Luottamus suhteessa.. :(

[kk]

Rakastatko sä miestäsi? Mikäli näin on, uhohda koko suudelma ja jatka elämääsi miehesi kanssa. Myöhemmin saatat huomata , että tällä pikku humala pusuttelulla oli jokin tarkoitus. Nyt ei ehkä siltä tunnu, mutta myöhemmin asia voikin olla näin.

 

[nn]

Niin siis Ap sanoitko että olivat suudelleet? Eli seksistä ei ole kyse? Onkos tuo nyt sitten maailmanloppu? Siis itse en tietenkään hyväksyisi mieheltä mitään tuollaista, mutta en nyt perhettä lähtisi hajottamaan jonkun suutelemisen takia? Jos mies kerta katuu, niin eiköhän nyt kannata vaan jatkaa eteenpäin. Eri asia jos olisi ollut sängyssä jonkun kanssa, en usko että itse sellaista antaisin anteeksi. Tai en tiedä, paha sanoa kun en ole ollut vastaavassa tilanteessa.

Jaksamista Ap:lle.

Eiköhän tuo suuteleminen ole ihan yhtä paha. Pettäminen on pettämistä, on se sitten henkisellä tai fyysisellä tasolla.

 

[ap]

Rakastatko sä miestäsi? Mikäli näin on, uhohda koko suudelma ja jatka elämääsi miehesi kanssa. Myöhemmin saatat huomata , että tällä pikku humala pusuttelulla oli jokin tarkoitus. Nyt ei ehkä siltä tunnu, mutta myöhemmin asia voikin olla näin.

Rakastan niin paljon että sattuu.
Sitähän mieski sanoi että mitä jos tää oli kohtalo että näin kävi.
Kohtalo antaa mun antaa anteeksi, ja jatkamme taas lujassa suhteessa.
Nyt käyn kysymyksiä itseäni kohtaan. Pystynkö mä ajan mennä ja luottamaan siihen enää täydellisesti.
Pystynkö mä todellakin luottamaan mun miehen rehellisyyteen jatkossa, vaikka vuosienkin päästä.
Välillä mustakin tuntuu että teen kärpäsestä härkäsen. Mutta sitten taas koen että tää asia iski ku deja vu. Kuten jo alkuajoistani puhuin, tää ei ole eka kerta ku mies jättää sanomatta..
Miten mä voin luottaa siihen että taas vuosien päästä näin ei tapahdu.? Ei se suuteleminen mua niin pal sykäytä, sen pystyn antamaan anteeksi. VAAN se puhumatta jättäminen!!! Sitä mä en voi unohtaa.

 

[mävaan]

Jokainen määrittelee itse sen, missä menee pettämisen raja.

Mulla kans mietityttää, että miten mä voisin saada sen 100% luottamuksen takaisin, joka mulla oli vähän aikaa sitten mieheeni. Tapahtui jotain, jonka vuoksi mä epäilen miestäni jatkuvasti. Vaikka olen kysynyt asioita suoraan ja saanut niihin selvän (minua miellyttävän vastauksen) niin silti mieli on levoton. Voinko luottaa mieheeni? Miksi, miksi, miksi mä sitten epäilen?!! Olen niin kyllästynyt itseeni ja tähän jatkuvaan levottomaan oloon, että päätin, että elän vain tämän päivän kerrallaan. Nautin elämästä, avioliitosta, yhteisestä arjesta vain tänään ja tässä kun kaikki on hyvin! Jos jotain joskus tapahtuu meidän välillä, laitan välit poikki sitten, mutta en ajattele sellaista nyt. Nyt on vain nyt ja kaikki hyvin tällä hetkellä. Miksi kantaa huolta huomisesta. Jos tulee surun aika, niin surraan sitten!

 

[Niin]

Ap, minulle kävi samoin marraskuussa. Miehen kanssa olimme vakavalla mietintätauolla emme kuitenkaan eronneet ja tänä aikana mies oli suudellut entisen seksisuhteensa kanssa minkä kertoi minulle vasta roimasti jälkeenpäin.

