Löytäisinkö tämän palstan kautta ketään, jolla olisi kokemusta sijaissynnyttäjän käytöstä ulkomailla?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Onnsku
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja m:
Alkuperäinen kirjoittaja Onnenkantamoinen:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ihmiset eivät taida tietää mistä puhuvat. Suomessa on noin kymmenen sijaissynnyttäjän avulla syntynyttä vauvaa (vrallisten tietojen mukaan). Ennen lain voimaantuloa.

Kaikki nämä kymmenen vauvaa syntyivät siten että läheinen, esimerkiksi sisko tai äiti, oli sijaissynnyttäjä. Pariskunnan hedelmöittynyt munasolu siirrettiin siis klinikalla sijaissynnyttäjän kohtuun.

En ymmärrä mitä pahaa tällaisessa tavassa toimia oli niin, että se piti lailla kieltää. Suomessa ei ollut tiedossa yhtään ongelmatapausta sijaissynnyttäjän käytöstä. Jos itse menettäisin kohtuni tiedän että siskoni suostuisi sijaissynnyttäjäksi.

:flower: Juuri näin.

Juurikin noin, siis ainoastaan siinä mielessä, että aloittaja ei tunnu tietävän asiasta mittään
Olen työstänyt tätä asiaa mielessäni kohta kahden vuoden ajan yhdessä läheiseni kanssa, ottanut yhteyttä oikeusministeriöstä lähtien.. Lukenut Suomen lakipykälät ja muut eduskunnan istunnot. Etsin henkilöä, jolla on omakohtaista kokemusta sekä sitä kautta tietoja, joita meiltä puuttuu.

Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vera:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ihmiset eivät taida tietää mistä puhuvat. Suomessa on noin kymmenen sijaissynnyttäjän avulla syntynyttä vauvaa (vrallisten tietojen mukaan). Ennen lain voimaantuloa.

Kaikki nämä kymmenen vauvaa syntyivät siten että läheinen, esimerkiksi sisko tai äiti, oli sijaissynnyttäjä. Pariskunnan hedelmöittynyt munasolu siirrettiin siis klinikalla sijaissynnyttäjän kohtuun.

En ymmärrä mitä pahaa tällaisessa tavassa toimia oli niin, että se piti lailla kieltää. Suomessa ei ollut tiedossa yhtään ongelmatapausta sijaissynnyttäjän käytöstä. Jos itse menettäisin kohtuni tiedän että siskoni suostuisi sijaissynnyttäjäksi.

No ihmiset on erilaisia.
Mun mielestä ns. kohdunvuokraus on väärin. Kuten myöskin munasolun luovutus jne. Siis todellakin VÄÄRIN, mun ajatusmaailmalla, enkä sitä hyväksy juuri missään tapauksissa.

Eikä mun sitä tarvi perustella. Enkä aiokaan perustella.
Tässä ketjussa tuskin oli tarkoitus alkaa vääntämään siitä laillisuudesta.
Kun tiedät asiasta, auta aloittajaa.

Mä en kirjoita enempää, koska en halua pahaa mieltä niille jotka ajattelevat toisin. Mullakin on kuitenkin oikeus ajatella näin, ja yritä ymmärtää se, että kaikki eivät voi sietää samoja asioita kuin sinä.

Vera, mä en vastannut sinulle tällä kirjoituksellasi. :) Kritisoin tuota lakia. Kerroin myös miten käytännössä asia etenee heille, jotka luulivat että kyseessä on ihan seksiakti. Saat täysin vapaasti olla tuota mieltä ja ymmärrän pointtisi. Ota iisisti ja kaikkea hyvää.

Vera taisi aivan turhaan hermostua tuossa. :)
 
mutta kyllä tähänkin löytyy ratkaisut. Ei ole laitonta tehdä kohdunvuokrauksen kautta lapsi ulkomailla se on vain toinen juttu mitä sitten kun lapsen tuo tänne suomeen. Mekin asiaa tässä kovasti selvitellään ja voi vitsi kuitenkin miten vaikeaa se on. Ensin kyllä vastataan kysymyksiin, mutta mitä syvemmälle asia menee sen vaikeammaksi vastauksen saanti tulee ja loppuu kokonaan.

Mikä on todella se taho mistä tämän asian voisi kokonaisuudessaan selvittää? Senkun joku keksii niin ei muutakuin vinkkiä tänne niin voisi kysyä sieltä sitten.

Ei ole oikein säätää tuollaista lakia suomeen mikä pakottaa hakemaan apua ulkomailta ja kun sitä ne eivät voi kieltää. Voisi monelta murheelta säästyä kun tämänkin voisi tehdä suomessa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja auttamiskeino:

Olisiko sinulla sähköpostiosoitetta tai oletko rekisteröitynyt, jotta voisin laittaa yv:ä?

=)
 
Tuttavapariskunta hoitaa asian Venäjällä. Heillä on suomalainen sijaissynnyttäjä ja hedelmöitykset ym hoidetaan klinikalla Venäjällä. Jos/kun raskaus saadaan alulle, sijaissynnyttäjä käy normaalisti Suomessa neuvolassa ym. Lapsen synnyttyä biologinen isä tunnustaa isyyden, sijaissynnyttäjä antaa isälle huoltajuuden, vaimo adoptoi lapsen perheen sisäisesti (siis oman biologisen lapsensa). Olikohan tarpeeksi sekavasti selitetty...
 
Hei!

Olisiko mitenkään mahdollista, että tämä pariskunta suostuisi juttelemaan kanssani asiasta, koska meillä on ihan samanlainen tilanne ja olemme ryhtymässä myös samankaltaiseen asiaan? Voisitko varvovaisesti puhua tälle naiselle asiasta? Osoitteeni on maija.matti@netti.fi. Tarvitsemme apua tähän alkuun ja olisi todella ihana jutella naisen/ pariskunnan kanssa, joka on jo näin pitkällä.

