmaantunut viikonlopun aikana.

Seuraavalla viikolla ilmaantui miehen exä. Syöksyi sisään huutaen kuin hyeena kuinka lapsi oli järkyttynyt kun vieras nainen asui isän kanssa. Aikani ihmettelin ja kuuntelin ja käskin eukon häipyä. Olihan se myös minun kotini. Mutta eukko ei lähtenyt mihinkään. Syytteli minua ties mistä ja käski häipymään. Mies yritti pitää siinä meidän puolia mutta ei siitä mitään tullut. Lopulta tuli naapuri oven taa, että mitä siellä riehutaan kutsuuko poliisin. Eukko huusi naapurille aika pahasti jolloin naapuri oli jo soittamssa poliisia kun eukko lopulta häipyi.

Selvitystila miehen ja mun välillä. Samalla kiinteistönvälittäjä ilmoitti käsirahan maksajasta. Oma kotini oli mennyt. Mies vannoi että rauha palaa maahan. Purin hampaat yhteen, ajattelin, että vaikeudet on kestettävä, hyvät ajat vielä voittaa.

Seuraavan kerran kun lapsi oli tulossa eksä ilmoitti että mies voi saman tien hakea kaikki lapsen tavarat ja että lapsi muuttaa isän luo. Sillä oli koulukin alkamassa eli voisi aloittaa kokonaan uudessa ympäristössä. Mies kertoi tuon minulle vasta palattuaan lapsen ja muuttokuorman kanssa. Että sillä tavalla hoidetaan asioita jotka koskettaa kumpaakin.

Suhde sitten loppui. Mies oli aina halunnutkin lapsen kokonaan itselleen, mutta äitinsä oli vienyt lapsen melko omin päin. Heillä oli sopimus silloisesta järjestelystä. Mutta ottaessaan lapsen luokseen kokonaan miehen olisi kuulunut keskustella minun kanssani, koska yksi tekijä miksi muutin miehen luo oli, ettei lapsi ole siellä jatkuvasti. Sekin asia selvitettiin miehen kanssa jo suhteemme alussa. Henkilökohtaisesti ko. lasta kohtaan ei ollut mitään negatiivista ja tultiin ihan hyvin juttuun sen vähän mitä tavattiin, mutta minun jokapäiväiseen elämääni lapset ei yksinkertaisesti sovi.Ei ainakaan tuolla tavalla yllättäen. Mies olisi voinut muuttoa ehdottaessaan huomioida mielipiteeni, sekä sen, että haluaa kuitenkin itse lapsen. Sitä hän ei kertonut aikanaan, vaan nimenomaan oli silloisen menettelyn kannalla. Että kerran kuussa oli hänellekin hyvä.

Hirveä vaiva, ensin myydä asunto ja sitten ostaa. Rahaakin välittäjiin kului. Kyllä otti päähän. Eniten kärsi luottamus miehiin ja ihmisiin muutenkin. Miksi ei voi olla rehellinen ja vilpitön? Sen sijaan että salailee ja peittelee todellisia ajatuksiaan, ja sitten vielä selän takana toimitaan katalasti? Nyt myöhemmin on paha arvella miten olisi käynyt jos mies olisi kysynyt sopiiko että lapsi muuttaaa meille. Ehkä se olisikin sopinut. En ole täysin tunteeton ja kylmä. Ymmärsinhän minä tilanteen. Mutta en siedä että tilanteet heitetään eteen kuin luu koiralle: ota tai ole nälissäs.

Ja mies edelleen ajoittain kyselee voisiko menneet unohtaa ja yrittää uudelleen....

Rehelliset tunteet ja mielipiteet pitää voida puhua kumpanin kanssa. Salailu kostautuu, kun ikäviä asioita tulee myöhemmin ilmi ja kumppani on ollut väärässä käsityksessä. Ei sillä tavalla voi toista edes yrittää huomioida.
 
No huh huh, otan osaa.

Minusta tuntuu siltä, että kaikki eivät tiedä todellisesta siperiasta yhtään mitään. Siksi sanonkin aina niile, joilla on edes jonkinlainen suhde ja puhevälit, niin kannattaa yrittää korjata vanhaa viimeiseen asti.
 
Tavattuani miehen exän tasan kerran en keksi niin v-mäistä ihmistä kenen siipaksi sen akan toivoisin.... en edes tuon miesparan. Olkoon onnellinen kun pääsi eroon. Ehkä lapsenkin on parempi isänsä kanssa.