Kävin läpi kaikki tunteet mitä sinäkin, ei siitä enempää. Mies ei enää tapaa naista tai ole tähän missään yhteydessä, sen kielsin ja mies oli pahoillaan. Naurettavaa touhua ja ryhdyin tähän siinä mielin että tiedostan eroavani miehestä pian. Siihen eroon toki vaikuttavat kaikki muutkin miehen möhläilyt, ei vain tämä suuteluepisodi.

Rakkaus mieheen on yhä olemassa mutta haaleana eikä se tule ikinä olemaan sitä ehjää rakkautta mitä ennen. Ja ap, itse ainakin soisin että oma mies olisi ollut kertomatta asiaa minulle. En hyötynyt siitä tiedosta mitään päinvastoin katkeroiduin eikä se ikinä katoa. JOku kännipusuttelu ei ole tämän murheen arvoinen. MIllä oikeudella mies siirsi murheensa minun kannettavakseni? Olisi kärsinyt sisällään jos kerran on niin pahoillaan.

 

[ap]

Jokainen määrittelee itse sen, missä menee pettämisen raja.

Mulla kans mietityttää, että miten mä voisin saada sen 100% luottamuksen takaisin, joka mulla oli vähän aikaa sitten mieheeni. Tapahtui jotain, jonka vuoksi mä epäilen miestäni jatkuvasti. Vaikka olen kysynyt asioita suoraan ja saanut niihin selvän (minua miellyttävän vastauksen) niin silti mieli on levoton. Voinko luottaa mieheeni? Miksi, miksi, miksi mä sitten epäilen?!! Olen niin kyllästynyt itseeni ja tähän jatkuvaan levottomaan oloon, että päätin, että elän vain tämän päivän kerrallaan. Nautin elämästä, avioliitosta, yhteisestä arjesta vain tänään ja tässä kun kaikki on hyvin! Jos jotain joskus tapahtuu meidän välillä, laitan välit poikki sitten, mutta en ajattele sellaista nyt. Nyt on vain nyt ja kaikki hyvin tällä hetkellä. Miksi kantaa huolta huomisesta. Jos tulee surun aika, niin surraan sitten!

Mä sain kans kaiken mieheltäni kuulla. Kaiken mitä he teki, mitä hän ajatteli, mitä hänen päässään nyt liikkuu.
Kai se täytyiskin yrittää ottaa päivä kerrallaan, ja tilanne kerrallaan.
Se taitaa olla parasta ehkä meilläkin.
Onko sulla nyt sellaista tunnetta että jos jotain samankaltasta luottamuksen pettämistä tapahtuu, niin mä tunnen että se aika minkä elän nyt tästä päivästä lähtien mieheni kanssa on sitten ollut vain suurta pilaa ja mun höynäyttämistä?
Kun mä pelkään eniten nyt sitä että jos mä taas annan anteeksi sen mistä me ollaan puhuttu jo vuosia. Jos mä annan anteeksi, sen puhumattomuuden ja rehellisyyden mitä ei voinut mulle antaa. Niin mä tunnen itseni niin tyhmäksi ja loukatuksi vielä pahemmin.
Mä rakastan tuota miestä, oi kuinka paljon mä rakastankaan..
Mitä enemmän mä mietin, sen enmmän musta tuntuu että mä olen umpikujassa. Mä oon nyt niin sekaisin.

 

[ap]

Ap, minulle kävi samoin marraskuussa. Miehen kanssa olimme vakavalla mietintätauolla emme kuitenkaan eronneet ja tänä aikana mies oli suudellut entisen seksisuhteensa kanssa minkä kertoi minulle vasta roimasti jälkeenpäin.

Kävin läpi kaikki tunteet mitä sinäkin, ei siitä enempää. Mies ei enää tapaa naista tai ole tähän missään yhteydessä, sen kielsin ja mies oli pahoillaan. Naurettavaa touhua ja ryhdyin tähän siinä mielin että tiedostan eroavani miehestä pian. Siihen eroon toki vaikuttavat kaikki muutkin miehen möhläilyt, ei vain tämä suuteluepisodi.

