V
valivali
Vieras
Ollaan erottu jo kohta 8 vuotta sitten, aina oltu lapsen asioissa hyvissä väleissä ja saatu asiat puhuttua ja sovittua. Meillä on ihan mustaa valkoisella miten lapsi isällään on, mutta koska asutaan lähekkäin on lapsi siellä paljon useammin mitä paperilla lukee. Heillä on hyvä suhde ja kunnioitan exää lapseni isänä.
Mutta. Mä en aina jaksa asennoitua sen tapaan JOKAIKINEN kerta valittaa jostain tai kritisoida jotain kun se tuo tai hakee lasta mun luota!!!
On niitä päiviä kun pystyn oleen niin et toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Sit on niitä päiviä kun kissahdan ja tiuskasen jotain takasin ja sit on niitä päiviä kuten tänään kun sen lohkasu vaan ärsyttää mua vielä kaks tuntia tapahtuneen jälkeenkin!
Kun ei vaan pysty tuleen et moi miten menee-asenteella vaan AINA pitää jostain päästä sanomaan.
Tänään lapsella oli hanskat koulun jäljiltä kosteina eteisessä ja siitä piti sit mulle mutkuttaa et kun vähän pitäs kattoo! Siis perjantai sentään meillä kyllä hanskoja riittää ja mun mielestä 9v lapsi vois jos ihan itse huolehtia hanskansa kuivumaan kun siitä joka päivä sanotaan.
Mut ei, tämä oli mun vika ja mä en huolehdi lapsesta.
Viimeks lapsella oli liian löysät villasukat, sitäennen housuissa lahkeessa pikkurillin pään kokonen alkava reikä josta sain kuulla kun lapseni puen rikkinäisiin vaatteisiin.
Kyllä mulle saa asiasta sanoo, mutta pikkusen yrjöttää koko äijä ja sen jutut kun ei koskaan tuu mitään positiivista, aina vaan marisee jostain. Jos ei muuta niin keksii sitten tikusta asiaa tai kaivaa jonkun vanhan jutun. RASKAS TYYPPI!
Ja kiillottaakseni sädekehääni tämä täydellinen mies on muhinoinut mun raskausaikana mun selän takana ainakin kahden eri naisen kanssa ja lähtenyt meidän yhteisen lapsen ristiäisiltana tapaamaan nykyistä vaimoaan ymsyms, mutta hänessähän ei vikaa ole, vaan mä olen ajanut hänet noihin tekoihin. No, puoli totta, eihän meillä hyvin mennyt, mutta turha tulla mulle napiseen kun olen meidän lapsen arjen hoitanut lähes 100% lääkäreitä, neuvoloita, vanhempainiltoja, kouluja ja hoitoonviemisiä ja hakemisia myöten kun isä on ollu naisissa ja maailmanturuilla! Ja koskaan ei voi olla lapsen sairastuessa töistä pois, se olen aina minä.
Huh, helpotti. Kiitos ja anteeksi.
Mutta. Mä en aina jaksa asennoitua sen tapaan JOKAIKINEN kerta valittaa jostain tai kritisoida jotain kun se tuo tai hakee lasta mun luota!!!
On niitä päiviä kun pystyn oleen niin et toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Sit on niitä päiviä kun kissahdan ja tiuskasen jotain takasin ja sit on niitä päiviä kuten tänään kun sen lohkasu vaan ärsyttää mua vielä kaks tuntia tapahtuneen jälkeenkin!
Kun ei vaan pysty tuleen et moi miten menee-asenteella vaan AINA pitää jostain päästä sanomaan.
Tänään lapsella oli hanskat koulun jäljiltä kosteina eteisessä ja siitä piti sit mulle mutkuttaa et kun vähän pitäs kattoo! Siis perjantai sentään meillä kyllä hanskoja riittää ja mun mielestä 9v lapsi vois jos ihan itse huolehtia hanskansa kuivumaan kun siitä joka päivä sanotaan.
Mut ei, tämä oli mun vika ja mä en huolehdi lapsesta.
Viimeks lapsella oli liian löysät villasukat, sitäennen housuissa lahkeessa pikkurillin pään kokonen alkava reikä josta sain kuulla kun lapseni puen rikkinäisiin vaatteisiin.
Kyllä mulle saa asiasta sanoo, mutta pikkusen yrjöttää koko äijä ja sen jutut kun ei koskaan tuu mitään positiivista, aina vaan marisee jostain. Jos ei muuta niin keksii sitten tikusta asiaa tai kaivaa jonkun vanhan jutun. RASKAS TYYPPI!
Ja kiillottaakseni sädekehääni tämä täydellinen mies on muhinoinut mun raskausaikana mun selän takana ainakin kahden eri naisen kanssa ja lähtenyt meidän yhteisen lapsen ristiäisiltana tapaamaan nykyistä vaimoaan ymsyms, mutta hänessähän ei vikaa ole, vaan mä olen ajanut hänet noihin tekoihin. No, puoli totta, eihän meillä hyvin mennyt, mutta turha tulla mulle napiseen kun olen meidän lapsen arjen hoitanut lähes 100% lääkäreitä, neuvoloita, vanhempainiltoja, kouluja ja hoitoonviemisiä ja hakemisia myöten kun isä on ollu naisissa ja maailmanturuilla! Ja koskaan ei voi olla lapsen sairastuessa töistä pois, se olen aina minä.
Huh, helpotti. Kiitos ja anteeksi.
