E
että niin
Vieras
Ihan oikeasti. Mä en käsitä miksi mä oon edelleen sinkku.
Tätä on jatkunut kohta jo kuus vuotta. Kuusi vuotta. Se on ihan helvetin pitkä aika olla yksin.
Ok. Mulla on takana kaksi pitkää parisuhdetta jotka molemmat meni puihin. Varmaan suurimmaksi osaksi omaa ansiotani. Eka lähti toisen mukaan, toinen ei ikinä mua rakastanutkaan vaikka mä niin luulin ja halusin.
Sen jälkeen oon ollut yksin. On toki ollut jotain säätöä, mutta ei niistä koskaan ole mitään tullut. Ja olenhan mä ollut ihastunutkin, mutta siipeeni olen aina saanut.
Ja nyt mä en enää voi ymmärtää miksi.
Katoin toiseksi viimeisimmän satuhäät. Niissä kaksi outoa sai toisensa. Edellisessä lihava nainen sai miehen. Musta tuntuu, että kaikki muut mun ympärillä on kihloissa tai naimissa. Mä en. Mä en edes seurustele. Enkä mä ymmärrä miksi en. Mä en tajua mikä mussa on niin pahasti vikana, ettei muhun kukaan ihastu eikä rakastu. Mä saan vaan ja ainoastaan yhden illan seuraa, en mitään muuta.
Mun mielestä mä en ole ruma. Mua rumemmat seurustelee, on rakastuneita ja menee naimisiin. Mä en.
Mun mielestä mä en ole tyhmä. Mua yksinkertaisemmat seurustelee ja menee naimisiin. Löytää sen oikeen. Mä en.
Mä vaan oon yksin. Enkä vaan käsitä miksi helvetissä näin pitää olla?
Ok. Mä en ole epätoivoinen. En huoli ketä tahansa, mutta eipä niitä ehdokkaitakaan ole ensimmäistäkään. Mut jos edes ois, niin silti...
Mua alkaa ottaa päähän, itkettää ja surettaa. Mä en tajua miksi just mun pitää elää tää elämäni yksin ilman ketään, kun mä oisin niin valmis rakkauteen ja panostamaan parisuhteeseen.
Mä en ymmärrä tän kaiken pointtia, mä en tajua miksi kukaan ei ihastu muhun ei edes kiinnostu musta. Miksi ei?
Olenko mä tosiaan maailmankaikkeuden rumin ja typerin ihminen, mutta en sitä itse vain näe?
Mä en jaksa tätä paskaa enempää. Kuus vuotta mä oon kasvattanu itteeni ja koittanut ymmärtää itteeni ja rakastaa itteeni ja vaikka mitä. Kaikki mahdolliset itsensä kehittämisoppaat on luettu ja niitten mukaan toimittu. Käyn kampaajalla ja rahaa on mennyt kosmetiikkaan törkeästi. Mutta ei. Kun ei vaan onnistu eikä toimi.
Ok. Mä oon lihava, mutta en mikään törkeän lihava. Mua lihavammatkin on saaneet rakkauden. Mä en. Mä en jaksa, mä en enää ymmärrä, mä en jaksa enää analysoida enkä yrittää ymmärtää.
Ehkä se vaan tosiaan menee sitten niin, että jotkut on tarkoitettu elämään yksin riippumatta siitä, mitä itse haluaa.
Vituttaa.
Tätä on jatkunut kohta jo kuus vuotta. Kuusi vuotta. Se on ihan helvetin pitkä aika olla yksin.
Ok. Mulla on takana kaksi pitkää parisuhdetta jotka molemmat meni puihin. Varmaan suurimmaksi osaksi omaa ansiotani. Eka lähti toisen mukaan, toinen ei ikinä mua rakastanutkaan vaikka mä niin luulin ja halusin.
Sen jälkeen oon ollut yksin. On toki ollut jotain säätöä, mutta ei niistä koskaan ole mitään tullut. Ja olenhan mä ollut ihastunutkin, mutta siipeeni olen aina saanut.
Ja nyt mä en enää voi ymmärtää miksi.
Katoin toiseksi viimeisimmän satuhäät. Niissä kaksi outoa sai toisensa. Edellisessä lihava nainen sai miehen. Musta tuntuu, että kaikki muut mun ympärillä on kihloissa tai naimissa. Mä en. Mä en edes seurustele. Enkä mä ymmärrä miksi en. Mä en tajua mikä mussa on niin pahasti vikana, ettei muhun kukaan ihastu eikä rakastu. Mä saan vaan ja ainoastaan yhden illan seuraa, en mitään muuta.
Mun mielestä mä en ole ruma. Mua rumemmat seurustelee, on rakastuneita ja menee naimisiin. Mä en.
Mun mielestä mä en ole tyhmä. Mua yksinkertaisemmat seurustelee ja menee naimisiin. Löytää sen oikeen. Mä en.
Mä vaan oon yksin. Enkä vaan käsitä miksi helvetissä näin pitää olla?
Ok. Mä en ole epätoivoinen. En huoli ketä tahansa, mutta eipä niitä ehdokkaitakaan ole ensimmäistäkään. Mut jos edes ois, niin silti...
Mua alkaa ottaa päähän, itkettää ja surettaa. Mä en tajua miksi just mun pitää elää tää elämäni yksin ilman ketään, kun mä oisin niin valmis rakkauteen ja panostamaan parisuhteeseen.
Mä en ymmärrä tän kaiken pointtia, mä en tajua miksi kukaan ei ihastu muhun ei edes kiinnostu musta. Miksi ei?
Olenko mä tosiaan maailmankaikkeuden rumin ja typerin ihminen, mutta en sitä itse vain näe?
Mä en jaksa tätä paskaa enempää. Kuus vuotta mä oon kasvattanu itteeni ja koittanut ymmärtää itteeni ja rakastaa itteeni ja vaikka mitä. Kaikki mahdolliset itsensä kehittämisoppaat on luettu ja niitten mukaan toimittu. Käyn kampaajalla ja rahaa on mennyt kosmetiikkaan törkeästi. Mutta ei. Kun ei vaan onnistu eikä toimi.
Ok. Mä oon lihava, mutta en mikään törkeän lihava. Mua lihavammatkin on saaneet rakkauden. Mä en. Mä en jaksa, mä en enää ymmärrä, mä en jaksa enää analysoida enkä yrittää ymmärtää.
Ehkä se vaan tosiaan menee sitten niin, että jotkut on tarkoitettu elämään yksin riippumatta siitä, mitä itse haluaa.
Vituttaa.