Mä en enää jaksa ton yhden keskenmenojuttuja!!!!

[harmaana]

Eli tilanne on tää:
Kaverini sai keskenmenon viidennellä raskausviikolla. Oli edellisenä päivänä saanut kuulla olevansa raskaana ja seuraava päivänä alkoi vuoto.
Joo, olin ja olen surullinen hänen puolestaan, mutta pikkuhiljaa alkaa mullkain voimat loppua.
Asiasta on jo parisen kuukautta ja joka kerta kun oon häneen yhteydessä hän vaan jauhaa ja jauhaa kuolleesta vauvastaan ja siitä kuinka hän on nyt enkelilapsen äiti. Kaikki sen galtsuyhteisöt on just jotain "lapsensa menettäneet", "enkelilapsen vanhemmmat" jne jne.
Mä olen itse raskaana ja tää on todella pitkän yrittämisen tulos. keskenmenoja olen kokenut minäkin, mutta jotenkin kaverini sureminen on mennyt musta nyt jotenkin överiksi. Se km pitää kaivaa esille ihan joka asiassa ja varsinkin mun seurassa hän sitä tekee.
Ei kai se jumaliste mun syy oo että hän sai keskenmenon ja mä olen raskaana.
Alkaa vaan itsellekin käydä tämä raskaaksi kun yks vaan jankuttaa ja jankuttaa kuolleesta lapsestaan..

 

[harmaana]

...ehkä mä ymmärtäisin ton jatkuvan asiassa vellomisen jos raskaus olis ollut pidemmällä, mut viidennellä viikolla kuitenkin vasta....

 

[öö]

eikai niitä ees sanota enkelilapsiks? Kun eihän se oikeen oo lapsi vielä ollutkaan... Tietty se surettaa mut kuitenki. Onko kaveris muutenkin sellanen dramaqueen? Ootko sanonu et uutta yritystä vaan peliin? Ja kai se ymmärtää se kaveris et noi alkuraskauden keskenmenot on yleisiä? Sun pitäis hellävarasesti palauttaa se maanpinnalle et se ei oo mikään erikoinen tosta johtuen...

 

[hulda]

Ymmärrän sua... Jos se sille sun kaverille on vain ylitsepääsemätöntä et sä oot raskaana eikä se ole viel onnistunut uudelleen. Mutta koita nauttia omasta raskaudesta ja uskoa et kaikki sujuu hyvin!
Koita kääntää ystäväsi ajatukset ja jutut johonkin ihan muuhun kuin vauvoihin.

 

[rouva x]

Voisko sille sanoa, että vie sinultakin voimia kuunnella näin pitkään hänen keskenmenostaan. Oliskohan kaverisi jotenkin masennukseen taipuvainen? Eikö hänen elämässään ole muuta sisältöä? Suruhan helpottaa ajan myötä suremalla, mutta minustakin se pitäisi jotenkin suhteuttaa ja muutenkin yrittää nähdä asiasta valoisiakin puolia ja katsoa tulevaisuuteen. Minulle tuli km n. viikolla 7 ja olen jo päässyt sen yli, aikaa on kulunut kolmisen viikkoa. Tietysti ihmiset on erilaisia, mutta ei tulis mieleenkään alkaa livenä vatvomaan koko asiaa, hyvä jos täällä palstaillessakaan. Ja olihan minullakin paha mieli, en siis ole tunteeton raakimus...

 

[Finttu]

Sano sille sun kaverille ihan suoraan (nätisti) ettet jaksa puhua sen keskenmenosta enää. Kerro, että sullakin on niitä takana ja oot niistä päässyt yli, suosittele vaikka terapeuttia.

Juu, mullakin on yksi kaveri joka sai "kohtukuoleman" rv 13.

 

[myymä]

Sano sille sun kaverille ihan suoraan (nätisti) ettet jaksa puhua sen keskenmenosta enää. Kerro, että sullakin on niitä takana ja oot niistä päässyt yli, suosittele vaikka terapeuttia.

Juu, mullakin on yksi kaveri joka sai "kohtukuoleman" rv 13.

tää ny on mun mielestä hieman kohtuutonta!

esim. omaa kokemusta sen verran, että rv 15 minulla todettiin, että sikiön sydän oli lakannut lyömästä viikolla 13-14.
Tuska oli VALTAVA! Olin ollut kuitenkin raskaana jo himpuran kauan! Tulevaisuutta toisen lapsen kanssa oli ehtinyt miettimään varsinkin kun ns. "riskiraja" oli ylitetty. Mulle kyseinen vauva oli VAUVA eikä pelkkä "sikiö" .
Ja vaikka en kohtukuolemana asiasta puhukkaan niin "keskenmenokin" kuulostaa vähättelevältä ajatellen omaa tuskani määrää pienen menetettyäni.

Mielestäni on todella väärin vähätellä toisen tuskaa!

ehkä ap:n ystävän "suru" menee yli mutta voi olla että hän kokee sen tarpeelliseksi ja käy keskenmenoa läpi niin! KAi asiasta voi hienovaraisesti sanoa mutta älkää nyt hemmetti alkako vähättelemään toisten keskenmenoja!


muoks. Ja lääkkeellinen tyhjennys oli elämäni hirvein kokemus. Sikiö viikolla 13-14 on kuitenkin sen verran "iso" ettei se huomaamatta pois tule :'(

 

[''']

Mä kutsuisin tuota myöhästyneiksi kuukautisiksi. Ton siitä sit saa kun pitää testata varmuudenvuoksi heti ja mieluummin vähän ennen

 

[v]

Voi ystäväparkaasi. Hän ei selvästi osaa käsitellä asiaa loppuun. Ehkä voisit ystävällisesti ja hyvin hienotunteisesti keskustella asiasta hänen kanssaan (syyttämättä ja moittimatta!) ja sanoa että haluat auttaa häntä pääsemään yli surustaan ja menemään eteenpäin..

Munkin mielestä täysin asiatonta puhua vähättelevään sävyyn keskenmenosta, joka tapahtuu viikolla 13! Yleensäkään keskenmenoa ei tulisi vähätellä, tapahtui se koska vain. Viikolla 13 sitä on todellakin ollut jo raskaana. Mulle keskenmeno viikolla 7 oli todella rankka juttu.

 

[...]

No ehkei kannata kuitenkaan lähteä väheksymään keskenmenoa, vaikka raskaus ei ollutkaan pitkällä. Menetys se on sekin, eikä kukaan muu voi määritellä toisen menetyksen suuruutta. Ei edes ne, jotka ovat itse kokeneet vastaavaa.

Asia tulee hänelle varmaan mielen päälle sun seurassa juuri siksi, että sinä olet raskaana ja hän ei.

Siitä sulla on kuitenkin ehdottomasti oikeus sanoa kaverillesi, että asian jatkuva puiminen alkaa käydä sulta voimat. Ja että on aika katsoa eteenpäin ja toipua.

 

[Aina ei ummarra]

No onhan toisile keskenmeno jo kun tulee kuukautiset...

 

[...]

Siis "viedä sulta voimat" piti tuohon äskeiseen kirjoittaa.