Mä en jaksa enää tota lasta -koululaista.

[Kypsä äiti]

Olen niin loppu ja pettynyt häneen. Kyllä, pettynyt omaan lapseeni joten kivittäkää.
AINA kaikki tavarat hukassa, on hukannut koulun nokkahuilun, kotiavaimet kadoksissa, kirjastokortti, ulkovaatteet, koulu vihot on aina jossain eli tekee läksyjä sitten pelkille ruutupapereille... lista on loputon.

Koulusta saatiin viime vuonna ns. läksyvihko, johon läksyt kirjattiin ja sitten yhdessä ne tarkistettiin ja pakattiin reppu. Siltikin unohduksia tuli, koska kirjat olivat sitten koulussa (jonne monet kerrat lapsi laitettiin polkemaan hakemaan kirjoja, muttei ikinä kuulemma enää päässyt iltapäivällä sisään).

Nyt on koko syksyn vannottanut kirkkain silmin, että läksyt on tehty ja ne on yhdessä tarkistettu. Mutta eipä ole tehty, kun on jättänyt osan kertomatta ja jo toistamiseen tuli opettajalta viestiä, että asiat, tarvikkeet ja läksyt pojalla pahasti retuperällä.

Lapsi aloitti harrastuksen, sählyn niin ekalla kerralla jäi suojalasit sille tielle eli ei millään mitään välilä vaan kaikki katoaa.

Mä en jaksa enää, mun ottaa niin päähän, raivostuttaa ja kypsyttää.
Ja hei, en ole aina ajatellut näin, tiedoksi teille tuomitsijoille, kun on kaikkensa tehnyt, jättänyt oman elämän, harrastukset ja kaikki kun tsemppaa poikaa, huolehtii että kaikki olisi tallessa ja tehty ja sitten uskoo, kun toinen kirkkain silmin vakuuttaa että tässä kaikki läksyt ja sitten tuleekin taas opettajalta viestiä, että niin retuperällä koko homma taas.

Mitä hittoa tuon lapsen kanssa tekee? Siis oikeesti! Alkaa tuntua että nämä pettymyksen ajatukset ei enää pysy salassa ja toki se vaikuttaa lapsen itsetuntoon, kun vanhemmat alkaa olla kypsiä tilanteeseen.

Tosiaan alkuun ollan kyllä kannustettu, koulupöydän ylle seinälle askarreltu voimalauseita, rauhoitettu arkea entisestään, tv:n katselua rajoitettu, tietokoneella olo minimissä (kerran viikossa), muistutetaan SATAAN kertaan aina kaikki asiat ja silti poika ei muista.

Ja varmasti ollaan paskoja vanhempia, mutta miksi sitten tuo kuopus on täysin eri maata? Kantaa jo päiväkoti-iässä vastuun ja huolehtii tavaroistaan, vaatteistaan jne.

Hitto, että oon kypsä.

 

["a p"]

Ja lapsi on 11v.

 

[45y4]

Voooii... mun poika oli samanlainen. Nyt se on ihan kelpo 19-vuotias nuorimies, joka pitää huolta asioistaan. Pitää vaan yrittää saada lapsi itse ottamaan sitä vastuuta, ei se helppoa ole, mut kaiken äiti kestää ja jaksaa.

 

[Tallu -]

Onko hän aina ollut tuollainen, vai onko muutosta tapahtunut esim. ekojen luokkien jälkeen?

 

[..]

perheneuvolaan!

 

[Silmukka-]

Minun mielestäni olet tosi kohtuuton.

Omalla pojalla on aina ollut samanlaista hukkaamista ja sähellystä. Jatkuvalla tuellani ja napakalla otteella ollaan nyt kuudennella luokalla siinä pisteessä että huolehtii todella hienosti tavaroistaan ja muistaa merkitä läksyt.

Silloin kun pienellä ihmisellä on hakusessa itsenäisyys niin tarvitaan aikuisen hellää ohjausta ja apua eikä lannistamista. Harvalla lapsella on taustalla piittamattomuus vaan ihan oikea lisäavun tarve.