Rakkaus mieheen on yhä olemassa mutta haaleana eikä se tule ikinä olemaan sitä ehjää rakkautta mitä ennen. Ja ap, itse ainakin soisin että oma mies olisi ollut kertomatta asiaa minulle. En hyötynyt siitä tiedosta mitään päinvastoin katkeroiduin eikä se ikinä katoa. JOku kännipusuttelu ei ole tämän murheen arvoinen. MIllä oikeudella mies siirsi murheensa minun kannettavakseni? Olisi kärsinyt sisällään jos kerran on niin pahoillaan.

Joskus on parempi ettei tiedä. Mutta siinä vaiheessa mä tunnen että mua on kusetettu silmään ja pahasti, jos se liittyy meidän suhteeseen.
Mikään ei mua saa raivon partaalle kuin se että mieheni on tehnyt jotain, ja mä en itse siitä tiedä vaan kuulen kyliltä! Kuinka miehelläni ei voi olla selkärankaa sanoa, eikö hän muka tiedä että rehellisyys ja luottamus ovat meidän suhteen perusta? Kännilipsahuksen voin antaa anteeksi, mutta se että mulle ei siitä ole pokkaa sanoa. Nyt alkoi taas pistää vihaksi. Mä en enää ees jaksa itkeä. Nää tunteet heittelee niin laidasta laitaan.

 

[r]

Miehesi oli fiksu jos ei kertonut koska tiesi miten reagoisi. Olen itse ollut samassa asemassa. Kerroin omalle miehelle kolmen kk seurustelun jälkeen että olin joskus treffaillut hänen erästä tuttavaansa ja tämän mies tulkitsi valehteluksi. Olin nimittäin joskus ekoilla treffeillä todennut etten ollut seurustellut kenenkään paikkakuntalaisen kanssa kun ei tullut mieleen.

Lupasin ja vannoin etten "valehtelisi" enää mistään. Kas kummaa juuri tämä ex-heila sattui kerran soittamaan minulle ihan kaveripuhelun ja sitten kerran kun mies mustasukkaisuudenpuuskassaan kysyi olinko jutellut tämän kanssa kielsin. Eli puoleltani selvää valehtelua sinänsä viattomasta asiasta. Jos kertoisin olisi taas piru irti ja ihan turhaan. Toki omassa tilanteessani on kyse ihan viattomista asioista mutta eihän mun mies sitä tiedä jos tämä tulisi ilmi kun kerran olen valehdellut...

Anna siis ap. olla, törkeästi teki miehesi sillä pussailulla, ei kertomatta jättämisellä.

 

[Rouva]

Ihmiset suhtautuvat niin eri tavoilla tällaisiin, minä henkilökohtaisesti pitäisin toisen suutelua ja kähmimistä pettämisenä. En varmaan voisi antaa anteeksi ja unohtaa, koskaan en enää luottaisi. Varsinkin, jos sen muualta saa kuulla.

 

[ap]

r...

Ei hän pystynyt kertomaan, monta kertaa hän meinas kertoa mutta ei sitten kyennyt.
Hän tiesi tasan tarkkaa kyllä miten mä reagoin tähän että hän EI kertonut itse siitä mulle.
Hän tiesi että miten mä suhtautuisin jos hän kertoisi heti suutelusta.

 

[kohta rouva]

Meillä vähän samanlainen stoori. Ainoo, että mies oli ihan sängyssä asti. Lopetti kesken yhdynnän ku ymmärsi, mitä on tekemässä. Kuulin mun ystävältä, joka tuntee tän naisen. Olin eniten vihanen just siitä ettei itellä ollu munaa tulla kertomaan. Olis ollu helpompi antaa anteeksi. Olin raskaana, kun kuulin tästä. En silloin kun tapahtu, mut tulevan vauvan takia haluttiin kaikki apu mitä on saatavilla ja otettiin yhteyttä seurakunnan perheneuvojalle. Siellä ei ollu mitään uskonnollista tms. Siitä oli hirveesti apua ja saatiin monia solmuja auki. Nyt tapahtuneesta on 1,5 vuotta ja asia tulee harvoin enää mieleen. Aluks oli tosi vaikea edes koskea mieheen, mutta ajan kanssa seki meni ohi.
Jotenki hassua, mutta se pettämisjuttu teki meistä entistä läheisempiä. Toki toivon, että sitä ei olis koskaan tapahtunu. Vieläki saatan suutuspäissäni heittää sille jotain ilkeetä. Musta se on kyllä asian hyvittäny olemalla maailman paras iskä lapsellemme ja puoliso mulle.

