loukkaantumisen oli varmaan turhaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tökkii
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tökkii

Vieras
mutta silti tuli loukkaantunut olo kun kaikki asiat on vaan aina kiinni siitä ettei mulla ole töitä.. :/ Toista lasta ei voi hankkia koska mulla ei ole töitä vaikka talous ei todellakaan ole meillä niin kuralla etteikö tultais toimeen kahdenkin lapsen kanssa. Ei voida naimisiinkaan mennä koska mulla ei ole töitä vaikka mulla on mielestä todella todella pienet häät maistraatissa. huoh :/

Ottaa niin pattiin että muutettiin tänne pieneen kylään missä ei töitä löydy sitten millään. Mutta miehen piti tänne päästä hinnalla millä hyvänsä.

eikai kukaan voi vaatia mua opiskelemaan uudestaan esim lähihoitajaksi vaan koska sillä alalla olis töitä yllinkyllin.. Se ei ole mulle kutsumus ammatti ja en kestä nähdä verta tms.
 
Anteeksi nyt vaan, mutta vaikuttaa hieman erikoiselta, että mies raahaa sinut jonnekin jumalan selän taakse, ja nyt "kiristää" kaikessa sillä ettei sinulla ole töitä?

Ymmärrän, että lapsen hankintaa täytyy miettiä taloudellisesti, mutta jos muuten muka haluaisi naimisiin, niin ei se työttömyys sitä estä.
 
Välillä mietin että jospa mies onkin yhdessä kanssani vain jotta saisi olla poikansa kanssa.

Entäpä sinä: miksi valitsit hänet, miksi perustit perheen hänen kanssaan ja miksi muutit hänen kanssaan sinne pikkukylään? Kai hänessä jotain hyvää on?

Ehkäpä miehellä on hirvittävä paine toimeentulostanne; jos hänelle sattuu jotain, niin teillä ei olekaan enää palkkatuloja ja mitä sitten tapahtuu?
 
Entäpä sinä: miksi valitsit hänet, miksi perustit perheen hänen kanssaan ja miksi muutit hänen kanssaan sinne pikkukylään? Kai hänessä jotain hyvää on?

Ehkäpä miehellä on hirvittävä paine toimeentulostanne; jos hänelle sattuu jotain, niin teillä ei olekaan enää palkkatuloja ja mitä sitten tapahtuu?

No joskus vuosia sitten rakastuin häneen siksi hänet silloin valitsin... muutin pikku kylään hänen kanssaan koska musta tuntuu että oon ilkeä ja kohtuuton jos en edes kokeile tätä.

Tuskinpa on paineita..

Kyllä me toimeen tultais ilman häntäkin..

Olenhan mä tullut toimeen kaikki ne vuodet kun ollaan erillämme asuttu.
Asuttiin vielä erillämme se eka vuosi kun lapsi oli jo syntynyt...
Enkä ottanut senttiäkään vastaan mieheltäni hänen ei edes tarvinnut mitään elareita maksaa, tai no en tiiä maksetaanko edes sellaisia jos on yhteishuoltajuus...
 
Ja toisaalta, miksi miehen pitäisi olla hinkuamassa naimisiin kanssasi, jos asenteesi on se, että pärjäisitte ilman häntäkin..?

No enkai mä nyt sellaista hänelle kerro että me pärjättäis ihan hyvin ilman häntäkin. Mutta kait ny jokaisella äidillä on jonkinlainen selviytymis suunnitelma taka tasussa mikäli jotain kamlaa sattuisi sille toiselle.. ja toivon todellakin että miehelläkin on sellainen suunnitelma miten pärjää sitten yksin pojan kanssa jos mä vaikka menehtyisin. Ihan sen lapsenkin vuoksi..
 

Yhteistyössä