 

["vieras"]

Mä kyllä toisaalta ymmärrän teideän tilanteen, meillä on myös muistamaton lapsi, mutta miten voi pettyä lapseen joka ei varmaankaan tahallaan asiaa tee. Meillä lapsi ainakin on ihan oikeasti vähän pihalla eikä aina edes muista minne on menossa. Ei osaa vielä viikonpäiviä tai ainakaan muista mikä päivä on menossa. Tavarat ja läksyt unohtuu ja hukkuu, menee rikki kun jää esim ulos sateeseen ja illalla vasta hoksataan että on ulkona Joo välillä väsyttää kun toista täytyy ohjata ja muistuttaa, on huolta miten pärjää elämässä jos ei muisti parane, mutta pettynyt lapseeni en ole, ihana persoona <3 kyseessä myös koululainen.

 

[Sagapaga]

Mä olen ollu ihan samanlainen ja olen vieläkin Ja mun vanhempi tytär jatkaa perinnettä.
Älkää nyt ainakaan tehko sille pojalle selväks, että se on huonompi kuin muut siksi että on tosi hajamielinen. Toiset meistä vaan on. Tottakai sellaseen menee hermotja ihan hyvin sä voit siitä räyhätä (vaikka just täällä) silloin kun tuntuu että kaikki on menny ihan pieleen, mutta kyllä se lapsi vielä oppii. Anna pikkuhiljaa vaan enemmän sitä vastuuta ja ohjaa niin että lapsi oppii ajattelemaan itse ja sitä kautta pienin askelin oppii pitämäänkin sitä elämäänsä paremmin hallinnassa.

 

[vierass]

Samaa ongelmaa täällä! Ihanaa kuulla, että en ole ainoa "tyhjäpään" äiti Meillä pojalla kouluavustaja katsoo kolme kertaa viikossa, että kaikki tarvittavat läksykirjat ja läksyt on repussa ja merkattuna... Minä sitten käyn ne läpi pojan kanssa kotona... Mustakin tuntuu, että mulla ei oo mitään muuta elämää kuin se, että käyn töissä, tulen kotiin ja käyn lapsen kanssa läpi hänen tavaroitaan, läksyjään ja kouluhommiaan. Oma äitini naureskeli yksi päivä, että mun on pakko lopettaa työt, että pystyn huolehtimaan 10-vuotiaastani...

Nytkin on puhelin ollut kohta viikon häviksissä...

 

["vieras"]

Tsemppiä kovasti, varmasti välillä raivostuttavaa!

 

[Big Bang Theory]

Meillä keskimmäinen lapsi, tyttö, ihan samanlainen. Tosin hän on vasta 5v, mutta kyllä se näkyy jo pienestä. Isoveljensä 6v pitää asiat tavarat järjestyksessä. Tytöllä kaikki aina hukassa ja huonekin kuin kaaos.

 

["hEI"]

SELLAINEN LAPSI MILLAISET VANHEMMAT. tOISET OVAT "TYHJÄPÄITÄ".

 

["a p"]

Minun mielestäni olet tosi kohtuuton.

Omalla pojalla on aina ollut samanlaista hukkaamista ja sähellystä. Jatkuvalla tuellani ja napakalla otteella ollaan nyt kuudennella luokalla siinä pisteessä että huolehtii todella hienosti tavaroistaan ja muistaa merkitä läksyt.

Silloin kun pienellä ihmisellä on hakusessa itsenäisyys niin tarvitaan aikuisen hellää ohjausta ja apua eikä lannistamista. Harvalla lapsella on taustalla piittamattomuus vaan ihan oikea lisäavun tarve.

Todella ja kaikki apu on annettu ja tehty, siis TODELLA. Mulla vaan loppuu ideat, olenko siis kohtuuton jos 5 vuoden jälkeen kerron olevani loppu.
Ja koulusta tulee koko ajan syytöksiä, vaatimuksia että tilanteen pitää muuttua. SEhän varmasti omaa jaksamistani vie myös, kun kaikkensa tekee.

Olen ajatellut että lapsella liikaa stressiä arjessa, vaaditaan liikaa ja siksi ei kykene suoriutumaan ja muistamaan. Mutta kun kaikki toiminta vietiin lähes nolliin niin ei mitään muutosta. Ei muutosta vaikka annetaan sanktioita, ei muutosta. Ja tosiaan poika ei välitä, ei arvosta mitään esim. tavaroitaan vai miten uusi kännykkä löytyy 5 min. päästä vesilätäköstä?

