Sillonkun mä vielä olin ihan kusipää, biletin joka vkl ja tein muutakin mitä ei pitäs parisuhteessa tehdä, toi mies rakasti mua koko sydämmestä!! Helli ja lässytti, auttoi kaikessa ja jaksoi rukoilla etten mä ikinä jättäisi häntä jne.
Nyt kun oon monta vuotta elänyt enemmän täydellisesti kuin kukaan tuntemani ihminen, elänyt lapsia ja häntä varten 24/7, toi vaan vittuilee mulle!! Ei koskaan kerro rakastavansa jne, tulis romaani jos kerron kaiken.
Nyt sit sovittiin et vuoro vkl käydään kavereiden kans ulkona. Hän tosiaan oli lauantaina ja se aamu oli jtn ihan kamalaa, uhkaili jättää meidät jne.
Nyt se sit laitto viestiä töistä et hänestä meidän suhde on samaa paskaa kun sillon vuosia sitten ja aikoo tästä eteenpäin käydä baaris jokatoinen vkl, eli tuolla tarkoitti et jättää meidät ja ottaa pojat vaan jokatoinen vkl itselleen!
Siis mä en käsitä!!!!!
Toi mies kun alkoi mun kans muutti suoraan kotoaan meidän luokse ja vuoden sisällä meidän esikoinen syntyi.
Miten musta tuntuu et sen nuoruus on elämättä ja nyt se sitä kaipaa tai jtn!
En jaksa. Rakastan tätä perhettä ja haluisin et tää ois ehjä.
Mut kai mun on luovutetttava. En vaan käsitä miten jaksan lasten kanssa ja selviän tästä erosta. Henkisesti. Muuten mä oon aina hoitanut meidän asiat jne, että kyllä mä pärjään. Ois vaan kiva tietää mitä mä oon tehnyt väärin, mutta ei suostu sanoon.
Nyt kun oon monta vuotta elänyt enemmän täydellisesti kuin kukaan tuntemani ihminen, elänyt lapsia ja häntä varten 24/7, toi vaan vittuilee mulle!! Ei koskaan kerro rakastavansa jne, tulis romaani jos kerron kaiken.
Nyt sit sovittiin et vuoro vkl käydään kavereiden kans ulkona. Hän tosiaan oli lauantaina ja se aamu oli jtn ihan kamalaa, uhkaili jättää meidät jne.
Nyt se sit laitto viestiä töistä et hänestä meidän suhde on samaa paskaa kun sillon vuosia sitten ja aikoo tästä eteenpäin käydä baaris jokatoinen vkl, eli tuolla tarkoitti et jättää meidät ja ottaa pojat vaan jokatoinen vkl itselleen!
Siis mä en käsitä!!!!!
Toi mies kun alkoi mun kans muutti suoraan kotoaan meidän luokse ja vuoden sisällä meidän esikoinen syntyi.
Miten musta tuntuu et sen nuoruus on elämättä ja nyt se sitä kaipaa tai jtn!
En jaksa. Rakastan tätä perhettä ja haluisin et tää ois ehjä.
Mut kai mun on luovutetttava. En vaan käsitä miten jaksan lasten kanssa ja selviän tästä erosta. Henkisesti. Muuten mä oon aina hoitanut meidän asiat jne, että kyllä mä pärjään. Ois vaan kiva tietää mitä mä oon tehnyt väärin, mutta ei suostu sanoon.
