I
"Itkupilli"
Vieras
Olen tapaillu keväästä lähtien erästä miestä. Kesällä olemme viettänet tiiviisti aikaa yhdessä. Meillä on kummallakin lapsi ja olemme tehneet paljon kaikkea kivaa koko porukalla. Mökkeilyä, huvipuistoja jne.
Miehen kanssa olemme olleet paljon myös kahdestaan. Eipä tässä viimeisen kahden kuukauden aikana montaa yötä olla erillään nukuttu.
Tunteistakin ollaan puhuttu. Mies on 40v ja minä 26v. Olen kysynyt mm. mitä mieltä on ikäerosta ja vastauksista päätellen on pitänyt mua tavallaan ihan jo naisystävänään.
Mä olen esitellyt miehen parille ystävälleni. Mies on esitellyt mut siskolleen.
Mies täytti hiljattain 40v. Olen kysynyt useammin, kuin kerran, aikooko pitää juhlia. On aina vastannut, ettei halua mitään juhlia ja haluaa olla vain rauhassa.
Olen sitten ehdottanut, juhlittaisiinko kahdestaan. Miehelle sopi. Annoin vaihtoehtoja ja mies sanoi, että kylpylä kuulostaisi kivalta. Lupasin järkätä sitten kylpyläreissun.
Vielä lähempänä synttäripäivää muistuttelin ja varmistin viikonlopun.
Halusin varata yllärinä sviitin kylpylästä ja järjestää pientä kivaa. Oli tarkoitus yllättää mies.
Loppuviikosta laitoin miehelle viestin, että muistaahan sitten, että viikonlopuksi on suunnitelmia
Vastaus oli "noh "Pete" ja "Sirpa" on kai järkännyt mulle jokku bileet". No loukkaannuin jo vähän siitä, että mies ei aiokaan pitää meidän suunnitelmasta kiinni.
Ajattelin, että ok, jos toiset kerta järkkää. Bileet olisi miehen ja tämän siskon yhteisellä mökillä. Pidin itsestään selvänä, että mäkin olen menossa. Mies antoi ymmärtää, että minä en tule.
Lauantaina vielä varmistelin asiaa ja vihjailin, mutta mies sanoi jotakin " jooh no tää viikonloppu mulla nyt menee siellä mökillä niiden kans".
Ei ollut edes pahoillaan mistään. Omalle mökilleen mies olisi voinut ilman muiden lupia mut pyytää ja tuskin sen kavereilla olisi mua vastaan mitään ollut.
Mies ei halunnut minua mukaan.
Miksi?