Harmi ettei mies hoitanut asiaa kunnialla mun suhteen. Ehkä ei osannut, mutta en enää pysty oleen missään tekemisissä sen kanssa. Ei asioita hoideta niin etta ensin tehdään ja sitten katotaan sopiiko. Jos siis aikoo hyvää suhdetta rakentaa. Olis huomioinut etten voi lapsen kanssa alkaa elää niinkuin hyppäisi mustaan aukkoon. Totuttelu olis ollut kohdallaan. Lapsenkin takia.
 
Kyllä se vaan on niin että jos parisuhteessa on mukana koira niin kumppani on yleensä se joka joutaa pihalle. Koirasta ei luovuta. Näin ainakin meillä. No ei kai sentään ;)
 
Jo ennen kuin suhde on alkanutkaan teen selväksi, että elämääni kuuluvat ja tulevat aina kuulumaan eläimet koirat/kissat, jos se ei passaa niin se siitä sitten. Kyllä suhteeseen ryhtyessään on reilua tietää millä pelisäännöillä edetään, perääntyä voi silloin ajoissa. Löysin itse omanlaiseni eläinhullun ihmisen pari vuotta sitten, meillä menee erittäin hyvin, omaan eläinlaumaan tuli tuon miehen lisäksi kaksi koiruutta lisää :)
 
En ymmärrä miksi jonkun pitäisi luopua jostain itselleen todella rakkaasta ja tärkeästä kun toinen ihminen vaatii. Toiset luopuu eläimistään, mut ehkä ne ei sitten olekaan niille tärkeitä. Lemmikki on ihmisen korvike kunnes löytää ihmisen. Eli onko tärkeää juuri tuo ihminen, vaiko ihminen yleensä? Minä en alkaisi seurustelemaankaan sellasen kanssa jolla on ensisijaisen tärkeää seurustella, ja toisena tulee se kenen kanssa seurustelee.
 
Haha, mun mielestä lapsi on aivan sama asia kuin koira.

Yhtäläisyydet:

- Kumpikaan ei pärjää itsekseen vaan on riippuvainen huoltajasta
--> ruoka, vesi, hellyys, ulosvienti, opetus, rakkaus....
--> molemmista täytyy huolehtia kun ne sairastavat
--> kuolaa, ym. sotkua tekee molemmat

eroja:

-lapset kiukuttelevat
-Koirat rakastavat ehdoitta (usein tosin lapsetkin pienenä, mutta tämä kyllä muuttuu myöhemmin)
-lapset kasvavat itsenäisiksi, koirat ei (katukoirat tietty poikkeus)
-lapset ovat paljon pitkäikäisempiä kuin koirat
-Koirat ovat aina iloisia nähdessään huoltajansa
-lapset ovat KALLIIMPIA pitää kuin koirat, mutta lapsiin saa sosiaaliavustusta (lapslisät ym.)
-lapsista ei tiedä mitä heistä tulee (lääkäri vs. Jokelan koulusurmaaja)

Tulen vaan siihen tulokseen, että koira on loppujen lopuksi helpompi hoidettava kuin lapsi--->
ELI teidän elosta tuli paljon ruusuisempaa, jos antaisit lapsesi adoptoitavaksi!!



 
Nämä uudet ja entiset siipat ja lapset ja lemmikit aiheuttavat päänvaivaa lukuisissa perheissä. Yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua ei ole.

Yksi dobermanni ei päästänyt uutta poikaystävää makuuhuoneesta koko päivänä pois kun tyttöystävä oli lähtenyt aamulla töihin. Siinä vessahätä ja nälkäkin yllätti.

Toinen pikkukoira ei päästänyt miestä jääkaapille vaan iski pienet naskalinsa heti kiinni.

Poikaystävän kuolaava pitkäkarvainen sohvalla makaava koira sai siistin ja pedantin tyttöystävän hermoromahduksen partaalle.

Useampikin rouva on ostanut koiran (kaksikin) kysymättä mieheltään, lapsenteosta yleensä vähän jutellaankin...

Poikaystävällä oli kaksi isoa palveluskoirarotua ja tyttöystävällä kolme chihuahuaa.

Kaikissa näissä tapauksissa on lopputulos ollut ihan onnellinen.

Sovittelua, sovittelua. Muu ei auta. Neuvotteluja. Järjestelyjä.

Koiranne on nuori, uhitteluiässä, oppii vielä vaikka mitä. Itse asiassa luulen että nyt vasta koulutus alkaa, pahin on vielä edessä :( Kahden vuoden ikään asti se hakee rajojaan. Ei sinun sitä tarvitse rakastaa, kunhan tulet sen kanssa toimeen. Ihan kuten olet tehnytkin, käyt joskus lenkillä ja ruokit ja rapsutat. Älä päästä sitä uhittelemaan yhtään, sinä olet pomo miehesi rinnalla.

