löytyykö muita?

[höhlä]

Löytyykö muita, jotka vasta nyt raskauden viime metreillä tajuaa oikeasti, että olevansa raskaan ja saavan ihka oikean vauvan omaan kotiinsa. En tiedä olenko jotenkin tyhmä tai jotakin, mutta vasta nyt tajuan, että totta se on, että vauva tulee juuri minulle. Vauvaa varten kaikki on laitettu kuntoon, mutta itse ajatus vauvasta on ollut vain edessäpäin, tyyliin, että synnytykseen on vielä paljon aikaa. Laskettuun aikaan minulla on 2viikkoa.
Kovasti kyllä odotan omaa vauvaa, mutta vasta nyt jotenkin heräsin tosimaailmaan..
Onko muita kenellä näin on käynyt?

 

[täällä myös]

laskettuun aikaan on mulla vielä muutama kuukausi, mutta silti ei mene tajuntaan, että kohta kotona tosiaan on muitakin kuin mies ja minä. on ostettu rattaat ja vaatteita ja sänkyä ja vaikka mitä. liikkeitä tietty tuntuu ja vatsa on iso. 3D ultraankin menin ihan nähdäkseni minkä näköistä tyyppiä on tulossa. silti se ei vaan konkretisoidu.

Luin ruotsalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan on ihan tyypillistä, että kiintymys vauvaan muodostuu valtaosalle ensiodottajista vasta ensimmäisten päivien aikana kun vauva on maailmassa. luonto yleensä hoitaa siis senkin homman eli on ihan luonnollista, ettei osaa olla varautunut. mitenkäs sitä osaisikaan, jos ei yhtään tiedä mitä on tulossa

 

[maija]

Täällä yksi, mutta vauva on jo maailmassa syntyi noin kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa. Nyt tuon alkaa aivan oikeaksi ja todelliselle tuntumaan kun kolme päivää ollaan yhdessä oloa harrastettu täällä sairaalassa.

 

[.]

Meidän raskaus oli hienoinen yllätys ja suhtautuminen on ollut hankalaa koko raskausajan. Ajattelin, että totun ajatukseen, kun synnytys lähestyy, mutta näin ei ole juurikaan käynyt. Tuntuu hullulta, kun pikkuinen on maailman rakkain, ajattelen häntä paljon, silittelen, taputtelen ja juttelen jatkuvasti, vaikka on vielä masussa. Kannan myös huolta ihan pienistä asioista, joita lapselle voi sattua ja huoli kantaa jo monen vuoden päähän. Silti tuntuu oudolta, että meille tulee vauva. Että juuri meille, miten vauvaa osaa hoitaa ja mihin hänet täällä kotona laitetaan. Hieman samanlaisia tuntemuksia siis. En ole kyllä kovin huolissani. Kun lapsi tosiaan on rakas, uskon, että se luja kiintymys ja todellisuuden tajuaminen tulee nopeasti syntymän jälkeen.

 

[*]

Minulla laskettuun aikaan on enää vajaa kuukausi, enkä vieläkään käsitä että se tosiaan on VAUVA joka tuolla mahan sisällä on. Välillä on vain olo että olen jotenkin sairas ja se aiheuttaa tämän hetkisen olotilan. Pinnasänky on ostettu, rattaat on hankittu, on pakkaukset ja vaatteet ja lakanat ja lelut, sukulaisten ja ystävien kanssa höpötetään vauvajuttuja ja sitä kuinka elämä tulee muuttumaan mutta ei se mene jakeluun.
Aamullakin tuijottelin tyhjää pinnasänkyä ja ajattelin miten sekin siinä vaan pölyttyy ja on viemässä tilaa muutenkin niin ahtaasta makuuhuoneesta.
En oikein jaksa käsittää että juuri meidän pitää mennä kohta synnytyssairaalaan synnyttämään lapsi ja kuinka meidän täytyy kasvattaa sitä lasta vuosikausia ja se on täysin meidän vastuulla. Varmaan kun vauva on maailmassa ja sen kivulla ja tuskalla tänne ponnistan, niin uskoisin että eiköhän se sitten todeksi muutu. Toivottavasti se ei tule kovin shokkina... : )

 

[joo]

mä tajusin sen vasta kun vauva oli siinä vieressä. Tuossa se nyt on. Ja nyt 1v4kk, tulee päiviä että sitä ihmettelee tämän tästä, tuommoinen on meillä, miten ihmeessä.

 

[sanna]

Joo, mä myös tajusin sen vasta siinä vaiheessa, kun vauva oli jo syntynyt. Enkä edes laitoksella, vaan sit kun tultiin kotiin, niin ilta meni ihmetellessä, et antoiko ne tosiaan tuon lapsen minun mukaani...

 

[nene]

Itse tajusin oikeastaan koko asian vasta kun käveltiin synnytyslaitokselta autolle vauvan kanssa. Sanoin miehelleni, että tää tosiaan tulee asumaan meille : ) Ekat päivät olivat kotona epätodellisia, mutta vähitellen asia selkiytyi ja pian lapsi olikin itsestäänselvyys ja ""aina ollut"". Nyt odotan kakkosta ja ainakaan vielä (rv 16) ei osaa ymmärtää, että kesällä naperoita on kaksi.