 

[harmaus]

Ymmärrän. Minun miehellä oli työpaikkaihastus (mikä sinänsä ei ole vielä väärin, voi käydä jokaiselle). Mut on jäänyt valheesta kiinni muutaman kerran, varsinkin viimeaikoina ja nämä valheet ei nyt liity tuohon ihastukseen (joka on kuulemma ohi), mut kyllä on luottamus hukassa täälläkin. TODELLA raskasta.
En ikinä tiedä, uskonko vai ei, siihen mitä mies puhuu. Puhui hän sitten vaikka pottusäkistä!
Mies ei ehkä itsekään tajua valehtelevansa. On kotoaan oppinut sen, et aina voi puhua vähän mitä sattuu, kunhan pääse tilanteesta pois ja on oppinut tuon vähän liian hyvin! Argh.
Itse taas kannatan äärimmäistä rehellisyyttä ja tässä sitten onkin vääntämistä.

 

[mävaan]

Jokainen määrittelee itse sen, missä menee pettämisen raja.

Mulla kans mietityttää, että miten mä voisin saada sen 100% luottamuksen takaisin, joka mulla oli vähän aikaa sitten mieheeni. Tapahtui jotain, jonka vuoksi mä epäilen miestäni jatkuvasti. Vaikka olen kysynyt asioita suoraan ja saanut niihin selvän (minua miellyttävän vastauksen) niin silti mieli on levoton. Voinko luottaa mieheeni? Miksi, miksi, miksi mä sitten epäilen?!! Olen niin kyllästynyt itseeni ja tähän jatkuvaan levottomaan oloon, että päätin, että elän vain tämän päivän kerrallaan. Nautin elämästä, avioliitosta, yhteisestä arjesta vain tänään ja tässä kun kaikki on hyvin! Jos jotain joskus tapahtuu meidän välillä, laitan välit poikki sitten, mutta en ajattele sellaista nyt. Nyt on vain nyt ja kaikki hyvin tällä hetkellä. Miksi kantaa huolta huomisesta. Jos tulee surun aika, niin surraan sitten!

Mä sain kans kaiken mieheltäni kuulla. Kaiken mitä he teki, mitä hän ajatteli, mitä hänen päässään nyt liikkuu.
Kai se täytyiskin yrittää ottaa päivä kerrallaan, ja tilanne kerrallaan.
Se taitaa olla parasta ehkä meilläkin.
Onko sulla nyt sellaista tunnetta että jos jotain samankaltasta luottamuksen pettämistä tapahtuu, niin mä tunnen että se aika minkä elän nyt tästä päivästä lähtien mieheni kanssa on sitten ollut vain suurta pilaa ja mun höynäyttämistä?
Kun mä pelkään eniten nyt sitä että jos mä taas annan anteeksi sen mistä me ollaan puhuttu jo vuosia. Jos mä annan anteeksi, sen puhumattomuuden ja rehellisyyden mitä ei voinut mulle antaa. Niin mä tunnen itseni niin tyhmäksi ja loukatuksi vielä pahemmin.
Mä rakastan tuota miestä, oi kuinka paljon mä rakastankaan..
Mitä enemmän mä mietin, sen enmmän musta tuntuu että mä olen umpikujassa. Mä oon nyt niin sekaisin.

Mulla on sellainen olo, että nyt kun olen tietoinen, että jotain saattaa joskus tapahtua, niin en ole itselleni vihainen, että jäin parisuhteeseen "höynäytettäväksi". Olen siis itse tietoisesti valinnut tämän tilanteen, ja tiedän, että lunta voi tulla tupaan joku päivä.. Mutta eilen ei tullut, tänäänkään ei´ole vielä tullut, joten olen elänyt ja nauttinut tästä suhteesta täysillä nyt. Jos huomenna tulee vastoinkäymisiä, kerään kamppeeni ja lähden. Se on sit kerrasta poikki. Mutta toivottavasti ei tule. Rakastan miestäni ja olisi ikävä, jos perheemme hajoaisi. Mutta kuten sanoin, nyt on asiat hyvin, ja nautin siitä!