Olet tiennyt koiran olemassaolon ja tiennyt saavasi koko paketin. Samoin miehesi on tiennyt lapsestasi. Mies ei heti rakasta toisen miehen lasta, vasta pitkän ajan kuluttua suhde kehittyy. Pääasia että tulee lapsen kanssa toimeen - hyvin. Lapsen turvallisuus ja hyvinvointi on tärkein. Se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita että koirasta on luovuttava. Koiran voi opettaa olemaan eri huoneessa jos ei pysty valvomaan tilanteita koko aikaa yms. Miehesi toivottavasti kuuluu johonkin koiraharrastuskerhoon, apua ja neuvoja on saatavilla mutta koiran kanssa pärjää kyllä jämptillä maalaisjärjelläkin. Rotu kieltämättä provosoi, mutta älä siitä välitä, tunnet kuitenkin koiran.

Älä ota hernettä nenääsi heti ensi erimielisyydestä vaan neuvottele. Sitkeys ja (valtava) työ maksaa vaivan jos mies on sen väärtti. Ja varmaan on kun sillä kerran on koira!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pööppö:
Haha, mun mielestä lapsi on aivan sama asia kuin koira.

Yhtäläisyydet:

- Kumpikaan ei pärjää itsekseen vaan on riippuvainen huoltajasta
--> ruoka, vesi, hellyys, ulosvienti, opetus, rakkaus....
--> molemmista täytyy huolehtia kun ne sairastavat
--> kuolaa, ym. sotkua tekee molemmat

eroja:

-lapset kiukuttelevat
-Koirat rakastavat ehdoitta (usein tosin lapsetkin pienenä, mutta tämä kyllä muuttuu myöhemmin)
-lapset kasvavat itsenäisiksi, koirat ei (katukoirat tietty poikkeus)
-lapset ovat paljon pitkäikäisempiä kuin koirat
-Koirat ovat aina iloisia nähdessään huoltajansa
-lapset ovat KALLIIMPIA pitää kuin koirat, mutta lapsiin saa sosiaaliavustusta (lapslisät ym.)
-lapsista ei tiedä mitä heistä tulee (lääkäri vs. Jokelan koulusurmaaja)

Tulen vaan siihen tulokseen, että koira on loppujen lopuksi helpompi hoidettava kuin lapsi--->
ELI teidän elosta tuli paljon ruusuisempaa, jos antaisit lapsesi adoptoitavaksi!!

Siis ihan oikeasti älkää viitsikö rinnastaa koiraa ja ihmistä. Itse olen eläinrakas ja mulla on koiria ja arvostan jokaista elämää, mutta tällaiset tekstit saa ihmisen vaan kyyniseksi ja lietsomaan kaikenlaista vihaa. "Lapset ovat kalliimpia kuin koirat"- aivan naurettavaa tekstiä. Näin sitä ihminen kyllästää itsensä kyynisillä, kaunaisilla ja aggressiivisilla mielipiteillä, nostaa ihmisvihaa ja korottaa vain tiettyjä ihmisiä/eläimiä jopa/asioita toisten yläpuolelle. Ja no, nähdäänhän se mihin se ihmisviha saattaa johtaa.

Kas kun joistain ihmisistä voi tykätä ja joistain olla tykkäämättä. Eläimiä voi rakastaa syvästi ja välittää niistä. Ei ole kysymys mistään rinnastamisesta, koska ihminen on ihminen ja koira on koira. Kahden ihmisen välinen rakkaus on taatusti syvempää kuin ihmisen ja koiran.
Jos on ongelmia parisuhteessa koiran takia, ensiksi ne yritetään puhumalla selvittää, josko päästäisiin kompromissiin. Jos se ei onnistu, mielestäni suhteessa on jo vikaa. Viimeinen keino on mielestäni luopua joko parisuhteesta tai koirasta. Lapsen laittaminen adoptioon on todella mauton vitsi.

Edellisen eläinten ystävän kommentti on rakentava ja siinä samoja neuvoja kuin itse ehdottaisin, puhukaa,neuvotelkaa. Kaikki suhteethan rakentuvat kommunikaation ympärille.

 
Mielenkiinnostasi koiraan kertoo kaiken tarpeellisen jo se, ettet ole varma sen rodusta ;) Staffit ja bullterrierit yms ovat ihania koiria, mutta vaativat yleensä hyvän koulutuksen.

Et voi pakottaa miestä luopumaan koirasta, ja sinun täytyy pystyä elämään sen kanssa jos meinaat pitää miehesi. Minä en luopuisi koirasta miehen takia. MUTTA mies on vastuussa koirasta ja sen hoidosta ja kasvatuksesta (tosin sinun on pakko kasvattaa mukana jos meinaat tulla toimeen koiran kanssa), minusta mies saa olla todella kiitollinen kun viitsit ruokkia ja pissattaa sitä. Lapsesi (tai sinun) ei pidä joutua pelkäämään koiraa, se pitää ehdottomasti saada sen verran kuriin myös silloin kun mies itse ei ole paikalla. Sinun ei tarvitse elää elämääsi koiran ehdoilla, on miehesi ongelma sovittaa koiran hoito arkeenne.