Sinun selvitys on todella selvää, ainakin minulle, ymmärrän täysin mistä puhut, koska meillä on samansuuntainen keino selvitä tästä tilanteesta.

Onnenkantamoinen laita mulle kans viestiä, jutellaan asiasta, on kiva jutella ihmisen kanssa joka ymmärtää!
 
Hei mä katsoin dokumentin noin viikko sitten. Oli just tästä aiheesta. Siinä kahta tanskalaispariskuntaa huijattiin aivan törkeästi. Ne oli perusta, ne kohdunvuokraajat. Ne menetti kaikki rahansa, toivonsa eikä koskaan saaneet sitä lasta. Koska toiminta on Perussa laitonta ja poliisi täysin korruptoitunut, niin eipä asialle voinu mitään. Oli kyllä niin tunteita herättävä dokkari, että ihan itkin.

tässä siitä käytyä keskustelua:

http://kaksplus.fi/keskustelu/t1440463
 
Just tuli fst:ltä dokumentti tanskalaisista pariskunnista, jotka vuokrasivat kohdun ulkomailta..Kävivät tutustumassa ja soppari tehtiin ja sperma luovutettiin ja paaljon rahaa maksettiin. Raskaaksi tultiin ja ultrakuviakin läheteltiin, kunnes 8kk:lla sijaisäiti joutui mmukamas autoonnettomuuteen ja vauva kuoli kohtuun. No lisää rahaa piti lähettää ja uus yritys--> taas mukamas oltiin raskaana. Asiaa sitten alettiin tutkia ja selvis että tämä sijaisäiti ei koskaan edes ollut raskaana, rahastivat vain miehensä kanssa...Tämä oli vaan yks kertomus dokumentista. En voi sanoa kuin että kyllä ihmiset voi olla tyhmiä kun syytävät rahaa ventovieraalle ihmiselle että se synnyttäis lapsen...
 
Alkuperäinen kirjoittaja tilda:

Katsoin muuten samaisen dokumentin. Siinä taisi olla kaksi paria, joita huijattiin. Ja tämä toinen pari epäili, että heidän lapsensa syntyi ja myytiin. Sijaissynnyttäjät taisivat olla Perusta, jos oikein muistan.

Mutta tämähän ei tarkoita, etteikö kunnollisia sijaissynnyttäjiä löytyisi. Pitää vaan olla hyvin, hyvin tarkka asian suhteen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja minna:
Alkuperäinen kirjoittaja .:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200907069883322_uu.shtml

Mun mielestä on aika säälittävää, että noi paskalehtien toimittajat käyttää jotain äitipalstaa juttulähteenään :o

No huh huh!

Harvemmin noita lehtiä ostelen ja jatkossa ostan niitä vielä harvemmin :kieh:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Äitee:
Toisaalta voisi ajatella myös, että kun lehti nosti tämän asian esille, siitä lähtisi käyntiin julkinen keskustelu ja asiaan tulisi ehkä joskus jopa muutosta?

Juu mutta pitääkö ihan nimimerkkikin repiä sinne lehteen?
 
Harmi kun tuo on kiellettyä ku aattellee omalla päällään niin ois hyvä ku vielä olis voimassa, moni ei saa lasta ees klinikalla, ja tää vaihtoehto ois tosi jees, itekki voisin harkita sellaista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mirjami:
Hei!

Olisiko mitenkään mahdollista, että tämä pariskunta suostuisi juttelemaan kanssani asiasta, koska meillä on ihan samanlainen tilanne ja olemme ryhtymässä myös samankaltaiseen asiaan? Voisitko varvovaisesti puhua tälle naiselle asiasta? Osoitteeni on maija.matti@netti.fi. Tarvitsemme apua tähän alkuun ja olisi todella ihana jutella naisen/ pariskunnan kanssa, joka on jo näin pitkällä.

Sinun selvitys on todella selvää, ainakin minulle, ymmärrän täysin mistä puhut, koska meillä on samansuuntainen keino selvitä tästä tilanteesta.

Onnenkantamoinen laita mulle kans viestiä, jutellaan asiasta, on kiva jutella ihmisen kanssa joka ymmärtää!
Huomasin tämän vasta nyt ja laitoin viestiä. Miten tää oli jääny huomaamatta multa :ashamed:

:attn: Kaikki mahdollinen kokemus otetaan vastaan edelleen!
 
Me saimme sijaissynnyttäjän avulla perheeseemme lapsen ja kokemuksemme aiheesta on pelkästään positiivinen. Hoidot tehtiin ulkomailla ja lapsi syntyi Suomessa. Harmittaa suunnattomasti kun hyvä juttu mentiin pilaamaan lailla!
 
Mekin yritämme mieheni kanssa selvitellä mahdollisuuksiamme tulla vanhemmiksi sijaissynnytyksen kautta (hoidot Pietarissa). Syynä tähän on se että minulta puuttuu synnynnäisesti kohtu. Byrokratia tuntuu vain olevan aikamoinen.. Olemme olleet yhteydessä sosiaali- ja terveysministeriöön, ulkomaanministeriöön, adoptiolautakuntaan vain mainitaksemme muutaman paikan, mutta kukaan ei halua otta asiaan kantaa.
Saako kysyä miten teillä prosessi onnistui laillisesti? Oletteko adoptoineet lapsen? Keneen olette olleet yhteydessä mahdollisessa adoptio-asiassa?
T: "erittäin kiitollinen vastauksesta"
 
Yhteistyössä