Luin noita hyvä mies juttuja ja tuli paha mieli...

["vieras"]

Ei omakaan mies huono ole, tosiaankaan. Rakastaa lapsiaan, siivoaa, tekee kotihommia, rakentaa taloa, tienaa ihan hyvin, ei ryyppää kovin usein, urheilee ja pitää itestään huolta...
MUTTA: en koe että kauheasti arvostaisi minua, hellyyttää ei ole ollenkaan, ennemminkin arvostelee mua usein ja vähättelee, tunne etten ole mitään. Jo ekan lapsen vauva-aikana loppui hellyys täysin, kainaloa ei ole ollut vuosiin tarjolla enkä enää haluakaan.

En tiedä tuleeko tästä mitään. Pakko jaksaa tän velkahelvetin ja lasten takia, en ole onnellinen, enkä tiedä rakastanko enää. Olen rakastanut. Mitähän voisin tehdä?

 

["vieras"]

toivoisin että saisin nauraa ja keskustella hänen kanssaan. Iloita ja nauttia. Aina kun olemme esim. häissä ollut, muut miehet ovat niin rakastuneen oloisia omaa vaimoaan kohtaan, halailevat ja kunnioittavat. Mä saan aina vaan olla.

 

["mmm"]

Mä lopetin turhan rakkaushaihattelun ja ymmärsin että rakkaus ei ole sitä romantiikkaa kirjoista ja elokuvista. Me hoidetaan hommat, ei ole paljon hellyyttäkään.. mies arvostelee, mutta toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Suunnittelen arjen lasten ja minun ympärille luottamatta toiseen. 2 ihmistä voi elää sovussa vuosikausia, mutta rakkaus ei kestä kellään.

 

["vieras"]

Öö...siis miten siinä hyvä mies ketjussa kaikki niin onnellisia...ja tuttavapiirissänikin tietyt niin pirun onnellisia vaikka liittoa takana 10 tai 30kin vuotta...aina jaksavat yhessä olla...

 

["toinen vieras"]

[QUOTE="vieras";23638934]Öö...siis miten siinä hyvä mies ketjussa kaikki niin onnellisia...ja tuttavapiirissänikin tietyt niin pirun onnellisia vaikka liittoa takana 10 tai 30kin vuotta...aina jaksavat yhessä olla...[/QUOTE]

No huolella kun sen miehen valitsee, niin jaksaahan sen kanssa olla. Meillä takana 16 yhteistä vuotta ja paremmaksi on elämä vaan muuttunut. Kaikkien näiden vuosien aikana mies ei ole sanonut mulle yhtään pahaa sanaa, ei ikinä. Helppohan sellaisen kanssa on olla, kenellä elämässä samat arvot kuin itsellä.

 

[hellyysvaje]

Ihan kuin olisin omaa viestiä lukenut, kun ap:n viestiä luin... Joskus on vaikea jaksaa jatkaa, joskus ei edes ajattele tätä hellyydenkaipuuta. Toivon vaan, että joku päivä tapaan ihan oikeasti mielenkiintoisen miehen, joka olis kiinnostunut myös minusta... huoh.

 

["Äänetön"]

sama paha mieli mulla hiipii mieleen...
ei mun mies mua enää helli, ei juuri kuuntelekkaan kai.. oltiin eroamassa pari vuotta sitten, asuttiin samassa talossa käytännön syistä. tiedän miltä tuntuu olla ilmaa. sitten rakastuin, mies oli enemmän kuin juuri mulle tarkoitettu. sellaisesta miehestä kirjoittaisin tuonne toiseen pinoon..
sitten kuitenkin mies halusi että yritetään, kertoi rakastavansa mua. halusin minäkin lapsemme takia vielä antaa mahdollisuuden. kaikki sovittiin, puhuttiin ja elämää jatkettiin. meni mainiosti. oli rakkautta ja seksiä, hellyyttä ja leffailtoja.
nyt ei taaskaan ole mitään. ja odotan toista lastamme.
kiroan sen päivän jolloin päätin jäädä tähän enkä lähtenyt. enää en jaksa. mä olen enää vain sitä mieltä että oon ollu niin inhottava ja typerä ihminen jota jumala (tai joku) rankaisee, ja mun ei kuulukkaan olla onnellinen parisuhteessa. ei nyt eikä ikinä.

 

["vieras"]

[QUOTE="mmm";23638922]Mä lopetin turhan rakkaushaihattelun ja ymmärsin että rakkaus ei ole sitä romantiikkaa kirjoista ja elokuvista. Me hoidetaan hommat, ei ole paljon hellyyttäkään.. mies arvostelee, mutta toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Suunnittelen arjen lasten ja minun ympärille luottamatta toiseen. 2 ihmistä voi elää sovussa vuosikausia, mutta rakkaus ei kestä kellään.[/QUOTE]

Aika kyynistä...