Kun meille hankittiin kotiin ensimmäinen koira, sanoi isäni suunnilleen "Sen kun hankitte, mutta minä en sitä hoida". Eikä hoitanut, rapsutti ja leikki korkeintaan. Koiran kymmenvuotisen elämän aikana isäni taisi pissattaa sen yhden ainoan kerran jossain äärimmäisessä pakkotilanteessa. Tilanteessa ei ollut kenellekään mitään ongelmaa, koska niin oli alunperin sovittu ja siinä pysyttiin.

Keskustelua tuo tilanne nyt vaan vaatii. Kyllä kai teillä lapsenkasvatuksestakin keskustellaan ja sovitaan, vaikkei lapsi miehen olekaan? Parhaassa tapauksessa opitte kaikki tulemaan toimeen mukavasti.
 
[/quote]

Siis ihan oikeasti älkää viitsikö rinnastaa koiraa ja ihmistä. Itse olen eläinrakas ja mulla on koiria ja arvostan jokaista elämää, mutta tällaiset tekstit saa ihmisen vaan kyyniseksi ja lietsomaan kaikenlaista vihaa. "Lapset ovat kalliimpia kuin koirat"- aivan naurettavaa tekstiä. Näin sitä ihminen kyllästää itsensä kyynisillä, kaunaisilla ja aggressiivisilla mielipiteillä, nostaa ihmisvihaa ja korottaa vain tiettyjä ihmisiä/eläimiä jopa/asioita toisten yläpuolelle. Ja no, nähdäänhän se mihin se ihmisviha saattaa johtaa.

Kas kun joistain ihmisistä voi tykätä ja joistain olla tykkäämättä. Eläimiä voi rakastaa syvästi ja välittää niistä. Ei ole kysymys mistään rinnastamisesta, koska ihminen on ihminen ja koira on koira. Kahden ihmisen välinen rakkaus on taatusti syvempää kuin ihmisen ja koiran.
Jos on ongelmia parisuhteessa koiran takia, ensiksi ne yritetään puhumalla selvittää, josko päästäisiin kompromissiin. Jos se ei onnistu, mielestäni suhteessa on jo vikaa. Viimeinen keino on mielestäni luopua joko parisuhteesta tai koirasta. Lapsen laittaminen adoptioon on todella mauton vitsi.

Edellisen eläinten ystävän kommentti on rakentava ja siinä samoja neuvoja kuin itse ehdottaisin, puhukaa,neuvotelkaa. Kaikki suhteethan rakentuvat kommunikaation ympärille.

[/quote]

Nojoo, ehkä vähän kärjistettyä mun alkuperäinen teksti, mutta seison silti joka sanan takana. Tämä on puhdasta realismia...ja kuten alussa totesin, niin MINÄ rinnastan koirat lapsiin. En usko että kovin moni muu tekee niin, koska valtaosa arvostaa ihmiselämää enemmän kuin koiranelämää. Eli tämä tarkoittaa sitä, että kukaan, myöskään sinä Mustikki, ei voi kertoa miten minä (tai kukaan muukaan) arvotan elämää. Tottakai kaikki yrittää julistaa omaa uskoaan/elämänkatsomustaan oikeaksi, mutta en usko, että "voittajaa" löytyy...

En rinnastanut koiraa ja ihmistä yleisesti, vaan nimenomaan koiraa ja lasta. Otetaan tilanne, jossa lapsen vanhemmat antavat hänet adoptoitavaksi kaksivuotiaana, lapsi oppii rakastamaan uusia vanhempiaan, eikä enää kaipaa edellisiä (tuskaisen alun jälkeen), kun lapsi on kasvanut aikuiseksi hän ei edes tunnistaisi alkuperäisiä vanhempiaan, jos he kävelisivät kadulla vastaan.

Jos koira annetaan nuorena pois, se reagoi samalla tavalla. Joten jos yritetään mitata rakkauden määrää lapsen ja vanhempien / koiran ja omistajien välillä lapsen ja koiran näkövinkkelistä, niin uskon että päädytään aika samaan tulokseen.

Miksi pieni lapsi rakastaa vanhempiaan? siksi, koska saa heiltä rakkautta, hellyyttä ravintoa...ja tiedät varmaan mitä seuraavaksi aion kirjoittaa:) miksi koira rakastaa omistajiaan?

 

Yhteistyössä