 

[Tallu -]

[QUOTE="a p";24687741]Todella ja kaikki apu on annettu ja tehty, siis TODELLA. Mulla vaan loppuu ideat, olenko siis kohtuuton jos 5 vuoden jälkeen kerron olevani loppu.
Ja koulusta tulee koko ajan syytöksiä, vaatimuksia että tilanteen pitää muuttua. SEhän varmasti omaa jaksamistani vie myös, kun kaikkensa tekee.

Olen ajatellut että lapsella liikaa stressiä arjessa, vaaditaan liikaa ja siksi ei kykene suoriutumaan ja muistamaan. Mutta kun kaikki toiminta vietiin lähes nolliin niin ei mitään muutosta. Ei muutosta vaikka annetaan sanktioita, ei muutosta. Ja tosiaan poika ei välitä, ei arvosta mitään esim. tavaroitaan vai miten uusi kännykkä löytyy 5 min. päästä vesilätäköstä?[/QUOTE]

Olisiko seuraava vaihe pitää koulun kanssa palaveria aiheesta ja yrittää löytää yhteisiä keinoja tukea pojan koulunkäyntiä ja sitä kautta koko elämää? Ja sitten myös tutkimukset ensin tk:n kautta ja ehkä myös erikoissairaanhoidossa, ettei kyseessä ole jokin häiriö, esim. tarkkaavaisuushäiriö/add tms.

 

[AD/HD-mies]

Siis vaikuttaa ihan minulta kun olin ala-asteella. Ja mulla diagnosoitiin AD/HD. Vaikuttaa siltä, että hänellä olisi se. Tosin todella outoa, että koulusta ei ole tätä vaihtoehtoa epäilty.

Monilla muksuilla on tommosta välillä, mut jos se on ihan koko ajan päällä, niin kyl se vahvasti viittaa ad/hd:hen. No kyllä tällä palstalla on muita asiantuntijoita, jotka tulevat asiasta sulle kohta kertomaan. Ja sitten on paljon näitä ääliöitä, joilla aivot on tasaset, mutta ei ymmärrystä muusta. He tulevat haukkumaan sua, lastas ja näin.

 

["vieras"]

Jaksamisia ap:lle.

 

[Silmukka-]

[QUOTE="a p";24687741]Todella ja kaikki apu on annettu ja tehty, siis TODELLA. Mulla vaan loppuu ideat, olenko siis kohtuuton jos 5 vuoden jälkeen kerron olevani loppu.
?[/QUOTE]
Et tietenkään, anteeksi jos esitin asiani liian tylysti. Kuulosti vain niin pahalta kun sanoit olevasi pettynyt lapseen.
Kyllä meilläkin vielä vuosi sitten oli tilanne se että elämäni oli vain työ-kauppa-koti koska pojan läksyihin meni suunnattomasti aikaa.
Lapseni ovat samalla luokalla ja pojalla tuli aina kotiin kaikki se mitä tyttö oli tehnyt jo koulussa, lisäksi vielä läksyt. Välillä iski kyllä epätoivo, ollaan saatu koulutehtäviin kulumaan lähemmäs neljäkin tuntia.
Psykologi ei löytänyt miteen selkeästi selittävää syytä mutta muistan itsekin miten ala-asteella olen ollut ihan pyörällä päästä missä on seuraava tunti ja olin aina se jolla ei ollut penaalia ja joka joutui soittelemaan läksyjä. Se on aika kauhea tilanne lapsellekin kun tuntuu ettei hallitse ympäröivää elämää vaan kaikki on vähän kaaosta.

Meillä on nyt jatkuva tuki kantanut hedelmää, myös piilolinssit ovat tuoneet äärettömän avun. Pojalla on ollut tosi huono näkö kai jo pitkään mutta vasta neljännellä huomattiin. Ei suostunut kiusaamisen takia käyttämään rillejä ja on ollut käytännössä sokea tunneilla joten ei ole pystynytkään seuraamaan opetusta.
On kyllä arki helppoa kun läksyt on merkitty ja tunneilla on saatu aikaiseksi jo puolet enemmän kuin ennen. Avaimet on taskussa eikä kännykkä katoa.
Reppu katsotaan edelleen yhdessä, läksyt tehdään vanhemman ollessa läsnä ja yhdessä mietittään mikäs viikonpäivä se nyt onkaan.

