L
Lilja
Vieras
Onko täällä muita, jotka ovat olleet niin väsyneitä lasten ollessa pieniä, että lasten vauva-aika meni melkein täysin ohi sen takia?
Meidän esikoisemme oli 3 vuotias kun keskimmäinen syntyi, eipä mennyt kauaa kun olin taas raskaana, keskimmäisellä ja nuorimmalla on ikäeroa hätinä vuosi. Ihan oli kyllä tarkoitus tehdä lapset niin peräjälkeen kun vain onnistuu, mutta se ei ollutkaan sitten niin auvoista kuin ajattelin. Täytyy myöntää että nuorin sai alkunsa vahingossa, ei ollut tullut mieleenkään että tulisin raskaaksi niin pian uudestaan.
Vanhimmalla oli lievää ylivilkkautta, ehti joka paikkaan ja oli suurinpiirtein koko ajan tekemässä jotain vaarallista ( esim. vetämässä kahvinkeitintä päälleen ) ja nuorimmalla koliikki. Keskimmäinen taas heräili jatkuvasti muuten vain. Mies oli paljon poissa kotoa töiden takia, ja tilanne riistäytyi käsistä aivan huomaamatta.
Yritin olla superäiti ja jaksaa päivästä toiseen mennä edestakaisin jatkuvasti. Vanhimman perässä sai juosta pitkin päivää, jotain puuhaa oli koko ajan keksittävä kun muuten pitkästyi ja alkoi tehdä pahojaan. Nuorimpien kanssa valvottiin yöt sydäntäsärkevän itkun kanssa. Lisänä oli vielä koira jonka kanssa piti ehtiä aina jossain välissä ulos. Ja kaikki tavalliset kotityöt ja asioiden hoitamiset ja kaupassa käymiset siihen päälle. Pääni kävi ensin niin ylikierroksilla, että en pystynyt nukkumaan jos siihen tilaisuus tuli. Lopulta aloin nukahdella jo ihan seisaaltani ja homma alkoi käydä vaaralliseksi, kun saatoin torkahdella esimerkiksi tehdessäni ruokaa tai jopa kylvettäessäni lapsia.
Tilanteen pelasti anoppini, joka tuli yllättäen käymään toiselta paikkakunnalta ja tajusi mikä oli tilanne. Hän jäi sitten pitkäksi aikaa pitäämään huushollia pystyssä. Paljon mitään en tuosta ajasta muista, vain anopin teekupin jonka kanssa hän käveli edestakaisin aina kun kädet olivat lapsista vapaat. Hän myös pakotti mieheni vähentämään työntekoa että voi olla enemmän apuna lasten ja kodin kanssa. Minulla todettiin synnytyksen jälkeinen masennus sen lisäksi että olin väsymyksen takia kuin robotti.
Jälkeenpäin harmittaa, ettei minulla ole oikein mitään selviä muistikuvia kuin esikoisen vauva-ajasta, kahden nuorimmaisen kohdalla se meni täysin ohi. Muistan vain hajanaisia asioita kiehuvasta kattilasta ja itkevistä lapsista tai pesevästä pyykkikoneesta. En muista koska ovat alkaneet ryömiä tai nauraa
Meidän esikoisemme oli 3 vuotias kun keskimmäinen syntyi, eipä mennyt kauaa kun olin taas raskaana, keskimmäisellä ja nuorimmalla on ikäeroa hätinä vuosi. Ihan oli kyllä tarkoitus tehdä lapset niin peräjälkeen kun vain onnistuu, mutta se ei ollutkaan sitten niin auvoista kuin ajattelin. Täytyy myöntää että nuorin sai alkunsa vahingossa, ei ollut tullut mieleenkään että tulisin raskaaksi niin pian uudestaan.
Vanhimmalla oli lievää ylivilkkautta, ehti joka paikkaan ja oli suurinpiirtein koko ajan tekemässä jotain vaarallista ( esim. vetämässä kahvinkeitintä päälleen ) ja nuorimmalla koliikki. Keskimmäinen taas heräili jatkuvasti muuten vain. Mies oli paljon poissa kotoa töiden takia, ja tilanne riistäytyi käsistä aivan huomaamatta.
Yritin olla superäiti ja jaksaa päivästä toiseen mennä edestakaisin jatkuvasti. Vanhimman perässä sai juosta pitkin päivää, jotain puuhaa oli koko ajan keksittävä kun muuten pitkästyi ja alkoi tehdä pahojaan. Nuorimpien kanssa valvottiin yöt sydäntäsärkevän itkun kanssa. Lisänä oli vielä koira jonka kanssa piti ehtiä aina jossain välissä ulos. Ja kaikki tavalliset kotityöt ja asioiden hoitamiset ja kaupassa käymiset siihen päälle. Pääni kävi ensin niin ylikierroksilla, että en pystynyt nukkumaan jos siihen tilaisuus tuli. Lopulta aloin nukahdella jo ihan seisaaltani ja homma alkoi käydä vaaralliseksi, kun saatoin torkahdella esimerkiksi tehdessäni ruokaa tai jopa kylvettäessäni lapsia.
Tilanteen pelasti anoppini, joka tuli yllättäen käymään toiselta paikkakunnalta ja tajusi mikä oli tilanne. Hän jäi sitten pitkäksi aikaa pitäämään huushollia pystyssä. Paljon mitään en tuosta ajasta muista, vain anopin teekupin jonka kanssa hän käveli edestakaisin aina kun kädet olivat lapsista vapaat. Hän myös pakotti mieheni vähentämään työntekoa että voi olla enemmän apuna lasten ja kodin kanssa. Minulla todettiin synnytyksen jälkeinen masennus sen lisäksi että olin väsymyksen takia kuin robotti.
Jälkeenpäin harmittaa, ettei minulla ole oikein mitään selviä muistikuvia kuin esikoisen vauva-ajasta, kahden nuorimmaisen kohdalla se meni täysin ohi. Muistan vain hajanaisia asioita kiehuvasta kattilasta ja itkevistä lapsista tai pesevästä pyykkikoneesta. En muista koska ovat alkaneet ryömiä tai nauraa