 

[jadal]

:hug:
helppoa tuo ei ole varmasti ole.
Meillä oli vahaa parivuotta sitten samankaltainen tilanne. Mies oli vikitellyt kaatokännissä yms. toista naista, ja luottamus siinä kärsi ja pahasti. Kuulin tän "kaverilta". Itseasiassa mä jo pakkasin tavarani ja lapset ja lähdin vanhempieni luo. Lopulta kuitenkin puhumalla ja puhumalla saatiin selvitettyä tilanne, ja luottamusta on rakennettu alusta.
Mies ei muistanut koko tapahtumaa ollenkaan, eikä ihme: muutama kuukausi sitten selvisi, että tämä "kaveri", oli keksinyt koko jutun, eikä mitään ole koskaan tapahtunutkaan.
Onneksi ei, mutta aika katkera mä olen tätä valehtelijaa kohtaan kieltämättä. Hänen takiaan jouduimme luulemaan, että mieheni on pettänyt. Nytkin, vaikka järki sanoo, ettei mulla ole mitään syytä olla luottamatta, niin silti joskus iske kauhea mustasukkaisuus ja epäluuloisuus

 

[ap]

Pahat arvet sulle on jääny, jadal.

 

[jadal]

Pahat arvet sulle on jääny, jadal.

vaikka parempi toki näin, kuin että olisi oikeasti pettänyt.
Mutta sama kuitenkin on jouduttu käymään kuin jos tilanne olisi ollut oikea.

 

[ap]

Kuinka kaua sä elit jadal siinä pettymyksen tunteessa ennenkuin paljastu että se oli valetta?
Miten sä pystyit elämään edes sen päivän kerrallaan? Oliko mies juomassa niinä aikoina?
Mä tiedän että mun täytyy osata päästää mies meneään kavereitten kanssa, sitä mä en halua kieltää. Mä en mikään äiti hänelle ole.. Ja kavereitten kanssa hengailu tekee niin hyvää. Mutta ne ajatukset mitkä tulee laukkaamaan kun hän on jossain.

 

[jadal]

Kuinka kaua sä elit jadal siinä pettymyksen tunteessa ennenkuin paljastu että se oli valetta?
Miten sä pystyit elämään edes sen päivän kerrallaan? Oliko mies juomassa niinä aikoina?
Mä tiedän että mun täytyy osata päästää mies meneään kavereitten kanssa, sitä mä en halua kieltää. Mä en mikään äiti hänelle ole.. Ja kavereitten kanssa hengailu tekee niin hyvää. Mutta ne ajatukset mitkä tulee laukkaamaan kun hän on jossain.

kyllä ainakin 1,5vuotta. Eikun hetkinen. Tuo keskimmäinen on nyt vähän reilu 2v, ja odotin häntä silloin. Joten kyllä mä pari vuotta elin siinä luulossa.
Mies oli jonkun aikaa juomatta, mutta sitten tuli kausi, kun otti rankemmin. Ja joka kerta mä pelkäsin lähes hysteerisesti, ja olin vihainen miehelle, enkä pystynyt nukkumaan yhtään ennen kuin mies tuli kotiin. Miehen tultua kotiin usein tutkin taskut ja puhelimet, vaikkakaan en salaa. Mä ehkä hain sillä varmistusta sille, että olen pelännyt turhaan koko illan ja yön.
Välillä iski muuten hirveä riittämättömyyden tunne ja itseinhokin jopa. Toisaalta olin todella vihainen miehelle. Aika nopeasti kuitenkin pysty elämään pääosin normaalia elämää, ilman, että tuo asia kummitteli mielessä päivittäin. yllätyin itsekin siitä, kuinka äkkiä.