 

[xl]

Meillä on samanlainen 10vuotias poika.Pojalla pahempi "dementia" kun mummollansa
Paita jää kouluun, lippis kateissa viikon,puhelin kotona,avaimet hävinyt,läksyt unohtuu ja kotiintuloajat.
Mutta muistaa hyvin kavereiden synttärit,pelipisteet ja harrastukset.
Valikoiva muisti,uskon että muistaa sen mikä kiinnostaa. Muistuttele ja ohjaa sekä kannusta ei mu auta.Tsemppiä.

 

[addhd-lapsen äiti]

Kuulostaa poika ihan meidän 12-vuotialta pojaltamme, jolla diagnosoitiin adhd jo eskarivuonna.
Poika on hyvin fiksu ja menestyy koulussa erittäin hyvin (koenumerot aina 9 ja 10). Mutta, tavarat häviävät, läksyt unohtuvat, muutenkin poika elää aina välillä ihan eri todellisuudessa kuin muut. Jos sanotaan, että puolen tunnin päästä lähdetään vaikkapa kylään, niin muut tekevät hommansa sillä tavalla, että ovat valmiita, tämä juttelee asioita, jotka eivät liity asiaan mitenkään ja kun ollaan lähdössä kysyy, että mihin ollaan lähdössä... Pienenä mukana oli myös melkoista ylivilkkautta, mutta se on jäänyt iän myötä vähemmälle. Silloin sen lisäksi, että asioita jäi tekemättä, myös sattui paljon kaikenlaista...
Mutta poika on kyllä muuten kaikin tavoin ihana lapsi, hyvin aurinkoinen ja valoisa. Ja sekä koulussa että täällä kotona on alusta saakka ymmärretty, ettei poika jätä asioita hoitamatta tahallaan, vaan hän ei voi asioille mitään. Kyllä hän parhaansa yrittää ja siitä häntä kovasti kiitellään. Mutta ylivillkaus ja tarkkaavaisuushäiriö ovat mitä ovat, niiden kanssa täytyy vain osata elää. Edelleen hän tarvitsee apua tavaroiden ja läksyjen kanssa, mutta onneksi sisarukset huomauttavat, jos poika on lähdössä kouluun ilman reppua...

 

["poikia3"]

Mulla on 14-vuotias poika, jolla on ADD - siis keskittymishäiriö. Hänen ongelmansa ovat olleet kovin samankaltaisia, mutta nyt tilanne on jo huomattavasti parempi. Koulu on syyllistänyt, mutta diagnoosin saamisen jälkeen tilanne on kyllä helpottanut. Luokkaan saatiin avustaja - ja nyt yläasteella poika on erityisluokalla. Kehottaisin käymään katsomassa ADHD-liiton sivuilla löytyykö tuttuja piirteitä.

Meillä tavaroita oli koko ajan hukassa, koulukirjat kotona tai koulussa, vihkot kateissa, kynät, kumit kateissa.Jopa koko reppu on jäänyt joskus kouluun.

Läksyjen tekemistä lykättiin koko ajan, kun vihdoin aloitettiin kaikki häiriö keskeytti tekemisen, huolimattomuusvirheitä oli paljon (esim. matematiikan sanallisesti ohjeistetuissa tehtävissä, ei jaksanut lukea tekstiä loppuun).

Tästä huolimatta poika pärjäsi ihan ok koulussa, mutta alisuoriutui, sellainen vähän alle kasin keskiarvon oppilas on petrannut. Kaikki numerot ädinkieltä lukuunottamatta on nyt kaseja, ja joukossa ysejäkin. Unohtelu on vähentynyt huomattavasti. Ja pistareista on kantanut nyt kymppejä.

 

["poikia3"]

Ja joo, minä olen ollut todella väsynyt. Ja nyt kun esikoisen kanssa helpottaa, niin keskimmäisellä onkin oppimisvaikeuksia. En tiedä kumpaa on helpompi kestää, sitä ettei toinen saa tehdyksi asioita vai sitä, että toinen ei ymmärrä vaikka kuinka selität, tai ettei enää seuraavana päivänä muista eilen oppimaansa.

