K
keinot vähissä
Vieras
Enpä olisi uskonut että tänne nimettömänä kirjoitan ongelmistani ja murheistani, mutta tilanne on sen verran vaikea että kaipaan mielipiteitä ja ehkäpä myös vertaistukea, jos sellaista sattuisi löytymään.
Olen tilanteessa missä olen n. 6 kk seurustellut miehen kanssa. Tätä aiemmin olin sinkkuna n. 2 vuotta ja hyvin, hyvin itsenäinen nainen vailla sen suurempia murheita näistä mieskuvioista.
Sitten tapasin aivan täysin yllättäen nykyisen mieheni. Olen itse yli 30 v ja mies minua huomattavasti nuorempi. Meillä oli aluksi kaukosuhde ja olosuhteiden pakosta muutimme yhteen aika varhaisessa vaiheessa. Kaikki meni aluksi hyvin, tietysti pieniä totuttelemisia lukuunottamatta ja olimme hyvin, hyvin rakastuneita.
Sitten.... piru pääsi irti. Aloimme tuomaan vanhoja traumoja ihmissuhteeseemme, epäilyksiä, riitoja jne jne... jatkuvaa yhdessäoloa 24/7. Moni asia meni pieleen, mutta rakkaus pysyi yhä ilmoilla. Sitten alkoivat miehen poissaolot, epäilykset minua kohtaan ja toisinpäin... kommunikaatio ja ymmärrys uupui täysin ja vaikka puhuin ja puhuin, vastausta en saanut, vain vihaisen murinan ja aina välistä pakatun laukun odottamassa. Hän ei kuitenkaan lähtenyt vaikka uhkaili näillä asioilla minua monta kertaa.
Nyt olemme saaneet tilannetta uudelleen kasaan ja kun asiat olivat vihdoin hyvin sovimme että mies menee kaverilleen 1:ksi yöksi. Hän kuitenkin on taas ollut siellä koko vkl:n. Ilmoittaa kyllä (ihan kuin äidilleen
) että on vielä poissa, mutta ainainen epävarmuus näiden lupauksien pettämisestä kalvaa minua. Joka päivä hän lähtee kaverilleen, ei puhu asioistaan, ei avaudu mistään, suuttuu jos kyselen ja ihmettelee sitä. Nyt kun laitoin että olen surullinen hän sanoi ettei tarvitse murehtia... hän ei vain tajua sitä miltä minusta tällainen tuntuu.
En ymmärrä enää itseänikään, ennen olisin laittanut tuollaisen miehen pihalle samantein enkä katsellut hetkeäkään... joku minua tässä pitää kiinni, mutta mikä?
Ahdistaa, surettaa, enkä tiedä pakokeinoa.
Mitä mieltä olette? Tiedän, mielestänne tämä on niin lyhyt aika että paraneminen erosta varmasti olisi lyhempi, mutta ei tässä kohtaa- tiedän itse sen, koska olen aikanaan monessa suhteessa ollut.
Mitä itse tekisit kun puhuminenkaan ei auta??
Olen tilanteessa missä olen n. 6 kk seurustellut miehen kanssa. Tätä aiemmin olin sinkkuna n. 2 vuotta ja hyvin, hyvin itsenäinen nainen vailla sen suurempia murheita näistä mieskuvioista.
Sitten tapasin aivan täysin yllättäen nykyisen mieheni. Olen itse yli 30 v ja mies minua huomattavasti nuorempi. Meillä oli aluksi kaukosuhde ja olosuhteiden pakosta muutimme yhteen aika varhaisessa vaiheessa. Kaikki meni aluksi hyvin, tietysti pieniä totuttelemisia lukuunottamatta ja olimme hyvin, hyvin rakastuneita.
Sitten.... piru pääsi irti. Aloimme tuomaan vanhoja traumoja ihmissuhteeseemme, epäilyksiä, riitoja jne jne... jatkuvaa yhdessäoloa 24/7. Moni asia meni pieleen, mutta rakkaus pysyi yhä ilmoilla. Sitten alkoivat miehen poissaolot, epäilykset minua kohtaan ja toisinpäin... kommunikaatio ja ymmärrys uupui täysin ja vaikka puhuin ja puhuin, vastausta en saanut, vain vihaisen murinan ja aina välistä pakatun laukun odottamassa. Hän ei kuitenkaan lähtenyt vaikka uhkaili näillä asioilla minua monta kertaa.
Nyt olemme saaneet tilannetta uudelleen kasaan ja kun asiat olivat vihdoin hyvin sovimme että mies menee kaverilleen 1:ksi yöksi. Hän kuitenkin on taas ollut siellä koko vkl:n. Ilmoittaa kyllä (ihan kuin äidilleen
) että on vielä poissa, mutta ainainen epävarmuus näiden lupauksien pettämisestä kalvaa minua. Joka päivä hän lähtee kaverilleen, ei puhu asioistaan, ei avaudu mistään, suuttuu jos kyselen ja ihmettelee sitä. Nyt kun laitoin että olen surullinen hän sanoi ettei tarvitse murehtia... hän ei vain tajua sitä miltä minusta tällainen tuntuu. En ymmärrä enää itseänikään, ennen olisin laittanut tuollaisen miehen pihalle samantein enkä katsellut hetkeäkään... joku minua tässä pitää kiinni, mutta mikä?
Ahdistaa, surettaa, enkä tiedä pakokeinoa.
Mitä mieltä olette? Tiedän, mielestänne tämä on niin lyhyt aika että paraneminen erosta varmasti olisi lyhempi, mutta ei tässä kohtaa- tiedän itse sen, koska olen aikanaan monessa suhteessa ollut.
Mitä itse tekisit kun puhuminenkaan ei auta??