Nykyään onneks käy harvoin, mutta siltikään en osaa rauhoittua tai nukkua, ennenkuin mies on turvallisesti kotona :/

 

[ap]

Tuota tunnetta mä vähän pelkäänkin.
Mutta uskoisin että mies ajattelee samalla tavalla kun pelkää että milloin mä kostan. Mä en voisi sitä koskaan sille tehdä, mutta myönnän että kynnys on paljon matalampi nyt kuin ennen..
Mä sitten inhoan olla varpaillani! Hemmetti!

 

[jadal]

Muista kuitenkin, että kaikki tunteet on sallittuja. Parempi sitten vaikkaitkeä, huutaa ja raivota, kuin padota kaikki sisälle ja katkeroitua.
Jossain vaiheessa kuitenkin niistäkin tunteista on osattava päästää irti, ja vaikka käydä ammattilaisen juttusila, jos ei siihen yksin pysty.
Voimia :hug:

 

[ap]

Kiitos jadal, ja kiitos kaikille.
Jään pohtimaan.
Itken jo nyt.

 

[s]

Voi tätä itsekidutusta teillä naisilla. Jos mies on jo yhden pettämisen jälkeen noin epävarma saati että pettäisi kaksi kertaa, niin miten kummassa ap voit luottaa häneen pysyvästi. Jos nyt hankit sit luottamusta jostain ihmeen kaupalla niin miehesi rikkoo sen taas palasiksi tavalla tai toisella kun pettää taas.

Lähde pois kun vielä olet edes jotenkin tolpillasi. Pahempaa on ihan varmasti tulossa.

 

[ap]

Voi tätä itsekidutusta teillä naisilla. Jos mies on jo yhden pettämisen jälkeen noin epävarma saati että pettäisi kaksi kertaa, niin miten kummassa ap voit luottaa häneen pysyvästi. Jos nyt hankit sit luottamusta jostain ihmeen kaupalla niin miehesi rikkoo sen taas palasiksi tavalla tai toisella kun pettää taas.

Lähde pois kun vielä olet edes jotenkin tolpillasi. Pahempaa on ihan varmasti tulossa.

Kerro mulle, onko sulla omaa kokemusta?
Mä haluan kuulla kaiken miten ihmiset on suhteessa toimineet kun toiseen ei kykene luottamaan.
Mä haluan yrittää vielä, mutta onko se enää kannattavaa?
Jokainen ihminen on erilainen, ja jokainen suhde on erilainen. Mä noukin teidän kokemusistanne niitä tunteita mitä tulen käymään läpi, mihin mun täytyy osata varautua mikäli suhteeseen jään.
Mä en haluaisi luopua tuosta miehestä, meillä oli niin hyvä suhde.
Nyt kaikki on vaan kiinni juuri siitä rehellisyydestä minkä hän murskas.

 

[kielletty]

Aika auttaa, jos sekään. Minua ei (ainakaan tietääkseni) ole fyysisesti petetty, mutta henkisesti ja "virtuaalisesti" kyllä. En taatusti olisi sitäkään antanut anteeksi, jos ei kuopus olisi ilmoitellut tulostaan.

Vittuilin ukolle reilu puoli vuotta. Joka lauseessa, joka tekemisessä. Nyt kun tapahtuneesta on reilu vuosi, alkaa pikkuhiljaa helpottaa. Varmaan jos mies olisi poikittaisella sanallakaan kommentoinut miun käytöstä olisin lähtenyt. Sen sijaan teki koko ajan kaikkensa että saisi anteeksi. Saikin, mutta taatusti en unohda.

 

[?]

Mutta eikä teidän ajatuksissa aina ole pelko siitä että aina kun mies lähtee johonkin niin sama toistuu?
Miten siinä pelossa jaksaa elää?

On kyllä tuo pelko vaivannut. Mua "pelottaa" enempi miehen netissä olo, erityisesti Facebook. Meillä kun tuo pettäminen tapahtui niin, että miehellä oli suhde. Pitivät yhteyttä puhelimella ja s-postilla. Nykyisin ovat kavereita F-bookissa. Voit uskoa, että mä vihaan koko naamakirjaa :kieh: |O

Miksi ne on siellä kavereita