 

[Tapiontytär]

Meillä tokaluokkalainen hukkaisi päänsäkin..viime kevätjuhlassa keräsin 2 muovikassillista koulun löytötavaralaatikosta meidän omaisuutta.
Läksynsä kyllä huolehtii, mutta koulutavarat on hukassa ja tunneilla keskittyminen on hakusessa. Reppua lähdin viime vuonna viemään pari kertaa kun oli lähtenyt ilman.
Koulu lähetti jo tutkittavaksikin ADD tai ADHD varalta, mutta psykologi ei nähnyt merkkiä kummastakaan.

Joka aamu käymme läpi, mitä pitää muistaa ottaa mukaan kouluun ja mitä pitää muistaa tuoda kotiin. Tämä alkaa pikkuhiljaa kantaa hedelmää.
Myös kellonajat alkavat nyt hahmottumaan, uskoo jos sanotaan että klo 18 kotiin mutta jos sanotaan että saa mennä johonkin tunniksi, niin tunti on ilmeisesti suhteellinen käsite
Pitkää pinnaa vaatii tietysti, mutta niin sitä vaaditaan muidenkin muksujen kanssa syystä taikka toisesta.

 

["a p"]

Kiitos, että sain purkaa, kävin lenkillä ja taas ajatukset erilaiset ja se kiuku & turhautuneisuus on poissa. Eli kuten tuo mitä kirjoitin oli purkaus, saada ulos se kaikki sisältä.
Mielestäni on kamalaa, kun koulusta syyllistetään meitä vanhempia ja viimeksikin palaverissa opettaja sanoi, että lapsen kanssa pitäisi olla, hän kaipaa aikuista, että voisitteko ajatella tehdä jotain lapsen kanssa yhdessä?!
Sanoin hänelle, etten käy enää edes kuntosalilla vaan olen joka hetki lasteni kanssa, meillä ei ole muuta elämää kuin lapset eikä se ole mitään väkinäistä, käydään uimassa, kuljetetaan poikaa harrastuksiin siis yhdessä pyöräillään sinne, tehdään metsäretkiä, pidetään leffailtoja jne.

Opettajan sanomisesta taas huokui se, että perheen vika. Ja toki syyttäisin täysillä itseäni, ellei tosiaan tuo kuopus olisi niin toista maata, todellinen huolehtija ja samoista vanhemmista syntynyt ja samassa perheessä elänyt joten ei nyt kaikki vika meissä voi olla.
Ja kyllä se itseäkin stressa kun illalla muistuttaa lasta, jättää vielä lapun pöydälle ja yrittää aamulla töistä soittaa ja muistuttaa jne.

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Vuoden 2000 saapumiserä on tuollaista...

 

["a p"]

Meillä tokaluokkalainen hukkaisi päänsäkin..viime kevätjuhlassa keräsin 2 muovikassillista koulun löytötavaralaatikosta meidän omaisuutta.
Läksynsä kyllä huolehtii, mutta koulutavarat on hukassa ja tunneilla keskittyminen on hakusessa. Reppua lähdin viime vuonna viemään pari kertaa kun oli lähtenyt ilman.
Koulu lähetti jo tutkittavaksikin ADD tai ADHD varalta, mutta psykologi ei nähnyt merkkiä kummastakaan.

Joka aamu käymme läpi, mitä pitää muistaa ottaa mukaan kouluun ja mitä pitää muistaa tuoda kotiin. Tämä alkaa pikkuhiljaa kantaa hedelmää.
Myös kellonajat alkavat nyt hahmottumaan, uskoo jos sanotaan että klo 18 kotiin mutta jos sanotaan että saa mennä johonkin tunniksi, niin tunti on ilmeisesti suhteellinen käsite
Pitkää pinnaa vaatii tietysti, mutta niin sitä vaaditaan muidenkin muksujen kanssa syystä taikka toisesta.

Tämä meidän poik on viidennellä eikä tulen kotiin ilman puhelinsoittoa, vaikka ollaan tuhanteen kertaan sovittu kotiintuloaika, mutta kun puhelin jää kotiin niin poika on kadoksissa ja me hätää kärsimässä häntä etsitään pitkin poikin. Olen lapselle selittänyt ettei niin voi tehdä, kun ollaan huolissamme ja sitten jos oikeasti olisi joku hätä, jotain sattunut niin mistä me sen tiedämme tai osaamme lähteä hakemaan oikeasti apua, soittaa kadonneesta vaikka poliisille jos poika on aina koulun jälkeen hukkateillä tuntikausia ja iltaiisn myös ellemme saa häntä puhelimitse kotiin.